Kun suolistovaivat on lisääntyneet
nuorilla 20-30 vuotiailla, jotka ovat suurin ryhmä kasvissyöjiä, niin suolistovaivat selitetään lihan vaarallisuudella, niin järki tuntuu joillain puuttuvan.
Kommentit (5)
Eikä ole, niitä vaan tutkitaan nykyisin paljon enemmän. Siksi ap:sta tuntuu siltä että ovat lisääntyneet. Hohhoijaa.
Vierailija kirjoitti:
Siis tutkitusti esim. mäkkäriruoka sisältää paljon trans-rasvoja, jotka ovat hyvin haitallisia. Nuorethan syö paljon lihavalmisteita ja eineksiä ja juuri pikaruokaa.
Myös huomioitava se, että nuorethan elää nyky-Suomessa pikkulapsena säilykkeillä (Bona ja Piltti), mikä väistämättä vaikuttaa vatsan bakteeriflooraan.
Väität, että nuoret syö kasvisruokaa, mutta uusin tutkimus kertoo, että nuorten kasvisruokailu on vähentynyt melkein puolella sitten 1999.
(Kannattaisi tutkia asiaa edes vähän netissä ennen kuin tulee tänne esittämään "musta tuntuu -tietoa".)
Vuonna 1999 12–18-vuotiaista tytöistä kasvissyöjiä oli 8,6 prosenttia. Tuoreen tutkimuksen mukaan kasvissyöjien määrä on lähes puolittunut. Poikien määrä kasvissyöjistä on yli puolittunut.
https://yle.fi/uutiset/3-9926460
Eli teoriasi tuhoutui. Kyllä ne on ne sun rakkaat hampparit ja muu sellainen jota erityisesti nuoret mättää. Ja lapsuuden aikainen epäterveellinen ravinto kuten sokerin yliannostelu. Irtokarkkien jälttäminen näkyy jatkuvan aikuisuudessakin, mitä ihmettelen, koska irtokarkit muistuttaa minusta sokeroitua muovia. Terveet makuaistit ovat jo lapsuuden pilttien ja makean takia nuorilta tuhoutuneet.
Sun käsitys perustuu median artikkeliin. Lukisit tutkimuksia.
Siemenöljyt sen tekevät.
Rypsi rapsi, auringonkukansiemen, ym. Ihminen ei ole koskaan käyttänyt moisia ravintona, muuten kuin viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. Kyseiset kasvit ovat ihmisravinnoksi kelpaamattomia ja käyvät monimutkaisen teollisen prosessin kemikaaleineen että siitä saadaan suhteellisen myrkytöntä.
Omat vaivat loppui, kun älysin ottaa selvää mitä kaikkea hammastahna sisältää, kaikki ei huuhtoudu heti, osa siis saattaa kulkeutua suolistoonkin asti. Mitä pienempi tuoteseloste sen parempi.