Pettynyt parisuhteeseen ja silti ei vain jaksa edes lähteä

Ollaan oltu yhdessä kohta 6 vuotta. Mies on kaikessa ollut todella hitaasti lämpeävä. Seksissä, asunnon ostamisessa, päätöksissä jne. Junnaa paikoillaan eikä tee minkään eteen mitään. Olen "kiltisti" tukenut, ymmärtänyt, auttanut ja odottanut, mutta edelleen mies on samanlainen ja parisuhde samassa pisteessä kuin silloin kun tavattiin. Tuntuu etten ole miehen kanssa yhdessä vaan pojan joka ei ota vastuuta mistään. Vaikea edes avautua. Vaikea selittää. Mutta huomaan vain haaveilevani jatkuvasti aikuisesta miehestä joka haluaisi sitoutua ja huolehtia minusta. Urheilla yhdessä ja kokea asioita. Silti samalla odotan että tuo oma mies muuttuisi. Jotenkin niin vaikea lähteä ja silti helppoa ajatella ettei oltaisi edes yhdessä..

Silloin kun tavattiin, sanoin miehelle että minulle on tärkeää naimisiinmeno ja hänelle kuulemma myös. 3 vuoden kohdalla olin turhautunut ja mies osti minulle sormuksen. Ei kosinut, vaikka luulin että se oli sitä. Vuoden odotin vaatimatta, mutta ei elettäkään että se olisi mennyt sormusta pidemmälle. Meille tuli riita ja heivasin sormuksen miehen nuuskapurkkiin (joo hyi) ja annoin miehelle takaisin. Ei puhuttu siitä asiasta 2 vuoteen, mutta vähän aikaan sitten mies sanoi että kyllä se sormus vielä siellä odottaa minua ja haluaa antaa sen takaisin. Se antoi vähän toivoa, mutta äsken. 6kk myöhemmin tästä, löysin tämän nuuskapurkin ja sormuksen sieltä sisältä. Ei edes laitettu parempaan talteen.. Ei pesty, ei mitään. En tiedä mitä edes yritän tällä sanoa. Iski vain suunnaton pettymys, että olen 6 vuotta vain tehnyt kaiken toisen eteen ja minä en ole mitenkään tärkeä.. Ehkä aika olisi siirtyä eteenpäin. Mutta miksi se on niin vaikeaa?