Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Epätoivoinen ihastuminen
22.02.2021 |
Olen ihastunut mahdottomaan tapaukseen. Välillä tuntuu, että kuolen kun näen hänet.
En aluksi tykännyt hänestä yhtään ja nyt en ajattele yhtäkkiä mitään muuta kuin häntä.
Toisaalta ihana tunne, mutta samaan aikaan niin epätoivonen. Olisipa hän edes varattu niin olisi helpompaa, mutta ei ole.
Ja ei, siitä ei silti tule koskaan mitään (on paljon painavia syitä), joten saan ihan kaikessa rauhassa olla ihastunut vain oman pääni sisällä. En voi edes kellekään siitä puhua kun se on niin outo juttu.
Kommentit (11)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voidaan kilpailla outoudessa. Tilanteeni voittaa sinun tilanteesi täysin varmasti.
Vierailija kirjoitti:
Voidaan kilpailla outoudessa. Tilanteeni voittaa sinun tilanteesi täysin varmasti.
Mikä sun tilanne on? Kertokaa nyt joku jotakin muhevaa saatana! Ihme kiusottelijoita 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voidaan kilpailla outoudessa. Tilanteeni voittaa sinun tilanteesi täysin varmasti.
Mikä sun tilanne on? Kertokaa nyt joku jotakin muhevaa saatana! Ihme kiusottelijoita 😂
En ole hän, mutta minulla suurin syy on valtava ikäero. Toisella on jo kohta teini-ikäisiä lapsia ja itse vasta haaveilen omista lapsista. Hän on työkaverini. Muilta ihmisiltä tuleva paine olisi valtava. Myös läheiseni ei varmasti katsoisi hyvällä.
Suurimmat syyt ovat kuitenkin varmaan minussa itsessäni. Olen arka suhdeasioissa, en ole edes kunnon parisuhteessa koskaan periaatteessa ollut. Itsetuntoni on tosi huono ja olen hirveä introvertti. Tulen myös aina kärsimään muutamista asioista mitä on tapahtunut meinneisyydessä, vaikka koittaisin itseäni auttaa. En halua antaa sitä taakkaa kenenkään hartioille. Kuulostaa varmaan säälittävältä, mutta elämä on melkein lapsesta asti ollut henkistäselviytymistä, joten väkisin siinä on kasvanut kieroon. (Yritän kuitenkin päästä yli asioista, mutta se ei ole helppoa.)
Ja lisäksi on paljon kaikkea muuta mitä en jaksa mainita...😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voidaan kilpailla outoudessa. Tilanteeni voittaa sinun tilanteesi täysin varmasti.
Mikä sun tilanne on? Kertokaa nyt joku jotakin muhevaa saatana! Ihme kiusottelijoita 😂
En ole hän, mutta minulla suurin syy on valtava ikäero. Toisella on jo kohta teini-ikäisiä lapsia ja itse vasta haaveilen omista lapsista. Hän on työkaverini. Muilta ihmisiltä tuleva paine olisi valtava. Myös läheiseni ei varmasti katsoisi hyvällä.
Suurimmat syyt ovat kuitenkin varmaan minussa itsessäni. Olen arka suhdeasioissa, en ole edes kunnon parisuhteessa koskaan periaatteessa ollut. Itsetuntoni on tosi huono ja olen hirveä introvertti. Tulen myös aina kärsimään muutamista asioista mitä on tapahtunut meinneisyydessä, vaikka koittaisin itseäni auttaa. En halua antaa sitä taakkaa kenenkään hartioille. Kuulostaa varmaan säälittävältä, mutta elämä on melkein lapsesta asti ollut henkistäselviytymistä, joten väkisin siinä on kasvanut kieroon. (Yritän kuitenkin päästä yli asioista, mutta se ei ole helppoa.)
Ja lisäksi on paljon kaikkea muuta mitä en jaksa mainita...😅
Oho, kirjotinpa hassusti "suurimmista syistä".. No kuiteski kaikki isoja syitä😂
Ei hyvältä kuulosta lähtökohdat, vähän aikaa ehkä ok, mutta pidemmän päälle tosi hankalaa.
Oman ikäisesi parempi, et tarvitse isähahmoa ratkaisemaan ongelmiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin ihastuin työkaverimieheen. Ikäeroa meillä on 23 vuotta. Kaukaa ihastelin pari vuotta ja oli pakko kertoa sitten, vaikka olin naimisissa. Mies sanoi tykänneensä minusta aina hyvänä työkaverina, mutta ei ollut koskaan ajatellut mitään suhdetta, sillä minä olin ollut varattu. Kiinnostus hällä kuitenkin heräsi heti.
Tuosta alkoi sitten rakkaustarina. Yhdessä jo vuosia. Kukaan ei ole pahaa sanaa koskaan sanonut, vaikka itse hyppäsin suhteeseen avioliitossa, ikäero suuri ja olimme työkavereita.
Alue: Aihe vapaa
Saattaa olla molemminpuoleista. T. Ihastuksesi