Vein roskia, pimeässä 5v poika laski pihalla yksin mäkeä
alas parkkipaikalle. Tuli surullinen olo. Sanoin eikö ole kurjaa kun lumet sulaa. Poika ois höpöttäny vaikka kuinka kauan.
Kommentit (30)
Tätä se on. Olen 5v äiti ja olen saanut usealta äiti-ihmiseltä suorastaan ihmettelyä, kun en päästä ikinä lastani yksinään ulos. Mutta lapsi on pieni ja menen mieluusti mukaan. Ulkoilemme paljon joten kyse ei siitäkään.
En jättänyt häntä vauvanakaan ikinä vaunuihin ulos nukkumaan. En kotipihassa, en kaupan eteen tai sen eteiseen. Tätäkin on ihmetelty. Olen tällaisten syiden takia kuulemma ylihuolehtiva äiti. Sanoo ihminen, joka jättää usein 4- ja 7-vuotiaat yksin kotiin moneksi tunniksi...
Olen itse silti mieluummin ylihuolehtiva kuin jätän lapseni heitteille. Hyvä lapsuus kun on paljon muutakin kuin hengissä selviäminen.
Ylihuolehtivaksi siis on syytelty muidenkin taholta kuin tämän lastensa yksinjättäjän. Olen todella ihmeissäni kun ihmiset täälläpäin päästävät todella hyvin pieniä lapsia yksin tai toisen samanlaisen kanssa ulos. Ajotiellä sitten leikitään. Olen järkyttynyt.
Silloin kun minä olin lapsi, oli ihan normaalia olla ulkona puoli kahdeksan aikaan illalla.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät lapsen iän?
Aika helppo koon perusteella arvioida.
Se ikähän oli tämän keissin pääpointti.
Mistä tiedät, ettei 5-vuotias halua olla mäkeä laskemassa? Parempi noin, kuin ruudun äärellä.
Se on. Vanhemmat ei tee yhdessä lapsen kanssa asioita. Yhdessä tehdään ruokaa, siivotaan, ulkoillaan. Lapsi oppii, osallistuu.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät, ettei 5-vuotias halua olla mäkeä laskemassa? Parempi noin, kuin ruudun äärellä.
Se että hän oli yksin ja juttuseuran tarpeessa. Ei sisarusten tai vanhempiensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät, ettei 5-vuotias halua olla mäkeä laskemassa? Parempi noin, kuin ruudun äärellä.
Ja lasku alas parkkipaikalle.
Ei olisi tullut kuuloonkaan, että minä olisin saanut tuossa iässä mennä yksin ulos. Minua vahdittiin kouluikäisenäkin paljon tarkemmin kuin koulukavereita. Silloin se ärsyttikin, mutta kun on aikuisena lukenut esimerkiksi siitä, kuinka monia on ahdisteltu lapsena, niin nyt osaa kyllä olla kiitollinen vahtimisesta. Hirveän vapaasti ihan pienetkin lapset päästetään menemään, eivätkö vanhemmat oikeasti mieti mitä kaikkea voi sattua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät, ettei 5-vuotias halua olla mäkeä laskemassa? Parempi noin, kuin ruudun äärellä.
Ja lasku alas parkkipaikalle.
Niinpä, mun mielestä tämä yhdistelmä, eli että 5v laskee yksin pimeällä parkkipaikalle mäkeä tekee tästä pahan, ei ikä tai pimeys tai mäenlasku sinänsä. Tuossa on jo niin monta vaaratekijää että hirvittää.
Me mennään kohta 6v kanssa ulos katsomaan kiikarilla tähtiä ja kuuta. Täytyy odottaa ensin, että kuu nousee sellaiseen kohtaan, että nähdään se. Seulaset etsitään myös. Nytkö ei sitten 6v kanssa saisi mennä ulos, kun siellä on pimeää.
Tän 5-vuotiaan vanhemmat ei taida tajuta, että ei olla enää 2000-luvulla, jolloin alle 13-vuotias sai olla ulkona (tai missään) ilman turvallisen aikuisen välitöntä läsnäoloa.
Vierailija kirjoitti:
Me mennään kohta 6v kanssa ulos katsomaan kiikarilla tähtiä ja kuuta. Täytyy odottaa ensin, että kuu nousee sellaiseen kohtaan, että nähdään se. Seulaset etsitään myös. Nytkö ei sitten 6v kanssa saisi mennä ulos, kun siellä on pimeää.
Etkö osaa lukea? Kyse oli siitä, että lapsi oli YKSIN ulkona (ja vielä varsin vaarallisesti laskemassa mäkeä pimeässä parkkipaikalle).
Eikö tuosta voi tehdä jo lasun. Vaarallista ja aivan turvatonta. Voi kuka tahansa kaapata tai jäädä auton alle. Autoilijallekin hirveä kun kukaan ei edes yrittänyt estää auton alle jäämistä. Ketään ei ollut paikalla, vain pieni tarhaikäinen lapsi.

Meillä kerrostalon pihalla on joka ikäinen päivä toistakymmentä tarhaikäistä (pienimmät 3v) leikkimässä ilman vanhempien valvontaa. Tulisi kalliit huostaanottokulut kunnan veronmaksajille jos kaikista niistä tekisi lasun.
En jättäisi 5-vuotiasta vahtimatta. Itselläni on saman ikäinen lapsi ja lähden aina mukaan ulkoilemaan hänen kanssaan.
Mutta sitä en ymmärrä, että jotkut ihmiset kyttäävät lasten ulkoiluaikoja silloin, kun he ovat vanhempiensa seurassa. Meille naapuri tuli valittamaan kerran, kun olin omien lasteni kanssa kesäiltana ulkona klo 19.00. Lapset keinuivat keinussa. Pienempi oli vähän aika sitten herännyt päiväunilta. Eikä syy ollut se, että lapset olisivat metelöineet tai mitään sellaista. Hän vain oli sitä mieltä, että lapset eivät hänestä saa liikkua ulkona iltaisin. Silloin aurinko paistoi vielä ihan kuumottavana, kun oli kesä. Ukko olisi varmaan kauhuissaan, jos tietäisi, että käymme joskus öisinkin ulkona katsomassa tähtiä.
Yleensä aikuiset näkee ikkunasta missä lapsi menee jos pieni on yksin ulkona.
Voi toista :(