Joko iäkäs omaisesi on saanut rokotteen? Meillä ei, asuu Uudellamaalla
Uudellamaalla, KEUSOTE:n alueella kotona asuva, yli 85-vuotias perussairauksia omaava vanhus ei ole saanut kutsua edes ensimmäiseen rokotukseen. Mikä mahtaa olla tilanne muualla maassa? Aika paljon ihmetyttää, kun jossain rokotetaan lehtien mukaan jo 50+ ikäistä väestöä...
Kommentit (63)
90-vuotias äitini sai eilen ensimmäisen rokotteen. Kutsuttiin puhelimitse. Pieni kunta Varsinais-Suomessa.
Olen itse 58-vuotias riskiryhmäläinen ja työskentelen terveydehoidon etulinjassa, en kuitenkaan koronahoidon etulinjassa. Omasta rokotteestani ei tietoakaan, mutta kyllä mua helpotti että äiti edes sai.
Minkä hlvetin takia pitää ihmiset periferiassa rokottaa ensin, kun tautipesäke on etelässä. Ihmettelen vaan.
Äiti 84v sai rokotteen tammikuun lopussa. Isä 80v sai rokotteen helmikuun alussa. Näin Espoossa ja Kauniaisissa.
85v saa tänään toisen annoksen Vantaalla. Varattiin aika heti kun mahdollisuus tuli.
Vanhemmat 94v ja 91v saavat ensi maanantaina. Mä varasin netistä heille ajan. Vantaa.
Järvenpäässä ei ole rokotettu vielä edes kaikkia yli 85-vuotiaita. Tilanne on tartuntojen ja rokotusten suhteen Suomen huonoimpia.
Vierailija kirjoitti:
+85 ikäiset alkaa saada tänään Haminassa. Pappa on +95 ikäinen ja tänään on aika.
Taitaa kymsote olla maan hitaimpia taas tässäkin.
Eivät kuulemma saaneet rokotteita. Nyt aloittavat vasta rokottamaan 😕
Vierailija kirjoitti:
Yli 80-vuotiaat kyllä. Yli 70-vuotiaat eivät. HUS-alue.
Jep. Mun vanhemmille sanottiin, että ovat vielä liian nuoria. Ovat yli 70. Äitiäni nauratti, että eipä ole vuosikymmeniin noin hänelle sanottu.
85+ appikset rokotetaan tänään Varsinais-Suomessa.
Täällä saa jo 50 vuotta täyttäneet riskiryhmäläiset.. sekä 75-79 vuotiaat. Eli mun mies saa tuon ihan just kohta😁
Vierailija kirjoitti:
Äitini sai rokotteet tammi-helmikuussa HUS:n alueella.
Sinun pitää ottaa yhteys ja varata äidillesi aika. KUESOTE:ssa olen kuullut olevan muutamilla muillakin vanhuksilla sama juttu, että on itse jaksettava hoitaa asia.
Meillä ei ole äidille (86v) tullut mitään kirjettä tms. ja tiedän tämän siksi, että olen itse hakenut postit. Kun yrittää soittaa aikaa, niin sanotaan, että odotelkaa kirjettä, aikaa ei saa ennen sen saapumista.
Vierailija kirjoitti:
Minkä hlvetin takia pitää ihmiset periferiassa rokottaa ensin, kun tautipesäke on etelässä. Ihmettelen vaan.
Justhan siitä tautipesäkkeestä tällä viikolla lähti 30 000 periferiaan lomailemaan ja levittämään tautia.
Viikon päästä on aika ensimmäiseen rokotukseen. Yli 85-vuotias ja asuu pienessä kunnassa Uudellamaalla.
Ei olla vielä saatu, ollaan 35v ja 37v. Ja toinen jalka haudassa. Pelottaa, kun nuoret bilettää ja levittää tautia.
Kyllähän varsinkin Uudellamaalla (jonka alueella Keusote toimii) pitäisi olla kaikki yli 80-vuotiaat olla rokotettuna tässä vaiheessa edes kertaalleen. Eivät kuitenkaan ole, mikä tuntuu ihan käsittämättömältä jos muualla rokotetaan jo reilusti nuorempia. Vanhusten takiahan näitä rajuja rajoitustoimia pitkälti on tehty, joten heidän rokottamisensa (asuvat sitten kotona tai laitoksessa) pitäisi olla hoidettu ensin. Ja todellakin näitä yli 80-vuotiaita ei Uudellamaalla (suomen tiheimmin asuttua aluetta) paljon ole.
Vierailija kirjoitti:
Äitini sai rokotteet tammi-helmikuussa HUS:n alueella.
Sinun pitää ottaa yhteys ja varata äidillesi aika. KUESOTE:ssa olen kuullut olevan muutamilla muillakin vanhuksilla sama juttu, että on itse jaksettava hoitaa asia.
Keusoten alueella ei voi aikaa varata itse, yrittivät sitä (miksi) ensin, mutta linjat ruuhkautuivat täysin ja sen jälkeen siirryttiin kutsumenettelyyn
Mä sain viikko sitten ensimmäisen rokotteen, 43-vuotias riskiryhmäläinen. Etelä-Pohjanmaalla asun. Mun riskiryhmään kuuluva mies rokotetaan tänään.
Mun lähempänä seitsemääkymmentä olevat vanhemmat eivät ole saaneet rokotetta, asuvat Pohjanmaalla.
Vierailija kirjoitti:
Mä sain viikko sitten ensimmäisen rokotteen, 43-vuotias riskiryhmäläinen. Etelä-Pohjanmaalla asun. Mun riskiryhmään kuuluva mies rokotetaan tänään.
Mun lähempänä seitsemääkymmentä olevat vanhemmat eivät ole saaneet rokotetta, asuvat Pohjanmaalla.
Niin, ja meille molemmille soitettiin TK:sta rokotusaika, ei tarvinnut varata.
Rokotteita eivät saa kaikki iäkkäät meilläkin päin anetaan Kermalle rokotteita nyt...Mitä virkaa tälläisellä on puhutaan muuta ja tehdään toisin..
Kellään tietoa tai kokemusta Järvenpään rokotustilanteesta? Vanhemmat ovat siellä...