Mitä ihmettä te jaksatte riehua siitä Dubaihin menosta?!
Sinne ei pääse ilman parin vuorokauden sisäistä negatiivista koronatestiä eikä sieltä pääse pois ilman samanlaista negatestiä. Turistioloissa tiukat säädökset ja tarkemmin valvottu kuin vaikka Suomessa, terveydentilaa valvotaan myös jatkuvasti.
THL:n raportin mukan Dubaista ei ole tullut yhtään koronatartuntaa Suomeen.
Kommentit (154)
Oispa kaikki yhtä vastuullisia kuin Dubain kävijät, kas kun siellä ei ole muuta mahdollisuuta kuin noudattaa sääntöjä jotka paljon tiukemmat kuin Suomessa. Ja testeissäkin käyvät ihan vapaaehtoisesti, ei tarvii poliisin viedä.
Vois tosiaan lakata ton typerän ja tietämättömän Dubain -matkojen dissauksen. Kertokaa nyt hemmetissä, mikä riski Dubai koronan kannalta on??? Niinpä. Ei ole. Paremmin siellä on asiat kuin täällä.
Niinpä. Sofia ja Stefukin tuli just Dubaista ja negatestit. Ei mitään vaaraa kellään Dubaissa. Enemmänhän jengi täällä kotisuomessa tartuttaa toisiaan. Turha luulo, ettei täällä muka tartu ja leviä.
Eiköhän noi Dubaista riehujat oo vanhempia ihmisiä foliohatut päässä. Nuoremmat kyllä osaa seurata uutisia ja esim THL:n sivuja ja ottaa asioista selvää. Varmaan toi ihan sama palstatrolli panikoimassa aina kaikesta, vedättää porukkaa ihan tahallaan ja hölmömmät seuraa sokeina
Vierailija kirjoitti:

Luulen kans, aika helppo olla perillä eri maiden ja alueiden tilanteesta. Dubaista kukaan ole saanut yhtään tartuntoja, ennemmin kannattais olla huolissaan Viron ja Ruotsin matkailusta, Pohjoisestakin ravaavat jatkuvasti ja Virosta toki haettava halpaa viinaa.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän noi Dubaista riehujat oo vanhempia ihmisiä foliohatut päässä. Nuoremmat kyllä osaa seurata uutisia ja esim THL:n sivuja ja ottaa asioista selvää. Varmaan toi ihan sama palstatrolli panikoimassa aina kaikesta, vedättää porukkaa ihan tahallaan ja hölmömmät seuraa sokeina
Ei täällä ole ennenkään annettu tosiasioiden haitata hyvää öyhöttämistä, raivo päälle vaan!
Onpa täällä nyt jollain kova hinku valkopestä Dubain matkailua. Monta viestiä tykittänyt peräkkäin. Samalla on poistunut ketjut, joissa on ihmetelty näiden kohujulkkisten Dubaissa ravaamista pandemian aikaan, kun kaikki tahot on vedonneet ihmisiin, jotta välttäisivät hupimatkustelua.
Jännä miten pitää täällä moneen kertaan ihmetellä, mikä ihmisiä ketuttaa, kun se on täälläkin moneen kertaan kerrottu ihmisoikeuksista naisen asemaan, tähän nykyiseen pandemiaan, ympäriinsä lentelyyn . Onko luetunymmärtämisessä jotain häikkää, vai mikä on? Ei voi kauhalla vaatia, kun on pipetillä annettu näköjään.
Itse asun Dubaissa nyt kolmatta vuotta eikä tulis mieleenkään lähteä Suomeen saamaan tartuntaa. Vanhemmaat on pyytäneet, mutta me jäädään tänne mieluummin, parempi tilanne täällä on ja kummallakin töitä.
Dubai on muutenkin vähän outo mesta, joka vetää puoleensa jos jonkinlaista väkeä.
Itse viihdyn paljon enemmän Abu Dhabissa. Joskin noilla seutuvilla (Emiraateissa) en ole koskaan käynyt ns vapaalla vaan aina töiden merkeissä.
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä nyt jollain kova hinku valkopestä Dubain matkailua. Monta viestiä tykittänyt peräkkäin. Samalla on poistunut ketjut, joissa on ihmetelty näiden kohujulkkisten Dubaissa ravaamista pandemian aikaan, kun kaikki tahot on vedonneet ihmisiin, jotta välttäisivät hupimatkustelua.
Jännä miten pitää täällä moneen kertaan ihmetellä, mikä ihmisiä ketuttaa, kun se on täälläkin moneen kertaan kerrottu ihmisoikeuksista naisen asemaan, tähän nykyiseen pandemiaan, ympäriinsä lentelyyn . Onko luetunymmärtämisessä jotain häikkää, vai mikä on? Ei voi kauhalla vaatia, kun on pipetillä annettu näköjään.
Miten sulle ei mene jakeluun se ettei sinne Dubaihin lentele kuin negatiivisen koronatestin saaneita eikä siellä ole yksikään sairastunut eli ihan pelkkää hysteriaa. Katso THL tilasto, Dubai vihreä maa, eikä yhtään tartuntaa sieltä Suomeen tässä pandemia tilanteessa. Onko luetunymmärtämisessäsi jotain häikkää vai miksi ei mene jakeluun.
Ja ihmisoikeudet ei parane sillä ettei länsimaiset mene paikalle, naurettava ajatus!

Tämä on just se palstatrolli, vanhempi nainen, elää jossain 70-luvulla, olettaa että kovinta kieltä ja eniten muita haukkuva on oikeassa. Ei ymmärrä eikä usko faktoja.
Vierailija kirjoitti:
Itse asun Dubaissa nyt kolmatta vuotta eikä tulis mieleenkään lähteä Suomeen saamaan tartuntaa. Vanhemmaat on pyytäneet, mutta me jäädään tänne mieluummin, parempi tilanne täällä on ja kummallakin töitä.
No hyvä, kun nimenomaan ihmisiä on pyydetty välttämään tarpeetonta matkustelua. Eihän kukaan ole väittänyt, ettei saisi asua ulkomailla.
Vierailija kirjoitti:
Itse asun Dubaissa nyt kolmatta vuotta eikä tulis mieleenkään lähteä Suomeen saamaan tartuntaa. Vanhemmaat on pyytäneet, mutta me jäädään tänne mieluummin, parempi tilanne täällä on ja kummallakin töitä.
Niin mikäs Dubain tilanne on?
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä nyt jollain kova hinku valkopestä Dubain matkailua. Monta viestiä tykittänyt peräkkäin. Samalla on poistunut ketjut, joissa on ihmetelty näiden kohujulkkisten Dubaissa ravaamista pandemian aikaan, kun kaikki tahot on vedonneet ihmisiin, jotta välttäisivät hupimatkustelua.
Jännä miten pitää täällä moneen kertaan ihmetellä, mikä ihmisiä ketuttaa, kun se on täälläkin moneen kertaan kerrottu ihmisoikeuksista naisen asemaan, tähän nykyiseen pandemiaan, ympäriinsä lentelyyn . Onko luetunymmärtämisessä jotain häikkää, vai mikä on? Ei voi kauhalla vaatia, kun on pipetillä annettu näköjään.
Miksi sua ketuttaa se että esim suomalaisten naisten oleskelu ja asuminen Dubaissa parantaa myös paikallisten naisten asemaa ihan yhtälailla kuin muidenkin turistien siellä olo?
Mikäs tässä pandemiatilanteessa ketuttaa, sekö ettei kukaan saakaan sieltä tartuntaa, koska siellä on tuhat kertaa tiukemmat säädökset kuin täällä? Et pääsekään haukkumaan ja syyttämään ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä nyt jollain kova hinku valkopestä Dubain matkailua. Monta viestiä tykittänyt peräkkäin. Samalla on poistunut ketjut, joissa on ihmetelty näiden kohujulkkisten Dubaissa ravaamista pandemian aikaan, kun kaikki tahot on vedonneet ihmisiin, jotta välttäisivät hupimatkustelua.
Jännä miten pitää täällä moneen kertaan ihmetellä, mikä ihmisiä ketuttaa, kun se on täälläkin moneen kertaan kerrottu ihmisoikeuksista naisen asemaan, tähän nykyiseen pandemiaan, ympäriinsä lentelyyn . Onko luetunymmärtämisessä jotain häikkää, vai mikä on? Ei voi kauhalla vaatia, kun on pipetillä annettu näköjään.
Miten sulle ei mene jakeluun se ettei sinne Dubaihin lentele kuin negatiivisen koronatestin saaneita eikä siellä ole yksikään sairastunut eli ihan pelkkää hysteriaa. Katso THL tilasto, Dubai vihreä maa, eikä yhtään tartuntaa sieltä Suomeen tässä pandemia tilanteessa. Onko luetunymmärtämisessäsi jotain häikkää vai miksi ei mene jakeluun.
Ja ihmisoikeudet ei parane sillä ettei länsimaiset mene paikalle, naurettava ajatus!
Koska ne testit ei edelleenkään ole 100% varmoja. Maailmalla on uutisoitu tartunnoista ensin negatiivisen tuloksen saaneilla matkustajilla. Tällä hetkellä yhtä matkaa varten tarvitaan useampi testi ja se kuormittaa testauskapasiteettia ja terveydenhuollon henkilöstöä täysin tarpeettomasti, kun on kyse hupimatkailusta jonnekin Dubain öky-höpöhöpö-feikkikeitaaseen, joka on vieläpä orjatyöllä rakennettu.
Sofiassa huvittaa se että se kehuu kuinka hienosti Dubaissa on maskipakko jne. mutta sitten täällä se ei voi pitää sitä maskia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse asun Dubaissa nyt kolmatta vuotta eikä tulis mieleenkään lähteä Suomeen saamaan tartuntaa. Vanhemmaat on pyytäneet, mutta me jäädään tänne mieluummin, parempi tilanne täällä on ja kummallakin töitä.
Niin mikäs Dubain tilanne on?
Tilanne täällä on se, ettei esim Suomi kuulu "vihreän" tason maihin, joista tultuaan voisi olla ilman karanteenia ja liikkua kuten haluaa. Täällä on myös kaikkialla tosi tiukka raja kuinka monta henkilöä missäkin saa kerralla olla. Meillä esim etukäteen varatit ajat ruokakauppaan ja päivittäiset koronatestit työnanatjan puolesta mikäli poistunut kotoaan, muuten testataan kahdesti viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Sofiassa huvittaa se että se kehuu kuinka hienosti Dubaissa on maskipakko jne. mutta sitten täällä se ei voi pitää sitä maskia
No tämäpä on juuri tosi naurettavaa ja vastuutonta. Ja sama ajatusmalli tuntuu olevan vallalla tälläkin palstalla, ei lainkaan tajuta että ennemmin se korona tarttuu sulle lähikaupassa kuin Dubaissa.
Vierailija kirjoitti:
Sofiassa huvittaa se että se kehuu kuinka hienosti Dubaissa on maskipakko jne. mutta sitten täällä se ei voi pitää sitä maskia
Nuu just. Maskiahan ei pidetä sakon takia vaan tartuntariskin
Jooga -ohjaaja tartuttanut satoja ja Turun ja Rauman telakoilla satoja tartuntoja myöskin ja kuinka paljon Pohjois-Ruotsista tullutkaan, mutta täällä vaan kanalauma kaakattaa ostain Dubain matkasta. Eipä ole THL:n tilastojen mukaan yhtään tartuntaa Dubaista tai Dubain lennoilta