saako lapsenne liikaa valmiina?

mutta tunnistan tuon ilmiön kyllä itsessäni. Mies on onneksi vähän tiukempi ja tarkempi, joten ehkä se vähän tasapainottaa. Nykyisin käyn enää hyvin hyvin harvoin lelukaupoissa tai -osastoilla, koska tiedän, että minun on vaikea olla ostamatta lapselle kaikenlaista.



Toisaalta olemme tietoisesti noudattaneet sellaista strategiaa, ettei lapsi ruinaamalla saa kaupasta mitään mukaansa, ettei opi siihen, että joka kauppareissulla saa jotain kivaa. Mutta kieltämättä, varsinkin jos lapsi on ollut tosi kiltti ja ihana koko päivän, käy joskus mielessä, että voisihan sitä yhden pikkuauton ostaa... Missähän sitä voisi itseään vähän kouluttaa?

Jotenkin polkupyörään säästäminen pienistä viikkorahoista kuulostaa minun korvaani oudolta. Pyörä kun harvemmin on mikään turhake.



Voisin kuvitella, että pyytäisin lastani säästämään osan rahoista, mikäli hän pyytäisi esimerkiksi toista lemmikkiä. Mikäli hän kykenisi rahaa siihen säästämään, voisin ainakin olla varma, ettei lemmikin pyytäminen ole mikään ohimenevä oikku " kun kaikilla muillakin kerran on" , vaan siihen todellakin sitoudutaan kuten elävään olentoon pitääkin.



Mutta tavara... mmm, minä taidan ostaa kaiken pyynnöstä. Meillä lapset tosin pyytävät todella vähän. Pelit, musiikit ja vastaavat he säästävät ilman eri kehotusta omista viikkorahoistaan, vaikka uskoisin ostavani nekin mikäli he vain huomaisivat pyytää. Onneksi lapseni ovat päättäneet olla kasvamatta kaiken saaviksi hemmotelluiksi ipanoiksi minusta huolimatta =)

Lapset 3 ja 6v säästävät itse rahaa ja ostavat sitten jotain isompaa(kalliimpaa).

Muutenvaan ostellaan halvempia leluja ja joulu- ja synttärilahjaksi saa kalliimpia leluja. Sitten me vielä ihmetellään, et miksei pidä parempaa huolto leluistansa. Jos joku menee rikki, niin lapsi vain hymähtää. Itse itkin monta päivää kun barbieltani katkesi jalka. Eli sitä saa mitä tilaa... Mut oon toki huomannut ettei olla ainoita. Jokainen kaveriperhe on samanlainen, ainakin meillä.



En tiedä sitten miksi toimimme näin, kun emme tykkää tästä. Toki olemme lelujen muuten vaan oston lopettaneet lähes minimiin, mutta kyllä sitä krääsää silti kerääntyy.



Ja onhan se niinkin, että nykyajan lapsella on pihakin täynnä tavaraa. Itsellä oli pienenä hiekkalaatikko ja se oli luksusta. Nyt melkein joka pihassa on trampoliini (ei meillä vielä ;) ), kiikut, liukumäki, leikkimökki ja hiekkalaatikko. Ajatellaan, että ei se lapsi muuten viihdy pihalla. Kummasti sitä itsekkin lapsena viihtyi.



Enkä halua ketään tällä viestillä moittia, oikeastaan itseäni voisin moittia. Ennen lapsen syntymää ja vielä vauva-aikanakin on niin kovat suunnitelmat, et meidän lapsi ei saa sitten mitään tuosta vaan. Jo, kuinkas on sitten käynytkään...

ja sitten syyllistävät lasta lelujen määrästä ja siitä, että " meidän kakara on niin hemmoteltu" . Omat vanhempani olivat nimittäin sellaisia. Ja itse aina ihmettelin, kun en edes pyytänyt yleensä heitä mitään ostamaan (paitsi yhtä nukkea muistan kinunneeni pitkään, se oli niin kaunis)

Mutta toisaalta kun voi ostaa ja haluaa ostaa, niin en näe sitä niin pahana. Puhun nyt lähinnä vaatteista ja polkupyöristä, ym. " tarpeellisista" jutuista. Eli haluan että pyörä on laadukas mutta sellainen josta lapsikin tykkää. Vaatteet saa maksaa kunhan on hyvät ja sellaiset joita lapsi mielellään laittaa päälle. Lelujen suhteen olen taas sellainen että pieniä juttuja voi joskus ostella, mutta sellaiset isommat hankinnat tehdään siten että lapsi säästää itse rahaa. Rahaa saa tekemällä sovittuja asioita. Tämä aloitettiin kun lapsi oli 6v. Ja aina painotan lapsille että kaikki maksaa ja että esim. lelut ovat arvokkaita joten niitä on kohdeltava hyvin.

Eli vaikka mulla onkin taloudellisesti varaa antaa lapsille enemmän kuin omilla vanhemmillani, niin silti opetan heille rahan arvon. Minusta ei ole niin paha vaikka lapsi saisi kaiken mitä tahtoo jos osaa sitä arvostaa. Meillä ainakin lapset saa aika paljonkin kaikkea, mutta osaavat arvostaa paljon enemmän tavaroita ja vaatteita kuin monet tuntemani lapset. Synttäreillä ja jouluna ovat onnellisia ihan kaikesta mitä saa eikä toivomukset ola suuria. Esim. 6-vuotiaana pojan listassa yli puolet oli vaatteita (yöpuku, sadevaatteet, housut, jne) eikä yhtään kallista lelua ollut listassa (näitä hittileluja). Ja vaikka joku tulisi synttäreille ilman lahjaa niin sekään ei maata kaada kun on opetettu että on kivaa kun joku tulee vaikkei mitään toisikaan.

Eli ihan vuoden ikäisestä aloitan tyyliin, " leluja ei saa heittää, ne menee rikki" , " lelujen/kirjojen päällä ei seistä" , jne.

Sitten kun kasvaa niin kolme vuotiaalle kerron jo että joku on kallis ja että äiti käy töissä jotta saadaan rahaa ruokaan ja muihin menoihin. Ja sillä tavalla jatkan niin että kun ymmärrystä tulee enemmän niin kerron asiat tarkemmin.

4-5 vuotiaana on alettu puhumaan luvuista (riippuu lapsen valmiudesta ymmärtää numeroita), eli kuinka monta euroa joku maksaa ja mikä on paljon. Samalla olen aloittanut pienen " kaupankäynnin" eli rahaa ei ole vielä säästetty, mutta joku iso lelu on ollut sen takana että on osannut olla viikon kiltisti ja tehdä sovitut asiat.

Viikkorahat meillä aloitetaan koulun kanssa samaan aikaan, mutta sekin edellyttää sen että tehdään tietyt asiat. Eli lelut pitää kerätä joka ilta ja mennä kiltisti nukkumaan. On tiettyjä asoita joista saa plussaa ja toisista miinusta ja sitten viikon lopussa katsotaan kuinka paljon saa rahaa.

sullahan on selvät sävelet.



rahaa meillä alkaa isompi jo ymmärtää ja sitä että töitä pitää isin tehdä että rahaa olis. ja että ruoka maksaa ja kaikki...



nyt kun sais vielä itsensä ja miehen kuriin näiden lapsille ostelun kanssa.

mitä ei saa, hän unohtaa pettymyksensä loppujen lopuksi varsin nopeasti. Tämän kun muistaa, monta juttua jää ostamatta ja monta asiaa periksi antamatta.



Mitä säästämiseen tulee, niin lapset ovat myös luonteeltaan erilaisia. Meillä poika on säästänyt aina jo pikku pennosistaan alkaen jotain isompaa varten esim. isovanhemmilta saamistaan rahoista ja myöhemmin viikko/kuukausirahoista, tyttö taas on armoton tuhlari. Tämä piirre on säilynyt kaikki vuodet. Esim. poika halusi hienon fillarin, jota me emme halunneet ostaa, joten säästi osan siihen itse ja sai synnttärilahjaksi loput pyörän hinnasta muistaakseni 12-vuotiaana. Hänellä oli ihan kelpopyörä, mutta halusi " luxusta" . Nyt säästää ajokorttiin kesäansioitaan. Tytöllä (15) jo elokuun kuukausirahat loppu...



Itse sain helposti periksi lapsena ja nuorena, yh-äidiläni ei ollut liikoja rahoja, muttei jaksanut sietää sitä, että kiukuttelin ja olin pettynyt, jos en saanut mitä halusin, joten antoi periksi. Tästä jäi minulle ikuinen syyllisyys, mutta se on auttanut toimimaan omien lasten kanssa järkevämmin. Olenkin äitinä tiukempi kuin oma äitini, silti välini lapsiini ovat paremmat kuin äidillä ja minulla. Siedän hyvin lasten kiukun purkauksia ja riitaa, koska tiedän, että asiat ne vaan tappelee, ei ihmiset ja pian kiukuttelu on ohi.



Toki välillä hellyn. Ostin esim. tyttärelleni " sikamakeen" , mutta kalliin farkkuhameen, koska ymmärsin täysin, että sellaisia hameita ei kovin montaa naisen elämässä tule vastaan....