En osaa olla lasten kanssa, uuden kumppanin lapset
Uudella kumppanillani on 5 ja 12-vuotiaat lapset ja toivoisi kovasti että tapaan heidät.
Minulla ei ole mitään tätä vastaan muutoin kuin, että en osaa olla yhtään lasten kanssa. En tiedä mistä lasten kanssa voisi puhua ja pelottaa että tulee kiusallinen hiljaisuus ja kumppanini sekä lapset pitää minua jotenkin vajaana. Pelottaa että sanon vahingossa jotain mitä ei lapselle saisi sanoa.
Melkein ainoita kokemuksia on oma pikkusiskoni mutta meilläkin ikäeroa vain 4 vuotta.
Ajattelin että tällä palstalla voisi saada apua?
Kommentit (23)
Monet osaavat ihan luonnostaan olla lasten kanssa vaikka ei olisi aiempaa kokemusta.
Sun ei tarvii olla lasten hoitaja ja viihdyttäjä, voit nähdä heitä, ehdota että käytte vaikka yhdessä syömässä tai jotain muuta tekemistä, se helpottaa kun lapsetkin tietää mitä ollaan tekemässä ja osaavat monesti käyttääntyä paremmin vieraassa paikassa kuin kotona.
Lapsilta voi kysyä miten koulussa tai päiväkodissa sujuu, mistä elokuvista, musiikista, leikeistä ja harrastuksista he pitävät, lapsi kokee olevansa tärkeä kun hänestä ollaan kiinnostuneita.
Kiitoksia hyvistä vastauksista.
Olen siis itse suhteen miespuolinen.
Lapset ovat ilmaisseet selkeästi haluavansa nähdä minut ja minä haluaisin myös tutustua heihin. Jännittää vain ensitapaaminen niin paljon.
- Aloittaja