Lue keskustelun säännöt.
Parantuneet juopot ja addiktit: mitä puolison olisi pitänyt tehdä?
01.03.2021 |
Nyt jälkiviisautta jakoon muiden hyödyksi: miten puolison olisi ollut parasta toimia kumppanin alkoholi- tai muun riippuvuuden hillitsemiseksi tai lopettamiseksi? Onko addiktio sairaus, jossa potilasta on syytä tukea ja auttaa? Vai inhottavaa käyttäytymistä, josta rankaiseminen tai sillä uhkaaminen (esim. avioerosta puhuminen) on paikallaan?
Kommentit (34)
Niin kauan kuin se mitä voi hävitä ei konkretisoidu voi jatkaa eteenpäin teeskennellen itselleen että asiat on edea välttävästi.
Muiden ponneton huolehtiminen, riippuminen ongelmaisessa, toistuvat keskustelut, erolla toistuvasti uhkailu ynnä muu syventää ajatusta siitä, että mitään ei ole menetetty ja tässähän vielä keskustellaan, niin tilanne on varmasti vielä hallinnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole addikti, mutta addiktin vaimona sanoisin, että ensin otetaan selvää riippuvuussairauksien peruslaadusta. Sitten määritellään omat rajat, tuetaan, autetaan ja otetaan selvää omien voimavarojen mukaan hoitopaikoista.
Suomessa on esim. alkoholismin esiintyvyyteen nähden hyvin hatara yleistieto riippuvuussairauksista ja niiden luonteesta, saatikka toimivista hoitomuodoista. Vielä vähemmän on tietoa läheisten elämästä addiktio keskellä ja siitä, miten sairaus vaikuttaa siihen.
Mietitään, miten omat voimat riittää ja toimitaan sen mukaan. Ei mitään uhkailua erosta, jos ei ole valmis sellaiseen. Omat vihan tunteet on hyvä käydä läpi omissa vertaistukiryhmissä.
Ero ei ole rangaistus addiktille, se on seuraus siitä, kun vuorovaikutus ei toimi suhteessa toista osapuolta tyydyttävällä tavalla.
Tosiaan, luulisi, että Suomessa tietämystä olisi kertynyt karttumaan.
Näkeekö puolisosi tilanteen samalla tavalla? Onko ongelman ratkaiseminen edistynyt?
Ap
Samalla rivillä ollaan. :) Hän on nyt kymmenettä vuotta täysin raittiina, sitä edelsi useita vuosia, n. 5-6 vuoden jakso tyyliin ”kerran vuodessa kaatokänni”, muuten selvinpäin. Olemme edelleen naimisissa, 29 vuotta yhdessä. Raitistuminen on prosessi, joillakin se tapahtuu kerralla, hänellä siihen meni enemmän aikaa.
Onko ihminen addikti, jos hän juo kerran vuodessa itsensä kaatokänniin, mutta on muuten selvinpäin? Minäkin juon tuota enemmän, enkä pidä itseäni addiktina, koska en ole riippuvainen juomisesta.
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin se mitä voi hävitä ei konkretisoidu voi jatkaa eteenpäin teeskennellen itselleen että asiat on edea välttävästi.
Muiden ponneton huolehtiminen, riippuminen ongelmaisessa, toistuvat keskustelut, erolla toistuvasti uhkailu ynnä muu syventää ajatusta siitä, että mitään ei ole menetetty ja tässähän vielä keskustellaan, niin tilanne on varmasti vielä hallinnassa.
Juuri näin. Omaa juomista olen jatkanut aina kaikkien ”kehityskeskustelujen” jälkeen. Vasta ero sai surun puseroon. Myöhemmässä elämässä mieheni kohdalla kävi samoin. Hän ryhdistäytyi vasta, kun ilmoitin, että asunto on hommattu, vuokrasopimus allekirjoitettu ja minä ja lapset muutamme pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole addikti, mutta addiktin vaimona sanoisin, että ensin otetaan selvää riippuvuussairauksien peruslaadusta. Sitten määritellään omat rajat, tuetaan, autetaan ja otetaan selvää omien voimavarojen mukaan hoitopaikoista.
Suomessa on esim. alkoholismin esiintyvyyteen nähden hyvin hatara yleistieto riippuvuussairauksista ja niiden luonteesta, saatikka toimivista hoitomuodoista. Vielä vähemmän on tietoa läheisten elämästä addiktio keskellä ja siitä, miten sairaus vaikuttaa siihen.
Mietitään, miten omat voimat riittää ja toimitaan sen mukaan. Ei mitään uhkailua erosta, jos ei ole valmis sellaiseen. Omat vihan tunteet on hyvä käydä läpi omissa vertaistukiryhmissä.
Ero ei ole rangaistus addiktille, se on seuraus siitä, kun vuorovaikutus ei toimi suhteessa toista osapuolta tyydyttävällä tavalla.
Tosiaan, luulisi, että Suomessa tietämystä olisi kertynyt karttumaan.
Näkeekö puolisosi tilanteen samalla tavalla? Onko ongelman ratkaiseminen edistynyt?
Ap
Samalla rivillä ollaan. :) Hän on nyt kymmenettä vuotta täysin raittiina, sitä edelsi useita vuosia, n. 5-6 vuoden jakso tyyliin ”kerran vuodessa kaatokänni”, muuten selvinpäin. Olemme edelleen naimisissa, 29 vuotta yhdessä. Raitistuminen on prosessi, joillakin se tapahtuu kerralla, hänellä siihen meni enemmän aikaa.
Onko ihminen addikti, jos hän juo kerran vuodessa itsensä kaatokänniin, mutta on muuten selvinpäin? Minäkin juon tuota enemmän, enkä pidä itseäni addiktina, koska en ole riippuvainen juomisesta.
Minä ainakin olen alkoholisti ja juon sen 2 krt vuodessa itseni huonoon kuntoon. Jos et ymmärrä asiaa, niin et todella taida olla alkoholisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ymmärtänyt, että jos A-ongelmaista alkaa liikaa ymmärtämään tulee helposti vaan lähteneeksi mukaan hyysäämään ja tukemaan a-ongelmaa. Usein läheiset sortuvat juuri tähän virheeseen ja ovat näin osa ongelmaa. Nimenomaan tuo ns erolla uhkailu ja sen osoittaminen, että nyt on seinä vastassa ellei joku muutu on ainut mahdollisuus kierteestä pois pääsemiseksi.
Niinhän sitä usein sanotaan, että puoliso, joka yrittää auttaa, vain mahdollistaa addiktion jatkumisen. Jos addiktio taas nähdään sairautena, olisi tukeminen luonnollista. Siksi olisikin halunnut kuulla asiasta niiltä, jotka ovat tilanteen itse kokeneet.
Ap
Addiktiota on tutkittukin, joten niistä voi saada oikeaa infoa muualtakin kuin vanhoilta addikteilta. Läheisetkin yleensä tietää mikä on lopulta muuttunut.
Addikteista puhuvat varmaan enemmän muut kuin he itse. Täälläkin. Heidän näkökulmansa kiinnostaisi, varsinkin pienen etäisyyden ottamisen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti antoi isälle tasan kaksi vaihtoehto; perhe tai viina. Isä valitsi perheen eikä ole kertaakaan yli 35 vuoteen juonut alkoholia.
Vierailija kirjoitti:
Alkoholisti rakastaa sitä, kun hänen vaikeaa elämäänsä ymmärretään viimeiseen asti. Näin hänellä on aina syy myös juomiseen. On niin vaikeaa, hänellä on ongelma jne. Tervehtyminen lähtee aina holistista itsestään. Hänen on haluttava sitä. Mutta mikä olisi riittävän suuri syy holistille haluta parantua? Hänhän rakastaa sitä alkoholia tai muuta päihdettä. Perhe voi olla sellainen. Kun perhe päättää lähteä, niin jotkut havahtuvat. Pitää kylmästi vain jättää se holisti oman onnensa nojaan. Parhaiten auttaa, kun ei auta. Tämä on kokemukseni. Kohta neljänkymmenen vuoden kokemus alkoholiongelmaisista.
Entäs ihminen, joka ei juo ongelmien takia, vaan koska tykkää juomisesta? Joka tekee sen kotona perheen luona eikä jossakin epämääräisillä reissuilla? Joka ei tappele tai särje mitään ja hoitaa työnsäkin? Siinä mielessä ongelma on munulla: kaipaan hänen läsnäoloaan selvin päin. Tietenkin on myös terveyshaittoja tulossa pitemmällä tähtäimellä, ehkä jo piankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
28: tämä sama meillä, mies kokee ettei ongelmaa, vaan rentouttaa. Juomista jatkunut kuitenkin 20 v. Hän ei koe, että mitään vaikutusta terveyteensä, unen laatuun... en enää jaksa edes keskustella, kun mikään ei herättele häntä.
Ainoa millä on merkitystä on oma motivaatio, tietysti helpottaa paljon jos puoliso ei käytä lainkaan päihteitä, jotta toisen alkoholin käyttö ei aiheuta mielitekoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se kuulu kumppanille mitenkään. JÄttää tollase addiktit pitää ettei oma elämä mee piloille
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin sanottua "järkeä" ei tule koskaan puhua ottaneelle alkoholistille, se ei vaikuta mitään ainakaan parempaan, pahentaa vain. Erolla ei pidä uhata turhan päiten, siihen on oltava valmis, jos tilanne vaatii. Yksikään alkoholisti ei ole raitistunut muiden painostuksesta, vain omasta motivaatiosta, näin väitän pitkähköllä kokemuksella.
Sen järjen puhumisen (selvänä ollessa) tarkoituksena on tietysti oman motivaation syntyminen, mutta eikai se kantovesi kaivossa pysy. Mikä olisi parempi tapa?
On ainakin asuttava erillään kun ei ole oikein että naisen on pelättävä. Jonkinlainen etäisyys muutoinkin, mies kuuntelee vain jos pitää toista jonain, niin yksinkertainen juttu se on.
Kulttuuri kieltämisestä itse asiassa edistää juopottelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fakta, että alkoholi on ihmiskehoon kuulumaton aine, on vahva ja sopii kaikkien uskoa. Puolison yhtäläinen ratkaisu on arvokas tuki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin sanottua "järkeä" ei tule koskaan puhua ottaneelle alkoholistille, se ei vaikuta mitään ainakaan parempaan, pahentaa vain. Erolla ei pidä uhata turhan päiten, siihen on oltava valmis, jos tilanne vaatii. Yksikään alkoholisti ei ole raitistunut muiden painostuksesta, vain omasta motivaatiosta, näin väitän pitkähköllä kokemuksella.
Sen järjen puhumisen (selvänä ollessa) tarkoituksena on tietysti oman motivaation syntyminen, mutta eikai se kantovesi kaivossa pysy. Mikä olisi parempi tapa?
On ainakin asuttava erillään kun ei ole oikein että naisen on pelättävä. Jonkinlainen etäisyys muutoinkin, mies kuuntelee vain jos pitää toista jonain, niin yksinkertainen juttu se on.
Kulttuuri kieltämisestä itse asiassa edistää juopottelua.
Eli tuolla logiikalla juomisen jatkaminen merkitsee automaattisesti, ettei mies välitä vaimostaan, mikä on tietysti syy erota. Vai onko olemassa puolisoaan rakastavia alkoholisteja?
Alkoholisti rakastaa sitä, kun hänen vaikeaa elämäänsä ymmärretään viimeiseen asti. Näin hänellä on aina syy myös juomiseen. On niin vaikeaa, hänellä on ongelma jne. Tervehtyminen lähtee aina holistista itsestään. Hänen on haluttava sitä. Mutta mikä olisi riittävän suuri syy holistille haluta parantua? Hänhän rakastaa sitä alkoholia tai muuta päihdettä. Perhe voi olla sellainen. Kun perhe päättää lähteä, niin jotkut havahtuvat. Pitää kylmästi vain jättää se holisti oman onnensa nojaan. Parhaiten auttaa, kun ei auta. Tämä on kokemukseni. Kohta neljänkymmenen vuoden kokemus alkoholiongelmaisista.