Kolmas tulossa - miten sitä jaksaa?

täällä kolmesta lapsesta. Ensimmäinen tuli 12 vuotta sitten heti, toinen sai alkunsa yhdeksän kuukauden yrittämisen ja yhden glomifen-kuurin jälkeen seitsemän vuotta sitten ja kolmas vuoden yrittämisen ja monien hormoonikuurien jälkeen viisi vuotta sitten. Eilen raskaustesti näytti positiivista vuoden yrittämisen jälkeen ja olen ihan onneni kukkuloilla. Teen vuorotyötä ja kaksi vanhempaa lasta ovat aktiivisia harrastajia. Asunto on 100 neliötä ja auto seitsemän paikkainen. Rahat ovat välillä tiukalla ja välillä väsyttää ihan sairaasti, eikä millään jaksaisi kuunnella kiukutteluja, kuljettaa lapsia harrastuksiin, yms. Kuluneesti voisin kuitenkin sanoa, että silti päivääkään en vaihtaisi pois. Ja 100 neliötä riittää ihan mainiosti. Itse en halua muuttaa mihinkään. Töissä tosin en kävisi ellei olisi pakko (työpaikkani ei ole mikään unelmatyöpaikka). Onnea sinulle, kyllä te selviätte! Uskon, että kaikilla asioilla on tarkoituksensa ja ennen kaikkea asioilla on taipumus järjestyä.

Meilläkin siis 5.v ja 2.v lapset ja kolmas tulossa, tosin jo lokakuussa. Varmaan melkein kaikki miettii aluksi just noita samoja juttuja kuin sinä, miten sitä jaksaa, miten rahat tms. Siis minusta tuollaisten miettiminen osoittaa vain selväjärkisyyttä. Lopulta sun pitää ite miettiä, mikä sulle on tärkeää ja tehdä ratkaisut sen mukaan...



Mutta kun halusit tsemppausta. :) Elämässä tulee aina yllätyksiä ja ajattelen itse, että yllätyksistä voi tulla suurimmat onnellisuuden aiheet elämään, jos niihin osaa suhtautua oikein. :) Jotenkin tuntui hupaisen kohtalonomaiselta, että saisit yllätysvauvan synttärilahjaksi.



Aika monet ihmiset kai on jaksaneet kolmen ja useammankin lapsen kanssa. Se vaatii varmasti aikuiselta venymistä ja oppimista ja vaikka mitä, mutta onhan sitä sitten yksi rakas tässä maailmassa enemmän. :)



Mutta laittakaahan viisaammat parempia tsempityksiä. :)

Mulla ei kokemusta kun vasta toinen tulossa mutta tiedän tuon väsyn ja riitämättömyyden tunteen, välillä itekki tehny kaikkea ihan hullua väsyneenä ja nyt varsinki ku raskaana olen ja esikoisella on hirveä uhma, 2,5v, ja nyt siis rv 27+ niin kyllä tuntuu välillä että tätä samaa vielä uudestaan heti toisen perään, itkettää ja hirvittää mutta mie kans luotan siihen että asioilla on tapa järjestyä joten kyllä ne asiat selviää..meilläkin rahat tiukilla, mie hoitorahalla, josta pois kaiken maailman takaisinperinnät, kun en aikoinani ole huolehtinu kelan rahoista ja nyt sitte maksellaan vaikka tiukkaa on muutenki, mulla myös opintolainat, miehellä samoin ja mulla odottais kouluun lähtö syksyllä ja meillä on muutto kahden kk:n päästä ja seki tuntuu ihan kauhealta.. 100 neliöä riittää varmasti oikeen hyvin..minä aikoinani olen asunu 65 neliön asunnossa, minä, sisko, veli, äiti ja äitin mies ja hyvin mahduttiin, kyllä sopu sijaa antaa. Usko sinäki että kyllä ne asiat siitä suttaantuu ja kaikki menee hyvin..



Toivottavasti nyt raskaus jatkuu hyvin ja kaikki muukin selviää:)onnea odotukseen..



simppu rv 27+0

Meille tuli myös yllätysraskaus kun lapsemme olivat 5 ja toinen täytti juuri 2.



Tämä kaksivuotias poika oli vielä varsinainen mammanpoika ja vaati huomiota ihan tosissaan. Myös uhmaa oli ilmassa...

Raskaus oli yllätys, mutta itse totuin ajatukseen nopeasti ja iloitsin vauvasta todella paljon. Tosin samalla oma jaksaminen ja taloudellisetkin seikat mietityttivät ihan tosissaan. Olimme myös juuri muuttaneet unelmiemme asuntoon, jossa ei ylimääräisiä huoneita ollut.

Samoin olin juuri aloittanut uudessa työpaikassa. Itse olin siirtynyt sinne tosin sisäisellä siirrolla, joten vakipaikka oli joka tapauksessa. Tosin kertominen raskaudesta pelotti, sillä työpaikka oli kuitenkin uusi. Yllätyksekseni uutinen otettiin ilolla vastaan ja kukaan ei kurttuista naamaa näyttänytkään sitten.



Raskausaika oli aika rankka, tosin se johtui kaikesta muusta kuin lapsista yms. Eli kremppoja oli, mutta lapsia jaksoin kyllä hyvin.



Nyt vauva on juuri 4 viikkoa ja elämä on mennyt todella luppoisasti! Isommat sisarukset ovat ottaneet vauvan todella hyvin vastaan. 2-vuotias mammanpoikakin osaa jakaa vanhempansa hyvin pikkusiskonsa kanssa ja aloittaakin päivät sanomalla vauvalle "tykkään sinusta". Tosin totuus voi vielä valjeta pojallekkin... Sisko on kuitenkin vasta 4 viikkoa.



Autoa ei sitten tarvinutkaan vaihtaa, mahdumme farmariimme kyllä. Jopa kahdet rattaat mahtuvat takaluukkuun. Tosin ylimääräistäkään tilaa ei kyllä ole..



100 neliöön mahdummekin sitten ihan loistavasti. Vauvalla on oma huone ja isommat sisarukset jakavat huoneen. Huone on tosin koko yläkerran kokoinen.



Tällä hetkellä kummatkin isommat lapset ovat vielä tarhassa. En uskaltanut irtisanoa paikkoja ennen kuin tiedän miten tämä elo lähtee käyntiin... Isoin jatkaa varmasti tarhassa, koska on eskarilainen nyt. Poika varmastikkin jatkaa myös, mutta osapäiväisenä.



Pelkäsin myös sitä, että voidaanko me ikinä enää lähteä koko perhe mihinkään!? Hyvin on onnistunut uimaranta, shoppailu ja ravintolareissut myös tällä kokoonpanolla.



Kaikella on tapansa järjestyä kyllä ja asioista ei kannata murehtia etukäteen liikaa. Jos iloitsette kuitenkin raskaudesta ja tulevasta vauvasta niin antakaa palaa vain ilman murheita! Lapset ovat sopeutuvaisia ja niin sitä taitaa itsekkin olla.



Totta kai sitä väsyttää vauva-aikana varmasti, mutta se on onneksi kuitenkin todennäköisesti ohimenevää ja palkkio ainakin on mitä ihanin! Itse olen todella iloinen tuosta meidän pienestä prinsessasta ja kauhistuttaakin ajatus, että olen koskaan ajatellut että haluanko tätä vauvaa oikeasti?!



Mutta se on selvää kolmen lapsen perheessä, että vastuuta pitää jakaa ja kukaan ei sitä yksin oikeasti kovinkaan hyvin jaksa. Samoin kannattaa yrittää saada lapset tai ainakin osa lapsista välillä hoitoon ja mennä ihan yksin tai kahdestaan nauttimaan!



Viivi ja Lapset 6v, 2v ja 4 viikkoa

Uusi perheenjäsen on siis ilmoitellut tulostaan. Ennestään perheessämme on 2v ja 4v. (uuden tulokkaan tullessa 3v. ja 5v.) ikäiset pojat, jotka saavat kyllä äidin hermot kiristymään välillä toden teolla. Lisäksi aloitin työssäni tasan vuosi sitten ja kauhistuttaa edes ajatella kuinka kerron raskaudestani työpaikalla. MInut palkattiin alunperin suureen projektiin vetäjäksi, mutta tuo projekti on nyt viivästynyt jo vuodella, joten kunnolla se käynnistyy vasta tänä syksynä. Vakituinen toki olen , mutta pomoni tuntien tiedän ettei vastaanotto raskaudestani ole kovinkaan myönteinen. Kotonakaan ei tilaa paljon ylimääräistä ole ja näin pääkaupunkiseudulla asuvana ei rahkeet /rahat) riitä kyllä suurempaankaan asuntoon. Kuinka jaksan tämän kaiken keskellä pahoinvoinnin, väsymyksen...

Toki uusi tulokas on tervetullut, mutta kieltämättä tulevaisuus pelottaa.