Koronavirus juuri niin levittynyt kuin huhutaan
Kommentit (52578)
Vierailija kirjoitti:
"Virossa korona levisi joulun jälkeen kouluissa, sieltä koteihin ja sieltä työpaikoille", Hanna Sepp, Viron tartuntatautiyksikön johtaja. (video mukana viestissä)
Tuskinpa virus Suomessa eri tavalla käyttäytyy, vaikka täällä osa "asiantuntijoista" niin väittää. Eiköhän tuo ole faktaa.
Briteissä lähti leviämään kouluissa ja yliopistoissa ensin.
Mutta suomessa ei thl ja hallitus usko tälläisiin.....
Koulut kiinni nyt, koko Suomessa ja kaikki asteet!!!
Vierailija kirjoitti:
Viisi tutkijaa vaatii: Koronaepidemia pitää tukahduttaa Suomessa nyt – Aasia johtaa torjuntataistelussa Eurooppaa 6–0
Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell päätti koronaepidemian puhjettua jostakin syystä, että kaikkien sairaiden etsimisen, kontaktien jäljittämisen ja infektoituneiden eristämisen, ts. epidemian tukahduttamisen sijaan tavoitellaankin väestön laumasuojaa.
Tämä toteutettaisiin säätelemällä epidemian leviämistä alueittain, väestöryhmittäin ja riittävän pitkälle ajalle, (hidastaminen) jotta sairaanhoidon kapasiteetti ei ylikuormittuisi. Tegnell myönsi, että on kyse kokeesta, mutta kaikille tutuksi tulleen graafin ansiosta se saavutti laajaa ihastusta Atlantin molemmin puolin.
Jos Tegnell olisi esittänyt suunnitelmansa median ja poliitikkojen sijaan tutkimuseettiselle toimikunnalle, sitä olisi pidetty pöyristyttävänä pilana tai provokaationa – koko väestön kattavana epäeettisenä kokeena, josta saattaisi seurata kymmeniätuhansia muutoin vältettävissä olevia kuolemantapauksia.
Kokeen epäeettisyyttä vain korostaa, että koronasairauden antaman immuniteetin laadusta ja kestosta puuttuu tieteellistä tietoa.
Kun koronaviruksen aiheuttama sairastuvuus, tehohoitotarve ja kuolleisuus alkoivat selvitä maailmalle ensimmäiseksi Kiinan Wuhanista 3. maaliskuuta julkaistuista tiedoista, epidemian hidastamisvaihtoehdon mielettömyys alkoi kirkastua kansanterveystieteilijöille, epidemiologeille, lääkäreille ja matemaatikoille. He löysivät netistä ensin nopeasti lisääntyvää uutta tietoa, sitten myös toisensa ja he alkoivat julkaista siellä analyysejään maailmanlaajuisesti.
Näiden sanoma oli johdonmukaisesti sama: jotta hidastamisvaihtoehdossa voitaisiin edes teoriassa varmistaa tehohoito kaikille sitä tarvitseville, epidemia olisi onnistuttava hidastamaan useiden vuosien ajalle. Tätä ei kestäisi minkään maan kansantalous eikä yhteiskuntarauha. Sairaanhoitojärjestelmä taas ei voisi selviytyä hidastamisen epäonnistumisesta.
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mielipide-kotimaa/viisi-tutkij…
Juttu kannattaa lukea kokonaan
Tukahduttaminen on ainoa oikea tie.
Sille tielle on käännyttävä lopulta kuitenkin.
🇫🇮🇫🇮🇫🇮
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallitus on yhtä ristiriitaista selittelyä. Koko ajan oltu huolissaan syksystä saakka ja välillä hoetaan olkaa kotona, välillä menkää vaan talvilomalla Lappiin.
Ei niillä oikeasti mitään strategiaa mihinkään ole, kunhan vain kokoontuvat hölisemään aika ajoin, mutta eivät saa mitään aikaan. Jos pääministeri olisi kokenut vanhempi mies, ja jos tuossa olisi muutenkin monta kokenutta vanhempaa ministeriä, tuolle touhulle olis jo nauranut hevosetkin talvilaitumillaan. Mutta kun hallitus koostuu nuorista naisista niin "antaa sen nyt yrittää" "tämä on kaikille uusi asia" " en mä hoitaisi asiaa tuon paremmin" " mutta yrittäähän se Marin kovasti".
Mun mielestä nuoruus tai sukupuoli ei saisi olla syy jolla ymmärrämme tätä sekoilua.
Mutta sehän oli Lintilä, joka sanoi, että menkää Lappiin. Hän on tietääkseni mies. Marin tässä nyt kuitenkin juuri yritti saada kuntosaleja ynnä muita kiinni, mutta Avi laittaa vastaan.
Ei ollut vain Lintilä, vaan hallituksen kanta myös. Tuli useammalta taholta. Marin sanoi vasta tällä viikolla, kun sulku kohta jo alkaa, että alkää menkö kuntosaleille. Tälleen se Marin koko ajan tekee, muut sanoo ja ite korjaa potin.
Jos Marin oikeasti haluaisi rajoitukset, ne olisi jo. Mutta se on taitava pelaamaan poliitiikassa, ei se itseään uhraa.Miten ne olisi jo, jos Marin haluaa? Juurihan hän halusi salit kiinni, mutta Avi sanoi, ettei laiteta, koska tulkitsevat lakia eri tavalla. Nyt sekä Marin että Kiuru sanoivat, että lakia on todennäköisesti vielä muutettava, jotta tulkinnallisia epäselvyyksiä ei tule, mutta se kestää, koska eduskunnan on hyväksyttävä lakimuutos. Ei Marin voi tehdä, mitä hän yksin haluaa. Hänen ok toimittaa yhteistyössä hallituksen kanssa, ja jos lakimuutoksia tarvitaan, eduskunnan on hyväksyttävä ne.
Marin sanoi tällä viikolla, ettei ihmisten tulisi mennä salille, koska saleja ei saatu kiinni. Tarkoitus oli, ettei niille kukaan edes pääsisi. Nyt oli pakko vedota ihmisiin, koska suunnitelma epäonnistui.
Hallituksen esityksessä sanotaan selkeästi, että tiloissa saa olla 10 henkeä.
Kai kaikille nyt on selvää, että tiloja ei haluta sulkea lailla kokonaan, koska silloin valtion pitäisi maksaa korvauksia?
Sehän se pointti tässä on. Eipä ole Marin tehnyt elettäkään, että tällainen kuntosalit kokonaan sulkeva lakiesitys oltaisiin antamassa.
Professori Sami Philströmin pohdintaa koronatoimiin liittyvistä eettisistä kysymyksistä:
Vakavuuden hämärtyminen saa asioiden tärkeysjärjestyksen unohtumaan
Eri tavoin merkityksellisten tarpeiden ristipaineessa saattaa järkeviltä ja vastuullisiltakin yksilöiltä, niin kansalaisilta kuin poliittisilta päätöksentekijöiltäkin, unohtua melko ilmeiseltä vaikuttava asioiden tärkeysjärjestys. On vaikea nähdä, että esimerkiksi päätös, jolla purettaisiin koronarajoituksia (sinänsä perustellusti) nuorten hyvinvointia ajatellen, voisi olla moraalisesti hyväksyttävä tilanteessa, jossa uusien virusmuunnosten nopea leviäminen uhkaa kiihdyttää epidemiaa ja aiheuttaa sekä riskiryhmäläisten lisäkuolemia että terveiden työikäisten vakavia sairastumisia.
Pääkaupunkiseudulla tehtiin alkuvuodesta 2021 kaksi päätöstä, joiden voidaan katsoa ilmentävän outoa käsitystä asioiden tärkeysjärjestyksestä ja siten eräänlaista vakavuuden tajun hämärtymistä. Päätettiin avata lasten ja nuorten ryhmäharrastuksia (myös sisätiloissa) sekä palauttaa toinen aste rajoitetusti lähiopetukseen. Hallituskin on luvannut, etteivät rajoitukset enää maaliskuuksi asetetun (eurooppalaisittain kevyen) ”sulun” jälkeen koskisi lapsia ja nuoria.
Koronan torjunta ”aikuiset edellä” on kelpo lähtökohta. Lasten ja nuorten pahoinvointi on mitä vakavin yhteiskunnallinen ongelma, joka saa laajaa huomiota Koskelan kauhistuttavan murhan kaltaisina ääri-ilmiöinä. Paljon on myös näkymätöntä ahdistusta. On vahvaa evidenssiä siitä, että pitkään jatkuvat etäopetusjärjestelyt ja muut rajoitukset heikentävät lasten ja nuorten hyvinvointia ja saattavat jopa vaikuttaa heidän persoonallisen identiteettinsä rakentumiseen – tästä ei ole aihetta olla eri mieltä.
Silti nuorten paremman olon ”ostaminen” sillä hinnalla, että vanhusten ja muiden riskiryhmäläisten annetaan kuolla taudin levitessä, on eettisesti sietämätöntä. Eikä kouluihin palaamista voida pitää nuorille itselleenkään turvallisena. Tässä ei ole kyse lasten ja nuorten syyllistämisestä vaan asioiden asettamisesta oikeisiin mittasuhteisiin.
Argumentit, jotka perustuvat siihen, ettei kouluissa tai harrastuksissa ole todettu laajoja tartuntaketjuja, vaikuttavat heikoilta. Käsillä ovat uudet, helpommin tarttuvat virusmuunnokset.
Järkevät ihmiset voivat olla eri mieltä koronatoimien mitoituksesta ja ajoituksesta, mutta eri mieltä ei vastuullisesti voida olla siitä perusasiasta, että ihmiselämää on kaikin tavoin suojeltava – myös heikoimpien elämää, ja erityisesti heidän.
Kyse on koronakeskustelun käsitteellisestä viitekehyksestä. Tilanteen vakavuuteen nähden kiistellään triviaaleista asioista, kuten siitä, voidaanko jokin määrä ihmisiä sallia jossakin tilassa. Jokaiselle pitäisi olla selvää, että turvallinen sisätilakontaktien määrä on nolla. Kaikki kontaktit tulee minimoida niin täysin kuin mahdollista. Niin aikuiset kuin lapsetkin tulisi ohjata vakavuuden diskurssiin, jonka näkökulmasta on tragikoomista kiistellä harrastusten sallimisen henkilörajoista.
Tasapainoista käsitystä elämästä ja maailmasta nuorille ei tarjoa ajattelu, jossa esimerkiksi harrastusten jatkumisen katsotaan olevan tärkeämpää kuin toisten terveys, hengestä puhumattakaan. Nehän ovat harrastuksia. Niitä ilmankin on mahdollista elää. Joka riemuitsee ryhmäharrastusten avaamisesta keskellä pandemiaa kasvattaa kasvatettaviaan kieroutuneeseen kuvaan todellisuudesta eikä huomioi sitä, että rajoitusten löysentäminen voi myös ikävällä tavalla tehdä nuorista itsestään osasyyllisiä tartuntaketjuihin, jopa kuolemiin...jatkuu

No, hallitus ei halua ottaa vastuuta itselleen, vaikka tottakai jo pitäisi. Ne välttelee viimeiseen saakka valmiuslain käyttöönottoa rajoitusten osalta. Silloin ne pystyisivät sulkemaan ravintolat. Alakoulutkin laitettiin keväällä sen turvin kiinni.
Nyt sitten vanhemmat ovat alkaneet ottamaan alakoululaisia koulusta kotiin. Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla on jo paljon oppilaita kotona hiihtolomien jälkeen.
Mukavampi on hallituksen moittia avia ja kiillottaa kruunuaan kuin pistää hanskat käteen ja tarttua toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Professori Sami Philströmin pohdintaa koronatoimiin liittyvistä eettisistä kysymyksistä:
Vakavuuden hämärtyminen saa asioiden tärkeysjärjestyksen unohtumaan
Eri tavoin merkityksellisten tarpeiden ristipaineessa saattaa järkeviltä ja vastuullisiltakin yksilöiltä, niin kansalaisilta kuin poliittisilta päätöksentekijöiltäkin, unohtua melko ilmeiseltä vaikuttava asioiden tärkeysjärjestys. On vaikea nähdä, että esimerkiksi päätös, jolla purettaisiin koronarajoituksia (sinänsä perustellusti) nuorten hyvinvointia ajatellen, voisi olla moraalisesti hyväksyttävä tilanteessa, jossa uusien virusmuunnosten nopea leviäminen uhkaa kiihdyttää epidemiaa ja aiheuttaa sekä riskiryhmäläisten lisäkuolemia että terveiden työikäisten vakavia sairastumisia.
Pääkaupunkiseudulla tehtiin alkuvuodesta 2021 kaksi päätöstä, joiden voidaan katsoa ilmentävän outoa käsitystä asioiden tärkeysjärjestyksestä ja siten eräänlaista vakavuuden tajun hämärtymistä. Päätettiin avata lasten ja nuorten ryhmäharrastuksia (myös sisätiloissa) sekä palauttaa toinen aste rajoitetusti lähiopetukseen. Hallituskin on luvannut, etteivät rajoitukset enää maaliskuuksi asetetun (eurooppalaisittain kevyen) ”sulun” jälkeen koskisi lapsia ja nuoria.
Koronan torjunta ”aikuiset edellä” on kelpo lähtökohta. Lasten ja nuorten pahoinvointi on mitä vakavin yhteiskunnallinen ongelma, joka saa laajaa huomiota Koskelan kauhistuttavan murhan kaltaisina ääri-ilmiöinä. Paljon on myös näkymätöntä ahdistusta. On vahvaa evidenssiä siitä, että pitkään jatkuvat etäopetusjärjestelyt ja muut rajoitukset heikentävät lasten ja nuorten hyvinvointia ja saattavat jopa vaikuttaa heidän persoonallisen identiteettinsä rakentumiseen – tästä ei ole aihetta olla eri mieltä.
Silti nuorten paremman olon ”ostaminen” sillä hinnalla, että vanhusten ja muiden riskiryhmäläisten annetaan kuolla taudin levitessä, on eettisesti sietämätöntä. Eikä kouluihin palaamista voida pitää nuorille itselleenkään turvallisena. Tässä ei ole kyse lasten ja nuorten syyllistämisestä vaan asioiden asettamisesta oikeisiin mittasuhteisiin.
Argumentit, jotka perustuvat siihen, ettei kouluissa tai harrastuksissa ole todettu laajoja tartuntaketjuja, vaikuttavat heikoilta. Käsillä ovat uudet, helpommin tarttuvat virusmuunnokset.
Järkevät ihmiset voivat olla eri mieltä koronatoimien mitoituksesta ja ajoituksesta, mutta eri mieltä ei vastuullisesti voida olla siitä perusasiasta, että ihmiselämää on kaikin tavoin suojeltava – myös heikoimpien elämää, ja erityisesti heidän.
Kyse on koronakeskustelun käsitteellisestä viitekehyksestä. Tilanteen vakavuuteen nähden kiistellään triviaaleista asioista, kuten siitä, voidaanko jokin määrä ihmisiä sallia jossakin tilassa. Jokaiselle pitäisi olla selvää, että turvallinen sisätilakontaktien määrä on nolla. Kaikki kontaktit tulee minimoida niin täysin kuin mahdollista. Niin aikuiset kuin lapsetkin tulisi ohjata vakavuuden diskurssiin, jonka näkökulmasta on tragikoomista kiistellä harrastusten sallimisen henkilörajoista.
Tasapainoista käsitystä elämästä ja maailmasta nuorille ei tarjoa ajattelu, jossa esimerkiksi harrastusten jatkumisen katsotaan olevan tärkeämpää kuin toisten terveys, hengestä puhumattakaan. Nehän ovat harrastuksia. Niitä ilmankin on mahdollista elää. Joka riemuitsee ryhmäharrastusten avaamisesta keskellä pandemiaa kasvattaa kasvatettaviaan kieroutuneeseen kuvaan todellisuudesta eikä huomioi sitä, että rajoitusten löysentäminen voi myös ikävällä tavalla tehdä nuorista itsestään osasyyllisiä tartuntaketjuihin, jopa kuolemiin...jatkuu
On myös kestämätön argumentti kysyä, miksi lasten harrastuksia pitäisi rajoittaa, kun aikuiset voivat mennä baariin – ja onneksi baareja ehkä vihdoin suljetaankin. Tässä onkin ollut ilmeinen epäsuhta, ja siinä on epäonnistuttu, ettei aikuisten rajoituksia ole kiristetty jo aiemmin. Päätöksentekijöiden tulisi kantaa vastuunsa siitä, että epätasapaino ratkaistaan pitämällä voimassa tiukkoja rajoituksia, ei suinkaan löysäämällä niitä; epäonnistumista ei pidä paikata uudella epäonnistumisella
Voidaan spekuloida, että rajoituksia purkavissa päätöksissä korostuva näkökulma etenkin nuorten hyvinvointiin on eräänlainen ylimitoitettu seuraus ajallemme tyypillisestä hyvinvointikeskeisyydestä. Liioiteltu hyvinvointidiskurssi vaarantaa vakavuuden viitekehyksen. Ihmisille ei saisi tulla paha mieli mistään: on kurjaa, kun ei päästä ryhmäliikuntatunnille eikä kohdata kasvokkain, ja kotona treenaaminenkin on tylsää. Tällainen mielihyväajattelu ei ole missään järkevässä suhteessa rajoitusten tavoitteisiin. Lapset ja nuoret eivät ehkä itse osaa asiaa arvioida, mutta aikuisella on vastuu käyttämänsä käsitteistön vakavuudesta.
Kaikkialle sienirihmastomaisesti rönsyilevä minäkeskeisyys sumentaa näkymämme asioiden tärkeysjärjestykseen. Joskus tuntuu kuin maailman pitäisi olla suuri hyvinvointikeskus hyvän olomme pseudoyhteisölliseksi edistämiseksi.
Nuorison pahoinvoinnin yhteydessä on puhuttu ”kadotetun sukupolven” uhasta, ja tältä välttymiseksi monet haluavat avata lähiopetusta ja harrastuksia. Nähdäkseni vaara on päinvastainen. Uhkaamme kasvattaa kadotettua sukupolvea kasvattamalla nuoria lapselliseen kulttuuriin, jossa oman identiteetin rakennus, kiva olo ja yhteisöllisyys asetetaan tärkeysjärjestyksessä väärälle paikalle.
Menetämme sukupolven, joka oppii, ettei toisen henki ole tärkein varjeltava asia. Lapset ja nuoret tulee pelastaa tältä ohjaamalla heitä irti ”minä ensin” -ajattelusta – esimerkiksi muistamaan, että harrastusten tulee jäädä syrjään oikeasti tärkeiden asioiden tieltä. Tässä aikuisten on näytettävä tietä.
Todellista yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia edistää sen ymmärtäminen, että rajoituksia avaamalla – epidemian levitessä – olemme syyllisiä toisten ihmisten kärsimykseen ja kuolemaan. Nuorten oikeus lähiopetukseen (saati harrastuksiin) ja ihmisten oikeus elämään eivät yksinkertaisesti kuulu samaan kategoriaan; ne ovat aivan eri tason oikeuksia. https://etiikka.fi/vakavuuden-hamartyminen-saa-asioiden-tarkeysjarjesty…
Ei mene ohi 3 viikossa. kyllä tätä iloa riittää pitkään.
Brittein muunnos eilen 1205 tänään 1213
Etelä-Afrikka muunnos 68 ja tänään 70 , Brassit 1 ja tänään 1. Erään kauppiaan frouva lähti Brasseihin lapsineen.
Etelä-Karjalassa ollaan huolissaan virusmuunnoksen yleistymisestä. Laaja tartunta-ketju sai alkunsa ulkona harrastetun ryhmäliikunnan parista. Varmuutta ei ole, onko kyse britti- ja etelä-afrikkalaisesta mutaatiosta. Kyse voi olla myös ”joku hyvänlaatuinen muutos”. Mistä tiedetään, että hyvänlaatuinen?
En olisi yllättynyt, jos vielä paljastuisi joku uusi venäläinen mutaatio. Niin huono epidemia tilanne on ollut mm. Pietarissa ja rajan yli kulkee liikennettä ja kaksoiskansalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Joko on päätetty, meneekö pääkaupunkiseudulla jotain muutakin maanantaina kiinni kuin baarit ja ravintolat? Vai vieläkö asiaa vatuloidaan?
laittakoot kiinni koko stadin, kyllä täällä jaksetaan eikä unelmoida pääsemisestä kuntosalille jne

Äsken tulikin uutisissa, että kuntosalit saa olla auki, kunhan asiakkaita on samaan aikaan vain 10.
Vierailija kirjoitti:
Tartunnat lisääntyy rajusti mutta sairaaloissa olevat ja kuolleet ei lisäänny vaan vähenee.
Mitä olisi pääteltävä tästä.
siellä on nuoria
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallitus on yhtä ristiriitaista selittelyä. Koko ajan oltu huolissaan syksystä saakka ja välillä hoetaan olkaa kotona, välillä menkää vaan talvilomalla Lappiin.
Ei niillä oikeasti mitään strategiaa mihinkään ole, kunhan vain kokoontuvat hölisemään aika ajoin, mutta eivät saa mitään aikaan. Jos pääministeri olisi kokenut vanhempi mies, ja jos tuossa olisi muutenkin monta kokenutta vanhempaa ministeriä, tuolle touhulle olis jo nauranut hevosetkin talvilaitumillaan. Mutta kun hallitus koostuu nuorista naisista niin "antaa sen nyt yrittää" "tämä on kaikille uusi asia" " en mä hoitaisi asiaa tuon paremmin" " mutta yrittäähän se Marin kovasti".
Mun mielestä nuoruus tai sukupuoli ei saisi olla syy jolla ymmärrämme tätä sekoilua.
Mutta sehän oli Lintilä, joka sanoi, että menkää Lappiin. Hän on tietääkseni mies. Marin tässä nyt kuitenkin juuri yritti saada kuntosaleja ynnä muita kiinni, mutta Avi laittaa vastaan.
Ei ollut vain Lintilä, vaan hallituksen kanta myös. Tuli useammalta taholta. Marin sanoi vasta tällä viikolla, kun sulku kohta jo alkaa, että alkää menkö kuntosaleille. Tälleen se Marin koko ajan tekee, muut sanoo ja ite korjaa potin.
Jos Marin oikeasti haluaisi rajoitukset, ne olisi jo. Mutta se on taitava pelaamaan poliitiikassa, ei se itseään uhraa.Miten ne olisi jo, jos Marin haluaa? Juurihan hän halusi salit kiinni, mutta Avi sanoi, ettei laiteta, koska tulkitsevat lakia eri tavalla. Nyt sekä Marin että Kiuru sanoivat, että lakia on todennäköisesti vielä muutettava, jotta tulkinnallisia epäselvyyksiä ei tule, mutta se kestää, koska eduskunnan on hyväksyttävä lakimuutos. Ei Marin voi tehdä, mitä hän yksin haluaa. Hänen ok toimittaa yhteistyössä hallituksen kanssa, ja jos lakimuutoksia tarvitaan, eduskunnan on hyväksyttävä ne.
Marin sanoi tällä viikolla, ettei ihmisten tulisi mennä salille, koska saleja ei saatu kiinni. Tarkoitus oli, ettei niille kukaan edes pääsisi. Nyt oli pakko vedota ihmisiin, koska suunnitelma epäonnistui.
Hallituksen esityksessä sanotaan selkeästi, että tiloissa saa olla 10 henkeä.
Kai kaikille nyt on selvää, että tiloja ei haluta sulkea lailla kokonaan, koska silloin valtion pitäisi maksaa korvauksia?
Sehän se pointti tässä on. Eipä ole Marin tehnyt elettäkään, että tällainen kuntosalit kokonaan sulkeva lakiesitys oltaisiin antamassa.
Oletuksena olisi omalla kohdallani ainakin se, että niihin paikkoihin ei mennä, vaikka auki olisikin.
Ei se , että jokin paikka on auki, ole automaatti sille, että on mentävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...
Hallituksen ja viranomaisten suhteen olisi mielestäni hyvä muistaa, että he ovat joutuneet toimimaan usein aika vajavaisilla tiedoilla. Yksinkertaisesti siksi koska tietoa ei ole. On paljon epävarmuutta, ja silloin ei voi tehdä täydellisiä päätöksiä.
...
Tämä ei ole mikään anteeksiantoperuste.
Kaikki oikeaan kriisinhallintaan osallistuneet tietävät, että täydellistä tietoa ei koskaan ole, eikä sitä myöskään tule, sillä tiedon varmistaminen johtaa lähtökohtaisesti tiedon vanhenemiseen, jolloin tieto menettää merkityksensä. Kriisjohtajan on vain uskallettava tehdä määrätietoisia päätöksiä ja toimia epätäydellisen tiedon perusteella.
Toki kriisinhallintaryhmiin päätyy aina välillä mukaan näitä täydellisen tiedon tavoittelijoita, jotka pelkäävät tekevänsä virheellisiä ratkaisuja puutteellisesta tiedosta johtuen, vaikka nopeat, edes oikeansuuntaiset päätökset olisivatkin kriisin kokonaishallinnan kannalta järkeviä tai välttämättömiä. Tavallinen ratkaisu näiden täydellisen tiedon tavoittelijoiden kanssa on se, että niistä hankkiudutaan mahdollisimman nopeasti eroon tavalla tai toisella, sillä tuo mentaliteetti on kriisinhallintaan täysin väärä ja vain vaarantaa kriisin tarkoituksenmukaisen hallinnoinnin.
Ihan asiaa kirjoitat. Tuo kommenttini kuitenkin koski lähinnä sitä, kun hallitusta välillä parjataan täällä, että eikö ne nyt mitään tiedä ja arvailevat vain. Tai huudellaan jälkiviisaina, että hallituksen olisi pitänyt jo ajat sitten tietää asia X, josta ei oikeasti ollut varmaa tietoa silloin aikoinaan päätöstä tehdessä.
Siitäkin voidaan olla montaa mieltä, mitä on kriisin "tarkoituksenmukainen" hallinnointi. Yksi haluaa, että kuolemantapaukset minimoidaan hinnalla millä hyvänsä. Toinen haluaa, että talous selviää mahdollisimman kuivin jaloin. Kolmas toivoo, että nuorten syrjäytymistä ei lisätä ainakaan. Suurin osa toivoo, että nämä kaikki asiat huomioidaan jotenkin. Kaikilla on asioiden välisistä painoarvoista oma henk.koht. mielipide.
Nuo kaikki kolme mainitsemaasi asiaa kärsii kaikista vähiten kun virus tukahdutetaan. Tai siis olisi kärsinyt, mutta lisävahinkoa ei ole mikään pakko aiheuttaa eli ei tukahduttaminen myöhäistä ole vieläkään.
Etenkin kun tuloillaan on ties mitä variantteja joiden leviämistä Suomeen ei tosiaan voi perustella sillä, että mutqu aiemmatkin pääsi.
Tämä omituinen hybridistrategia on sen sijaan juuri se, millä ihan kaikki harmi ja riesa saadaan maksimoitua kaikilla rintamilla eikä hyötyjiä oikeastaan ole ollenkaan. Tällä saadaan vaan kaikki tappelemaan keskenään että kenellä on kurjinta sen sijaan, että keskityttäisiin siihen kenen syytä tämä on. Tämä tartuntatilanne ei ole helsinkiläisten eikä koululaisten tai baarissa istujien syytä vaan yksin hallituksen joka halusi alkaa levittämään tätä hallitusti sen sijaan, että virus olisi tukahdutettu kokonaan.
Parempi kertarutina kuin ikuinen kitinä.
Minä en kyllä usko tukahduttamisen mahdollisuuteen. Enkä varsinkaan siihen, että täysi eristäytyminen ulkomaista moniksi vuosiksi (vuosikymmeniksi?) olisi sosiaaliselta ja taloudelliselta hintalapultaan pienin ratkaisu. Mutta kukin tyylillään. Sovitaan, että ollaan asioista eri mieltä? :)
Sinä voit olla mitä mieltä vaan, mutta tukahduttamisstrategian hyödyllisyys ei ole vain minun mielipiteeni useampienkin taloustieteilijöiden sekä lääketieteen asiantuntijoiden mielipide.
Mutta sovitaan ihmeessä että sinä tiedät paremmin. Etenkin kun kuvitelmasi tukahduttamisen vaatimasta täydellisestä eristäytymisestä on vähintäänkin erikoinen.
No mutta nythän tämä keskustelu meni mielenkiintoiseksi! Voisitko kertoa, mitä tukahduttaminen sitten käytännössä tarkoittaa/vaatii? Selvästikin minulla on siitä jotenkin väärä kuva.
Myös jos sulla on laittaa linkkejä noihin taloustieteilijöiden ja lääketieteen asiantuntijoiden argumentteihin asiasta, niin tutustun mielelläni. Olen aina valmis muuttamaan mielipidettäni, jos saan uutta tietoa. :)
-sama
En nyt ainakaan vielä tainnut saada tähän viestiini vastausta, mutta joku toinen linkkasi tänne tuon eroonkoronasta.fi -sivuston ja sieltä sai kyllä aika hyvän kuvan, mitä tukahduttaminen olisi käytännössä. Kiitos linkanneelle!
Tosiaan minulla oli hyvin väärä kuva tukahduttamisesta, luulin sen tarkoittavan jotain täydellistä ja pitkäkestoista sulkutilaa. Mutta ainakin tuon sivuston mukaan tukahduttamisessa paremmin toimivasta testaus-jäljitys-eristys-ketjusta, tiukemmasta rajavalvonnasta karanteeneineen, massatapahtumien rajoittamisesta (ml. yökerhotoiminta ym.) ja alueellisista toimista tapauksissa, joissa tartunnat ryöpsähtävät. Kuulostaa aika järkevältä ja kyllä minä voisin tämän ajatuksen ostaa.
Niin kuin tuolla todettiin, niin oikeastaan nämä keinot ovat jo jollain tasolla käytössä ja ongelma on puolivillainen toteutus. Rajavalvonnan ja yökerhojen osalta sen tiesinkin, mutta muuten mulla oli ehkä liian optimistinen kuva nykyisen testaus-jäljitys-eristys-ketjun toimivuudesta. Luulin siis, että tässä ollaan jo tehty kaikki mahdollinen.
Taidanpa siis kääntää kelkkani tukahduttamisen suhteen.
Mutta yksi kysymys minulle jäi: eikö tämä tukahduttamisstrategia vaadi sitä, että kansalaiset ovat mukana (hakeutuvat testeihin, eristäytyvät tarvittaessa)? Miten tämä saadaan käytännössä toimimaan, kun osa porukasta nytkin ravaa baarissa, ei käytä maskia, eivät käy testeissä jne.?
-sama
Kyllä se varmasti sen vaatii eli lakien kirjoittamisen sijaan tuli kertoa koronatoimien abc siten että lapsikin sen tajuaisi ensimmäisellä kerralla ja mielellään kuvien kera. Se on sitten yksilöstä kiinni jos ei halua hakeutua testeihin jos tulee perus flunssan oireita, eli ei ilmeisesti osata yhdistää koronaan. Siihen kun vielä lätkäistään PCR testeistä kertovat monipuoliset uutiset niin varmaan ihmiset jo herää miettimään että mitä tällä touhulla oikein ajetaa takaa. Nyt olisi hyvä aika rakentaa sellainen testi jolla saadaan luvut 100%.
Sama homma koskee maskeja, niitä suositellaan jokapuolella osassa paikosta lukee että on maskipakko jos haluaa astua sisään liikkeeseen.
Siitä sitten herää ajatus että voiko ihmisiä pakoittaa ja toiset taas tutkivat maskien käytön turvallisuutta kun ihmiset ovat ruvenneet oireilemaan niiden käyttämisestä.
Taas ote rakoilee että miksi meitä kehoitetaan käyttämään maskia jos siitä seuraa terveysogelmia. Kaiken lisäksi maskien valmistajat ilmoittavat paketeissa että eivät suojaa hapenpuutteelta.Mielestäni sellaiset ihmiset kenellä on todettu positiivisuus niin niiden tulisi käyttää maskeja ja ne maskit tulisi hävittää vaarallisena ongelmajätteenä eikä katuja täyttävänä maatumattomana roskana.
Koronapositiiviset tarvitsee niitä maskeja korkeintaan kotonaan, koska heidän kuuluu olla eristyksissä, ei huidella ihmisten parissa edes maski naamalla.
Jos maski vaikeuttaa hengittämistä, kyse on tällöin liikahengittämisestä, jolloin elimistön hiilidioksidipitoisuus laskee. Tähän auttaa rauhallisempi hengittäminen - päin vastoin kuin moni luulee.
Oletko tullut ajatelleeksi että kehän ulkopuolellakin on elämää ihan pohjois suomea myöten johon kauppakassi palvelut eivät toimita ruokaa kaupasta. Silloin vaikka olisi mitkä karanteenit päällä tulee ihmisten päästä hakemaan ruokaa. Pakko pitää maskia kaupassa jos on positiivinen.
Metsässä kun elelee niin siellä naapureita ole kovinkaan lähellä.
Karanteeni ja kauppakassi toimii kaupungeissa mutta ei luonnossa.Koronapositiivisena kaupoissa liikkuminen on rikos, sillä yleisvaarallisen tartuntataudin tahallinen levittäminen on rikos. Koronapositiivisen on oltava eristyksissä, sillä viranomainen on hänet silloin eristykseen määrännyt. Kauppaan ei silloin mennä, vaikka asuisi missä pöpelikössä.
Jos kotiinkuljetuspalvelut eivät toimi paikkakunnalla, eikä ole ketään läheistä, joka kävisi kaupassa, on otettava yhteys kuntaan. He auttavat näissä asioissa. Koronassa ei kauppaan mennä. Laki on tässä hyvin yksiselitteinen.
Nyt päästiin tietoisuuden harmaalle alueelle. Mikä taho toimittaa näille ihmisille ruoan kotiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Professori Sami Philströmin pohdintaa koronatoimiin liittyvistä eettisistä kysymyksistä:
Vakavuuden hämärtyminen saa asioiden tärkeysjärjestyksen unohtumaan
Eri tavoin merkityksellisten tarpeiden ristipaineessa saattaa järkeviltä ja vastuullisiltakin yksilöiltä, niin kansalaisilta kuin poliittisilta päätöksentekijöiltäkin, unohtua melko ilmeiseltä vaikuttava asioiden tärkeysjärjestys. On vaikea nähdä, että esimerkiksi päätös, jolla purettaisiin koronarajoituksia (sinänsä perustellusti) nuorten hyvinvointia ajatellen, voisi olla moraalisesti hyväksyttävä tilanteessa, jossa uusien virusmuunnosten nopea leviäminen uhkaa kiihdyttää epidemiaa ja aiheuttaa sekä riskiryhmäläisten lisäkuolemia että terveiden työikäisten vakavia sairastumisia.
Pääkaupunkiseudulla tehtiin alkuvuodesta 2021 kaksi päätöstä, joiden voidaan katsoa ilmentävän outoa käsitystä asioiden tärkeysjärjestyksestä ja siten eräänlaista vakavuuden tajun hämärtymistä. Päätettiin avata lasten ja nuorten ryhmäharrastuksia (myös sisätiloissa) sekä palauttaa toinen aste rajoitetusti lähiopetukseen. Hallituskin on luvannut, etteivät rajoitukset enää maaliskuuksi asetetun (eurooppalaisittain kevyen) ”sulun” jälkeen koskisi lapsia ja nuoria.
Koronan torjunta ”aikuiset edellä” on kelpo lähtökohta. Lasten ja nuorten pahoinvointi on mitä vakavin yhteiskunnallinen ongelma, joka saa laajaa huomiota Koskelan kauhistuttavan murhan kaltaisina ääri-ilmiöinä. Paljon on myös näkymätöntä ahdistusta. On vahvaa evidenssiä siitä, että pitkään jatkuvat etäopetusjärjestelyt ja muut rajoitukset heikentävät lasten ja nuorten hyvinvointia ja saattavat jopa vaikuttaa heidän persoonallisen identiteettinsä rakentumiseen – tästä ei ole aihetta olla eri mieltä.
Silti nuorten paremman olon ”ostaminen” sillä hinnalla, että vanhusten ja muiden riskiryhmäläisten annetaan kuolla taudin levitessä, on eettisesti sietämätöntä. Eikä kouluihin palaamista voida pitää nuorille itselleenkään turvallisena. Tässä ei ole kyse lasten ja nuorten syyllistämisestä vaan asioiden asettamisesta oikeisiin mittasuhteisiin.
Argumentit, jotka perustuvat siihen, ettei kouluissa tai harrastuksissa ole todettu laajoja tartuntaketjuja, vaikuttavat heikoilta. Käsillä ovat uudet, helpommin tarttuvat virusmuunnokset.
Järkevät ihmiset voivat olla eri mieltä koronatoimien mitoituksesta ja ajoituksesta, mutta eri mieltä ei vastuullisesti voida olla siitä perusasiasta, että ihmiselämää on kaikin tavoin suojeltava – myös heikoimpien elämää, ja erityisesti heidän.
Kyse on koronakeskustelun käsitteellisestä viitekehyksestä. Tilanteen vakavuuteen nähden kiistellään triviaaleista asioista, kuten siitä, voidaanko jokin määrä ihmisiä sallia jossakin tilassa. Jokaiselle pitäisi olla selvää, että turvallinen sisätilakontaktien määrä on nolla. Kaikki kontaktit tulee minimoida niin täysin kuin mahdollista. Niin aikuiset kuin lapsetkin tulisi ohjata vakavuuden diskurssiin, jonka näkökulmasta on tragikoomista kiistellä harrastusten sallimisen henkilörajoista.
Tasapainoista käsitystä elämästä ja maailmasta nuorille ei tarjoa ajattelu, jossa esimerkiksi harrastusten jatkumisen katsotaan olevan tärkeämpää kuin toisten terveys, hengestä puhumattakaan. Nehän ovat harrastuksia. Niitä ilmankin on mahdollista elää. Joka riemuitsee ryhmäharrastusten avaamisesta keskellä pandemiaa kasvattaa kasvatettaviaan kieroutuneeseen kuvaan todellisuudesta eikä huomioi sitä, että rajoitusten löysentäminen voi myös ikävällä tavalla tehdä nuorista itsestään osasyyllisiä tartuntaketjuihin, jopa kuolemiin...jatkuu
On myös kestämätön argumentti kysyä, miksi lasten harrastuksia pitäisi rajoittaa, kun aikuiset voivat mennä baariin – ja onneksi baareja ehkä vihdoin suljetaankin. Tässä onkin ollut ilmeinen epäsuhta, ja siinä on epäonnistuttu, ettei aikuisten rajoituksia ole kiristetty jo aiemmin. Päätöksentekijöiden tulisi kantaa vastuunsa siitä, että epätasapaino ratkaistaan pitämällä voimassa tiukkoja rajoituksia, ei suinkaan löysäämällä niitä; epäonnistumista ei pidä paikata uudella epäonnistumisella
Voidaan spekuloida, että rajoituksia purkavissa päätöksissä korostuva näkökulma etenkin nuorten hyvinvointiin on eräänlainen ylimitoitettu seuraus ajallemme tyypillisestä hyvinvointikeskeisyydestä. Liioiteltu hyvinvointidiskurssi vaarantaa vakavuuden viitekehyksen. Ihmisille ei saisi tulla paha mieli mistään: on kurjaa, kun ei päästä ryhmäliikuntatunnille eikä kohdata kasvokkain, ja kotona treenaaminenkin on tylsää. Tällainen mielihyväajattelu ei ole missään järkevässä suhteessa rajoitusten tavoitteisiin. Lapset ja nuoret eivät ehkä itse osaa asiaa arvioida, mutta aikuisella on vastuu käyttämänsä käsitteistön vakavuudesta.
Kaikkialle sienirihmastomaisesti rönsyilevä minäkeskeisyys sumentaa näkymämme asioiden tärkeysjärjestykseen. Joskus tuntuu kuin maailman pitäisi olla suuri hyvinvointikeskus hyvän olomme pseudoyhteisölliseksi edistämiseksi.
Nuorison pahoinvoinnin yhteydessä on puhuttu ”kadotetun sukupolven” uhasta, ja tältä välttymiseksi monet haluavat avata lähiopetusta ja harrastuksia. Nähdäkseni vaara on päinvastainen. Uhkaamme kasvattaa kadotettua sukupolvea kasvattamalla nuoria lapselliseen kulttuuriin, jossa oman identiteetin rakennus, kiva olo ja yhteisöllisyys asetetaan tärkeysjärjestyksessä väärälle paikalle.
Menetämme sukupolven, joka oppii, ettei toisen henki ole tärkein varjeltava asia. Lapset ja nuoret tulee pelastaa tältä ohjaamalla heitä irti ”minä ensin” -ajattelusta – esimerkiksi muistamaan, että harrastusten tulee jäädä syrjään oikeasti tärkeiden asioiden tieltä. Tässä aikuisten on näytettävä tietä.
Todellista yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia edistää sen ymmärtäminen, että rajoituksia avaamalla – epidemian levitessä – olemme syyllisiä toisten ihmisten kärsimykseen ja kuolemaan. Nuorten oikeus lähiopetukseen (saati harrastuksiin) ja ihmisten oikeus elämään eivät yksinkertaisesti kuulu samaan kategoriaan; ne ovat aivan eri tason oikeuksia. https://etiikka.fi/vakavuuden-hamartyminen-saa-asioiden-tarkeysjarjesty…
Juuri näin. Valitettavasti moni ei pysty tätä ymmärtämään.
Italialaiskylän kuukauden takainen tilanne, jossa 60 % brittivariantin tartunnoista todettiin koululaisilla, olisi pitänyt nähdä kanarialintuna hiilikaivoksessa.
We should have seen this Italian village where 60% of the cases being in primary school kids as a canary in the coal mine signal. https://twitter.com/DrEricDing/status/1367451328100859905
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...
Hallituksen ja viranomaisten suhteen olisi mielestäni hyvä muistaa, että he ovat joutuneet toimimaan usein aika vajavaisilla tiedoilla. Yksinkertaisesti siksi koska tietoa ei ole. On paljon epävarmuutta, ja silloin ei voi tehdä täydellisiä päätöksiä.
...
Tämä ei ole mikään anteeksiantoperuste.
Kaikki oikeaan kriisinhallintaan osallistuneet tietävät, että täydellistä tietoa ei koskaan ole, eikä sitä myöskään tule, sillä tiedon varmistaminen johtaa lähtökohtaisesti tiedon vanhenemiseen, jolloin tieto menettää merkityksensä. Kriisjohtajan on vain uskallettava tehdä määrätietoisia päätöksiä ja toimia epätäydellisen tiedon perusteella.
Toki kriisinhallintaryhmiin päätyy aina välillä mukaan näitä täydellisen tiedon tavoittelijoita, jotka pelkäävät tekevänsä virheellisiä ratkaisuja puutteellisesta tiedosta johtuen, vaikka nopeat, edes oikeansuuntaiset päätökset olisivatkin kriisin kokonaishallinnan kannalta järkeviä tai välttämättömiä. Tavallinen ratkaisu näiden täydellisen tiedon tavoittelijoiden kanssa on se, että niistä hankkiudutaan mahdollisimman nopeasti eroon tavalla tai toisella, sillä tuo mentaliteetti on kriisinhallintaan täysin väärä ja vain vaarantaa kriisin tarkoituksenmukaisen hallinnoinnin.
Ihan asiaa kirjoitat. Tuo kommenttini kuitenkin koski lähinnä sitä, kun hallitusta välillä parjataan täällä, että eikö ne nyt mitään tiedä ja arvailevat vain. Tai huudellaan jälkiviisaina, että hallituksen olisi pitänyt jo ajat sitten tietää asia X, josta ei oikeasti ollut varmaa tietoa silloin aikoinaan päätöstä tehdessä.
Siitäkin voidaan olla montaa mieltä, mitä on kriisin "tarkoituksenmukainen" hallinnointi. Yksi haluaa, että kuolemantapaukset minimoidaan hinnalla millä hyvänsä. Toinen haluaa, että talous selviää mahdollisimman kuivin jaloin. Kolmas toivoo, että nuorten syrjäytymistä ei lisätä ainakaan. Suurin osa toivoo, että nämä kaikki asiat huomioidaan jotenkin. Kaikilla on asioiden välisistä painoarvoista oma henk.koht. mielipide.
Nuo kaikki kolme mainitsemaasi asiaa kärsii kaikista vähiten kun virus tukahdutetaan. Tai siis olisi kärsinyt, mutta lisävahinkoa ei ole mikään pakko aiheuttaa eli ei tukahduttaminen myöhäistä ole vieläkään.
Etenkin kun tuloillaan on ties mitä variantteja joiden leviämistä Suomeen ei tosiaan voi perustella sillä, että mutqu aiemmatkin pääsi.
Tämä omituinen hybridistrategia on sen sijaan juuri se, millä ihan kaikki harmi ja riesa saadaan maksimoitua kaikilla rintamilla eikä hyötyjiä oikeastaan ole ollenkaan. Tällä saadaan vaan kaikki tappelemaan keskenään että kenellä on kurjinta sen sijaan, että keskityttäisiin siihen kenen syytä tämä on. Tämä tartuntatilanne ei ole helsinkiläisten eikä koululaisten tai baarissa istujien syytä vaan yksin hallituksen joka halusi alkaa levittämään tätä hallitusti sen sijaan, että virus olisi tukahdutettu kokonaan.
Parempi kertarutina kuin ikuinen kitinä.
Minä en kyllä usko tukahduttamisen mahdollisuuteen. Enkä varsinkaan siihen, että täysi eristäytyminen ulkomaista moniksi vuosiksi (vuosikymmeniksi?) olisi sosiaaliselta ja taloudelliselta hintalapultaan pienin ratkaisu. Mutta kukin tyylillään. Sovitaan, että ollaan asioista eri mieltä? :)
Sinä voit olla mitä mieltä vaan, mutta tukahduttamisstrategian hyödyllisyys ei ole vain minun mielipiteeni useampienkin taloustieteilijöiden sekä lääketieteen asiantuntijoiden mielipide.
Mutta sovitaan ihmeessä että sinä tiedät paremmin. Etenkin kun kuvitelmasi tukahduttamisen vaatimasta täydellisestä eristäytymisestä on vähintäänkin erikoinen.
No mutta nythän tämä keskustelu meni mielenkiintoiseksi! Voisitko kertoa, mitä tukahduttaminen sitten käytännössä tarkoittaa/vaatii? Selvästikin minulla on siitä jotenkin väärä kuva.
Myös jos sulla on laittaa linkkejä noihin taloustieteilijöiden ja lääketieteen asiantuntijoiden argumentteihin asiasta, niin tutustun mielelläni. Olen aina valmis muuttamaan mielipidettäni, jos saan uutta tietoa. :)
-sama
En nyt ainakaan vielä tainnut saada tähän viestiini vastausta, mutta joku toinen linkkasi tänne tuon eroonkoronasta.fi -sivuston ja sieltä sai kyllä aika hyvän kuvan, mitä tukahduttaminen olisi käytännössä. Kiitos linkanneelle!
Tosiaan minulla oli hyvin väärä kuva tukahduttamisesta, luulin sen tarkoittavan jotain täydellistä ja pitkäkestoista sulkutilaa. Mutta ainakin tuon sivuston mukaan tukahduttamisessa paremmin toimivasta testaus-jäljitys-eristys-ketjusta, tiukemmasta rajavalvonnasta karanteeneineen, massatapahtumien rajoittamisesta (ml. yökerhotoiminta ym.) ja alueellisista toimista tapauksissa, joissa tartunnat ryöpsähtävät. Kuulostaa aika järkevältä ja kyllä minä voisin tämän ajatuksen ostaa.
Niin kuin tuolla todettiin, niin oikeastaan nämä keinot ovat jo jollain tasolla käytössä ja ongelma on puolivillainen toteutus. Rajavalvonnan ja yökerhojen osalta sen tiesinkin, mutta muuten mulla oli ehkä liian optimistinen kuva nykyisen testaus-jäljitys-eristys-ketjun toimivuudesta. Luulin siis, että tässä ollaan jo tehty kaikki mahdollinen.
Taidanpa siis kääntää kelkkani tukahduttamisen suhteen.
Mutta yksi kysymys minulle jäi: eikö tämä tukahduttamisstrategia vaadi sitä, että kansalaiset ovat mukana (hakeutuvat testeihin, eristäytyvät tarvittaessa)? Miten tämä saadaan käytännössä toimimaan, kun osa porukasta nytkin ravaa baarissa, ei käytä maskia, eivät käy testeissä jne.?
-sama
Kyllä se varmasti sen vaatii eli lakien kirjoittamisen sijaan tuli kertoa koronatoimien abc siten että lapsikin sen tajuaisi ensimmäisellä kerralla ja mielellään kuvien kera. Se on sitten yksilöstä kiinni jos ei halua hakeutua testeihin jos tulee perus flunssan oireita, eli ei ilmeisesti osata yhdistää koronaan. Siihen kun vielä lätkäistään PCR testeistä kertovat monipuoliset uutiset niin varmaan ihmiset jo herää miettimään että mitä tällä touhulla oikein ajetaa takaa. Nyt olisi hyvä aika rakentaa sellainen testi jolla saadaan luvut 100%.
Sama homma koskee maskeja, niitä suositellaan jokapuolella osassa paikosta lukee että on maskipakko jos haluaa astua sisään liikkeeseen.
Siitä sitten herää ajatus että voiko ihmisiä pakoittaa ja toiset taas tutkivat maskien käytön turvallisuutta kun ihmiset ovat ruvenneet oireilemaan niiden käyttämisestä.
Taas ote rakoilee että miksi meitä kehoitetaan käyttämään maskia jos siitä seuraa terveysogelmia. Kaiken lisäksi maskien valmistajat ilmoittavat paketeissa että eivät suojaa hapenpuutteelta.Mielestäni sellaiset ihmiset kenellä on todettu positiivisuus niin niiden tulisi käyttää maskeja ja ne maskit tulisi hävittää vaarallisena ongelmajätteenä eikä katuja täyttävänä maatumattomana roskana.
Koronapositiiviset tarvitsee niitä maskeja korkeintaan kotonaan, koska heidän kuuluu olla eristyksissä, ei huidella ihmisten parissa edes maski naamalla.
Jos maski vaikeuttaa hengittämistä, kyse on tällöin liikahengittämisestä, jolloin elimistön hiilidioksidipitoisuus laskee. Tähän auttaa rauhallisempi hengittäminen - päin vastoin kuin moni luulee.
Oletko tullut ajatelleeksi että kehän ulkopuolellakin on elämää ihan pohjois suomea myöten johon kauppakassi palvelut eivät toimita ruokaa kaupasta. Silloin vaikka olisi mitkä karanteenit päällä tulee ihmisten päästä hakemaan ruokaa. Pakko pitää maskia kaupassa jos on positiivinen.
Metsässä kun elelee niin siellä naapureita ole kovinkaan lähellä.
Karanteeni ja kauppakassi toimii kaupungeissa mutta ei luonnossa.Koronapositiivisena kaupoissa liikkuminen on rikos, sillä yleisvaarallisen tartuntataudin tahallinen levittäminen on rikos. Koronapositiivisen on oltava eristyksissä, sillä viranomainen on hänet silloin eristykseen määrännyt. Kauppaan ei silloin mennä, vaikka asuisi missä pöpelikössä.
Jos kotiinkuljetuspalvelut eivät toimi paikkakunnalla, eikä ole ketään läheistä, joka kävisi kaupassa, on otettava yhteys kuntaan. He auttavat näissä asioissa. Koronassa ei kauppaan mennä. Laki on tässä hyvin yksiselitteinen.
Nyt päästiin tietoisuuden harmaalle alueelle. Mikä taho toimittaa näille ihmisille ruoan kotiin?
Jokaisen pitäisi jo ymmärtää varautua siihen, että joutuu vaikka kahden viikon karanteeniin. Jos ruokia ei saa tilattua kotiin, niin sellainen parin viikon kotivara on hyvä olla. Toisaalta jos ei ole ymmärtänyt varautua, niin kunnan puoleen voi kääntyä.

Karanteeni ja kauppakassi toimii kaupungeissa mutta ei luonnossa.
Suurimmassa osassa Suomea valmiin kauppakassin voi hakea kaupan ovelta... Eli sikäli vähän huono teoria sulla, kauppaan ei siis ole pakko mennä sisään juuri missään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heksingissä lopetetaan salailu, nyt rehtorit saavat kertoa lapsille, jis joku on luokassa ollut positiivinen. Hyvä näin. Tieto kulkee suoraan! Jäljitys ei toimi, sijsi näin.
Voiko koulun vetää oikeuteen muuten, jos oma lapsi saisi sieltä koronan? Tätä olen miettinyt. On suvussa juristeja, niin voisivat ajaa asiaa, vaikka vuosikausia... . Tässä voisi myös todistaa, että on tarttunut etätöitä ja eristyksessä oleviin vanhempiin. Saisikohan korvauksia jos niin kävisi?
Esim. Voisi vedota, ettei opetus ole turvallisesti järjestetty, tuuletus, turvavälit jne...
Olen samaa miettinyt. Kannattaa varmaan laittaa rehtorille viestiä, että miten koulu takaa tartuntatautilain vaatiman turvallisen ympäristön, jottei yleisvaarallinen tartuntatauti leviä. Vaikka ihan suoraan ilmoittaa, että jos koulu ei sellaisia olosuhteita pysty takaamaan, niin olet valmis tekemään koulusta rikosilmoituksen tartuntatautilain rikkomisesta.
Minusta jonkun vanhemman pitäisi nostaa ennakkotapaus siitä, että miten on mahdollista kouluissa vaarantaa tähän tapaan oppilaiden ja opettajien terveys. Minulla ei ole juristeja suvussa eikä rahaa sellaista palkata niin ei ole mahdollisuutta tuollaista ennakkotapausta nostaa. Mutta olen hengessä mukana, mikäli joku sen tekee.
Mä olen miettinyt, voiko eduskunnan oikeusasiamiehelle tehdä kantelun esim. Kouluista tai vaikka hallituksen hypridi strategiasta?
Että viruksen annetaan levitä?
Voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...
Hallituksen ja viranomaisten suhteen olisi mielestäni hyvä muistaa, että he ovat joutuneet toimimaan usein aika vajavaisilla tiedoilla. Yksinkertaisesti siksi koska tietoa ei ole. On paljon epävarmuutta, ja silloin ei voi tehdä täydellisiä päätöksiä.
...
Tämä ei ole mikään anteeksiantoperuste.
Kaikki oikeaan kriisinhallintaan osallistuneet tietävät, että täydellistä tietoa ei koskaan ole, eikä sitä myöskään tule, sillä tiedon varmistaminen johtaa lähtökohtaisesti tiedon vanhenemiseen, jolloin tieto menettää merkityksensä. Kriisjohtajan on vain uskallettava tehdä määrätietoisia päätöksiä ja toimia epätäydellisen tiedon perusteella.
Toki kriisinhallintaryhmiin päätyy aina välillä mukaan näitä täydellisen tiedon tavoittelijoita, jotka pelkäävät tekevänsä virheellisiä ratkaisuja puutteellisesta tiedosta johtuen, vaikka nopeat, edes oikeansuuntaiset päätökset olisivatkin kriisin kokonaishallinnan kannalta järkeviä tai välttämättömiä. Tavallinen ratkaisu näiden täydellisen tiedon tavoittelijoiden kanssa on se, että niistä hankkiudutaan mahdollisimman nopeasti eroon tavalla tai toisella, sillä tuo mentaliteetti on kriisinhallintaan täysin väärä ja vain vaarantaa kriisin tarkoituksenmukaisen hallinnoinnin.
Ihan asiaa kirjoitat. Tuo kommenttini kuitenkin koski lähinnä sitä, kun hallitusta välillä parjataan täällä, että eikö ne nyt mitään tiedä ja arvailevat vain. Tai huudellaan jälkiviisaina, että hallituksen olisi pitänyt jo ajat sitten tietää asia X, josta ei oikeasti ollut varmaa tietoa silloin aikoinaan päätöstä tehdessä.
Siitäkin voidaan olla montaa mieltä, mitä on kriisin "tarkoituksenmukainen" hallinnointi. Yksi haluaa, että kuolemantapaukset minimoidaan hinnalla millä hyvänsä. Toinen haluaa, että talous selviää mahdollisimman kuivin jaloin. Kolmas toivoo, että nuorten syrjäytymistä ei lisätä ainakaan. Suurin osa toivoo, että nämä kaikki asiat huomioidaan jotenkin. Kaikilla on asioiden välisistä painoarvoista oma henk.koht. mielipide.
Nuo kaikki kolme mainitsemaasi asiaa kärsii kaikista vähiten kun virus tukahdutetaan. Tai siis olisi kärsinyt, mutta lisävahinkoa ei ole mikään pakko aiheuttaa eli ei tukahduttaminen myöhäistä ole vieläkään.
Etenkin kun tuloillaan on ties mitä variantteja joiden leviämistä Suomeen ei tosiaan voi perustella sillä, että mutqu aiemmatkin pääsi.
Tämä omituinen hybridistrategia on sen sijaan juuri se, millä ihan kaikki harmi ja riesa saadaan maksimoitua kaikilla rintamilla eikä hyötyjiä oikeastaan ole ollenkaan. Tällä saadaan vaan kaikki tappelemaan keskenään että kenellä on kurjinta sen sijaan, että keskityttäisiin siihen kenen syytä tämä on. Tämä tartuntatilanne ei ole helsinkiläisten eikä koululaisten tai baarissa istujien syytä vaan yksin hallituksen joka halusi alkaa levittämään tätä hallitusti sen sijaan, että virus olisi tukahdutettu kokonaan.
Parempi kertarutina kuin ikuinen kitinä.
Minä en kyllä usko tukahduttamisen mahdollisuuteen. Enkä varsinkaan siihen, että täysi eristäytyminen ulkomaista moniksi vuosiksi (vuosikymmeniksi?) olisi sosiaaliselta ja taloudelliselta hintalapultaan pienin ratkaisu. Mutta kukin tyylillään. Sovitaan, että ollaan asioista eri mieltä? :)
Sinä voit olla mitä mieltä vaan, mutta tukahduttamisstrategian hyödyllisyys ei ole vain minun mielipiteeni useampienkin taloustieteilijöiden sekä lääketieteen asiantuntijoiden mielipide.
Mutta sovitaan ihmeessä että sinä tiedät paremmin. Etenkin kun kuvitelmasi tukahduttamisen vaatimasta täydellisestä eristäytymisestä on vähintäänkin erikoinen.
No mutta nythän tämä keskustelu meni mielenkiintoiseksi! Voisitko kertoa, mitä tukahduttaminen sitten käytännössä tarkoittaa/vaatii? Selvästikin minulla on siitä jotenkin väärä kuva.
Myös jos sulla on laittaa linkkejä noihin taloustieteilijöiden ja lääketieteen asiantuntijoiden argumentteihin asiasta, niin tutustun mielelläni. Olen aina valmis muuttamaan mielipidettäni, jos saan uutta tietoa. :)
-sama
En nyt ainakaan vielä tainnut saada tähän viestiini vastausta, mutta joku toinen linkkasi tänne tuon eroonkoronasta.fi -sivuston ja sieltä sai kyllä aika hyvän kuvan, mitä tukahduttaminen olisi käytännössä. Kiitos linkanneelle!
Tosiaan minulla oli hyvin väärä kuva tukahduttamisesta, luulin sen tarkoittavan jotain täydellistä ja pitkäkestoista sulkutilaa. Mutta ainakin tuon sivuston mukaan tukahduttamisessa paremmin toimivasta testaus-jäljitys-eristys-ketjusta, tiukemmasta rajavalvonnasta karanteeneineen, massatapahtumien rajoittamisesta (ml. yökerhotoiminta ym.) ja alueellisista toimista tapauksissa, joissa tartunnat ryöpsähtävät. Kuulostaa aika järkevältä ja kyllä minä voisin tämän ajatuksen ostaa.
Niin kuin tuolla todettiin, niin oikeastaan nämä keinot ovat jo jollain tasolla käytössä ja ongelma on puolivillainen toteutus. Rajavalvonnan ja yökerhojen osalta sen tiesinkin, mutta muuten mulla oli ehkä liian optimistinen kuva nykyisen testaus-jäljitys-eristys-ketjun toimivuudesta. Luulin siis, että tässä ollaan jo tehty kaikki mahdollinen.
Taidanpa siis kääntää kelkkani tukahduttamisen suhteen.
Mutta yksi kysymys minulle jäi: eikö tämä tukahduttamisstrategia vaadi sitä, että kansalaiset ovat mukana (hakeutuvat testeihin, eristäytyvät tarvittaessa)? Miten tämä saadaan käytännössä toimimaan, kun osa porukasta nytkin ravaa baarissa, ei käytä maskia, eivät käy testeissä jne.?
-sama
Kyllä se varmasti sen vaatii eli lakien kirjoittamisen sijaan tuli kertoa koronatoimien abc siten että lapsikin sen tajuaisi ensimmäisellä kerralla ja mielellään kuvien kera. Se on sitten yksilöstä kiinni jos ei halua hakeutua testeihin jos tulee perus flunssan oireita, eli ei ilmeisesti osata yhdistää koronaan. Siihen kun vielä lätkäistään PCR testeistä kertovat monipuoliset uutiset niin varmaan ihmiset jo herää miettimään että mitä tällä touhulla oikein ajetaa takaa. Nyt olisi hyvä aika rakentaa sellainen testi jolla saadaan luvut 100%.
Sama homma koskee maskeja, niitä suositellaan jokapuolella osassa paikosta lukee että on maskipakko jos haluaa astua sisään liikkeeseen.
Siitä sitten herää ajatus että voiko ihmisiä pakoittaa ja toiset taas tutkivat maskien käytön turvallisuutta kun ihmiset ovat ruvenneet oireilemaan niiden käyttämisestä.
Taas ote rakoilee että miksi meitä kehoitetaan käyttämään maskia jos siitä seuraa terveysogelmia. Kaiken lisäksi maskien valmistajat ilmoittavat paketeissa että eivät suojaa hapenpuutteelta.Mielestäni sellaiset ihmiset kenellä on todettu positiivisuus niin niiden tulisi käyttää maskeja ja ne maskit tulisi hävittää vaarallisena ongelmajätteenä eikä katuja täyttävänä maatumattomana roskana.
Koronapositiiviset tarvitsee niitä maskeja korkeintaan kotonaan, koska heidän kuuluu olla eristyksissä, ei huidella ihmisten parissa edes maski naamalla.
Jos maski vaikeuttaa hengittämistä, kyse on tällöin liikahengittämisestä, jolloin elimistön hiilidioksidipitoisuus laskee. Tähän auttaa rauhallisempi hengittäminen - päin vastoin kuin moni luulee.
Oletko tullut ajatelleeksi että kehän ulkopuolellakin on elämää ihan pohjois suomea myöten johon kauppakassi palvelut eivät toimita ruokaa kaupasta. Silloin vaikka olisi mitkä karanteenit päällä tulee ihmisten päästä hakemaan ruokaa. Pakko pitää maskia kaupassa jos on positiivinen.
Metsässä kun elelee niin siellä naapureita ole kovinkaan lähellä.
Karanteeni ja kauppakassi toimii kaupungeissa mutta ei luonnossa.Koronapositiivisena kaupoissa liikkuminen on rikos, sillä yleisvaarallisen tartuntataudin tahallinen levittäminen on rikos. Koronapositiivisen on oltava eristyksissä, sillä viranomainen on hänet silloin eristykseen määrännyt. Kauppaan ei silloin mennä, vaikka asuisi missä pöpelikössä.
Jos kotiinkuljetuspalvelut eivät toimi paikkakunnalla, eikä ole ketään läheistä, joka kävisi kaupassa, on otettava yhteys kuntaan. He auttavat näissä asioissa. Koronassa ei kauppaan mennä. Laki on tässä hyvin yksiselitteinen.
Nyt päästiin tietoisuuden harmaalle alueelle. Mikä taho toimittaa näille ihmisille ruoan kotiin?
Jokaisen pitäisi jo ymmärtää varautua siihen, että joutuu vaikka kahden viikon karanteeniin. Jos ruokia ei saa tilattua kotiin, niin sellainen parin viikon kotivara on hyvä olla. Toisaalta jos ei ole ymmärtänyt varautua, niin kunnan puoleen voi kääntyä.
Onko näin jossain ohjeistettu vai onko tämä mututuntumaa? Kuka sen ruoan toimittaa koronapositiivisille ketkä on karanteenissa?
Kuka uskoo, että kolme viikkoa riittää?
Ilmeisesti joku helsinkiläinen, hyväuskoinen höperö! 🤣🤣🤣