Mitä pahaa sinusta voisi selkäsi takana puhua?

Luulen että minusta on helppo puhua pahaa persoonallisuuteni vuoksi. Olen tosi ahdistunut ja epävarma ihminen, joten ainoa tapa selvitä sosiaalisista tilanteista on jatkuva vitsien heittely. En usko, että kaikki pitävät huumoristani. Välillä olen vain hiljaa, kun en jaksa esittää, siitäkin saa varmasti pahan puhumiselle aihetta. Painoa on tullut lisää, varmaan joku voi vahingoniloisena hykerrellä siitäkin. Onhan näitä!

Jotenkin tulisi ekana mieleen, että ihmiset luulee minun olevan koppava (oikeasti ujo). Toiseksi helposti uskoisin, että juorutaan olevan mt ongelmainen tai työn välttelijä. Kokemuksesta tiedän, että todellisuudessa ne juorut voi olla ihan villejä ja ihan mitä vaan, ei sitä pysty edes kuvittelemaan etukäteen.

Näemmä ihan mitä vaan ja ainoa mikä niitä yhdistää on se, ettei ne pidä alkuunkaan paikkaansa. En siis ole sen enempää jak¤rasia kuin hu¤rakaan enkä edes helppo tai varma. En myöskään ole alkoholisti tai mielenterveysongelmainen enkä edes ylimielinen kusipää joka pitää itseään muita parempana ja/tai kauniimpana..jne.

Oli melkoinen järkytyskin kun selvisi että tuollaisia kylillä puhutaan. Toki se samalla selvitti hyvin sen miksi olin saanut pitkähköjä katseita ja kokea sellaista "supatusta" sekä muutenkin suhtautuminen oli ollut usein hyvinkin torjuvaa ja tylyäkin ihan normiarjessa :-(

Miksi ihmiset luulee, että toiset puhuvat heidän painostaan? "Laura näköjään lihonut ihan hitosti viime vuodesta" "Hehheh joo huomasin, ei se kai raskaanakaan ole?" "Ei tietääkseni. Läski mikä läski"

Ei siinä nyt kauhean pitkäksi aikaa jutun aihetta ainakaan löydy? Itse miellän, että juoru on epätosi asia, jota tietona levitetään. Ja lihavuushan ei kauhean tulkinnanvaraista ole, vain lihavuuden syitä voi spekuloida ja levittää siitä juoruja.

Välillä mietin, luulevatko ihmiset minun käyttävän huumeita tai alkoholia, koska en aja autoa.

En mene töihin "ajoissa", olen liian herkkä, en kerro työkavereille asioistani, olen liian hiljainen, olen liian pikkutarkka, olen ärsyttävä viisastelija.

Musta ollaan puhuttu ja kuulin sen seinän läpi.

Kuinka naurettava, iljettävä ja kuinka paska maku mulla on.

T: Mies alle 30v

Kaikkein eniten loukkasivat puheet jotka tiedettiin valheiksi. Vihapuheet.   Hyvin harvalla mitään syytä puhua pahaa, toisaalta heidän osansa jotka olivat suosittuja oli usein raskaampi.  Kun he pekäsivät suosion romahtamista.

Minä loukkaannun tai ilostun vain niistä asioista jotka puhutaan mahani edessä tai jotka satun vahingossa kuulemaan

Varmaan paheksutaan avioeroa, uutta suhdettani ja turkoosin värisiä hiuksiani. Huonolla alueella asumistani ihmetellään varmasti. Itse kyllä tykkään asua tässä. Naapuritkin valittaa milloin mistäkin. Mitä lie puhuvat. No minkä sille voin.

Olen melko varma, että jotkut mässäilevät selkäni takana mahdollisia raflaavia syitä siihen, miksi olen sinkku. Osa myös luulee, etten ole koskaan seurustellut kenenkään (miehen) kanssa. Itse asiassa yksi exäni on edelleen parhaimpia ystäviäni ja sinkku olen vain siksi, että olen nuorempana sortunut siihen klassiseen virheeseen: seurustelemaan siksi, että niin kuuluu tehdä. Enää en siis halua toistaa samaa virhettä.

Kuljen toisinaan hieman ajatuksissani enkä aina välttämättä huomaa tuttuja esimerkiksi ruokakaupassa. Tämä todennäköisesti kummastuttaa ja ärsyttää joitain ihmisiä ja tulkitsevat käytökseni niin, etten ylpeänä ja koppavana haluakaan tervehtiä heitä. Tässä piilee itse asiassa pieni totuuden siemen: pari tuttuani ovat niin sosiaalisesti kömpelöitä ja rajattomia ihmisiä, että jo pelkkä tervehtiminen saa heidät ripustautumaan. Heidät minun on ollut pakko opetella jättämään huomiotta ja olla vähän nokkava, koska muuten he eivät oikeasti jätä minua rauhaan. Ovat kuitenkin poikkeuksia ja muita tervehdin aina, jos vain satun heidät huomaamaan.

Jaa että mistä asioista saisi juorunaihetta, jos haluaisi?

Isäni kuolema oli tuppukylässä kuuma tarina koko lapsuuteni ajan. Ja auta armias kun äitini ryhtyi seurustelemaan, vaikka oli leski! Ai ai ai. Sellasesta perheestä! Kaverini ainakin oli katkera ja kateellinen kun "lintsasin" koulusta. Tosin olin kotona koska minulla oli pahoja mielenterveysongelmia, niitä ei tietenkään tutkittu koska äitini olisi hävennyt ongelmaista lastansa liikaa. Joten hän sitten vain tyytyi huutamaan koulusta. Huudosta huolimatta en aina kyennyt kouluun menemään.

Sitten myöhemmin oli aihetta bolemiikkiin, kun värjäsin tukkaani, meikkasin ja pukeuduin naisellisesti (olen biologinen nainen). Ei sovi sellainen 18-vuotiaalle. Perunasäkkiin tulisi itsensä verhota. Epäilemättä nykyään sanotaan että siksi en ole saanut (en ole oikeasti halunnut) miestä.

Aikuisena on puhuttu mahdollisesta pettämisestäni. Tosiasiassa exä oli menneen talven lumia, ja suhde oli kuollut aikaa sitten, hän vaan oli pakkomielteinen eikä suostunut hyväksymään että ohi on. Itse olin kyllästynyt elämään tuijottaen puhumatta seinää, joten lähdin. Mutta ei saa lähteä suhteesta! Pitää olla hautaan saakka kun on kerran ruvennut jonkun kanssa.

Opintojen lopetuksestakin on varmasti joku jotain sanonut. Mt-ongelmat taas. Sitäpaitsi en käsitä miten olisin muutamassa vuodessa muka oppinut tarpeeksi pärjätäkseni työelämässä. Ei se koulu ole siinä mitään auttanut! Paljon fiksumpaa olisi ollut mennä töihin heti peruskoulun jälkeen, ja käydä siinä samalla muutamia kursseja.

Eihän pa~~anjauhajat mitään aiheita tarvi, kyllä ne keksii niitä ihan itse.

Epäiltiin että minä, huumeidenvastustaja käytän huumeita, oikein sosiaaliin siitä ilmoitettiin. Piti käydä sen takia antamassa hoitajan katseen alla pissanäyte, joka täysin puhdas kaikista huumeista. Hoitajan katse minua kaunista naista kohtaan oli tuima, ellei halveksiva. Piti katsos kai minua käyttäjänä.

Se oli yksi pahimmista ilkeistä juoruista minua kohtaan ja kaikkia niitä yhdistää se, että ne ovat perättömiä.

Ei edelleenkään kiinnosta huumeet. Eiköhän niiden käyttö näkyisi jo tässä iässä uloskin päin.