Lue keskustelun säännöt.
Äidin painostus, loppuuko koskaan?
27.02.2021 |
Löysin talon jonka haluan ostaa. Hinta on linjassa alueen kanssa, kuntotutkimus on tehty ja remonttikulut laskettu tarkkaan. Äitini jostain syystä keksi että tämä on ihan väärä talo ja väärässä paikassa ja ainoa syy että haluan ostaa sen on että olen joko mielisairas ja minun pitää mennä hoitoon, tai joku on ylipuhunut minut ostamaan talon ja hölmönä vaan tottelen, tai molempia.
Tämä tehtiin hyvin selväksi huutamalla puhelimessa että olen hullu ja en oikeasti kuulemma halua ostaa sitä taloa, ja että vanhemmat eivät sitten mitenkään tue minua jos se menen ostamaan. Kun mainitsin että oon kyllä ennenkin tehnyt asuntokauppani ihan ite, ei oo ollut tukea enkä oo sitä pyytänyt, äiti tahtoikin kertoa että kyllä on aina lapsena minulle ostettu ruokaa ja vaatteet.
Loppuuko tällanen joskus? Ollaan äidin kanssa tosi erilaisia, mä olen yrittäjähenkinen riskinottaja, hän taas pidättyväinen ja turvallisuushakuinen. Hän tahtoo mulle hyvää mutta keinot lähtee välillä ihan lapasesta kun koitetaan uhkailla ja kiristää että tekisin ”oikean päätöksen”.
Mä tahtoisin perheen missä voi luottaa toisiin, missä tuetaan (henkisesti, ei rahallisesti) niitä vähän oudompiakin ideoita ja hyväksytään perheenjäsenet sellaisina kuin he ovat. En mä eläis vanhempieni elämää, tai sisarusteni, mutta kunnioitan heidän valintojaan ja olen tukena ja apuna koska nämä ihmiset on mun perhettä. Ei mun tarvitse olla samaa mieltä tukeakseni heitä heille tärkeissä asioissa. Oon usein lapsenvahtina ja autan yrittäjäsiskoa liiketilan rempassa, ihan sellasta normaalia apua.
Mitä äidin käytökselle voi tehä? Mulle tulee tosi turvaton ja surullinen olo kun oma äiti karjuu että olisin hullu.
Kommentit (32)
Miksi kerrot etukäteen tälläisiä jos olet aikuinen? Teet omat valintasi ja otat sitten puheeksi joskus kun ootte muuttamassa jo/muuttaneet. Niinkuin muutkin päätökset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se jatkuu niin kauan kuin annat sen jatkua ja kuuntelet tuollaista.
Komppaan ekaa vastaajaa. Älä keskustele tuollaisista asioista vanhempiesi kanssa.
Vastaus otsikon kysymykseen: loppuu. Se loppuu just silloin, kun et vedä äitiäsi mukaan suunnitelmiisi. Valmiin lopputuloksen voit halutessasi sitten esitellä, mutta etkö nyt opi, ettei sitä ennen pidä todellakaan edes mainita mistään aikeista.
Jo äitisi maksaa talon,niin sitte sinä kumarrat ja kiität.
Jos ei, niin sitte tiedätkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaa, että "vika" ei ole sinussa, mutta jämäkkyys ja sen merkityksen tajuaminen sinun osaltasi olisi hyväksi.
Tässä hyvä muistilista jämäkkyyttä harjoittelevalle:
https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/sinulla-on-itsetun…
Et keskustele moisista etukäteen hänen kanssa an. Ostat ja kerrot kun olet muuttanut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joopa joo,heti lauantaiaamusta tämä iänikuinen provoilija linjoilla.
Ja nyt on taloa ostamassa. Hoh hoijaa!
Äitisi tuntee sinut parhaiten, onhan hän joutunut selvittämään aiheuttamiasi sotkuja 18 vuotta.
Hän tietää kuinka tuulella käyvä olet ja kuinka olet ennenkin maniavaiheessa tehnyt tyhmyyksiä joista hän on joutunut sinut pelastamaan.
Olet ollut äidillesi raskas taloudellinen taakka koko aikuisikäsi ja hän vain yrittää estää sinua tekemästä lisää tyhmyyksiä.
Tästä näemme kuinka pelkästään toisen osapuolen kertomukseen on vaikeaa ottaa kantaa ja jää liikaa mahdollisuuksia spekulaatioille ja mahdollisuuksille mitkä selittäisivät äitisi toimintaa palstalaisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ihmetteli miten olen ollut 4 viikkoa niin hyvällä tuulella, kuin uusi ihminen. Olin ollut 5 viikkoa näkemättä ja puhumatta lapsuuden perheeni yhdenkään jäsenen kanssa.
Vanhempihan ei voi "hävitä" tuollaisessa "keskustelussa", sillä kun hän demonisoi ja pelottelee, hän on vain hyvää tarkoittava vanhempi, ja kun kauhuskenaario toteutuu, hän pääsee sanomaan sen kuuluisan "mitäs minä sanoin"-lauseen. Jos skenaario ei toteudu, niin voidaan huhhuh huokaista helpotuksesta että väistit luodin. Tämä kaikki tietysti "sinun etusi nimissä". Joka tapauksessa vanhemman kädet ovat puhtaat, ja hän tuolla käytöksellään vain pakenee vastuutaan. Siis sitä vastuuta mitä hän kuvittelee hänellä olevan sinun elämääsi. Kun nyt oikein miettii,(ja olen miettinyt :D) niin tuo on kyllä niin päin honkia koko asetelma kuin voi olla. Jotenkin tuossa on kaikki kietoutuneena siihen vanhemman omaan elämään, mutta niin heinovaraisesti piilotettuna, että sitä ei huomaa ennen kuin etäämpää katsoo. Napanuora pitää purra itse poikki, ei sitä vanhempi välttämättä tee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mähän siis en kertonut tästä äidilleni, kysyin isältäni neuvoa pankin marginaalin neuvotteluun ja äiti vei puhelimen häneltä kädestä.
En kyllä oo ollut mitenkään taloudellinen taakka, en oo ollut päivääkään työttömänä ja jo teininä siivosin supemarkettia kesät että sain rahaa. Jos äitiä harmittaa se että lapsille on tarvinnut ostaa ruokaa ja vaatteita, en mä voi auttaa kun ihan itse hän lapsia hankki, mä olen siihen syytön.
Oon korkeakoulutettu ja muutenkin ihan hyvin on mennyt, oisin kyllä varmasti huomannut jos olis joku mielenterveyshaaste.
Ei se lopu välttämättä ikinä. Isovanhempani ovat tuollaisia. Vaari on narsisti ja mummi läheisriippuvainen ja marttyyri. Molemmat ovat rajattomia. Tuollainen käytöshän on myös kontrollointia. Äitisi haluaa kontrolloida sinua ja vaikuttaa päätöksiisi. Se saattaa loppua jos äitisi joskus ymmärtää oman käytöksensä hirveyden ja epäreiluuden. Äitisihän meni yli rajan tuossa eikä ilmeisesti itse ymmärrä, että sinulla aikuisella ihmisellä on rajat, joita kunnioitetaan. Aikuisena sinä teet kaikki tuollaiset päätökset itse eikä asia kuulu kenellekään. Neuvoja voi antaa kun niitä pyydetään. Minun isovanhempani ovat yhdeksänkymppisiä, mutta äitini elämän kontrollointi jatkuu edelleen ja kaikista hänen tekemistään päätöksistään huudetaan ja haukutaan. Osittain ehkä siksi, että äitini ei ole kyennyt asettamaan rajaa vanhemmilleen kun on niin kiltti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sinä ap osaisit ostaa talon ilman isän neuvojakin, etenkin jos se kysyminen altistaa sinut äidin epätoivottaville neuvoille.
No näin nyt selvästi täytyy tehdä, etten kysy enää neuvoa. Isä on ollut kymmeniä vuosia töissä pankissa ja hän kyllä neuvoo mielellään, mutta varmaan saa sitten paskaa niskaan siitä äidiltä.
Mutta en mä tosiaan asialle mitään voi, etsin neuvot muualta jos tarviin niitä. On vaan surullista ettei voi luottaa omaan perheeseen kun yksi ihminen käyttäytyy asiattomasti.
Minulla on samanlainen äiti, ei ollut vielä nuorempana tuollainen, vaan kun täytin 18 ja siitä eteenpäin hän oli hyvin järkevästi mukana asioissani, eli saattoi vähän neuvoa oikeaan suuntaan muttei kuitenkaan mitään pakottanut. Nyt kun ollaan jo vanhempia ja äitikin alkaa olla iäkkäämpi, on hänestä tullut juuri aloituksen kaltainen. On ihan suoranaisesti huutamassa ja komentamassa kuin olisin pieni lapsi. Olen alkanut epäilemään alkavaa alzheimeria tai muuten vaan vanhaksi tuleminen tekee sen, että kokee tarvetta kontrolloida muita. Onko sun äitisi siis aina ollut tuollainen, vai onko vasta iäkkäämpänä muuttunut tuollaiseski? Joku sairaus siinä voi olla taustalla, ei täysjärkinen tuollaista tee.
Eikö hän viimeksi huutanut kun olit ostamassa koiraa?
Vierailija kirjoitti:
No näin nyt selvästi täytyy tehdä, etten kysy enää neuvoa. Isä on ollut kymmeniä vuosia töissä pankissa ja hän kyllä neuvoo mielellään, mutta varmaan saa sitten paskaa niskaan siitä äidiltä.
Mutta en mä tosiaan asialle mitään voi, etsin neuvot muualta jos tarviin niitä. On vaan surullista ettei voi luottaa omaan perheeseen kun yksi ihminen käyttäytyy asiattomasti.
Tai soitat isällesi pikapuhelun, jossa pyydät häntä soittamaan sinulle kun äitisi ei ole lähettyvillä. Tai lähetät viestin.
Sano äidillesi että tuollainen raivoaminen on selvä dementian oire, suosittelisit hänelle muistitestejä.
Sun kannattaa aloittaa siitä, mille voit jotain. Eli et kerro tuon kaltaisista hankkeistasi äidillesi. Ostat talon, jos haluat talon ostaa.