Joka kolmas koronatehohoidoss on alle 40-vuotias.
Joko änkyräväärät uskovat, että korona on paha tauti? Tehohoidossa olevista kolmasosa on alle 40 vuotiaita ja sairaanhoidossa on erityisesti raskaana olevia ja juuri synnyttäneitä. Perusterveiden osuus on sairaalahoidossa kasvanut.
10 prosentille perusterveistä jää pitkittynyt korona ja kukaan ei tiedä korjautuvatko elinvauriot taudin sairastamisen jälkeen. Kukaan ei tiedä sitä, aktivoituuko korona myöhemmin uudeleen, jos saa vakavan taudin ja joutuu esim syöpähoitoihin.
HUSissa viisi leikkausosatoa kiinni koronapotilaiden tehohoidon vuoksi. Laajat syöpäleikkaukset viivästyvät ja potilaita voi kuolla tämän takia.
Ja sitten pitää päästä sinne kuntosalille ja valittaa, kun ei pääse ravintolaan karaokea laulamaan. Kaikki on tutkittu, tiedetään tartuntojen vaaranpaikat ja mitä pitäisi tehdä, mutta pieni osa kansasta vänkyröi, kun korona ei kuulemma ole vaarallinen kun kuolemansairaille mummoille.
Kuntosalillekin pitää päästä, ihan vaan kun ”minä, minä, minä”. Viis järjen äänestä.
Kommentit (17)
Lhavia ja monisairaita on nuorissakin.
Tehohoidossa on kuitenkin vain kourallinen ihmisiä. Eli ei ole vaarallinen.
Alkaako koronahuijaus hajota käsiin kun pitää pumpata pelkopornoa kansalle kaksin käsin?
Eli montako heitä nyt sitten on tehohoidossa? Ei kovin montaa, raflaavia otsikoita vain.
Koko HUS:n alueella on 20 potilasta teholla.
Pakkoko raskaana olevien on ängetä kuntosaleille ja laulamaan karaokea? Pysyisivät kotona, kun kerran ovat ihan vapaaehtoisesti päättäneet hankkia itselleen yhden riskitekijän lisää eli raskauden.
Joka kolmas tehohoitoon joutuneista, ei joka kolmas koronaan sairastunut.
"Ruotsalainen arvelee, että nuorten koronapotilaiden aiempaa suurempi sairaalahoidon tarve johtuu mitä ilmeisimmin jopa 50 prosenttia herkemmin tarttuvasta virusmutaatiosta. Sen osuus on jo 70–80 prosenttia kaikista positiivisista koronanäytteistä HUS:n alueella."
Onko hiljattain synnyttäminen siis riski? Eikö se täällä mainittu Heini ollut juuri synnyttänyt?
Kun virus tarttuu herkemmin, koronatapauksia tulee suurempi lukumäärä ja tietysti vakavampia tapauksiakin tulee määrälliseti enemmän. Aiemmista lähteistä olen lukenut, ettei brittimuunnos, jota se on Britianniassa ollut jo koko syksyn ajan, ole sairautena erilaisempi kuin entinenkään. Itse asiassa tammi-helmikuun vaihteessa Euroopan terveysviranomaiset kertoivat kuolintapausten vähentyneen. Mutta helpompi tarttuvuus kasvattaa volyymeja.
Karaoket ja kuntosalit ovat jo kiinni monilla paikkakunnilla. On ihan sama, vaikka suomalaiset istuisivat sisällä koko ajan, kun rajat vuotavat, eikä virusmuunnosmaista tulijoita voi pakottaa testeihin.
Vierailija kirjoitti:
Kuvitteletko oikeesti saavuttavasi täällä itkullesi myötätuntoista yleisöä?
Mikä sua AP kiukuttaa? Sekö kun kansa ei tottele sekoviestintä ministereitä?
Passiivisaggressiivinen avautumisesi kertoo kaiken empatiakyvyttömyydestäsi sekä idioottina yleistät. Se on täällä paha. Saat osaksesi vain projisoutumista. Minäkin melkein meinasin.
Et se sinäkään kovin fiksusti kommentoi, jos nimittelet ap:tä idiootiksi.
Vierailija kirjoitti:
Joka kolmas tehohoitoon joutuneista, ei joka kolmas koronaan sairastunut.
"Ruotsalainen arvelee, että nuorten koronapotilaiden aiempaa suurempi sairaalahoidon tarve johtuu mitä ilmeisimmin jopa 50 prosenttia herkemmin tarttuvasta virusmutaatiosta. Sen osuus on jo 70–80 prosenttia kaikista positiivisista koronanäytteistä HUS:n alueella."
Onko hiljattain synnyttäminen siis riski? Eikö se täällä mainittu Heini ollut juuri synnyttänyt?
Kun virus tarttuu herkemmin, koronatapauksia tulee suurempi lukumäärä ja tietysti vakavampia tapauksiakin tulee määrälliseti enemmän. Aiemmista lähteistä olen lukenut, ettei brittimuunnos, jota se on Britianniassa ollut jo koko syksyn ajan, ole sairautena erilaisempi kuin entinenkään. Itse asiassa tammi-helmikuun vaihteessa Euroopan terveysviranomaiset kertoivat kuolintapausten vähentyneen. Mutta helpompi tarttuvuus kasvattaa volyymeja.
Lisäksi pelotellaan suurilla tarttumisluvuilla. 50 prosentin lisäys tarttuvuuteen tarkoittaa, että jos ennen sairastui 2 sadasta altistuneesta, niin nyt sairastuu 3 sadasta altistuneesta. 50 prosentin kasvu kyllä kuulostaa hurjemmalta...
Tosi hyvä että korona alkaa niittää myös näitä vastuuttomasti käyttäytyviä ikäluokkia. Siitäs saitte ksipäät.
Miksi muuten korona menee kaikkien muiden tautien ohi jos on kaksi tautia mihin molempiin voi kuolla miksi koranaa sairastava on muka tärkeämpi?
Ei riitä että sanotaan kuntosalien, ravintoloiden, baarien tms. olevan vaarallisia, vaan ne pitää laittaa kiinni
Sama koskee matkailua. Nyt on käytössä vain toivomuksia ja suosituksia, kun pitäisi olla pakolliset karanteenit ja testit kaikille jotka saapuvat Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Pakkoko raskaana olevien on ängetä kuntosaleille ja laulamaan karaokea? Pysyisivät kotona, kun kerran ovat ihan vapaaehtoisesti päättäneet hankkia itselleen yhden riskitekijän lisää eli raskauden.
Eivät ne karaokebaareissa tai kuntosaleilla syntyneet tartuntaketjut jää vain niihin jotka olivat altistumishetkellä paikalla.
Ne tartunnat leviävät eteenpäin työpaikoilla, joukkoliikenteessä, kaupoissa, kouluissa jne. eli raskaana oleva voi saada "baaritartunnan" esim. kollegalta, asiakkaalta, kouluikäiseltä lapseltaan tai mennessään bussilla neuvolaan.
ok kiitti tiedosta, mutta oletsä hei pelannut growtopiaa? :D se on sellanen hauska peli jossa saa farmata ja olla proo, joten kaikki koviksetkin saa pitää hauskaa lesoessaan proiudellaan. :O ja onhan se hauska kun on kaikki pro kamat ja muut! xD kannattaa pelata hei nopee! :)