Miksi pitää olla älykkyyden suhteen piinaavassa välitilassa?

Siis niin että ei ole sellainen debiili että istuisi vaan sohvalla ja katsoisi temppareita, ja joku työelämä olisi sumuinen asia jota ei ymmärrä eikä osaa edes asettaa haaveita sen suhteen.. tai minkään muunkaan suhteen. Eli minulla on paljon asioita jotka kiinnostaa ja yritän aina perehtyä. Mutta en sitten kuitenkaan ole sen verran älykäs, että saisin ikinä mitään aikaiseksi. En osaa kohdistaa vaivannäköä oikeisiin asioihin, vaikka kuinka käyttäisin aikaa niin mitään ei tapahdu. Ja sitten olen vielä sen verran tyhmä, että välillä unohdan oman tyhmyyteni ja uskon kaikkia jankkauksia siitä että pystyy mihin vaan yms olen turhan rohkea lähtemään kokeilemaan asioita. Ainahan se epäonnistuu. Epäonnistumisista huolimatta se haaveilu ei kuitenkaan koskaan voi laimentua, voi kuinka mukavaa se olisikin ja helpottaisi ahdistusta, jos pikkuhiljaa realismin kirves poistaisi niitä unelmia kuin sirppi viljaa. Saako itseään mitenkään tehtyä tyhmemmäksi, vaikka vuosikausien juopottelulla? Miksen voinut syntyä muutama vuosikymmen aiemmin tähän maailmaan, niin en olisi kasvanut tällaisessa ilmapiirissä että kaikki pystyy menestymään, unelmoikaa, unelmoikaa, unelmoikaa. Sitä jankutetaan kaikkialla, enkä pysty vastaamaan siihen vaatimukseen mitenkään.