Kuinka usein ja kuinka pitkäksi aikaa majoitatte mielellänne perheen ulkopuolisia kotonanne?
Ja onko teillä jotain erityisiä toiveita vieraiden suhteen, että ovat tervetulleita jatkossakin? Puhutteko näistä asioista vieraiden kanssa vai jätättekö vaan kutsumatta toiste, jos eivät käyttäydy vierailullaan odotustenne mukaisesti?
Kommentit (90)
Itse introverttinä nimenomaan pidän yövierailusta puolin ja toisin, koska silloin ajanvietto vieraiden kanssa ei ole niin intensiivistä, vaan on nimenomaan sopivaa (omasta mielestäni), että vieraat käyvät vaikka välillä katsomassa nähtävyyksiä, käyvät suihkussa, lepäilevät vierashuoneessa tai että itse menen vaikka ulos leikkaamaan nurmikkoa. Sitten vietetään aikaa tavalla, joka on hetken aikaa molemmille osapuolille mieluista, kuten käymällä piknikillä tai ostoksilla, jonka jälkeen voi olla hetken taas omissa oloissaan. Tämä on mukavaa erityisesti kauempana asuvien ystävien tai sukulaisten kanssa, joita näkee niin harvoin, että mieluusti viettäisi useamman tunnin toisen seurassa, mutta ei välttämättä niin intensiivisesti esimerkiksi kahvitellen.
Te, jotka majoitatte mielellänne yövieraita, kutsutteko vieraita itse aktiivisesti luoksenne vai oletteko vaan myöntyväisiä, jos joku kysyy mahdollisuutta tulla yökylään? Entä te, jotka ette majoita mielellänne yövieraita, sanotteko suoraan, ettette ota yövieraita vastaan vai keksittekö tekosyitä, kuten että on muita kiireitä tai olette sairaana?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Meille on lähes aina yövieraat tervetulleita (jos vaan sen hetkinen elämäntilanne sallii, eikä esim. kukaan perheestämme ole sairaana). Nautin valtavasti siitä, kun saan siivota ja laittaa pedit sekä ruokaa vieraita varten.
Yleensä ymmärrän hyvin ihmisten erilaisuutta, mutta se ihmetyttää, että on niin paljon ihmisiä, jotka ajattelevat tässä asiassa ihan päinvastoin, eivätkä halua yövieraita "riesoikseen". :) Olisi kiva kuulla tarkemmin syitä tämän ajatuksen takana!
Ap
En todellakaan nauti siivoamisesta, petien tekemisestä tai liinavaatteiden pesemisestä. En liioin halua alkaa kokata vieraille.
Haluan työni vastapainoksi vapaa-aikaa, en hengailla puolisoni ystävien tai sukulaisten kanssa. Tottakai heitäkin (normaaliaikana) joskus tapaan, mutta en todellakaan voisi ajatella viettäväni heidän kanssaan aikaa läpi vuorokauden (tai useamman) saman katon alla. Omia ystäviäni tapaan mieluummin kaupungilla ja sukulaiseni asuvat kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Eipä meidän perheessä vieraile koskaan täysin ulkopuolisia.
Sukulaisia käy toki yövieraana ja juhlissa.
Ystäviäkin käy toisinaan yövieraana ja me samoin heillä.
Lapsen kaveri yöpyy joskus ja samoin lapsi heillä.
Nyt korona aikana ei olla vierailtu liiemmin, eikä ole käynyt juuri vieraitakaan.
No ei kai tässä nyt sitä kysyttykään, kuinka usein majoitatte jotain satunnaisia kadun miehiä, vaan kuinka usein voi majoittaa oman ydinperheen/talon asukkaiden ulkopuolisia. Ymmärsin siis ap:n kysymyksen niin, että sukulaisetkin ovat tässä tapauksessa perheen ulkopuolisia. En tiedä ovatko muutkin ymmärtäneet kysymyksen väärin, vai eivätkö ihmiset oikeasti majoita koskaan ystäviä kotonaan?
Ahdistava ajatus, että perheen perustamisen jälkeen arki olisi aina vain sitä perhearkea ilman, että läheiset ystävät tulisivat yökylään. Itse olen kuin ap ja majoitan mieluusti ystäviä kotonani, joskus aika nopeallakin varoitusajalla. Minulla ei toki ole perhettä, joten spontaanius on tässä tapauksessa mahdollista. Ja tykkään ja tarvitsen myös omaa tilaa ja rauhaa, eli ihan kuka vaan ei milloin tahansa ole minunkaan luokseni tervetullut. Nyt korona-aikaan ei yövieraita ole käynyt kun vierailut on muutenkin aika vähissä.
Mun kämpässä on viikonloppuisin vieraillut kavereita ja kavereiden kavereita. Viime viikonloppuna tosin yks oksensi kännissä kylppärin lavuaariin niin, että lavuaari meni tukkoon ja toinen oksensi parvekkeelta alas. :D Lavuaarin sain avattua puhdistamalla hajulukon, jos aiheuttavat suurempaa vahinkoa, saavat maksaa itse.
Sänky on 120cm leveä, eli siihen ei kunnolla mahdu nukkumaan kuin 2 tai hyvällä tuurilla 3, eli se on ehkä maksimi ellei halua nukkua lattialla.
Kovin montaa yötä en täälläkään jaksa ihmisiä kattella ainakaan arkipäivisin.
N19
Max. 3 vuorokautta. Eniten inhottaa ne vieraat jotka änkee viikolla tänne. Jos on loma niin silloin ok, mutta vähän inhottaa hyysätä jotain vierasta samalla kun teet töitä ja hoidat muita arki askareita.
Pahimmillaan miehen sisarus asui meillä kolme viikkoa, tekemättä mitään. Hän on myös vegaani, joka ei tajunnut, että me olemmen sekasyöjiä, eikä tehnyt tai hankkinut omia ruokiaan, vaan oletti, että teemme hänelle kaikki. Huomautin asiasta hänelle ja sitten vasta tajusi ostaa omat ruokansa.
Hän myös häiritsi töiden tekoa, koska hänellä oli tylsää ja meidän olisi pitänyt viihdyttää häntä.
Ystävät ja lähisukulaiset ovat olleen viikon maksimissaan.
Meillä ei kovin usein käy yövieraita. Tai siis voisi sanoa, ettei juuri koskaan, koska 5 vuoden aikana on käynyt kaksi kertaa. Molemmat henkilöt/porukat olleet yhden yön. En kovin mielelläni otakaan tuota pidemmäksi aikaa, ellei ole jotain syytä. Useammin voisi kyllä muuten käydä, mutta ei ole toisaalta ollut tarvetta/syytä. En ole itsekään ollut yökylässä vaikkapa nyt viimeisen viiden vuoden aikana muuta kuin kerran (2 yötä, koska matkustin puolen Suomen halki kaverille, joka siellä silloin asui), jos ei vanhempien kotia lasketa.
Ei ole erityisiä toiveita, mutta mielestäni hyviin käytöstapoihin kuuluu ainakin kysyä, että halutaanko että vieras ottaa lakanat sängystä yms ja muutenkaan ei oleta, että täällä passataan ja palvellaan, vaan kysyy voiko auttaa keittiössä, tuo astiat ruokapöydästä vähintään keittiöön asti (ehkä myös tiskikoneeseen) ja jättää vierashuoneen sellaiseen kuntoon, missä se oli hänen tullessaan.
Kyllä mua harmitti, kun kaveri oli meillä joskus aikaa sitten yötä, ja jätti kaiken levälleen. Sänky oli levällään (ja silloin vieläpä meidän sohvalla, eli tiesi kyllä, että se pitää siitä korjata about heti) ja pyyhe lojui missä lie ja aina kun otettiin jotain syömistä, hän istui vaan pöytään odottamaan. Jotenkin tuli kyllä tosi kurja fiilis silloin.
"Entä te, jotka ette majoita mielellänne yövieraita, sanotteko suoraan, ettette ota yövieraita vastaan vai keksittekö tekosyitä, kuten että on muita kiireitä tai olette sairaana?"
Ei meille ole yleensä ketään tulossa. Toisaalta ei viihdytä itsekään muiden luona yöisin, mieluummin varataan hotellihuone.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä meidän perheessä vieraile koskaan täysin ulkopuolisia.
Sukulaisia käy toki yövieraana ja juhlissa.
Ystäviäkin käy toisinaan yövieraana ja me samoin heillä.
Lapsen kaveri yöpyy joskus ja samoin lapsi heillä.
Nyt korona aikana ei olla vierailtu liiemmin, eikä ole käynyt juuri vieraitakaan.
No ei kai tässä nyt sitä kysyttykään, kuinka usein majoitatte jotain satunnaisia kadun miehiä, vaan kuinka usein voi majoittaa oman ydinperheen/talon asukkaiden ulkopuolisia. Ymmärsin siis ap:n kysymyksen niin, että sukulaisetkin ovat tässä tapauksessa perheen ulkopuolisia. En tiedä ovatko muutkin ymmärtäneet kysymyksen väärin, vai eivätkö ihmiset oikeasti majoita koskaan ystäviä kotonaan?
Ahdistava ajatus, että perheen perustamisen jälkeen arki olisi aina vain sitä perhearkea ilman, että läheiset ystävät tulisivat yökylään. Itse olen kuin ap ja majoitan mieluusti ystäviä kotonani, joskus aika nopeallakin varoitusajalla. Minulla ei toki ole perhettä, joten spontaanius on tässä tapauksessa mahdollista. Ja tykkään ja tarvitsen myös omaa tilaa ja rauhaa, eli ihan kuka vaan ei milloin tahansa ole minunkaan luokseni tervetullut. Nyt korona-aikaan ei yövieraita ole käynyt kun vierailut on muutenkin aika vähissä.
Miksei voisi toimia spontaanisti vaikka olisi perhettä? En ole itse ollut ikinä mikään yökyläiijä, enkä majoittaja, eli käynnit puolin ja toisin on todella harvinaisia. Ihan sama mikä parisuhdestatus on ollut. Eikä mulla nytkään lapsia ole, mutta jotenkin en vaan keksi, miksi ei voisi spontaanista ottaa yökylävieraita vaikka lapsia olisikin? Ehkä pienten lasten kanssa ei jaksa, mutta se sitten ehkä liittyy kaikkeen sosiaaliseen toimintaan. Voihan sitä paitsi yövieraasta olla vähän jotain apuakin lasten kanssa, jos on lapsirakas vieras? Toki se vaatii sen, että mahdollinen puoliso on samaa tyyppiä tai ainakin hyväksyy yövieraat yhtälailla.

Mitä hyötyä vieraista on lastenhoidossa yöllä?

Jep, sama juttu. Ei ole tarvinnut ikinä kieltäytyä, kun ei tänne kukaan ole ollut tunkemassa, vaikka meillä ystäviä ja läheisiä sukulaisia onkin.

Ehkei yöllä sentään mitään. :D Mutta illalla tai aamulla. Jos vieras tykkää viihdyttää lapsia, niin vanhemmat ehtii hetken hengähtää tai käydä vaikka suihkussa rauhassa tai muuta. JOS siis vieras haluaa, en lähtisi ketään siihen pakottamaan ja lastenvahdiksi pestaamaan.
1 yö olisi ihannetila, mutta käytännössä 2-3 yötä + päivät päälle. Onhan se aika hotellipitoa, olen vinkannut joskus, että tuossa olisi mökki vieressä, saisitte olla siellä rauhassa, mutta ei kelepaa.
Selkeästi ihmisillä on hyvin erilaisia toiveita vieraiden suhteen. Olen itsekin havainnut niistä paikoista, joissa olen ollut yövieraana, että toisissa paikoissa ollaan esimerkiksi iloisia, kun tuon käyttämäni lakanat pesuun kotiin lähtiessäni ja toisissa sanotaan vähän hämillään, että ei olisi tarvinnut. Paljon on varmasti monenlaisia muitakin pieniä asioita, osittain myös sukupolvi- ja kulttuurisidonnaisia. Yövierailuasia on ilmeisesti sellainen, johon liittyvistä yksityiskohdista olisi tärkeää käydä keskustelua isäntäperheen ja vieraiden välillä, jotta voidaan välttyä väärinkäsityksiltä, virheellisiltä olettamilta ja kireältä tunnelmalta.
Haluaisin vielä kysyä, että te, jotka yövierailette itse toisten kodeissa, kysyttekö itse siihen mahdollisuutta vai menettekö vain kutsuttaessa kylään? Entä te yövieraita majoittavat, koetteko töykeäksi, jos joku kysyy mahdollisuutta tulla teille yökylään vai odottatteko vieraiden nimenomaan kutsuvan itse itsensä?

Mulla on pitkä välimatka tiettyihin ystäviin ja sukulaisiin, joten on ihan luonnollista vierailla puolin ja toisin, jos halutaan tavata. Vuoron perään vieraillaan.
Meillä pieni kaksio jossa kahden ihmisen lisäksi viisi koiraa. Muutaman tunnin voidaan kestitä mutta ei tänne yöpymään oikein mahdu. Muutama Hurja koirallinen on joskus käynyt nukkumassa lattialla tai sohvalla. Mutta ns. normaaleja ihmisiä en tänne ottaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä meidän perheessä vieraile koskaan täysin ulkopuolisia.
Sukulaisia käy toki yövieraana ja juhlissa.
Ystäviäkin käy toisinaan yövieraana ja me samoin heillä.
Lapsen kaveri yöpyy joskus ja samoin lapsi heillä.
Nyt korona aikana ei olla vierailtu liiemmin, eikä ole käynyt juuri vieraitakaan.
No ei kai tässä nyt sitä kysyttykään, kuinka usein majoitatte jotain satunnaisia kadun miehiä, vaan kuinka usein voi majoittaa oman ydinperheen/talon asukkaiden ulkopuolisia. Ymmärsin siis ap:n kysymyksen niin, että sukulaisetkin ovat tässä tapauksessa perheen ulkopuolisia. En tiedä ovatko muutkin ymmärtäneet kysymyksen väärin, vai eivätkö ihmiset oikeasti majoita koskaan ystäviä kotonaan?
Ahdistava ajatus, että perheen perustamisen jälkeen arki olisi aina vain sitä perhearkea ilman, että läheiset ystävät tulisivat yökylään. Itse olen kuin ap ja majoitan mieluusti ystäviä kotonani, joskus aika nopeallakin varoitusajalla. Minulla ei toki ole perhettä, joten spontaanius on tässä tapauksessa mahdollista. Ja tykkään ja tarvitsen myös omaa tilaa ja rauhaa, eli ihan kuka vaan ei milloin tahansa ole minunkaan luokseni tervetullut. Nyt korona-aikaan ei yövieraita ole käynyt kun vierailut on muutenkin aika vähissä.
Miksei voisi toimia spontaanisti vaikka olisi perhettä? En ole itse ollut ikinä mikään yökyläiijä, enkä majoittaja, eli käynnit puolin ja toisin on todella harvinaisia. Ihan sama mikä parisuhdestatus on ollut. Eikä mulla nytkään lapsia ole, mutta jotenkin en vaan keksi, miksi ei voisi spontaanista ottaa yökylävieraita vaikka lapsia olisikin? Ehkä pienten lasten kanssa ei jaksa, mutta se sitten ehkä liittyy kaikkeen sosiaaliseen toimintaan. Voihan sitä paitsi yövieraasta olla vähän jotain apuakin lasten kanssa, jos on lapsirakas vieras? Toki se vaatii sen, että mahdollinen puoliso on samaa tyyppiä tai ainakin hyväksyy yövieraat yhtälailla.
Mitä hyötyä vieraista on lastenhoidossa yöllä?
Ehkei yöllä sentään mitään. :D Mutta illalla tai aamulla. Jos vieras tykkää viihdyttää lapsia, niin vanhemmat ehtii hetken hengähtää tai käydä vaikka suihkussa rauhassa tai muuta. JOS siis vieras haluaa, en lähtisi ketään siihen pakottamaan ja lastenvahdiksi pestaamaan.
Vieraat voivat viipyä illalla viihdyttämässä lapsia mutta puolin ja toisin on mukavampi nukkua omassa tai hotellin sängyssä. Heräillä oman aikataulun mukaan ei siihen että vieraat lapset herää. Aamupala on mukava syödä oman aikataulun mukaan ja sitä mitä haluaa itse syödä.
Vierailija kirjoitti:
Selkeästi ihmisillä on hyvin erilaisia toiveita vieraiden suhteen. Olen itsekin havainnut niistä paikoista, joissa olen ollut yövieraana, että toisissa paikoissa ollaan esimerkiksi iloisia, kun tuon käyttämäni lakanat pesuun kotiin lähtiessäni ja toisissa sanotaan vähän hämillään, että ei olisi tarvinnut. Paljon on varmasti monenlaisia muitakin pieniä asioita, osittain myös sukupolvi- ja kulttuurisidonnaisia. Yövierailuasia on ilmeisesti sellainen, johon liittyvistä yksityiskohdista olisi tärkeää käydä keskustelua isäntäperheen ja vieraiden välillä, jotta voidaan välttyä väärinkäsityksiltä, virheellisiltä olettamilta ja kireältä tunnelmalta.
Haluaisin vielä kysyä, että te, jotka yövierailette itse toisten kodeissa, kysyttekö itse siihen mahdollisuutta vai menettekö vain kutsuttaessa kylään? Entä te yövieraita majoittavat, koetteko töykeäksi, jos joku kysyy mahdollisuutta tulla teille yökylään vai odottatteko vieraiden nimenomaan kutsuvan itse itsensä?
Ap
Tajusin, että ei olla muualla yötä kuin vanhempiemme luona. Silloin on kutsuttu kylään. Ei minulla lähtökohtaisesti haittaa, jos vieras kutsuu itse itsensä kylään. Asutaan Helsin-Vantaan vieressä ja pari kertaa on ollut hyväksikäytetty olo.
Esim. kerran ystäväni, jota en ollut nähnyt yli vuoteen, laittaa viestiä, että olisi tulossa Tanskasta, eikä jaksa ajaa kotiin Turkuun, että voiko tulla yöksi. Laittaa siis viestin samana iltana. Olin niin hämilläni, että sanoin kyllä. Vieras viipyi noin 10 tuntia mutta edelleenkin mietin miten kaverilla on pokkaa.
Ilmeisesti ollaan ilmainen lentokenttähotelli ja taksi.
Meillä on lämmin piharakennus, jossa on oma keittiö ja wc/suihkutilat, vieraat majoittuvat siellä. Harvoin on kukaan yli kolmea yötä viettänyt. Korona-aikaan ei ole ollut yövieraita sielläkään.
Normaalisti enemmistö vieraista on miehen ystäviä. Hän viettää heidän kanssaan siellä piharakennuksessa sitten aikaa, joskus minäkin käyn tervehtimässä.