Britax two-way Elite turvaistuin?
Kaverit ovat kehuneet kyseistä istuinta,jotenka aattelin kysyä vielä teidän mielipiteitänne,
hyvät ja huonot puolet?
Kommentit (3)
Meillä on toisessa autossa Two Way Elite ja nyt uutena toisessa First Class Si (Securaa harkitsimme kauan). First Class Si-istuimessa tuet pienemmälle selkeästi paremmat, paljon jämäkämpi istuin jonka saa myös tukevammin kiinni autoon, makuuasennon säätäminen toimii hyvin ja ennen kaikkea lapsen säätäminen turvaistuimeen todella helpooa ja tulee säädettyä oikein, koska on ratkaistu tässä uudessa istuimessa hienosti.
Mitä kompromissi-istuimiin tulee niin varmasti ainakin osaksi ihan totta ja juuri siksi mietimme Securaa pitkään. Mutta, mutta toisaalta totuus on kuitenkin se, että erot näissä hyväksytyissä istuimissa ja uusissa istuimissa kuitenkin aika marginaalisia, autoissa ihmisillä paljon suurempia eroja. Lisäksi samaisissa testeissä on kuitenkin muistutettu, että oikea asentaminen ja oikeat säädöt kaiken a ja o. First Class Si:ssä nämä onnistuvat todella hyvin.
Ja meillä ei esikoista saanut istuettua ei sitten niin millään enää 2,5 ikävuoden jälkeen selkä menosuuntaan. Tai noh, toki olisi istunut, rimpuillut, kiukunnut siinä, kun ihan väkisin olisi pidetty, mutta olisi ollut melkoinen riski liikenteessä tuo raivoava lapsi. Istuimessa on kuitenkin oltava ja vyöistuin tässä vaiheessa vielä poissuljettu. Katsotaan miten käy tämän pikkukakkosen kanssa.
Eli yhteenvetona Two Way Elite MEISTÄ ihan ok, mutta tämä uudempi MEISTÄ paljon parempi.
Pienempänä istuin laitettiin hieman enemmän takakenoon, jolloin pienempikin pystyi hyvin siinä olemaan. On malliltaan sellainen, että siinä voi istua isompanakin. Pikkukakkosella on HTS ja ei varmasti pysty siinä enää 3v istumaan, kuten tällä hetkellä isompi Britaxissaan ja menee vielä kauan. Ja hyvin mahtuu myös pienempään autoon, jos on tarvetta. Asentoa ei pysty lennosta vaihtamaan, mutta enpä ole sellaista ominaisuutta kaivannut. HTS:ssä ko. ominaisuus on, mutta ei ole kertaakaan tullut käytettyä.
mä oon kuullut kans että olisi ihan hyvä istuin, ja siltä se näytti omaan silmään kaupassakin. en sitten kuitenkaan ostanut sitä, koska olen saanut käsityksen, että pelkästään selkä menosuuntaan oleva istuin olisi parempi kaukalon jälkeen, verrattuna sellaiseen jonka voi kääntää molemminpäin.
noi yhdistelmät on vähän kompromisseja, koska istuimen pitäisi sopia sekä pienelle vauvalle että jo isolle lapselle. näin ollen ei oo oikein kummassakaan parhaimmillaan. tuossa elite turvaistuimessa sen huomasi siinä, että pienelle vauvalle siinä on tosi huonosti sivusuojaa. siis ei tarpeeksi korkeat pään tuet sivuilla, vaan sellainen tosi laakea istuin. vähän isommalle lapselle on varmasti oikein hyvä istuin ja muistaakseni testeissäkin pärjännyt, mutta kun marraskuinen vauva teilläkin on kuten meillä, niin en niin pienelle vielä suosittelis. tää nyt on vain mun mielipide, ei absoluuttinen totuus :)
gerda