Kuinka voi olla mahdollista, että cp-vamman ajatellaan yhä olevan sama kuin kehitysvamma?
Cp- vamma on liikuntavamma ja cp-vammainen voi olla lääkäri, juristi tms korkeakoulutettu.
Milloin tästä tulisi ihan yleistä tietoa, ettei aina tarvitsisi olla selittelemässä.
Kommentit (76)
Typerästi käyttäytyvää on vuosikaudet kutsuttu separiksi. Haukkumasanana se siis selkeästi liitetään tyhmyyteen. Lisäksi cp-vammaisilla esiintyy liitännäisvammana usein puhevamma (80%), jonka monet sekoittaa tyhmyyteen.
Kyllähän esimerkiksi aivovamman saaneita pidetään kehitysvammaisina häkellyttävän usein.
Vierailija kirjoitti:
Koska cp-vamma on syntymä- tai vauva-aikana saatu aivovamma, jonka vakavuusaste vaihtelee ja paljon. 25% cp-oireyhtymästä kärsivistä on myös syvästi kehitysvammaisia.
Keer lähde?
Wikipediako
CP Celebral Palsy muodostuu hapenpuutteesta aivoissa synnytyksen tai muun seurauksena. Se ei liity kehitykseen vaan on enemmänkin verrannainen tapaturmaan. Ei ihan siihenkään suoranaisesti, mutta kyse ei ole kehityksen häiriöstä eikä mentaalisesta jälkeenjääneisyydestä. Jos kehitysvammaisella on cp, se on erillinen kehitysvammasta.
Tunnen muuten erään cp-vammaisen, joka määriyellään myös lievästi kehitysvammaiseksi. Hänen kehitysvamma johtuu mitä todennäköisemmin siitä, että koska hän sai syntymässä cp:n, hänen junttivanhemmat pitivät häntä syntymästä saakka epäkelpona. Ruokittu on ja vaippa vaihdettu, mutta eipä muuta. Emotionaalisesti täysin hylätty vauvasta asti, kouluikäisenä laitokseen. Asuu nykyään tuetussa asumisessa ja pärjää. Mietin vaan, että jos häntä olisi kohdeltu toisin, niin hän voisi olla mitä vaan. Sinänsä kun tyyppi on ihan hoksaavainen ja oppii kun opetetaan. Mutta ei 50 vuoden henkistä kaltoinkohtelua enää pois saa pyyhittyä.
Vierailija kirjoitti:
Typerästi käyttäytyvää on vuosikaudet kutsuttu separiksi. Haukkumasanana se siis selkeästi liitetään tyhmyyteen. Lisäksi cp-vammaisilla esiintyy liitännäisvammana usein puhevamma (80%), jonka monet sekoittaa tyhmyyteen.
Kyllähän esimerkiksi aivovamman saaneita pidetään kehitysvammaisina häkellyttävän usein.
Koulussani (hoitoala) käsittelimme kehitysvammoja ja niiden aiheuttajia. Opettaja korosti, että kehitysvammaan liittyy aina alentunut älykkyys. Tästäkään huolimatta kehitysvamma-termin merkitys ei tuntunut millään menevän perille. Yhä edelleen koulutehtäviä tehdessä joidenkin kanssa pitää jankata siitä, onko autismi kehitysvamma vai ei.
Kuulin yhden jopa sanovan hoitolaitosvierailun jälkeen, että "kuka tahansahan voi vammautua vaikka onnettomuudessa, ja kenestä tahansa voi tulla kehitysvammainen."
Arrgh!
Jotenkin on noloa, että ymmärryksen taso on näin jälkeenjäänyttä.
Pitäisi tosiaan opettaa vaikka terveystiedon tai biologian tunneilla perusasiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Cp-vammahan johtuu aivoissa olevasta vauriosta, joka syntyy sikiöaikana tai ensimmäisen kolmen elivuoden aikana. Se syntyy ilman ulkoista traumaa, joten eikö se silloin ole nimenomaan kehitysvamma?
Kehitysvamma tarkoittaa aina älyllistä vammaa. Kehitysvammaisia kutsuttiin aiemmin vajaamielisiksi.
Nykyään sen nimi on Suomen hallitus.
Olet väärässä. Edelleenkin sen nimi on Typerä Nettitrolli.
Asiaan vaikuttaa se, että monella cp-vammaisella vamma vaikuttaa myös puheeseen ja ilmeisiin. On hyvin helppo mieltää, että pyörätuolissa istuva henkilö, joka puhuu täysin normaalisti ja jolla on normaalit ilmeet, on täysin normaaliälyinen. Mutta jos toinen puhuu epäselvästi ja hänellä on epätavallisia ilmeitä, keskustelukymppani helposti kuvittelee (usein tiedostamattaan), että myös älyssä on jotain vikaa.
Tunnen itsekin cp-vammaisen professorin, mutta myönnän silti, että en ole täysin immuuni väärille mielikuville.
Vierailija kirjoitti:
Typerästi käyttäytyvää on vuosikaudet kutsuttu separiksi. Haukkumasanana se siis selkeästi liitetään tyhmyyteen. Lisäksi cp-vammaisilla esiintyy liitännäisvammana usein puhevamma (80%), jonka monet sekoittaa tyhmyyteen.
Kyllähän esimerkiksi aivovamman saaneita pidetään kehitysvammaisina häkellyttävän usein.
Onhan tyhmästi käyttäytyvää usein haukuttu h.omoksikin ja silti ero haukkumasanan ja todellisuuden välillä ymmärretään.
Ihmetyttää että cp:n kohdalla ei suostuta ymmärtämään sitä että kyseessä on pelkkä sana kuten tämän toisen haukkumasanana käytetyn sanan kanssa.
Sek s suuntautumisen ja erilaisten sukupuolten suhteen on laajaa ymmärrystä. Vamma - sana ei saa osakseen mitään ymmärrystä.
Kummallinen piirre kulttuurissamme
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen termi "kehitysvamma" on epäonnistunut, koska hyvin moni luulee virheellisesti, että kyseessä voi olla mikä tahansa "kehityksessä tullut virhe", vaikka raajan epämuodostuma.
Kehitysvammainen = mentally retarded person
Älä mene englanninkieliseen maahan. Tuota r-sanaa ei enää nykyaikana käytä kukaan sivistynyt ihminen.
Ja itse asiaan: näissä termeissä on paljon epäselvyyttä, koska ne eivät taida oikein luontevasti asettua mihinkään kohtaan peruskoulun oppimäärää. Varmasti taustalla on edelleen kaiken vammaisuuden tabuluonne. Sitä suuremmalla syyllä pitäisi opettaa lapsille, mitä mikäkin vamma tarkoittaa ja kuinka sen kanssa eletään.
mentally disabled sitten, pointti on kuitenkin se "mentally". Suomen kielen vastine on harhaanjohtava.
Suuri osa ihmisistä ei edes tiedä, mikä on kehitysvamma. Se termi kieltämättä kuulostaa aika epämääräiseltä ja tietämättömän on helppo assosioida se tarkoittamaan milloin mitäkin. Kehitysvammaisuus tarkoittaa kuitenkin aina nimenomaan älyllistä vammaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen termi "kehitysvamma" on epäonnistunut, koska hyvin moni luulee virheellisesti, että kyseessä voi olla mikä tahansa "kehityksessä tullut virhe", vaikka raajan epämuodostuma.
Kehitysvammainen = mentally retarded person
Älä mene englanninkieliseen maahan. Tuota r-sanaa ei enää nykyaikana käytä kukaan sivistynyt ihminen.
Ja itse asiaan: näissä termeissä on paljon epäselvyyttä, koska ne eivät taida oikein luontevasti asettua mihinkään kohtaan peruskoulun oppimäärää. Varmasti taustalla on edelleen kaiken vammaisuuden tabuluonne. Sitä suuremmalla syyllä pitäisi opettaa lapsille, mitä mikäkin vamma tarkoittaa ja kuinka sen kanssa eletään.
mentally disabled sitten, pointti on kuitenkin se "mentally". Suomen kielen vastine on harhaanjohtava.
Onhan toisaalta sana "tauti" myös melko harhaanjohtavan.
Verenpainetauti vs. Tartuntatauti.
Silti näiden ero suostutaan ymmärtämään, eli verenpaine ei tartu ihmisestä toiseen, kyseessä on pitkäaikaissairaus ilman tulehdusta jne.
Milloin sana vamma olisi yhtä ok tarkoittamaan monta eri asiaa. Tällä hetkellä vamma kuin vamma vaikuttaa olevan kehitysvamma
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerästi käyttäytyvää on vuosikaudet kutsuttu separiksi. Haukkumasanana se siis selkeästi liitetään tyhmyyteen. Lisäksi cp-vammaisilla esiintyy liitännäisvammana usein puhevamma (80%), jonka monet sekoittaa tyhmyyteen.
Kyllähän esimerkiksi aivovamman saaneita pidetään kehitysvammaisina häkellyttävän usein.
Koulussani (hoitoala) käsittelimme kehitysvammoja ja niiden aiheuttajia. Opettaja korosti, että kehitysvammaan liittyy aina alentunut älykkyys. Tästäkään huolimatta kehitysvamma-termin merkitys ei tuntunut millään menevän perille. Yhä edelleen koulutehtäviä tehdessä joidenkin kanssa pitää jankata siitä, onko autismi kehitysvamma vai ei.
Kuulin yhden jopa sanovan hoitolaitosvierailun jälkeen, että "kuka tahansahan voi vammautua vaikka onnettomuudessa, ja kenestä tahansa voi tulla kehitysvammainen."
Arrgh!
Kenestä tahansa alle 18 vuotiaasta voi tosiaan tulla kehitysvammainen vaikka onnettomuuden seurauksena. Sitä vanhempi voi saada samanlaisen vamman, mutta on vaan päätetty ettei silloin puhuta enää kehitysvammasta. Joten tällä hetkellä terve lapsi voi huonolla tuurilla olla yhtäkkiä kehitysvammainen.

Kyllä, lasten kohdalla tuo on totta. Mutta aikuinen ihminen ei voi muuttua yhtäkkiä kehitysvammaiseksi.

Käytännössä voi, mutta silloin vaan ei käytetä termiä kehitysvamma.

Niin, koska käytännössäkään se ei ole sama asia. Kehitysvammainen on syntyjään tai onnettomuuden myötä vammautunut niin, että se haittaa/hidastaa/estää hänen kehitystään. Sen takia kehitysvamma-diagnoosin voi saada alle 18-v tapahtuneista asioista. Jos aikuinen ihminen vammautuu, hän on aikuisiällä vammautunut eikä sillä ole mitään tekemistä kehityksen kanssa.
Kehitysvammainen...
CP-vammainen...
Tämä on niin laaja juttu, että sitä ei voi selvittää tällaisilla palstoilla.
CP-vammainen on kehitysvam- nainen.
Älykkyys voi vaihdella...
Huomaa täälläkin, ettei moni hallitse edes perustietoja. Uskoisin ihmisillä suvaitsevaisuuden ja etenkin sen erojen ymmärtämisen lisääntyvän, kun se liikuntavammainenkin on teidän kävelevien kanssa samassa koulussa. Siinä voi joku alkaa tajuamaan, että eihän tuo tyhmä ole vaikkei jalat toimi tai kävelee vammatonta heikommin. Onneksi tosin nykyään on näin, eikä tuupata vain pyörätuolin takia hitaasti etenevään opetukseen. Eri asia tietysti jos liikuntavammaisella on suuria oppimisvaikeuksia, mutta harvoin sitä häikkää liikuntavammaisella on.
Kuitenkin sitä hierarkiaa tapaa vammaistenkin keskuudessa enkä ole ihmeissäni, miksi joillain liikuntavammaisilla on tapana välttää kehitysvammaisten seuraa eikä haluta heitä mukaan omaan toimintaan. Itselläni on siis tosiaan liikuntavamma ja kävin siitä huolimatta samaa koulua kuin omin jaloin kävelevät sisarukset, vaikka viranomaiset tuputti erityiskoulua. Vanhemmat päätti, että no, tutustutaan edes siihen kunnes totesivat ettei mikään kehitysvammaisista koostuva luokkahuone ja liiaksi helpotettu opetussuunnitelma palvelleet minua. Kyllähän sellainen olisi hankaloittanut jo tavalliseen ammattikouluun hakemista, minne hain opiskelemaan merkonomilinjalle. Lukionkin kävin samalla keskinkertaisin arvosanoin. Peruskoulussa olin 8, 9 ja 10 oppilas. Tämäkös suututti jotkut oppilaat, koska heidän mielestä avustaja auttoi kokeissa ja tehtävissä vaikkei hän ollut edes mukana tunneilla! Avustajan rooli oli lähinnä repun kantajana toimiminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typerästi käyttäytyvää on vuosikaudet kutsuttu separiksi. Haukkumasanana se siis selkeästi liitetään tyhmyyteen. Lisäksi cp-vammaisilla esiintyy liitännäisvammana usein puhevamma (80%), jonka monet sekoittaa tyhmyyteen.
Kyllähän esimerkiksi aivovamman saaneita pidetään kehitysvammaisina häkellyttävän usein.
Koulussani (hoitoala) käsittelimme kehitysvammoja ja niiden aiheuttajia. Opettaja korosti, että kehitysvammaan liittyy aina alentunut älykkyys. Tästäkään huolimatta kehitysvamma-termin merkitys ei tuntunut millään menevän perille. Yhä edelleen koulutehtäviä tehdessä joidenkin kanssa pitää jankata siitä, onko autismi kehitysvamma vai ei.
Kuulin yhden jopa sanovan hoitolaitosvierailun jälkeen, että "kuka tahansahan voi vammautua vaikka onnettomuudessa, ja kenestä tahansa voi tulla kehitysvammainen."
Arrgh!
Kaikkein ihmeellisin oli tämä lh-opiskelijalta: "Milloin kehitysvammaisuus paranee?". Joo, ei ole perustiedot hallussa.
Vierailija kirjoitti:
Retardi on retardi, ole koskaan tavannut ainuttakaan cp-vammaista joka olisi pelannut täydellä pakalla. Ihmeellistä selittelyä täällä taas, "meidän Risto-Riitta (äo 40) olisi mennyt lääkikseen mutta yhteiskunta sortaa!"
CP-vammainen voi olla ketä tahansa älykkäämpi tai voi olla olematta, jos lisävammana on myös KEHITYSVAMMA. Ihan kuten autisteillakin voi olla kehitysvammaisuutta lisävammana, mutta silti ne ovat kaksi erillistä diagnosoitavissa olevia sairauksia tai vammoja.
Kummallista on, että vaikka tämän asian selvittää jollekulle, esim. tämän ketjun vastaanväittäjille, niin termiä ja sen tarkoitusta ei suostuta ymmärtämään.
Tuo vastaan väittäminen ihmetyttää.
Onhan suomen kielessä muitakin huonoja käännöksiä, joiden merkitystä ei kuitenkaan jatkuvasti kyseenalaisteta. Eli huonosta suomennoksesta tai toisen termin samankaltaisesta kieliasusta huolimatta uskotaan, että asia nyt kuitenki tarkoittaa tätä.