Jos olisit maaliskuussa 2020 tiennyt, että normaaliin elämään päästäisiin vasta syksy 2021 - miten olisit jaksanut?
Kommentit (47)
Asuinmaassani on paljon tiukemmat rajoitukset kuin Suomessa ja vasta yksi läheinen alle 40v kuoli koronaan. Eli on rajoitukset ja surutyö yhtä aikaa mikä voimistaa tunteita kun mihinkään ei voi paeta. Mutta jaksan kun muuta vaihtoehtoa ei ole.
Kuka muka on elänyt koko vuoden jotenkin eristyksissä, kun kevään sulun jälkeen oli monta kuukautta ihan normaalia elämää (festareita ja ulkomaan matkailua lukuunottamatta)?
Itse olen lomautusten takia käynyt huomattavasti enemmän baareissa ja käyn vielä tämän viikon, kun voi. Kuntosalilla, kirppareilla jnejne ihan normaalisti. Ja ei, ei ole koronaa näkynyt enkä edes tiedä ketään, jolla se olisi ollut, vaikka koko kaveripiiri elänyt täsmälleen samalla lailla. Sinne kotiin eristäytyneille se korona tuntuu herkemmin tulevan, kun lapset tuo koulusta.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Ajattelin reilu vuosi sitten, että lähdemme perheenä tukahduttamaan koronaa täysillä. Kun palattiin pariksi viikoksi keväällä kouluun, harmittelin mielessäni siirtymistä hybridistategiaan, vaikka olisi voitu saavuttaa perempikin lopputulos pitämällä koulut kiinni ennen kesälomaa ja laittamalla rajat valvontaan sekä sen jälkeen testaamalla ja eristämällä maamme sisäisiä tartuntoja. Tein arvioin, että menetämme paljon, jopa vuoden, niinkuin on käynytkin, kun siirryttiin hybridiin.
Syy miksi tukahdutimme innolla oli toive, että niin päättäjät kuin kansalaisetkin ymmärtävät tilanteen. Pelkäsin, että muuten tulee olemaan liian rankkaa, kun tauti päästettäisiin leviämään. Tiesin viruksista, että muutaatiotkin voisivat muodostua ongelmaksi.
Nyt on ollut liian rankkaa, koska aikaa on kulunut paljon, mutta jaksamme silti. Aloitimme perheenä etukenossa tukahduttamisen. Yksikään lapsistamme ei enää mene lähiopetukseen ennen 8.3 alkavaa yleistä etäopetusta. Asumme pahimmalla koronan leviämisalueella. Toivomme, että tällä kertaa hallitus ottaa tilanteen tiukemmin ja ḱorona rauhoitetaan niin pitkäksi aikaa, että saadaan esim. kattavilla rokotuksilla kuriin!
Eli olet näitä rajoitusten kinuajia, jotka ovat ki6sanneet lapsensakin hysterialla.
Voin sanoa, että jokainen huutosi on mennyt väärin. Ei ainoatakaan oikeata arviota.
Näistä pahinta on se mitä olet tehnyt lapsillesi.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu, jos lopettaa "jaksamisen"? Mikä se skenaario on, kun "ei jaksa"? Niin kuin konkreettisesti?
Lysähtääkö siinä maahan eikä pääse enää ylös?
Jos jotkut vähäpätöiset arjen asiat jää tekemättä niin se ei mielestäni ole katastrofaalista "jaksamattomuutta". Maailma pyörii kuitenkin.
Normaaliin elämään päästään aikaisintaan 2023.
Paljon paremmin kuin kuukausi kerrallaan.