Hei koululaisten vanhemmat!
Tässä aloittavan ekaluokkalaisen äiti kyselee, että miten silloin akana koulupäivänä, onko tapana, että vanhemmat menevät luokkaan asti? Pitääkö varata paljon aikaa sinne koululle?
Tämä on meille kaikille vielä niin uutta, ettei osaa oikein päättää, että laitanko nuoremman hoitoon, jos siellä menee pitkäänkin vai jaksaisiko parivuotias olla tuon ajan mukana. Itselle olen varannut koko päivän vapaaksi.
Kommentit (2)
odottelemaan. Opet tuli ulos lapun kanssa, josta näki minkä luokan opesta oli kyse. Oppilaat meni jonossa sisälle, saattajat perässä. Siitä pikkuhiljaa porukka poistui ja muutaman tunnin päästä haettiin kotiin. Yhdessä mentiin kouluun sisään asti pari päivää, sen jälkeen saattelin pihalle jonkun aikaa, kunnes alkoi kulkemaan kaverin kanssa koulumatkaa.
lapset asettuvat jonoon kellon soidessa ja kävelevät voimistelusaliin jossa rehtori ja opettajat toivottavat tervetulleiksi. Vanhemmat ja sisarukset voivat olla mukana. Tämän jälkeen heillä on kahden tunnin koulupäivä jonka jälkeen voi hakea kotiin.