KVTES/ Voiko kunta pyörittää hoitajaa
kahdessa eri työyksikössä kahdella erillisellä työsopimuksella. Työnantajan motiivina on, ettei ylityötä synny ja ylityökorvaukset voi olla maksamatta.
Voiko tämän suuntainen paperikikkailu olla laillista ja hyväksyttävää? Mitä sanoo ammattiliitto, entä työaikalaki?
Kommentit (29)
Olisiko AVI oikea paikka. Seuraa ilmiannon vaikutuksia!
Onko tämä siis kunta-alan työpaikka, vai yksityinen, joka sanoo soveltavansa KVTES:ä? Oletko allekirjoittanut sopimuksen, jolla itse olet suostunut kyseisiin ehtoihin? Onko työsopimukseen kirjattu työn suorituspaikat, vai onko sinulla samalle työnantajalle 2 työsopimusta? Onpas erikoinen tilanne.
Eihän kunta mitään ylitöitä kierrä, jos työntekijä haluaa tehdä tuplasti töitä. Kyse ei ole ylityöstä, jos ylityöhön ei erikseen määrätä ohi listan. Toki työnantajan tulee varmistaa, että tunteja ei listalla ole liikaa, mutta jos joku on samaan aikaan töissä monessa eri yksikössä ja toisessa kaiken lisäksi siten, että nimi ei ole listalla, vaan tekee erikseen kutsuttavana sijaisena, niin hankala tuohon on puuttua. Kuka tahansa meistä saa omasta halusta ilman ylityömääräystä tehdä niin paljon töitä kuin jaksaa, jos töitä on tarjolla.
Ainakin Lahdessa on erikseen kunnan omat yksiköt ja kaupallisen toimijan kanssa tehtävä yhteistyö, jolloin työnantajia on kaksi.
Vierailija kirjoitti:
saparot kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi. Meidän kunnassa ollaan tosi tarkkoja, että noin EI tehdä, koska näin tulee liikaa ylitöitä (sama työantaja=kunta) ja kunta on pulassa.
Mistä sä ylitöitä saat,kun ei saa tehdä.
Olet kolme päivää paikassa x ja kaksi päivää paikass y,ja ensi viikolla toisinpäin ja kolmannen omassa,omilla työajoilla. Ei siinä ylityötä tule.
Juurihan kirjoitit, että työnantajan motiivi on välttää ylitöitä. Tästä voisi päätellä, että normisopparilla ylitöitä tulisi?
No eihän tule! Miten niin muka tulisi? Listojen mukaan työt,niin ei tule!
Onhan näitä pooleja ja niissä ihmisiä jotka kiertävät paikasta toiseen.
JA ylityötä tehdään VAIN työnantajan määräyksestä. Jos työaika ylittyy niin sehän tasataan aina kun vaan voi,eli lähtee/tulee aiemmin/myöhemmin.
Kaksikin sopimusta niin niilläkin voi pyörittää normityöaikaa.
Mikä tässä on nyt vaikeeta tajuta.
Kunnan sote yksiköissä ei voi työskennellä sama ihminen (samalle työnantajalle) kahdella erityösopimuksella niin, ettei kokonaistyöaikaa huomioida. Rikkoo työaikalakia!
Vaikka työntekijä tähän vapaaehtoisesti suostuu rikotaan silti työaikalakia.
Miettikää, jos rekkakuski työskentelee kahdelle eri firmalle kahdella eri työsopimuksella, mutta firmat kuuluisi samaan konserniin.
Mikä merkitys ajopiirtureilla, vapaapäivillä, lepoajoilla, ylitöillä ja muiden tiellä liikkujien turvallisuudella enää on?
Käyväthän lääkäritkin keikkailemassa päivystyksessä esim. tk:sta tai jopa toisinpäinkin
Tehdystä työstä jää aina jälki ja ylityökorvaukset voi hakea takautuvasti. Ei ole merkitystä, onko ihmiselle suunniteltu työvuorot etukäteen vai kutsutaanko paikalle.
Myöskään työntekijän vapaaehtoisuus ei määrittele kertyykö ylitöitä vai ei, jos työnantaja on sama.
Tehty työ samalla työnantajalla ratkaisee!
Kenelle voi tehdä ilmoituksen nimettömänä? Avi vai ammattiliitto. Pitääkö nimetä yksiköt ja henkilöt, jotka toimintaan osallistuu vai riittääkö kunnan nimeäminen jonka leivissä tehty töitä kahdella erillisellä työsopimuksella.
Varmuudella tiedän, että ylityötä kertyy, mutta erillisen työspimukseen vedoten ylitöitä ei huomioida.
Oma motiivini on pieni palkkaisten ja raskasta työtä tekevien hoitajien hyväksikäytön lopettaminen.