Minulla on kuukaudessa n. 80 euroa ja tuloja ja sen takia minulle ei voida myöntää toimeentulotukea pidemmälle ajalle. Onko asiantutnijoita paikalla - onko tämä ihan normaali käytäntö?
Eli missään kuussa tuloni eivät ylitä sitä 150 euroa, mikä on siis sallittu määrä tienata ilman, että se vaikuttaa toimeentulon suuruteen. Olen nyt puoli vuotta joutunut tekemään hakemuksen joka kuukausi, vaikka tuloni ovat pysyneet n. 100 eurossa. Kun pyydän, että päätös tehdään pidemmälle ajalle vedotaan aina noihin ansiotulohini - jotka siis ovat pysyneet alle 150 euron koko sen ajan kun olen toimeentulotukea saanut.
Minkä takia kela toimii kohdallani näin?
Mielestäni tämä on a) kiusaamista ja b) turhaa työtä kelan työntekijöille.
Kommentit (29)
Kelan työntekijöille ei ole ilmeisesti tarpeeksi tehtäviä.
Koska joku täti saa kiksit siitä, että saa kiusata heikommassa asemassa olevia.
En ymmärrä millaiset ihmiset kelassa tekevät näitä päätöksiä...
Ilmeisesti katkerat.
Jos olisi linjoilla joku kelan työntekijä, olisi mukava kuulla tähän käytäntöön joku perustelu.
Ap
Et kuule perusteluja, koska perusteluja ei ole olemassa. On vain kelan työntekijöiden mielivaltaa.
Valitettavasti ansiotulojen saavan kohdalla se on käytäntö. Älytöntä, siitä olemme täysin samaa mieltä. Toimeentulotukilaki on sitten kankea tässä.
Käsittelijä kirjoitti:

Kiitos vastauksesta. Entä jos lopetan työnteon, saanko sitten päätöksen pidemmälle ajalle? Menetän sen n. 80 euroa kuukaudessa, mutta säästynpä siltä hakemuksen teon vaivalta joka kuukausi.

Tavallaan ymmärrän tuon logiikan siinä taustalla, että joskus ne ansiotulot voi olla isommatkin ja sitten ne vaikuttaa. Ni varuiksi ei tehdä päätöstä pidemmäksi aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi linjoilla joku kelan työntekijä, olisi mukava kuulla tähän käytäntöön joku perustelu.
Ap
Jos tulosi eivät ole joka kuukausi eurolleen samat, ei toimeentulotukea voi laskea kuin kuukaudeksi kerrallaan. Täysin loogista, koska toimeentulotuen määrä lasketaan nimenomaan tulojen perusteella. En ole Kelassa töissä, mutta tt-tukea olen saanut aika kauan. Ihan selkokielellä on ohjeissa selitetty, miksi vaihtelevilla tuloilla ei saa päätöstä kuin kuukaudeksi kerrallaan.
Vierailija kirjoitti:
Käsittelijä kirjoitti:
Valitettavasti ansiotulojen saavan kohdalla se on käytäntö. Älytöntä, siitä olemme täysin samaa mieltä. Toimeentulotukilaki on sitten kankea tässä.
Kiitos vastauksesta. Entä jos lopetan työnteon, saanko sitten päätöksen pidemmälle ajalle? Menetän sen n. 80 euroa kuukaudessa, mutta säästynpä siltä hakemuksen teon vaivalta joka kuukausi.
Saat. Mutta onko se 80€ menetyksen arvoista, että sinulta säästyy pari minuuttia kuussa. Sen enempäähän jatkohakemuksen teko ei vie.
Vierailija kirjoitti:
Et kuule perusteluja, koska perusteluja ei ole olemassa. On vain kelan työntekijöiden mielivaltaa.
Joo, Kelan työntekijäthän ne ovat säätäneet lain, joka tuohon vaikuttaa :D:D:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi linjoilla joku kelan työntekijä, olisi mukava kuulla tähän käytäntöön joku perustelu.
Ap
Jos tulosi eivät ole joka kuukausi eurolleen samat, ei toimeentulotukea voi laskea kuin kuukaudeksi kerrallaan. Täysin loogista, koska toimeentulotuen määrä lasketaan nimenomaan tulojen perusteella. En ole Kelassa töissä, mutta tt-tukea olen saanut aika kauan. Ihan selkokielellä on ohjeissa selitetty, miksi vaihtelevilla tuloilla ei saa päätöstä kuin kuukaudeksi kerrallaan.
Itse ollut tt-tuella 8 vuotta (turha syyllistää, olin töissä 32 vuotta ja haen tuloksetta vammautumiseen työkyvyttömyyseläkettä) ja se on täysin arpapeliä tuleeko 1kk vai 3kk vai 6kk vai mikä päätös.
Eli ei perustu mihinkään lakiin vaan on täysin työntekijän mielivaltaa. Viimeksi tuli lokakuussa 3kk. Sitten taas tuli 1kk. Kesällä tuli 2kk. Sitä ennen monta kuukautta peräkkäin 1kk.
Nyt tuli taas helmikuussa 1kk päätös.
Yhtään mikäänhän ei siis tuloissani ole näinä 8 vuotena muuttunut. Eli yksinkertaisesti käsittelijöiden kusipäisyyttä.
Nykyään toimeentulotukea voi hakea niin helposti, että en ymmärrä mikä ongelma tuossakaan on, että kerran kuussa lähettää paperit menemään.

Onko sinulla palkkatuloja? Oletan, että ei, joten kommenttisi ei nyt ihan osu lainaamaasi viestiin.

Aika sairas pitää olla, että kuvittelee käsittelijöitä niin paljon kiinnostavan sinun elämäsi, että oikein tahallaan kiusaisivat juuri sinua. Siellä menee tuhansia hakemuksia kuussa. Ei ole aikaa eikä mielenkiintoa yksittäisiä ihmisiä kiusata.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään toimeentulotukea voi hakea niin helposti, että en ymmärrä mikä ongelma tuossakaan on, että kerran kuussa lähettää paperit menemään.
Tämä. Jos 2-5min homma on ylitsepääsemätön asia, on syytä hakeutua hoitoon. Silloin ei voi olla terve.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi linjoilla joku kelan työntekijä, olisi mukava kuulla tähän käytäntöön joku perustelu.
Ap
Jos tulosi eivät ole joka kuukausi eurolleen samat, ei toimeentulotukea voi laskea kuin kuukaudeksi kerrallaan. Täysin loogista, koska toimeentulotuen määrä lasketaan nimenomaan tulojen perusteella. En ole Kelassa töissä, mutta tt-tukea olen saanut aika kauan. Ihan selkokielellä on ohjeissa selitetty, miksi vaihtelevilla tuloilla ei saa päätöstä kuin kuukaudeksi kerrallaan.
Itse ollut tt-tuella 8 vuotta (turha syyllistää, olin töissä 32 vuotta ja haen tuloksetta vammautumiseen työkyvyttömyyseläkettä) ja se on täysin arpapeliä tuleeko 1kk vai 3kk vai 6kk vai mikä päätös.
Eli ei perustu mihinkään lakiin vaan on täysin työntekijän mielivaltaa. Viimeksi tuli lokakuussa 3kk. Sitten taas tuli 1kk. Kesällä tuli 2kk. Sitä ennen monta kuukautta peräkkäin 1kk.
Nyt tuli taas helmikuussa 1kk päätös.
Yhtään mikäänhän ei siis tuloissani ole näinä 8 vuotena muuttunut. Eli yksinkertaisesti käsittelijöiden kusipäisyyttä.
V'ttumaisille asiakkaille tehdäänkin juuri noin. Kivoille annetaan aina 6kk kerralla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi linjoilla joku kelan työntekijä, olisi mukava kuulla tähän käytäntöön joku perustelu.
Ap
Jos tulosi eivät ole joka kuukausi eurolleen samat, ei toimeentulotukea voi laskea kuin kuukaudeksi kerrallaan. Täysin loogista, koska toimeentulotuen määrä lasketaan nimenomaan tulojen perusteella. En ole Kelassa töissä, mutta tt-tukea olen saanut aika kauan. Ihan selkokielellä on ohjeissa selitetty, miksi vaihtelevilla tuloilla ei saa päätöstä kuin kuukaudeksi kerrallaan.
Itse ollut tt-tuella 8 vuotta (turha syyllistää, olin töissä 32 vuotta ja haen tuloksetta vammautumiseen työkyvyttömyyseläkettä) ja se on täysin arpapeliä tuleeko 1kk vai 3kk vai 6kk vai mikä päätös.
Eli ei perustu mihinkään lakiin vaan on täysin työntekijän mielivaltaa. Viimeksi tuli lokakuussa 3kk. Sitten taas tuli 1kk. Kesällä tuli 2kk. Sitä ennen monta kuukautta peräkkäin 1kk.
Nyt tuli taas helmikuussa 1kk päätös.
Yhtään mikäänhän ei siis tuloissani ole näinä 8 vuotena muuttunut. Eli yksinkertaisesti käsittelijöiden kusipäisyyttä.Aika sairas pitää olla, että kuvittelee käsittelijöitä niin paljon kiinnostavan sinun elämäsi, että oikein tahallaan kiusaisivat juuri sinua. Siellä menee tuhansia hakemuksia kuussa. Ei ole aikaa eikä mielenkiintoa yksittäisiä ihmisiä kiusata.
Keksitkö sitten mitään loogista selitystä sille, miksi täysin nollatuloilla olevan ihmisen päätösten kesto heittelee jokaikinen hakemus täysin laidasta laitaan? Jokaikiseen hakemukseen olen laittanut ajankohdaksi 6kk eteenpäin.
Kaikkea mahdollista tulee välillä 1kk ja 6kk. Aivan sattumanvaraisesti ilman mitään logiikkaa. Tuloina ei siis ole mitään muuta kuin asumistuki. Eikä ole ollut 8 vuoteen.
Jos kyseessä olisi systemaattinen päätöksenteko, sieltähän tulisi aina samalla hakemuksella sama määrä kuukausia päätöksen pituutena.
Tämän takia en hae toimeentulotukea. Saan vain asumistukea ja työttömyys korvauksia ja lisänä ekstraa omista pimeistäbisneksistä :) Toimeentulotuki ei auta ketään ja aiheuttaa vain harmia. Uskaltaisin hakea työtäkin jos saisi enemmän palkkaa ja kokoaika työn mut ei. Parempi sitten näin kuin menettää loputkin rippeet terveydestä. Nykyinen tuki ei auta ketään ja passivoi ihmisiä kuin myös lisää harmaata taloutta mutta ketään ei kiinnosta asia.