Koronavirus juuri niin levittynyt kuin huhutaan
Kommentit (52578)
Salminen on oikeassa. Viime keväänä kun tauti oli uusi ja tuntematon, Tegnell oli vastuuton kun antoi taudin levitä vapaasti. Nyt kun rokotuskattavuus on jo hyvä ja tehohoidon tarve vähäistä, voidaan ottaa kevyempi hybridistragedia käyttöön ja avata yhteiskunta syksyn aikana kokonaan. On aivan selvää, ettei tukahdutus ole mahdollista. Tämä on tietysti rokotevastaisille huono uutinen kuin myös niille kellarissa piilottelijoille, jotka haluaisivat muutkin kellareihin.
Kainuun sote testasi 74 ulkomaalaisen marjanpoimijan ryhmän: tartuntoja löytyi 44
Hyvinhän tämä luonnossakin tarttuu, meinaan periaatteessa ilmatilaa riittää.
Tai sitten rajatestaus ei toimi lainkaan tai nuo ahdetaan kuljetuksissa pikkubussiin.
yle: Kansalaisaloite vaatii kissoille tunnistussirua niskaan
Tuossapa ratkaisu myös korona-epidemiaan, kaikille kansalaisille tunnistussiru niskaan, paitsi rokottamattomille.
Vierailija kirjoitti:
Eeva Ruotsalainen on sentään järjen ääni:
Eeva sanoi:
"Nyt tartuntamäärät ovat kymmenkertaistuneet Husin alueella viimeisen kuuden viikon aikana.
– Kahden rokotusannoksen kattavuus on vielä täysin riittämätön, ja tauti leviää, Ruotsalainen summaa tilanteen.
– Epidemia ei ole todellakaan ohi, emmekä ole palaamassa normaaliin."
Kunpa joku kuuntelisi häntäkin, eikä vain Salmista. Se on nyt arvovalinta, miten kouluun mennään.
Työnantajan näkökulmasta etäkoulu turvaisi sen, ettei karanteeneja tarvita, eikä perheet jää kotiin, kun koululainen tuo taudin koulusta.
Pari viikkoa edes.
Vierailija kirjoitti:
Salminen on oikeassa. Viime keväänä kun tauti oli uusi ja tuntematon, Tegnell oli vastuuton kun antoi taudin levitä vapaasti. Nyt kun rokotuskattavuus on jo hyvä ja tehohoidon tarve vähäistä, voidaan ottaa kevyempi hybridistragedia käyttöön ja avata yhteiskunta syksyn aikana kokonaan. On aivan selvää, ettei tukahdutus ole mahdollista. Tämä on tietysti rokotevastaisille huono uutinen kuin myös niille kellarissa piilottelijoille, jotka haluaisivat muutkin kellareihin.
Nämä huutelijat on riippuvaisia mölykonserteista ja kapakoista joissa ihmiset sulloutuneet tiiviisti ja usein juovuksissa.
Sitten ne pilaa asiallisen keskustelun aiheesta.
Nyt on muotia panna kaikki rokotevastaisien syyksi. Lopulta niitä on ehkä promille.
Rajoitusten ja tukahduttamisen aika on ohi. Matkailua avataan ja rajoituksia poistetaan laajassa mittakaavassa. Hybridistrategia on ainoa oikea tie. Onneksi sille tielle on lähdetty viimeinkin.
© 🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮 ™️
Ruotsalainen ei näe tilanteessa muita vaihtoehtoja kuin rajoitusten kiristämisen.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsalainen ei näe tilanteessa muita vaihtoehtoja kuin rajoitusten kiristämisen.
Ei ehkä näe, mutta ei myöskään päätä mitään.
Tämän aamun "kuumana käyvä" "keskustelu" ennakoi vielä kuumempaa iltapäivää, varsinkin jos tartunnat pompsahtaa yli kuudensadan.
Vierailija kirjoitti:
Minua pelottaa yhä vain tuo Salmisen tolkuton positiivisuus syksystä. Entä jos ennustukset menee pieleen, tokotuskattavuutemme ei riitä, ja sairaalat ihan tosissaan täyttyvät - eikä tämä ole todellakaan mikään ihmeellinen kauhuskenaario, vaan aika realistinen. Kantaako hän silloin vastuun?
Tottakai, on pahoillaan, sivulauseen kautta ja saa palkankorotuksen, kun STM huomioi raskaan vastuun aiheuttaman lisärasituksen. Palkitaan hyvästä ja selkeästä tiedottamisesta extra bonuksilla.
Jos Helsingissä mennään lähikouluun, niin se on taas yksi syy lisää muuttaa pois. Kalliit asunnot, pitkät työmatkat.
Kummasti juuri koronan alettua siirryttiin etätöihin muualle.
"Nämä kunnat keräsivät eniten muuttovoittoa alkuvuonna – Helsingin muuttotappiot jatkuivat"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Salminen on oikeassa. Viime keväänä kun tauti oli uusi ja tuntematon, Tegnell oli vastuuton kun antoi taudin levitä vapaasti. Nyt kun rokotuskattavuus on jo hyvä ja tehohoidon tarve vähäistä, voidaan ottaa kevyempi hybridistragedia käyttöön ja avata yhteiskunta syksyn aikana kokonaan. On aivan selvää, ettei tukahdutus ole mahdollista. Tämä on tietysti rokotevastaisille huono uutinen kuin myös niille kellarissa piilottelijoille, jotka haluaisivat muutkin kellareihin.
Nämä huutelijat on riippuvaisia mölykonserteista ja kapakoista joissa ihmiset sulloutuneet tiiviisti ja usein juovuksissa.
Sitten ne pilaa asiallisen keskustelun aiheesta.
Nyt on muotia panna kaikki rokotevastaisien syyksi. Lopulta niitä on ehkä promille.
Ja nämä sinunlaisesi taas yksinkertaisia ihmisiä, jotka eivät näe kokonaisuutta. Kyse on tuhansista matkailu-, ravintola-, tapahtuma ym ym alan työpaikoista, jälki on jo nyt ollut karua. Usko pois, koronakuolemat on pientä tähän ahdinkoon verrattuna, jos tilanne edelleen jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä Salmisen/THLn touhu voi olla mahdollista? Miksei kukaan kyseenalaista näitä puheita, (toki kyseenalaistajia on, mutta eivät saa lähellekään yhtä laajaa julkisuutta)?
Aivan järkyttävää. Luulin, että 1,5 vuoden jälkeen en jaksa järkyttyä tai yllättyä enää mistään valtion koronatoimiin liittyvästä, mutta nyt oikeasti alkaa ahdistaa.
Tuota miestäkö hallitus sitten ylihuomenna kuuntelee ylimpänä asiantuntijana? APUA.
Pidän outona sitä, ettei edes tässä vaiheessa, kun lähes kaikki Salmisen arvaukset ovat olleet liki luokattomia, hän edelleen nauttii jonkun päättävän tahon luottamusta, koska jatkaa edelleen virassaan.
Minulle ja monelle muullekin hän on vitsi, ollut jo ainakin yli vuoden ajan. Vitsi joka vain ei naurata.
Kommenttisi julkaistaan hyväksynnän jälkeen!
Vaikka on täysin asiallinen. Ilmeisesti sana hallitus tms. on kiellettyjen listalla
Mit vit?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsalainen ei näe tilanteessa muita vaihtoehtoja kuin rajoitusten kiristämisen.
Ei ehkä näe, mutta ei myöskään päätä mitään.
Totuus on, että ennemmin tai myöhemmin rajoitukset tulevat päälle, koska sairaalahoito on lisääntynyt rajusti ja virus päässyt taas vanhustenhuoltoon. Velvollisuutemme on suojella heikoimpia ja varmistaa terveydenhuollon kantokyky eli nyt järki päähän ja empatiaa peliin.
Nyt tarvitaan päättäjiltä linjauksia jotta juupaseipäs loppuu tartuntaluvuista, deltan vaaroista, etäopetuksesta, koronapassista ja koronarajoituksista jne.
Ja myös vastuunkantoa sitten niistä linjauksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Salminen on oikeassa. Viime keväänä kun tauti oli uusi ja tuntematon, Tegnell oli vastuuton kun antoi taudin levitä vapaasti. Nyt kun rokotuskattavuus on jo hyvä ja tehohoidon tarve vähäistä, voidaan ottaa kevyempi hybridistragedia käyttöön ja avata yhteiskunta syksyn aikana kokonaan. On aivan selvää, ettei tukahdutus ole mahdollista. Tämä on tietysti rokotevastaisille huono uutinen kuin myös niille kellarissa piilottelijoille, jotka haluaisivat muutkin kellareihin.
Nämä huutelijat on riippuvaisia mölykonserteista ja kapakoista joissa ihmiset sulloutuneet tiiviisti ja usein juovuksissa.
Sitten ne pilaa asiallisen keskustelun aiheesta.
Nyt on muotia panna kaikki rokotevastaisien syyksi. Lopulta niitä on ehkä promille.Ja nämä sinunlaisesi taas yksinkertaisia ihmisiä, jotka eivät näe kokonaisuutta. Kyse on tuhansista matkailu-, ravintola-, tapahtuma ym ym alan työpaikoista, jälki on jo nyt ollut karua. Usko pois, koronakuolemat on pientä tähän ahdinkoon verrattuna, jos tilanne edelleen jatkuu.
Minusta kuolema on kylläkin kaiken loppu, joten siinä mielessä se ei voi olla mitenkään pientä mihinkään ahdinkoon verrattuna.
Ihmettelen miten tämä on edes mahdollista. Yli puolella tartunta! Onko ne tartuttaneet toisiaan matkan aikana? Vaikka olisi kotimaassa kuinka paha epidemia, kuinka voi olla noin monella?
"Kainuun sote kertoo, että ulkomaalaisten marjanpoimijoiden keskuudessa on todettu kymmeniä koronatartuntoja.
Marjanpoimijoiden 74 hengen ryhmästä yhteensä 44:llä on koronatartunta. Tartunnat todettiin eilen tehdyllä pikatestillä.
Tartunnan piiriin kuuluvan ryhmän henkilöt on asetettu eristykseen tai karanteeniin. Ulkopuolisiin ei ole syntynyt tartunnan leviämiseen mahdollistamaa kontaktia."
Kiva ostaa marjoja...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Salminen on oikeassa. Viime keväänä kun tauti oli uusi ja tuntematon, Tegnell oli vastuuton kun antoi taudin levitä vapaasti. Nyt kun rokotuskattavuus on jo hyvä ja tehohoidon tarve vähäistä, voidaan ottaa kevyempi hybridistragedia käyttöön ja avata yhteiskunta syksyn aikana kokonaan. On aivan selvää, ettei tukahdutus ole mahdollista. Tämä on tietysti rokotevastaisille huono uutinen kuin myös niille kellarissa piilottelijoille, jotka haluaisivat muutkin kellareihin.
Nämä huutelijat on riippuvaisia mölykonserteista ja kapakoista joissa ihmiset sulloutuneet tiiviisti ja usein juovuksissa.
Sitten ne pilaa asiallisen keskustelun aiheesta.
Nyt on muotia panna kaikki rokotevastaisien syyksi. Lopulta niitä on ehkä promille.Ja nämä sinunlaisesi taas yksinkertaisia ihmisiä, jotka eivät näe kokonaisuutta. Kyse on tuhansista matkailu-, ravintola-, tapahtuma ym ym alan työpaikoista, jälki on jo nyt ollut karua. Usko pois, koronakuolemat on pientä tähän ahdinkoon verrattuna, jos tilanne edelleen jatkuu.
Minusta kuolema on kylläkin kaiken loppu, joten siinä mielessä se ei voi olla mitenkään pientä mihinkään ahdinkoon verrattuna.
Aika hurjaa kuinka tärkeää raha on joillekin. - Eri - Ajatelkaa kolmansien maiden asukkaita, jotka eivät saa enää elantoa edes turisteista.
joo ei ole puhuttu kun täällä ei saisi juuri muusta puhuakaan kuin Israelin tilanteesta ja Sanna Marinin korona-taktiikasta.