En halua kannella, mutta milloin pomon kuuluisi tietää?
Työyhteisössämme on henkilö, joka on aiheuttanut monella tavalla hankaluuksia. On hyvin joustamaton, mielipiteissään kärkäs, ihan ammattitaidossakin puutteita. Esimiehet tietävät tyypin ja ongelmia on hänen kanssaan yritetty joskus ratkoakin, tosin heikohkolla menestyksellä.
Tällä ihmisellä on tapana puhua työkavereista pahaa selän takana. Nyt korviini kantautui todella ilkeä juoru, jossa hän oli minua muille työkavereille arvostellut ja muun muassa ruotinut pitkään ja hartaasti koulutustaustaani ja sen myötä myös ammattiosaamistani ja sitä, miten ja miksi minut on omaan tehtävääni valittu.
Olen tähän saakka ollut ymmärtäväinen ja pitkämielinen tämän ihmisen kanssa, mutta nyt meni hermot.
Kannattaako minun viedä asia esimiehen tietoon? Minusta tällainen käytös työpaikalla on törkeää ja asiatonta. Vai saanko kantelijan maineen, jos kerron? Mitä kannattaisi tehdä?
Kommentit (12)
Itse alkaisin etsiä uutta työpaikkaa. Ne koulutustaustojen ruotijat myrkyttää ilmapiirin ennen pitkää.
Juu, uutta työtä sulle vaan. Ei noita määkijöitä saada kuriin ikinä. "Emmä oo mitään huomannut!" sanoo pomo.
Olen ollut tuon saman uhrina. Pskanpuhuja ei edes tiennyt mitä koulutukseni pitää sisällään. Siinä oli kyllä oikeassa, että se oli vähän väärä siihen työhön - olin todella ylikoulutettu siihen.
Lähdin pois, enkä ole katunut. Kavereilta olen kuullut, että sama meno siellä jatkuu, eikä tuota kiusaajaa edes YT-neuvotteluissa laitettu pois. Ei haluta miettiä sitä, miksi 80 % tiimistä vaihtuu koko ajan.
Riippuu tietysti vähän, millainen sun pomo on, mutta itse veisin asian kyllä esimiehen tietoon. Jos todellakin on noin, että on muille yhteisön jäsenille jossain kahvihuoneessa ruotinut sinun osaamistasi ja koulutustaustaasi ja kyseenalaistanut valintasi työhösi, niin asia täyttää käsittääkseni kirkkaasti työpaikkakiusaamisen merkit. Ainakin itse esimiehenä haluaisin tietää, jos tuollaista on työporukassa meneillään.
Esimiehen kuuluisi pitää puhuttelu tälle hankalalle ihmiselle. Muuttaako se sitten mitään, riippuu työnjohtajasta.
Tälläinen ilkeä ihminen kertoo eniten itsestään.
Meillä pomo siirsi yhden työntekijän toiseen paikkaan, kun puhuttelut, suulliset ja kirjalliset varoitukset eivät tehonneet.
Hörhöjähän nämä ihmiset ovat, jotka kiusaavat muita. Eivät käytökseltään sivistyneitä ja tahdikkaita.
Mä sanoisin esimiehelle ja pyytäisin että te kaikki kolme; esimies, sinä ja tuo hankala tyyppi kokoonnutte pöydän ääreen ja keskustelette. Työkaverisi pitää perustella puheensa, sinä sanot oman mielipiteesi asiasta ja pomo asettaa säännöt ja hankalan tyypin ruotuun.
Edellyttäen että esimies on järkevä ihminen.
Kiitos mielipiteistä! Työni on mielekästä ja kiinnostavaa, ja työporukka tosi mukava paria ihmistä (selän takana puhuja ja hänen bestiksensä) lukuunottamatta. En siis aio tämän yhden mätäpaiseen takia vaihtaa duunia, se ei ole vaihtoehto.
Tuntuu vain, että itselläni tuli nyt jokin mitta täyteen tämän tyypin kanssa. En enää jaksa yrittää esittää mukavaa.
Kiusaamisen puolellehan tuo tahtoo mennä työ"kaverisi" puolelta, ja silloin velvollisuutesi on ilmoittaa esimiehelle, jonka tehtäviin kuuluu asiaan puuttuminen. Jos et puutu työpaikkakiusaamiseen, mahdollistat henkilön kiusaajauraa tämän ottaessa taas seuraavan uhrin jonoon.
Eikö ole jännä, kuinka työpaikkakiusaajat uhkaa leimata porukkaa kantelijoiksi, kun heidän oma väärä toimintansa uhkaa joutua kantelun kohteeksi? Kuulostaa siltä, että tietävät toimintansa olevan väärin, mutta eivät halua sitä muutettavan.
pomolle puhumisesta ei ole mitään hyötyä.
Tällainen tyrannimainen narsistiluonne ei osaa "mennä itseensä", tarkistella omaa käyttäytymistään ja nähdä itsessään mitään virheitä. Heiltä puuttuu täysin itsereflektio.
Pomon puhuttelussa, hän todennäköisesti kyynelehtien heittäytyy itse uhriksi, jota SINÄ olet vainonnut ja kuinka hän on jo pidemmän aikaa ollut ahdistunut ja masentunut käytöksesi takia. (vrt. Maisa Torppa)
Hän tekee sinusta pomon silmissä epäpätevän, kateellisen kiusaajatyypin, joka on peräti epäluotettava, juoruilija ja todellinen ongelma työyhteisössä, -ja kuinka KAIKKI ovat ovat samaa mieltä.
Hän on nyt juorunnut sinusta valheita. Jos työyhteisössäsi menevät nämä valheet läpi, et voi muuta kuin vaihtaa työpaikkaa.
Epäilen kuitenkin, että ihmiset uskovat ennemmin sinua kuin häntä.
Jos päätät avoimesti keskustella asiasta tämän narsistin kanssa, on se hänelle kuin sodanjulistus. Hän ei siedä kritiikkiä.
Hän ottaa sinut entistä enemmän hampaisiinsa ja meno vain pahenee. Hän alkaa jopa tietoisesti sabotoida työtäsi ja sotkeutuu jopa yksityiselämääsi. Varsinkin nykyään kun se "yksityiselämä" on aika hyvin somessa levällään, ja kaverisi ja sukulaisesi ovat vain "klikkauksen" päässä. Älä aliarvioi narsistin "hullunenergiaa".
Se mitä voit tehdä, on kovettaa tai "jähmettää" itsesi tämän kaverin seurassa: älä "avaudu" hänelle mistään. Hoida asialliset, tiukasti vain työhön liittyvät pakolliset hommat ja keskustelut hänen kanssaan, mutta muuten välttele kanssakäymistä eli älä anna hänelle mitään tunnereaktioita, jos hän tulee luoksesi juoruineen, niin älä kommentoi tai reagoi. Ole, kuin hän olisi ilmaa. Älä ota itseesi mistään, mitä hän sanoo.
Hän yrittää nyt työyhteisössä "hajoita ja hallitse"-taktiikkaa. (vrt. Maisa Torppa)
Hän todennäköisesti tulee kertomaan sinulle, kuinka paras työkaverisi juorusi sinusta jotain ilkeää ja kuinka HÄN puolusti sinua.
Jos tämä bestiksesi on jotakuinkin järki-ihminen, voit kysyä asiasta häneltä "salaa", mutta jos hän on vähänkin herkkäuskoinen "pollyanne-tyyppi", jonka mielestä "kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä" ja "asiat korjaantuu yhdessä keskustelemalla" ja "entä jos sinussakin on pikkuisen vikaa", niin ei ehkä kannata. Tällainen ihmistyyppi lankeaa kaikista helpoimmin narsistin ansaan.
En ihan allekirjoita yllä olevaa purkausta maisatorppineen, mutta yhdessä asiassa kommentoija on varmaan oikeassa: Jos ihminen käyttäytyy töissä noin ja hänen kanssaan on ollut ongelmia jo aiemmin, joita on turhaan yritetty selvittää, niin on tosiaan hyvin todennäköistä, että hän ei itsereflektioon kykene. On turhan toiveikasta odottaa, että asia pystyttäisiin jotenkin selvittämään ja pahanpuhuja menisi itseensä ja muuttaisi käytöstään.
Omalla työpaikallani on vähän samanlainen tapaus. Meillä on ollut kolme eri esimiestä, joiden kaikkien kanssa hän on joutunut kahnauksiin, mutta ilmeisesti käy edes mielessä että vikaa voisi olla itsessäkin. On pidetty puhutteluja käytöstavoista ja asenteesta ja työtehtävien sisällöstä. Ei mitään vaikutusta. Päin vastoin kyseinen ihminen vihjailee nykyään aina rivien välissä olevansa itse työpaikkakiusattu, vaikka monet kokevat että nimenomaan tämä ihminen itse on se kiusaaja.
Tuollainen toiminta täyttää kiusaamisen tunnusmerkit. Laita kiusaamiselle heti stoppi. Sinun ei tarvitse hyväksyä sitä ja sen voit myös sanoa. Jos et tee mitään, puheet taatusti jatkuvat. Pitkään jatkunut tilanne on aina vaikeampi selvittää.
Esimiehellä on lakisääteinen velvollisuus toimia, kun olet kertonut asiasta hänelle. Jos hän ei tee mitään, se on työsuojelurikos. Esimies on yrityksen edustaja ja työturvallisuuslaki vaatii työnantajaa puuttumaan kiusaamiseen mahdollisimman pian siitä tiedon saatuaan. Mikäli esimies ei saa tietoa, ei hän voi tehdä asialle mitään.
Keskustele suoraan henkilön itsensä kanssa?