Koronavirus juuri niin levittynyt kuin huhutaan
Kommentit (52578)
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä, mitä suomalaiset sitten ovat kuvitelleet. Ettei deltamuunnos koskaan saavu maahamme? Olisihan se tullut nyt venäläisten mökkiläisten mukana joka tapauksessa, mutta saanut toki vaimeamman alun ensin. Tartuttavuudeltaan se on kuitenkin sellainen, että päästessään hiljaa leviämään, luvut räjähtävät joka tapauksessa. Nyt oli yksinomaan hyvä, että muunnos on saapunut näkyvästi kisaturistien mukana, niin arimmat tietävät vetäytyä maakuoppaansa syksyyn saakka.
Toisaalta saamme nyt empiiristä tietoa siitä, miten hyvin rokotus suojaa variantilta. Ja eiköhän kesä ole paljon parempi aika deltan käydä väestö läpi kuin talvi. On mökit käytössä ja ihmiset ovat vapaalla, voivat eristäytyä paremmin kuin talvella töissä käydessä. Näen tilanteessa enemmän positiivisia puolia kuin negatiivisia. On turha kuvitella, ettei deltaa olisi tullut lainkaan, jos vain kisaturistit olisivat jättäneet käymättä kisoissa.
Mitä kettua? "Parempi aika deltan käydä väestö läpi"? Tajuatko mitä siitä seuraa, jos delta "käy väestön läpi"? Suomi vajoaisi jonkun kehitysmaan kuten Venäjän tasolle, kun sairaalat täyttyisivät ja yritykset joutuisi sulkeutumaan työntekijöiden ollessa joko sairaina tai karanteenissa. Yksi long covid potilaita varten avattu poliklinikka ei enää riittäisi Suomessa.

Long covid hörhöille riittää sosiaalitukien katkaisu niin kas loppuu ”oireet”
ja alkaa työhaluja löytymään.

Delta on niin tarttuva, että se käy väestön läpi. Se, tajuanko minä mitä siitä seuraa, ei estä viruksen leviämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö muista maista Venäjälle menneet kisaturistit ole saaneet tartuntoja vai oliko siellä yleisöä ainoastaan Suomesta? Vai miten ihmeessä asia ylittää uutiskynnyksen ulkomailla?
Kannatti kisaturistien kuvata se yksi video. Se todistaa millä asenteella siellä on suhtauduttu pandemiaan. Videota voi katsoa vaikka hidastettuna. Venäjä ja epidemia on varma yhdistelmä saada tartunta sillä asenteella.
Suuri osa suomalaisia, koska Venäjä lähellä. Ei taida hirveästi muilla olla matkustushaluja jonnekin Venäjälle. Mutta joo, se Kiuru-video on hyvää todistusaineistoa jatkoa ajatellen. Taisi pilkka osua omaan nilkkaan. 🤣
Taitaa osua ainoastaan Kiurua omaan nilkkaan kun saa tartunnan ja tuolla ruumiinrakenteella löytyykin sitten teholta 🤣🤣🤣🤣🤣🤣
No eipä kuule kovin terveiltä vaikuttaneet ne Venäjällä viinaa kitanneet jalkapallofanitkaan 🤣🤣🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
17 IndiGon, AirIndian ja Vistaran pilottia kuoli toukokuussa covidiin/rokotteeseen. Käytännössä lähes 100% oli saanut 1. annoksen.
Lentoliikenteelle tämä tulee olemaan jatkossa iso ongelma, jos lentäjiä alkaa putoilla tätä tahtia. Missähän vaiheessa putoaa ensimmäinen lentokone, kun pilotti saa sairaskohtauksen kesken lennon.
Matkustajalentokoneen putoaminen lentäjän sairauskohtauksen vuoksi on äärimmäisen epätodennäköistä. Ensinnäkin lentäjiä on aina vähintään kaksi. Toiseksi: konetta lentää lähes koko ajan autopilotti. Kolmanneksi: Koneet eivät niin vain tipu taivaalta – ilman yhtään toimivaan moottoriakin ne liitävät pitkiä matkoja.

Aika adoniksia, ainakin minulle lähetettyjen kuvien perusteella.
Tähän väliin avataankin sitten sisäliikuntatiloja rajoitetusti pääkaupunkiseudulla:
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan torstaina 24.6.2021, että kaupunkien hallinnassa olevat aikuisten sisäliikuntatilat voidaan avata 1. heinäkuuta lukien rajoitetusti.
Linjaus koskee esimerkiksi kuntosalien ja liikuntahallien vapaata käyttöä sekä aikuisten sisäliikuntaharrastusten mahdollistamista. Liikuntatiloihin ja ryhmäliikuntaan voidaan ottaa enintään puolet normaalista asiakasmäärästä. Myös harrastuksiin liittyvä aikuisten kilpailutoiminta on 1. heinäkuuta alkaen sallittua sisätiloissa.
Kaupungit tiedottavat tarkemmin avautuvista toimipisteistä juhannuksen jälkeisellä viikolla.
Koordinaatioryhmä linjasi lisäksi, että etätyön jatkamista suositellaan alueella toistaiseksi. Niitä työtehtäviä, joita on mahdollista tehdä etätyönä, tehdään edelleen pääsääntöisesti etänä.
https://www.hus.fi/ajankohtaista/kaupunkien-sisaliikuntatilat-avataan-r…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö muista maista Venäjälle menneet kisaturistit ole saaneet tartuntoja vai oliko siellä yleisöä ainoastaan Suomesta? Vai miten ihmeessä asia ylittää uutiskynnyksen ulkomailla?
Kannatti kisaturistien kuvata se yksi video. Se todistaa millä asenteella siellä on suhtauduttu pandemiaan. Videota voi katsoa vaikka hidastettuna. Venäjä ja epidemia on varma yhdistelmä saada tartunta sillä asenteella.
Suuri osa suomalaisia, koska Venäjä lähellä. Ei taida hirveästi muilla olla matkustushaluja jonnekin Venäjälle. Mutta joo, se Kiuru-video on hyvää todistusaineistoa jatkoa ajatellen. Taisi pilkka osua omaan nilkkaan. 🤣
Taitaa osua ainoastaan Kiurua omaan nilkkaan kun saa tartunnan ja tuolla ruumiinrakenteella löytyykin sitten teholta 🤣🤣🤣🤣🤣🤣
No eipä kuule kovin terveiltä vaikuttaneet ne Venäjällä viinaa kitanneet jalkapallofanitkaan 🤣🤣🤣
Aika adoniksia, ainakin minulle lähetettyjen kuvien perusteella.
Ai, aika kaljamahaisia mulle lähetettyjen perusteella.

No voi harmi. Hanki komeampia tuttuja!
Italialainen 61-vuotias rahtilaivan kapteeni kuoli covid19-tautiin merellä. Miehistö jäi jumiin merelle viikoiksi koronaepidemia uhatessa puhjeta laivalla:
https://edition.cnn.com/2021/06/19/europe/italy-captain-capurro-intl-hn…
Juhannusliikenteessä meni tänään enemmän porukkaa teholle, kuin mitä Suomessa on koronan vuoksi ihmisiä vastaavassa paikassa. Todella hyvä, että edes joku porukka alkaa kapinoimaan tätä älyttömyyttä vastaan, ja tällä kertaa se oli aina fiksut jalkapallofanit.
Ritva67 kirjoitti:

Hyvä Ritu!

Voihan trollolloo. 🤣 Juhannusliikenne, tunnettu ilmateitse leviävä tartuntatauti. 🤦🏼♀️
Mielenkiintoista, että ihmisten perimästä löytyy viitteitä tuhansien vuosien takaisesta koronaepidemiasta. Voisiko näistä vanhoista perintötekijöistä löytyä selitys siihen, että jotkut välttyvät Sars-Co2-tartunnalta?
Monikansallinen tutkijaryhmä on löytänyt todisteita Itä-Aasiassa yli 20 000 vuotta sitten riehuneesta koronavirusepidemiasta.
Kyseessä ei tiettävästi ollut SARS‑CoV‑2-viruksen aiheuttama epidemia vaan sen aiheutti jokin toinen koronavirusten heimoon kuuluva virus. Sen aiheuttama tauti tosin muistutti tutkijoiden mukaan maailmalla leviävää COVID-19:ää. Jäljet muinaisesta epidemiasta näkyvät itäaasialaisten ihmisten perimässä vielä tänäkin päivänä, tutkijat havaitsivat.
Tutkijat kertovat löydöksistään torstaina Current Biology -tiedejulkaisussa. Aiheesta uutisoi EurekAlert-sivusto.
RYHMÄ TUTKI kansainvälisessä 1000 Genomes Project -hankkeessa vuosina 2008–2012 kerättyä perimädataa. Tutkijoilla oli käytössään satojen itäaasialaisten ihmisten dna-näytteitä. He kohdensivat huomionsa erityisesti niiden geenien muutoksiin, jotka koodaavat SARS‑CoV‑2-viruksen toimintaan liittyviä valkuaisaineita.
Muutoksia havainnoituaan tutkijat valmistivat synteettisesti sekä ihmisen että SARS‑CoV‑2-viruksen tietynmallisia valkuaisaineita ilman eläviä soluja.
Asiantuntijat onnistuivat osoittamaan omien sanojensa mukaan, että heidän tuottamansa ihmisen ja viruksen synteettiset valkuaisaineet ”vuorovaikuttivat toisiinsa suoraan” ja että havaittu vuorovaikutus viittaa nimenomaisesti ”sen mekanismin säilymiseen, jota koronavirukset käyttävät soluihin tunkeutumiseen”.
Tutkijaryhmän jäsenistöön kuului myös tietojenkäsittelytutkijoita, jotka toteuttivat tutkitulle perimädatalle evoluutioanalyysin. Kyseisen evoluutiotutkimuksen tulokset olivat tutkijoiden mukaan lopulta ne ratkaisevat todisteet, jotka paljastivat muinaisen koronavirusepidemian jäljet perimistä valkuaisaineanalyysin tukea unohtamatta.
https://tekniikanmaailma.fi/ita-aasiassa-riehui-20-000-vuotta-sitten-ko…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
17 IndiGon, AirIndian ja Vistaran pilottia kuoli toukokuussa covidiin/rokotteeseen. Käytännössä lähes 100% oli saanut 1. annoksen.
Lentoliikenteelle tämä tulee olemaan jatkossa iso ongelma, jos lentäjiä alkaa putoilla tätä tahtia. Missähän vaiheessa putoaa ensimmäinen lentokone, kun pilotti saa sairaskohtauksen kesken lennon.
Matkustajalentokoneen putoaminen lentäjän sairauskohtauksen vuoksi on äärimmäisen epätodennäköistä. Ensinnäkin lentäjiä on aina vähintään kaksi. Toiseksi: konetta lentää lähes koko ajan autopilotti. Kolmanneksi: Koneet eivät niin vain tipu taivaalta – ilman yhtään toimivaan moottoriakin ne liitävät pitkiä matkoja.
Eeeei liikaa faktoja. Menee hörhöjen ilta pilalle.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista, että ihmisten perimästä löytyy viitteitä tuhansien vuosien takaisesta koronaepidemiasta. Voisiko näistä vanhoista perintötekijöistä löytyä selitys siihen, että jotkut välttyvät Sars-Co2-tartunnalta?
Monikansallinen tutkijaryhmä on löytänyt todisteita Itä-Aasiassa yli 20 000 vuotta sitten riehuneesta koronavirusepidemiasta.Kyseessä ei tiettävästi ollut SARS‑CoV‑2-viruksen aiheuttama epidemia vaan sen aiheutti jokin toinen koronavirusten heimoon kuuluva virus. Sen aiheuttama tauti tosin muistutti tutkijoiden mukaan maailmalla leviävää COVID-19:ää. Jäljet muinaisesta epidemiasta näkyvät itäaasialaisten ihmisten perimässä vielä tänäkin päivänä, tutkijat havaitsivat.
Tutkijat kertovat löydöksistään torstaina Current Biology -tiedejulkaisussa. Aiheesta uutisoi EurekAlert-sivusto.
RYHMÄ TUTKI kansainvälisessä 1000 Genomes Project -hankkeessa vuosina 2008–2012 kerättyä perimädataa. Tutkijoilla oli käytössään satojen itäaasialaisten ihmisten dna-näytteitä. He kohdensivat huomionsa erityisesti niiden geenien muutoksiin, jotka koodaavat SARS‑CoV‑2-viruksen toimintaan liittyviä valkuaisaineita.
Muutoksia havainnoituaan tutkijat valmistivat synteettisesti sekä ihmisen että SARS‑CoV‑2-viruksen tietynmallisia valkuaisaineita ilman eläviä soluja.
Asiantuntijat onnistuivat osoittamaan omien sanojensa mukaan, että heidän tuottamansa ihmisen ja viruksen synteettiset valkuaisaineet ”vuorovaikuttivat toisiinsa suoraan” ja että havaittu vuorovaikutus viittaa nimenomaisesti ”sen mekanismin säilymiseen, jota koronavirukset käyttävät soluihin tunkeutumiseen”.
Tutkijaryhmän jäsenistöön kuului myös tietojenkäsittelytutkijoita, jotka toteuttivat tutkitulle perimädatalle evoluutioanalyysin. Kyseisen evoluutiotutkimuksen tulokset olivat tutkijoiden mukaan lopulta ne ratkaisevat todisteet, jotka paljastivat muinaisen koronavirusepidemian jäljet perimistä valkuaisaineanalyysin tukea unohtamatta.
https://tekniikanmaailma.fi/ita-aasiassa-riehui-20-000-vuotta-sitten-ko…
Osaltaan tuokin selittäisi suomalaisten selviytymistä koronasta hyvin. Toki harvaan asuttu maa, yleinen O-veriryhmä ja puhuminen hiljaa mumisemalla ovat myös eduksi :-)
Suomalaisissa on nimittäin itäistä perimää enemmän kuin muissa Euroopan kansoissa. Saamelaisia lukuun ottamatta toki.
Vierailija kirjoitti:
Pietarista kotiuduttu ja räkimiskierroksella käyty :)
Ennenkin on tiedetty lääke tuohon.
Vielä teehooäl vannoo kusivaihtelun nimeen? Luulevatko tohtori ja hoitsut siellä että kesä kuolettaa tuhat koronaa joita rajan yli päästetään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista, että ihmisten perimästä löytyy viitteitä tuhansien vuosien takaisesta koronaepidemiasta. Voisiko näistä vanhoista perintötekijöistä löytyä selitys siihen, että jotkut välttyvät Sars-Co2-tartunnalta?
Monikansallinen tutkijaryhmä on löytänyt todisteita Itä-Aasiassa yli 20 000 vuotta sitten riehuneesta koronavirusepidemiasta.Kyseessä ei tiettävästi ollut SARS‑CoV‑2-viruksen aiheuttama epidemia vaan sen aiheutti jokin toinen koronavirusten heimoon kuuluva virus. Sen aiheuttama tauti tosin muistutti tutkijoiden mukaan maailmalla leviävää COVID-19:ää. Jäljet muinaisesta epidemiasta näkyvät itäaasialaisten ihmisten perimässä vielä tänäkin päivänä, tutkijat havaitsivat.
Tutkijat kertovat löydöksistään torstaina Current Biology -tiedejulkaisussa. Aiheesta uutisoi EurekAlert-sivusto.
RYHMÄ TUTKI kansainvälisessä 1000 Genomes Project -hankkeessa vuosina 2008–2012 kerättyä perimädataa. Tutkijoilla oli käytössään satojen itäaasialaisten ihmisten dna-näytteitä. He kohdensivat huomionsa erityisesti niiden geenien muutoksiin, jotka koodaavat SARS‑CoV‑2-viruksen toimintaan liittyviä valkuaisaineita.
Muutoksia havainnoituaan tutkijat valmistivat synteettisesti sekä ihmisen että SARS‑CoV‑2-viruksen tietynmallisia valkuaisaineita ilman eläviä soluja.
Asiantuntijat onnistuivat osoittamaan omien sanojensa mukaan, että heidän tuottamansa ihmisen ja viruksen synteettiset valkuaisaineet ”vuorovaikuttivat toisiinsa suoraan” ja että havaittu vuorovaikutus viittaa nimenomaisesti ”sen mekanismin säilymiseen, jota koronavirukset käyttävät soluihin tunkeutumiseen”.
Tutkijaryhmän jäsenistöön kuului myös tietojenkäsittelytutkijoita, jotka toteuttivat tutkitulle perimädatalle evoluutioanalyysin. Kyseisen evoluutiotutkimuksen tulokset olivat tutkijoiden mukaan lopulta ne ratkaisevat todisteet, jotka paljastivat muinaisen koronavirusepidemian jäljet perimistä valkuaisaineanalyysin tukea unohtamatta.
https://tekniikanmaailma.fi/ita-aasiassa-riehui-20-000-vuotta-sitten-ko…
Osaltaan tuokin selittäisi suomalaisten selviytymistä koronasta hyvin. Toki harvaan asuttu maa, yleinen O-veriryhmä ja puhuminen hiljaa mumisemalla ovat myös eduksi :-)
Suomalaisissa on nimittäin itäistä perimää enemmän kuin muissa Euroopan kansoissa. Saamelaisia lukuun ottamatta toki.
Mielenkiintoinen teoria. Olisikohan koronalta suojaava geeni mahdollisesti kulkeutunut suomalaisugrilaisten kansojen mukana Itä-Aasiasta Siperian kautta? Tätähän ei voi tietää, mutta kiinnostavaa pohdiskelua.
Harva asutus ja suomalaisten introverttiluonne selittävät varmasti myös Suomen epidemiatilannetta.
Eihän niitä oltu määrätty karanteeniin. Jos ei ole määrätty karanteeniin, ei silloin voi karanteenia rikkoakaan. Omaehtoinen karanteeni on vain ja ainoastaan suositus. Ihan kuten puoli kiloa kasviksia päivässäkin. Miksei niitä määrätty karanteeniin?