Töissä ihme projekti josta en ymmärrä mitään
Minulla on töissä uusia haasteita. Jouduin sellaiseen projektiin mukaan, josta minulla ei ole mitään kokemusta, tietoa tai taitoa. Minut vain nakitettiin hommaan. Minulla on onneks siinä kollega työparina (ja lisäksi kaksi muuta ammattiryhmän edustajaa), mutta luulen, että kollegallanikaan ei kovin paljon vastaavasta ole kokemusta.
Olen aivan kujalla mitä minun pitää tehdä ja tuntuu, että ihmiset olettaa, että tiedän. Pahinta on, että en tiedä kehtaanko edes kysyä.
Jokatapauksessa tilanne ahdistaa hirveästi. Homma on aivan mukavuusalueen ulkopuolella ja en yhtään tykkää.
Pakko se on vaan alkaa kyselemään asioita ja ottaa selvää kaikesta muilla tavoin, mutta minulla ei ole esim. minkäänlaista koulutusta kyseisestä aiheesta. Teen yleensä käytännön työtä, en koskaan ole tehnyt mitään kirjallisia raportteja tai ollut missään ko projekteissa mukana. Vaikea tarkemmin edes selittää mistä on kyse, kun en voi paljastaa sitä ja toisekseen en edes tosiaankaan tiedä vielä mitään projektista.
Onko kellään antaa vinkkejä miten selvitä tällasesta tilanteesta? Olen koittanut googlesta "opiskella" aiheesta, mutta ei sieltäkään hirveästi mitään löydy. Töissä matskuja olen käynyt läpi mitä olen löytänyt aiheesta ja tarkotus vielä lisää käydä, mutta tuntuu, että se ei auta. Toivotaan, että ensimmäisessä kokouksessa selviää asioita lisää. Harmittaa, että kun kollegaltanikin koitin kysellä asiasta, että mitä hän ymmärtää tai tietää, niin hän oli jotenkin kuiva ja ei vastannut minulle oikein mitään. Hän joko pitää minua tyhmänä tai sitten hänkään ei tiedä. Hän yleensä on ihan mukava ollut minulle.
Henkilö joka työn meille nakitti, ei hänkään osannut edes kertoa hommasta kovin paljoon. Sanoi vaan, että myöhemmin ehkä selviää lisää aiheesta ja kahteli seinille. Aivan raivostuttavaa!
Kukaan ei edes ymmärrä minua kun olen ahdistuksissani kertonut, että jouduin tällaseen mukaan, että en osaa enkä ymmärrä. Tyypit vaan toivottaa tsemppiä ja sanoo, et kyl sä osaat.
Ei tsemppi auta j*malauta, tarviin apua!!! EN IHAN OIKEASTI OSAA.
En tiiä ymmärsikö kukaan edes mitä selitän, mutta aivan p*ska tilanne. En voi oikein enää perääntyäkkään, erinäisistä syistä.
Nyt vaan pitää toivoa, että homma vielä aukeaa minulle jotenkin.
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Joo, projektit voi pahimmassa tapauksessa tuntua alkuun tuolta. Älä kuitenkaan lannistu, teitähän on mukana useampi ihminen. Järjestä palavereita ja laita homma rullaamaan, yhdessä ideoiden. Katsokaa projektin tavoitteet huolella ja sitten mietitte miten niihin päästään ja millä tavalla. Et kai ole yksin vastuussa.
Kiitos tämäkin jo lohduttaa. Tosiaan olen ensikertaa tämmösessä mukana, niin ehkä tämä tietämättömyys sitten vain kuuluu asiaan tällein alkumetreillä. Pitäneen ensimmäisessä kokouksessa mainita, että olen vielä todella kokematon niin ehkä ryhmä ymmärtää, jos en ihan osaa ja tiedä kaikkea.
En onneksi ole vastuussa. Eräs huomattavasti kokeneempi henkilö on projektipäällikkönä (vai mikskä häntä nyt kutsutaan). Mutta luulen, että minulle ja kollegalleni kuuluu iso työmäärä projektissa.
Ehkäpä itselläni ahdistaa koko hommassa kaikki tietämättömyys. Olen yleensä hyvin suunnitelmallinen ja tarkka kaikesta, joten turhauttaa kun ei tiedä. En pysty mielessäni "suunnittelemaan" ja valmistautumaan mitenkään. Yleensä jos pystyn olemaan suunnitelmallinen niin se samalla myös rauhoittaa minua ja auttaa pitämään mielen ja asiat kasassa.
Mikä sun rooli on siinä projektissa? Project manager? Scrum master? Business owner?
Tuskin sulle on sanottu, että mene projektiin eikä yhtään kerrottu, mistä on kyse.
Projektipäälliköllä on vetovastuu hankkeesta ja vastuunjaosta. Voitko hänen kanssaan jutella tarkemmin siitä, mikä sinun osuutesi on ajateltu olevan. Mielestäni jos projektipäällikkö on normaali täysipäinen henkilö, niin voit hänelle ihan suoraan sanoa, että tämäntyyppinen työ on sinulle ihan uutta. Kerrot, että toivot selkeää tietoa siitä, mitä sinulta odotetaan, mutta että samalla olet kyllä valmis tekemään parhaasi kun saat ohjeistusta.
Itse teen konsultointia työkseni. Vaikka projektit ovat arkipäivää, niin rehellisesti välillä tulee hankkeita, jossa kaikki ovat aluksi aika kujalla. Juuri nyt yksi sellainen, ja kyllä minuakin vähän stressaa, vaikka ns.kuuluu työnkuvaan. Mutta olen huomannut, että monimutkaisillakin jutuilla on tapana alkaa avautua, kun alkaa paloitella kokonaisuutta osiin ja tekee koko ajan jotain asioiden etenemiseksi. Ja älä ainakaan pelosta vetäydy ja lykkää töitä, vaan aloita homma heti, kun pystyt. Ja parempi kysyä tyhmiä, kun olla hiljaa.
Lisäksi jos teitä on useampia, niin vastuukin jakautuu useammalle ja voitte täydentää toistenne puutteita. Eikä kaikesta aina täydellistä tule, mutta on tärkeää tietää, että on tehnyt parhaansa.
Tsemppiä, uskon, että pystyt kyllä tekemään osuutesi, kun vaan saat vähän ohjeistusta.
Kerro, että projekti on ihan uusi aihepiiri sulle, etkä osaa asiaa. Nolompas on, jos asiakas pyytää työhön jotain toista henkilöä tekemään työn. Näinkin voi käydä.
Vierailija kirjoitti:
Kerro, että projekti on ihan uusi aihepiiri sulle, etkä osaa asiaa. Nolompas on, jos asiakas pyytää työhön jotain toista henkilöä tekemään työn. Näinkin voi käydä.
asiakas? Miten minusta nyt tuntuu, että ap on jossain ihan oman firman sisäisessä projektissa eikä tekemässä töitä asiakasyrityksen projektissa.
Irtisanoudu. Voin tulla hoitamaan homman puolestasi, kun et osaa. Minä osaisin.
T. Pitkäaikaistyötön
Vastaus: ChatGPT
Sillä johdetaan nykyään isoakin konsernia vaikka johtajalla ei ole kompetenssia edes ymmärtää tekoälyn ulostamaa vastausta.
Vaikuttaa siltä että jostakusta halutaan päästä eroon tuon projektin avulla, jos et tiedä että kenestä niin kohde löytyy peiliin katsomalla.
Hei nyt armoa ja pelko pois. Toi on just tota ettei kukaan muukaan tiedä mistään mitään ja kaikkia vaan v i t u t t a a :D Selviät tuosta miten selviät, tuollaista paskaa se työelämä usein on. Ja uskalla olla se joka kyselee, hienosti olit uskaltanutkin. Jos sua kohdellaan osaamattomuuden ja kyselemisen takia nuivasti niin eipä ole sinun häpeäsi.
Ei ne muutkaan osaa, siksi ulkoistivat sulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, projektit voi pahimmassa tapauksessa tuntua alkuun tuolta. Älä kuitenkaan lannistu, teitähän on mukana useampi ihminen. Järjestä palavereita ja laita homma rullaamaan, yhdessä ideoiden. Katsokaa projektin tavoitteet huolella ja sitten mietitte miten niihin päästään ja millä tavalla. Et kai ole yksin vastuussa.
Kiitos tämäkin jo lohduttaa. Tosiaan olen ensikertaa tämmösessä mukana, niin ehkä tämä tietämättömyys sitten vain kuuluu asiaan tällein alkumetreillä. Pitäneen ensimmäisessä kokouksessa mainita, että olen vielä todella kokematon niin ehkä ryhmä ymmärtää, jos en ihan osaa ja tiedä kaikkea.
En onneksi ole vastuussa. Eräs huomattavasti kokeneempi henkilö on projektipäällikkönä (vai mikskä häntä nyt kutsutaan). Mutta luulen, että minulle ja kollegalleni kuuluu iso työmäärä projektissa.
Ehkäpä itselläni ahdistaa koko h
Huoli pois. Projektipäällikkö on vastuussa ja itse teet sen osuuden, joka projektikokouksissa sovitaan sinun vastuullesi. Nyt vaan odottelet.
Tarvittaessa projektitiimiin kutsutaan uusia jäseniä tai ulkoistetaan ne työt, joihin ei löydy osaamista.
Kannattaa vaan palavereissa kysellä, että mitä sinun odotetaan tekevän ja millä aikataululla. Se ei välttämättä ole selvää prokektin vetäjällekään vielä. Jotkut projektit on sellaisia, että ei työnimikkeestäkään oikein voi päätellä, mitä pitäisi siinä vaiheessa tehdä. Meillä esimerkiksi tarjoustoiminta on sellaista. Se on vain muutaman ihmisen ydintoimintaa, mutta monesti tarjousvaiheessa pitää jo työllistää niitä, jotka hankkeen sitten lopulta toteuttaisivat. Heidän kanssaan pitää käydä läpi, mitä heiltä tässä vaiheessa odotetaan, pahimmillaan kun heillä on niitä oikeita hankkeitakin toteutettavana.
Jos kyseessä on kehitysprojekti, ne on vielä astetta epäselvempiä...
Tottakai osaat! Töissä asiat menee just noin. Jos paljastat osaamattomuuden, joudut projektin vetäjäksi.
ps.
vanha totuus: Ne jotka eivät osaa- opettavat ja ne jotke eivät osaa opettaa-johtavat.
Juuri tällaisen paskan takia Suomi on niin huonossa tilanteessa. Puuhastellaan joidenkin täysin hyödyttömien pelleilyprojektien kanssa ja pidetään huolta siitä ettei mitään uutta tai vaikuttavaa saada aikaan. Raivostuttavaa, ja sori ohis. Älä ap turhaan stressaa.
Olen ollut mukana tällaisissa joskus ja jotenkin ihmeen kaupalla siitä selvittiin. Mutta pakko myöntää että jos tekisin myöhemmin saman niin aikaa menisi murto-osa ja lopputulos olisi paljon parempi. Mutta jostain on kai pakko aloittaa.
Joo, projektit voi pahimmassa tapauksessa tuntua alkuun tuolta. Älä kuitenkaan lannistu, teitähän on mukana useampi ihminen. Järjestä palavereita ja laita homma rullaamaan, yhdessä ideoiden. Katsokaa projektin tavoitteet huolella ja sitten mietitte miten niihin päästään ja millä tavalla. Et kai ole yksin vastuussa.