Parantuneet juopot ja addiktit: mitä puolison olisi pitänyt tehdä?

En ole addikti, mutta addiktin vaimona sanoisin, että ensin otetaan selvää riippuvuussairauksien peruslaadusta. Sitten määritellään omat rajat, tuetaan, autetaan ja otetaan selvää omien voimavarojen mukaan hoitopaikoista.

Suomessa on esim. alkoholismin esiintyvyyteen nähden hyvin hatara yleistieto riippuvuussairauksista ja niiden luonteesta, saatikka toimivista hoitomuodoista. Vielä vähemmän on tietoa läheisten elämästä addiktio keskellä ja siitä, miten sairaus vaikuttaa siihen.

Mietitään, miten omat voimat riittää ja toimitaan sen mukaan. Ei mitään uhkailua erosta, jos ei ole valmis sellaiseen. Omat vihan tunteet on hyvä käydä läpi omissa vertaistukiryhmissä.

Ero ei ole rangaistus addiktille, se on seuraus siitä, kun vuorovaikutus ei toimi suhteessa toista osapuolta tyydyttävällä tavalla.

Vierailija kirjoitti:

En ole addikti, mutta addiktin vaimona sanoisin, että ensin otetaan selvää riippuvuussairauksien peruslaadusta. Sitten määritellään omat rajat, tuetaan, autetaan ja otetaan selvää omien voimavarojen mukaan hoitopaikoista.

Suomessa on esim. alkoholismin esiintyvyyteen nähden hyvin hatara yleistieto riippuvuussairauksista ja niiden luonteesta, saatikka toimivista hoitomuodoista. Vielä vähemmän on tietoa läheisten elämästä addiktio keskellä ja siitä, miten sairaus vaikuttaa siihen.

Mietitään, miten omat voimat riittää ja toimitaan sen mukaan. Ei mitään uhkailua erosta, jos ei ole valmis sellaiseen. Omat vihan tunteet on hyvä käydä läpi omissa vertaistukiryhmissä.

Ero ei ole rangaistus addiktille, se on seuraus siitä, kun vuorovaikutus ei toimi suhteessa toista osapuolta tyydyttävällä tavalla.

Tosiaan, luulisi, että Suomessa tietämystä olisi kertynyt karttumaan.

Näkeekö puolisosi tilanteen samalla tavalla? Onko ongelman ratkaiseminen edistynyt?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole addikti, mutta addiktin vaimona sanoisin, että ensin otetaan selvää riippuvuussairauksien peruslaadusta. Sitten määritellään omat rajat, tuetaan, autetaan ja otetaan selvää omien voimavarojen mukaan hoitopaikoista.

Suomessa on esim. alkoholismin esiintyvyyteen nähden hyvin hatara yleistieto riippuvuussairauksista ja niiden luonteesta, saatikka toimivista hoitomuodoista. Vielä vähemmän on tietoa läheisten elämästä addiktio keskellä ja siitä, miten sairaus vaikuttaa siihen.

Mietitään, miten omat voimat riittää ja toimitaan sen mukaan. Ei mitään uhkailua erosta, jos ei ole valmis sellaiseen. Omat vihan tunteet on hyvä käydä läpi omissa vertaistukiryhmissä.

Ero ei ole rangaistus addiktille, se on seuraus siitä, kun vuorovaikutus ei toimi suhteessa toista osapuolta tyydyttävällä tavalla.

Tosiaan, luulisi, että Suomessa tietämystä olisi kertynyt karttumaan.

Näkeekö puolisosi tilanteen samalla tavalla? Onko ongelman ratkaiseminen edistynyt?

Ap

Samalla rivillä ollaan. :) Hän on nyt kymmenettä vuotta täysin raittiina, sitä edelsi useita vuosia, n. 5-6 vuoden jakso tyyliin ”kerran vuodessa kaatokänni”, muuten selvinpäin. Olemme edelleen naimisissa, 29 vuotta yhdessä. Raitistuminen on prosessi, joillakin se tapahtuu kerralla, hänellä siihen meni enemmän aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole addikti, mutta addiktin vaimona sanoisin, että ensin otetaan selvää riippuvuussairauksien peruslaadusta. Sitten määritellään omat rajat, tuetaan, autetaan ja otetaan selvää omien voimavarojen mukaan hoitopaikoista.

Suomessa on esim. alkoholismin esiintyvyyteen nähden hyvin hatara yleistieto riippuvuussairauksista ja niiden luonteesta, saatikka toimivista hoitomuodoista. Vielä vähemmän on tietoa läheisten elämästä addiktio keskellä ja siitä, miten sairaus vaikuttaa siihen.

Mietitään, miten omat voimat riittää ja toimitaan sen mukaan. Ei mitään uhkailua erosta, jos ei ole valmis sellaiseen. Omat vihan tunteet on hyvä käydä läpi omissa vertaistukiryhmissä.

Ero ei ole rangaistus addiktille, se on seuraus siitä, kun vuorovaikutus ei toimi suhteessa toista osapuolta tyydyttävällä tavalla.

Tosiaan, luulisi, että Suomessa tietämystä olisi kertynyt karttumaan.

Näkeekö puolisosi tilanteen samalla tavalla? Onko ongelman ratkaiseminen edistynyt?

Ap

Samalla rivillä ollaan. :) Hän on nyt kymmenettä vuotta täysin raittiina, sitä edelsi useita vuosia, n. 5-6 vuoden jakso tyyliin ”kerran vuodessa kaatokänni”, muuten selvinpäin. Olemme edelleen naimisissa, 29 vuotta yhdessä. Raitistuminen on prosessi, joillakin se tapahtuu kerralla, hänellä siihen meni enemmän aikaa.

Hienoa, hyviä uutisia on mukava lukea :-).

Meillä miehen prosessi hiukan edennyt, ongelma siinä ettei näe juomistaan ongelmaksi, koska ei räyhää ym. Perheen näkökulmasta ongelma on hänen poissaolevuus yhteisissö hetkissä. Toisaalta käytös muuttuu enemmän juodessa flirttailuksi esim. työreissuillaan, mutta kokee sen oikeudekseen.

Meillä ongelma oli työelämä. Kumppani alkoi aina juomaan kun työt alkoi.

Pientä tissuttelua ja työttömänä ei ollenkaan.

Stressi oli liikaa hänelle. Vain stressittömässä ympäristössä kykenee olemaan raitis.

Siksi mies on nyt työttömänä kun ei pääse sairaslomalle. Muuten joisi terveyden itseltään.

Taloudellisesti plus miinus nolla, kun juomiin menisi aika suuri siivu palkasta kuitenkin.

Olen ymmärtänyt, että jos A-ongelmaista alkaa liikaa ymmärtämään tulee helposti vaan lähteneeksi mukaan hyysäämään ja tukemaan a-ongelmaa. Usein läheiset sortuvat juuri tähän virheeseen ja ovat näin osa ongelmaa. Nimenomaan tuo ns erolla uhkailu ja sen osoittaminen, että nyt on seinä vastassa ellei joku muutu on ainut mahdollisuus kierteestä pois pääsemiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä miehen prosessi hiukan edennyt, ongelma siinä ettei näe juomistaan ongelmaksi, koska ei räyhää ym. Perheen näkökulmasta ongelma on hänen poissaolevuus yhteisissö hetkissä. Toisaalta käytös muuttuu enemmän juodessa flirttailuksi esim. työreissuillaan, mutta kokee sen oikeudekseen.

Alkoholinkäyttö voi tosiaan olla ongelma, vaikkei ollakaan katuojassa tai ajeta perhettä kirveen kanssa kuutamolla lumihankeen tai mitä näitä esimerkkejä onkaan. Yksinkertaisesti se, että toinen on joka ilta reilusti typerämpi versio itsestään. Lapset katsovat vähenevällä arvostuksella isäänsä ja jättävät viisaasti aloittamatta tärkeämpiä keskusteluja. Saa huolestua, mitä lasten kaverit ajattelevat, kun tulevat sattumalta illemmalla käymään. Puolisoaan ei voi nähdä tasavertaisena aikuisena. Määrät eivät ole hirvittävän suuria, mutta seurallisen tai hilpeän vaikutuksen sijasta on tunkkainen hölmöys ja naama, josta alkoholin vaikutus paistaa kauas sekä notkahtelevat polvet. Omasta mielestään ei ole oikeasti riippuvainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä miehen prosessi hiukan edennyt, ongelma siinä ettei näe juomistaan ongelmaksi, koska ei räyhää ym. Perheen näkökulmasta ongelma on hänen poissaolevuus yhteisissö hetkissä. Toisaalta käytös muuttuu enemmän juodessa flirttailuksi esim. työreissuillaan, mutta kokee sen oikeudekseen.

Alkoholinkäyttö voi tosiaan olla ongelma, vaikkei ollakaan katuojassa tai ajeta perhettä kirveen kanssa kuutamolla lumihankeen tai mitä näitä esimerkkejä onkaan. Yksinkertaisesti se, että toinen on joka ilta reilusti typerämpi versio itsestään. Lapset katsovat vähenevällä arvostuksella isäänsä ja jättävät viisaasti aloittamatta tärkeämpiä keskusteluja. Saa huolestua, mitä lasten kaverit ajattelevat, kun tulevat sattumalta illemmalla käymään. Puolisoaan ei voi nähdä tasavertaisena aikuisena. Määrät eivät ole hirvittävän suuria, mutta seurallisen tai hilpeän vaikutuksen sijasta on tunkkainen hölmöys ja naama, josta alkoholin vaikutus paistaa kauas sekä notkahtelevat polvet. Omasta mielestään ei ole oikeasti riippuvainen.

Vielä lisäyksenä, että oma toimintani on ollut tähän mennessä lähinnä järjen puhumista. Selvin päin mies on kanssani samaa mieltä, järkevyys ei vain kestä kauaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen ymmärtänyt, että jos A-ongelmaista alkaa liikaa ymmärtämään tulee helposti vaan lähteneeksi mukaan hyysäämään ja tukemaan a-ongelmaa. Usein läheiset sortuvat juuri tähän virheeseen ja ovat näin osa ongelmaa. Nimenomaan tuo ns erolla uhkailu ja sen osoittaminen, että nyt on seinä vastassa ellei joku muutu on ainut mahdollisuus kierteestä pois pääsemiseksi. 

Niinhän sitä usein sanotaan, että puoliso, joka yrittää auttaa, vain mahdollistaa addiktion jatkumisen. Jos addiktio taas nähdään sairautena, olisi tukeminen luonnollista. Siksi olisikin halunnut kuulla asiasta niiltä, jotka ovat tilanteen itse kokeneet.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Meillä ongelma oli työelämä. Kumppani alkoi aina juomaan kun työt alkoi.

Pientä tissuttelua ja työttömänä ei ollenkaan.

Stressi oli liikaa hänelle. Vain stressittömässä ympäristössä kykenee olemaan raitis.

Siksi mies on nyt työttömänä kun ei pääse sairaslomalle. Muuten joisi terveyden itseltään.

Taloudellisesti plus miinus nolla, kun juomiin menisi aika suuri siivu palkasta kuitenkin.

Olisiko ammatinvaihto hyvä idea?

Olin 50-vuotiaaksi asti absolutisti ja vaimon mieliksi aloin käyttää alkoholia, pääasiassa kahdestaan ja lähes viikottain myös salaa, yli 15 v.:n ajan.  Viime jouluaatonaattona "panin korkin kiinni", koska vaimo lopetti myös ja koska luin jostain, että alkoholi on ihmiskehoon kuulumaton aine.

Niin sanottua "järkeä" ei tule koskaan puhua ottaneelle alkoholistille, se ei vaikuta mitään ainakaan parempaan, pahentaa vain. Erolla ei pidä uhata turhan päiten, siihen on oltava valmis, jos tilanne vaatii. Yksikään alkoholisti ei ole raitistunut muiden painostuksesta, vain omasta motivaatiosta, näin väitän pitkähköllä kokemuksella.

Vierailija kirjoitti:

Niin sanottua "järkeä" ei tule koskaan puhua ottaneelle alkoholistille, se ei vaikuta mitään ainakaan parempaan, pahentaa vain. Erolla ei pidä uhata turhan päiten, siihen on oltava valmis, jos tilanne vaatii. Yksikään alkoholisti ei ole raitistunut muiden painostuksesta, vain omasta motivaatiosta, näin väitän pitkähköllä kokemuksella.

Sen järjen puhumisen (selvänä ollessa) tarkoituksena on tietysti oman motivaation syntyminen, mutta eikai se kantovesi kaivossa pysy. Mikä olisi parempi tapa?

Käyttäjä37977 kirjoitti:

Olin 50-vuotiaaksi asti absolutisti ja vaimon mieliksi aloin käyttää alkoholia, pääasiassa kahdestaan ja lähes viikottain myös salaa, yli 15 v.:n ajan.  Viime jouluaatonaattona "panin korkin kiinni", koska vaimo lopetti myös ja koska luin jostain, että alkoholi on ihmiskehoon kuulumaton aine.

Hienoa, että korkki on kiinni. Kumman merkitys oli suurempi, vaimon päätös lopettaa "yhteinen harrastus" vai tälläinen järjellä ymmärretty fakta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ymmärtänyt, että jos A-ongelmaista alkaa liikaa ymmärtämään tulee helposti vaan lähteneeksi mukaan hyysäämään ja tukemaan a-ongelmaa. Usein läheiset sortuvat juuri tähän virheeseen ja ovat näin osa ongelmaa. Nimenomaan tuo ns erolla uhkailu ja sen osoittaminen, että nyt on seinä vastassa ellei joku muutu on ainut mahdollisuus kierteestä pois pääsemiseksi. 

Niinhän sitä usein sanotaan, että puoliso, joka yrittää auttaa, vain mahdollistaa addiktion jatkumisen. Jos addiktio taas nähdään sairautena, olisi tukeminen luonnollista. Siksi olisikin halunnut kuulla asiasta niiltä, jotka ovat tilanteen itse kokeneet.

Ap

Tukeminen voi olla sitä, ettei hoida ryyppyreissujen seurauksia. Addiktin on kohdattava ne itse. Tukeminen voi olla myös sitä, että etsii tietoa alkoholismista/ addiktiosta ja jakaa tietonsa puolisolle.

Känniläisten kanssa ei kannata puhua, ehkä ei myöskään krapulaisen, mutta selvinpäin olevan kanssa voi keskustella.

Syyttely ja viha ei auta mitään. Ne on käsiteltävä muualla. Viha on voimaa, mutta olisi epäreilua kohdistaa se sairaaseen ihmiseen. Se pitää käyttää rakentavasti, oman jaksamisen mahdollistamiseen. Käsite luja rakkaus laittaa addiktin vastaamaan omista teoistaan, mutta siinä ei päätä silitellä, vaan ollaan raatorehellisiä, ilman vihaa ja kaunaa.

Mikään ei takaa sitä, että puoliso pääsisi addiktiostaan eroon. Siksi läheisen on huolehdittava ensisijaisesti itsestään ja mahdollisista lapsista. Meillä addikti myönsi sairautensa heti kun siitä tuli ongelma, joten pääsimme yhdessä etsimään apua. Tiedän että olen onnekas.

Puolison kannattaa häipyä. Se on vaikeaa, mutta tehokas keino. Oma puolisoni raitistui, kun häivyin. Itse raitistuin aikoinaan vähän samaan tapaan. Kipeä ero oli sysäys avun vastaanottamiseen.

Addiktin läheisenä: lopettaa mahdollistaminen ja asettaa rajat ja sanoutua irti kuviosta.

Mitä nopeammin pohjan kokee itse, sitä nopeammin alkaa tervehtiminen kiinnostaa ja aineet on ehtinyt tehdä vähemmän vaurioita kun vuosikymmenien hyödyttömän huolipuheen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ymmärtänyt, että jos A-ongelmaista alkaa liikaa ymmärtämään tulee helposti vaan lähteneeksi mukaan hyysäämään ja tukemaan a-ongelmaa. Usein läheiset sortuvat juuri tähän virheeseen ja ovat näin osa ongelmaa. Nimenomaan tuo ns erolla uhkailu ja sen osoittaminen, että nyt on seinä vastassa ellei joku muutu on ainut mahdollisuus kierteestä pois pääsemiseksi. 

Niinhän sitä usein sanotaan, että puoliso, joka yrittää auttaa, vain mahdollistaa addiktion jatkumisen. Jos addiktio taas nähdään sairautena, olisi tukeminen luonnollista. Siksi olisikin halunnut kuulla asiasta niiltä, jotka ovat tilanteen itse kokeneet.

Ap

Addiktiota on tutkittukin, joten niistä voi saada oikeaa infoa muualtakin kuin vanhoilta addikteilta. Läheisetkin yleensä tietää mikä on lopulta muuttunut.

Tuolta lisätietoa: päihdelinkki. fi