Miksi peruskoulussa luettiin oppikirjoja ääneen? Oliko joku oikea syy vai pelkkää oppilaiden kiusaamista?

Olin ujo enkä pitänyt ääneenlukemisesta, mutta mielestäni lukeminen ääneen luokassa oli hyvää harjoitusta. Ei tuntunut niin pelottavalta pitää esityksiä, kun oli ollut edes jotenkin äänessä luokassa ennen sitä.

Vuorotellen lukeminen oli tunnin täytettä, samoin kun kirjasta taululle ja sieltä vihkoon kirjoittaminen tai kalvolta vihkoon kirjoittaminen. 45 minuuttia on pitkä aika puhua pelkkää asiaa, mutta noin sitä saa kulutettua rattoisasti. Minä harrastin samaa kun olin kouluttajana aikuiskoulutuskeskuksessa.

Opena palasin tähän vanhaan kunnon ääneenlukuun vuosien tauon jälkeen juuri ennen lomaa yläkoulun erkkaryhmän kanssa. Syynä se, että he eivät pysty kuuntelemaan opettajan puhetta, eivätkä jaksa seurata videoklippiä saati äänikirjaa. Itsenäisestä lukemisesta ei tule yhtikäs mitään keskittymiskyvyn puutteen kanssa.

Mutta vuorotellen ääneenlukua muutama rivi ja sitten yhdessä pohdiskelua luetun pätkän sisällöstä toimii paremmin kuin mikään.

Itsenäinen tiedonhaku, saati monialainen ilmiöoppiminen, onnistuu vain kaikkein nohevimmalta 10 % iläluokasta.

Vierailija kirjoitti:

Sillä harjoiteltiin lukusujuvuutta.

Helppo muuten näin jälkikäteen nähdä ne huonot oppilaat, jotka eivät edes osanneet lukea kunnolla.

Heillähän olikin lukihäiriö, mutta ei sitä vielä ysärillä tunnistettu.

Varhaisemmista ajoista puhumattakaan... Meidän maalaiskoulussa piti mennä lukemaan sinne koko luokan eteen. Olisiko ollut vuonna 1985, kun tästä tavasta luovuttiin ja muutenkin omalla vatausvuorolla ei tarvinnut nousta seisomaan siihen pulpettinsa viereen.

Vierailija kirjoitti:

Siis onko tämä ääneenlukemiskäytäntö yhä voimassa?

Ainakin pitäisi olla. Nykyään lukutaito on entistä matalampi ja on monia joiden puheestakaan ei saa oikein selvää.

Toisaalta ymmärrän että keskittyminen voi mennä siihen oman vuoron odottamiseen ainakin osittain ja siksi menee tekstistä jotain ohi. Minulla on vieraan kielen opinnoissa joskus ollut tätä ongelmaa, mutta samalla ääneen lukeminen on tärkeää. Kotona voi lukea sitten itsekseen ja sisäistää paremmin, mielellään ennen tuntia.

Vierailija kirjoitti:

Sillä harjoiteltiin lukusujuvuutta.

Helppo muuten näin jälkikäteen nähdä ne huonot oppilaat, jotka eivät edes osanneet lukea kunnolla.

Heillähän olikin lukihäiriö, mutta ei sitä vielä ysärillä tunnistettu.

Ainakin pienessä kunnassa (alle 15 000 asukasta) oli paljonkin opetusta lukihäiriöisille ysärille. Ihan niin paljon, että lukihäiriöiset pärjäsivät tukiopetuksen takia melkein kuin muutkin. Lukiossa joutui koko vuosikurssi äidinkielen kertauskurssille. Eli ilmeisesti riippuu paikkakunnasta/koulusta.

Itselleni kyseinen tapa oli hyvin stressaava, vaikka sainkin kaikista lukuaineista kiitettäviä. Muistan vieläkin lukioajoilta niitä omia vuorojani ja sitä, miten odottelin vuoroani kämmenet hikoillen. Samoin muistan ne hetket, kun opettaja kysyi jotain minulta suoraan ilman, että viittasimme. Sellaisissakin oli suuri riski mokata. Mutta tosiaan hyvin sirpaleista tietoa noista on jäänyt mieleeni.

Vierailija kirjoitti:

Opena palasin tähän vanhaan kunnon ääneenlukuun vuosien tauon jälkeen juuri ennen lomaa yläkoulun erkkaryhmän kanssa. Syynä se, että he eivät pysty kuuntelemaan opettajan puhetta, eivätkä jaksa seurata videoklippiä saati äänikirjaa. Itsenäisestä lukemisesta ei tule yhtikäs mitään keskittymiskyvyn puutteen kanssa.

Mutta vuorotellen ääneenlukua muutama rivi ja sitten yhdessä pohdiskelua luetun pätkän sisällöstä toimii paremmin kuin mikään.

Itsenäinen tiedonhaku, saati monialainen ilmiöoppiminen, onnistuu vain kaikkein nohevimmalta 10 % iläluokasta.

Tämä on muuten ihmeellistä kuinka suuri merkitys sillä on. Itse olen alkanut lukemaan ääneen nyt yliopisto-opintojen aikana, kun yrittää käydä läpi esimerkiksi tiedelehtiartikkeleita. Lisäksi, ääneenlukeminen auttaa keskittymisessä, varsinkin silloin, kun tuntuu sen kanssa olevan hankaluuksia. 

Kauheinta oli kääntää ruotsin tai enkun tekstiä vuorotellen oppikirjasta.

Siinä piti keskittyä lukemiseen, ääntämiseen ja yrittää muistella sanoja.

 Ujolle ja jännittäjälle yhtä painajaista.

Kirjojen lukeminen luokan kanssa ääneen oli tosi kivaa! Tiedettiinhän se joskus 4. tai 5. luokalla, että kaikkien lukunopeus ei ole sama, mutta silti kärsivällisesti jaksettiin kuunnella, kun ne hitaammatkin luki ääneen osuutensa vaikka Muumeista. Parhaana muistona ääneen luetuista kirjoista koulusta on 8. luokalla luettu Eikä yksikään pelastunut. Kukaan ei tosiaankaan nukkunut sitä kuunnellessa, vaan tarkkaavaisina oltiin valveilla, että mikä se loppuratkaisu tulee olemaan...! Ja kun oltiin luettu, kaikki täyttivät lomakkeen, jossa kirjaa teemoineen arvioitiin. Jopa ne pojat, jotka eivät yleensä innostuneet koulunkäynnistä, kirjoittivat kynä sauhuten näkemyksensä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ääneen lukeminen auttaa luetunymmärtämisessä.

Juuri näin, se auttaa sanojen ja lauseiden hahmottamisessa ja kielen ääntämyksen muodostamisessa. Miten voi ymmärtää tai käsitellä tekstiä jos ulosanti on sellaista epämääräistä takeltelevaa muminaa? Aina kun kuulen jonkin lukevan ääneen noin niin tekisi mieli määrätä tyyppi pakolliselle lukulomalle jossa pitää lukea useita kirjoja ääneen ja ajatuksen kanssa.

Ois voinut nää lukutaidottomat lukea keskenään jossain tukiryhmässä. Meni aivan hukkaan hyvä aika jonka ois voinut käyttää johonkin järkevään ja vaikka opettaa jotain. 

Aivan kuollettavan tylsää kuunnella jonkun vatipään takeltelua. Ei mitään mahdollisuutta keskittyä tekstin sisältöön, kun ajatukset lähti harhailemaan. 

Kyllä, minä yläkoulun aineenopettajana luetutan edelleen ääneen kaikki tekstit kappale kerrallaan järjestyksessä. Siihen on monia syitä:

- kaikki pysyvät samassa tahdissa

- kaikki oikeasti lukevat sen tekstin; jos antaisin lukea yksikseen, suurin osa miettisi vain Mimmun etuvarustusta tai Maken uutta mopoa tai sitä yhtä ihanaa uutta heppaa siellä tallilla 

- voin lukemisen kesken aina välillä antaa lisäneuvoja tai esimerkkejä

- kun teksti on tuttu ja käyty yhdessä läpi, on helpompi sanoa, mistä kohtaa löytyy vastaus oppilaan ongelmaan

- moni lukee heikosti, vaikka ei olisi lukihäiriötä; lukeminen sujuvoituu vain lukemalla

- moni oppii kuuntelemalla tekstit, kirjaa tuijottamalla vain rivit hyppivät silmissä

Minun luokassani ei kukaan naura tai hihitä tai edes hymähdä toisen lukuvirheelle. Minä kaadan oikopäätä kilon paskaa sellaisen oppilaan niskaan, joka uskaltaa edes väräyttää yhtäkään naamalihastaan toisten lukiessa.

On harjoiteltu ääneen lukemista. Olenpa opettajana tehnyt niin hurjan tempun, että olen luettanut kirjaa luokan edessä. Tarkoitus oli opetella esiintymistä, ja myös erilaisten esiintyjien kuuntelemista.

Olen myös itse lukenut oppilaille.