Mikseivät miehet halua seksiä?
Ei kuulemma kiinnosta. Ikinä. Koko pienen ikäni kärvistellyt seksittömissä suhteissa, kerran kuussa jos vastahakoisesti suostuu tökkimään kovalla niin pitää olla tyytyväinen. Normaalipainoinen nätti synnyttämätön nymfo olen. Ilmeisesti nämä ominaisuudet vetävät seksinvihaajia puoleensa?
Olen kysynyt olenko liian löysä - "hyvä olet" (ei kai sitä välttämättä myöntäisi, vaikka muuten kyllä haukutaan kaikki päin naamaa).
Olen kysynyt pitäisikö sitten erota - "en mä haluu erota".
Olen yrittänyt lämmittelyä, halimalla, hieromalla, suoraan asiaan, huijaamalla makkariin jollain verukkeella, ehdotin jopa että voisin myös pelata niitä pelejä hänen kanssaan jos vastapalveluksena pumppaisi välillä. Mikään ei kelpaa.
Yhden illan juttuja en ole ikinä harrastanut ja kaikki kolme parisuhdettani olleet tällaisia. Odotin jo lapsena innolla koska on ikää tarpeeksi harrastaa seksiä, nyt kolmekymppisenä odotan sitä edelleen.
Tunnistan helposti pelimiehet ja kierrän kaukaa, mutten kuvitellut että vaihtoehto uskottomalle miehelle on seksinvihaaja. Mitään muuta eivät halua tehdä kuin pelata koneella. Jos jossain muualla käyvät kassinsa tyhjentämässä niin sekään ei enää kuulostaisi pahalta, vaan jotenkin lohdulliselta että kiinnostusta ihmisiä kohtaan vielä löytyy. Heidän kaveritkin olivat siellä koneessa.
Ihmetyttää mihin minua sitten käytetään kun ei halua erota. En siivoa heidän jälkiään, en tee ruokaa eikä minusta taloudellistakaan apua ole.
Kommentit (122)
Ei tarvitse haluta. Sukupuolesta riippumatta.
Silti palstamuijat luulevat kiristävänsä reiällä, lähes joka aiheeseen tulee jokin "tuskin olet ikinä reikää saanutkaan", "turha sitten odottaa reikää" -kommentti.
Toisaalta taas jos mies ei sitä haluakaan: "tule ihan rohkeasti sieltä kaapista ulos", "impotentti", "tuskin olisit saanutkaan".
Vierailija kirjoitti:

Nainen: Reikä sitä, reikä tätä, reikä on niin tärke...
Mies: Ei kiinnosta.
Nainen: HOMO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! 😡😡😡😡
Mulla on ollut samaa ongelmaa ja oon todennut että se johtuu siitä, että pelimies ja mies joka tulee pokaamaan on mulle turn-off, ja siksipä satunkin sitten pokaamaan miehiä joita ei kiinnosta seksihommat.
Joillain miehillä vain on matala libido tai ei kiinnostusta seksiin ollenkaan, ha se on ihan okei. Heidän pitäisi vain ymmärtää tuoda se ilmi eikä selitellä tai väittää muuta.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä34431 kirjoitti:
En tajua, me oltu iät ajat yksissä, siis vuoskymmenet, ja mies täytti eilen 59 - seksiä joka ikinen päivä. Monenlaista ihanaa seksiä. Kuinka on olemassa miehiä, joita ei seksi kiinnosta.
Minulla on vaimo joka tienaa enemmän kuin minä. On tienannut jo vuosikaudet. Siis miten voi olla olemassa naisia jotka eivät kanna taloudellista vastuuta?
En tiedä. Olen aina tienannut paremmin kuin mies, ja omaisuutta on paljon, miehellä ei mitään. Paitsi että, pidän kaiken yhteisenä. Mies on myös nuorempi minua. Ei ole häntä tai itsetuntoaan koskaan vaivannut.Ollaan aina vaan rakastuneita(lapset siis aikuisia) ja seki on valtavan ihanaa, ja jokapäiväistä.
En tiedä miten onnistuttu, mutta ollaan kuin ellun kanat.

Miten tuo liittyy lainaamaasi kommenttiin?
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei halua niin syitä voi olla kaksi: 1. Nainen ei ole haluttava 2. Harrastettu seksi ei täytä miehen fetissejä.
3. Mies on homo

No sama juttu; jos nainen ei halua seksiä, on seksiä ollut huonoa, hyvää kyllä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miestä kiinnostaa enemmän koneella pelaaminen jo tutustumisvaiheessa, sama meno varmaan jatkuu seurustellessakin. Sama se on niidenkin kanssa jotka kännäävät joka välissä itsensä umpitunneliin, ei nekään muutu todennäköisesti.
Joten mies on vaan samanlainen kuin aina, vaihtoon vaan jos ei kelpaa. Ja yritä etsiä enemmän seksistä kiinnostunut. Meillä istuu vaimo enemmän tietokoneen äärellä mutta koska seksi ei minullekaan ole niin hirveän kriittistä niin siedän kyllä vähän puutteessa elämistä, kun seksiä sentään välillä on. Itse olen valintani tehnyt ja kaikki on mennyt juuri niin mitä olisi voinutkin olettaa alusta asti.
Tietenkin alussa näyttivät paremman kuvan itsestään ja olivat kiinnostuneita, en kai muuten olisi jatkanut. Yhteistä heille että ovat hyvin sinnikkäästi iskeneet minua, 1-2 vuotta, kunnes suostuin lähtemään treffeille. Eivät olleet vonkaamassa heti muutamien treffien jälkeen ja ajattelin että wau ovatkin kiinnostuneita minusta eivätkä pelkästä reiästä.
Niin, siitä reiästä ei lopulta kiinnostuneita ollenkaan. Yksi laittoi haarat kiinni yhteenmuuton jälkeen, kaksi muuta parin kuukauden jälkeen.
Etkö todellakaan keskustele asioista ennen kuin alat suhteeseen? Minua on aina kiinnostanut seksi, mutta on mukaan mahtunut sellaisiakin kumppaneita joiden kanssa seksihalut hiipuvat, koska seksi tähtää vain naisen nautintoon. Se ei riitä että omistaa pillun.

Ilmeisesti tämä ei pidä paikkaansa. https://www.vauva.fi/keskustelu/4460980/miten-naiset-voivat-nauttia-sek…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei halua niin syitä voi olla kaksi: 1. Nainen ei ole haluttava 2. Harrastettu seksi ei täytä miehen fetissejä.
3. Mies on homo
No sama juttu; jos nainen ei halua seksiä, on seksiä ollut huonoa, hyvää kyllä haluaa.
Mikseivät miehet suostu harjoittelemaan hyväksi vaan pistävät heti haarat kiinni? Onko yleensä seksi muka ekalla kerralla täydellistä?

No mieshän saa aina kun vain panee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miestä kiinnostaa enemmän koneella pelaaminen jo tutustumisvaiheessa, sama meno varmaan jatkuu seurustellessakin. Sama se on niidenkin kanssa jotka kännäävät joka välissä itsensä umpitunneliin, ei nekään muutu todennäköisesti.
Joten mies on vaan samanlainen kuin aina, vaihtoon vaan jos ei kelpaa. Ja yritä etsiä enemmän seksistä kiinnostunut. Meillä istuu vaimo enemmän tietokoneen äärellä mutta koska seksi ei minullekaan ole niin hirveän kriittistä niin siedän kyllä vähän puutteessa elämistä, kun seksiä sentään välillä on. Itse olen valintani tehnyt ja kaikki on mennyt juuri niin mitä olisi voinutkin olettaa alusta asti.
Tietenkin alussa näyttivät paremman kuvan itsestään ja olivat kiinnostuneita, en kai muuten olisi jatkanut. Yhteistä heille että ovat hyvin sinnikkäästi iskeneet minua, 1-2 vuotta, kunnes suostuin lähtemään treffeille. Eivät olleet vonkaamassa heti muutamien treffien jälkeen ja ajattelin että wau ovatkin kiinnostuneita minusta eivätkä pelkästä reiästä.
Niin, siitä reiästä ei lopulta kiinnostuneita ollenkaan. Yksi laittoi haarat kiinni yhteenmuuton jälkeen, kaksi muuta parin kuukauden jälkeen.
Etkö todellakaan keskustele asioista ennen kuin alat suhteeseen? Minua on aina kiinnostanut seksi, mutta on mukaan mahtunut sellaisiakin kumppaneita joiden kanssa seksihalut hiipuvat, koska seksi tähtää vain naisen nautintoon. Se ei riitä että omistaa pillun.
En miehenä ymmärrä, että mikä nautinto miehelle voi ylittään sen nautinnon, kun saa naisen sekaisin himosta ja menettämään kontrollin kiimassaan. Mikään maailmassa ole niin kiihoittavaa kun nainen jonka on aivan pakko saada kalua tai sormia/suuta ja joka tekee kaikkensa saadakseen. Kullin ympärillä kiimainen kouristeva naisen on jotain aivan uskomatonta. Mutta voi olla, että mulla on sitten erilainen käsitys nautinnollisesta seksistä, tai sitten vain kyky saada nainen sekaisin kiimasta.

No mitä veikkaan millainen kyky aloittajan poikkiksilla on saada ap sekaisin kiimasta..
Lapsellista mökötystä ja kiukuttelua. Kai sulla terveet kädet on :D
Naisilla on taipumusta kyllä olla henkisestikin ilkeitä. Silloin seksihalut lopahtavat hyvinkin pian, vaikka rakkaus ei. Ei kaiken tule tapahtua pelkästään naisenkaan ehdoilla. Enkä puhu seksuaalisesti ahdistelusta saati väkivallasta.

Jotkut naiset tuntuvat ylikompensoivan sitä, että ovat sorrettuja naisia.
Ja vaihdevuosien voimaantumisessa pahenee. Silloin kannattaa miehenä miettiä millaisen loppuelämän haluaa viettää. Henkisessä kidutuksessa vai mieluummin omassa rauhassa.
En ymmärrä. Meillä on naiselle seksiä aina tarjolla kun haluaa, samoin minulle. Jos haluaa suuseksiä sitä saa ja jos minä haluan niin saan. Kommunikaatio pelaa ja molemmat tulevat kuulluiksi. Suhteessa ei ole mitkään asiat niin miten "kuuluu" olla vaan miten meillä on hyvä. Jos toinen yksipuolisesti määrittelee suhteen raamit, suhde ei toimi. Olen tämän monen naisen kanssa todennut, että odotukset suhteelle tulevat jostain naistenlehtien sivuilta ja kun näin toimitaan, suhde ei sitten tyydytä vaan ajaa kumppaneita erilleen. Varmasti on miehiä jotka tekevät tätä samaa, mutta niistä minulla ei ole kokemusta.