Kuinka moni mies oikeasti pitää bdsm?
Olen lukenut että on yllättävän yleistä naisten keskuudessa nauttia alistetuksi tulemisesta vaikka kaikki naiset eivät sitä kehtaa kertoa ääneen. Mutta kuinka yleistä oikeasti on että mies nauttii alistamisesta? Tutustun jatkuvasti vain vaniljamiehiin ja turhauttaa koska itse haluaisin rajumpia otteita.
Kommentit (24)
Kyllä miehenä pidän ja olen oppinut pitämään enemmän koko ajan. Meillä jo lähes seksittömäksi kuihtunut avioliitto puhkesi kukkaan myös sängyn puolella uudestaan. Olin ollut kokeilunhaluinen tähän suuntaan jo ennemminkin, mutta vaimo ei kertonut suoraan haluistaan. No nyt kysyessäni hän sanoi voivansa kokeilla ja tuntuu, että on fantasiointia on ollut jo pidempään, mutta ei vaan voinut paljastaa. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Luonnostelin sopimuksen, jossa itselläni aika suuri valta (mm. Päättää orgasmeista, sitoa, rangaista ja halutessani myös päättää rouvan pukeutumisesta). Hänellä turvasanat. Käytän valtaa hyvin rajallisesti - häntä kiihottaa jo se, että tietää minulla sitä olevan. Edelleen perehdyin itsekin asiaan ja yritän onkia tietooni hänen salatuimpia halujaan. Eli kyllä teen tätä enemmän hänen kuin itseni vuoksi, mutta joo - ei ole ikävä rasti vaan päinvastoin. Sanoisin naisille, että jos tälle puolelle mielihaluja niin miehille pitää niistä kertoa.
Minä olen mies joka en voi kurittaa naista. Siltikin oon tutustunut siihen.
Oli suuri yllätys että vaimoni on alistuva.
Meillä on sexiä kotona, saan vaimoni syttymään ja luulin että tunnen vaimoni. Olemme useinkin kietoutuneena toisiimme ennen ja jälkeen.
Kerran jo vuosien jälkeen vaimoni pyys että lähdetään mökille viikonlopuksi.
Ja yllätys oli että mukaan tuli nuori mies jonka oletinkin olevan vaimolle se.
Vaimon käytös oli aika erikoinen
Kun pääsimme mökille hän otti punkkua ja oli silmiin nähden hermostunut.
Pihaan ajoi vieras auto ja vaimoni meni vastaan, näin kun he suutelivat ja mies työnsi kätensä vaimon housuihin.
Näin vaimon kasvoista missä sormet oli.
Tulivat tupaan ja vaimoni esitteli nuoren miehen.
Pikkaisen ajatukseni oli mustat.. Mutta vaimoni ilme oli jotain.
Jotenkin vieraan miehen käytös ei ollut mieleeni.. En tiedä miksi.
Mies alkoi riisumaan vaimoa ja jätti ainoastaan pikkuhousut vaimolle. Näin kuinka pikkarit olivat jalkojen välistä tummemmat näin että vaimo oli kiimassa mutta näin miten vaimo ihan alistui, mitä kotona ei ollut. Hän oli aina kontrolloiva
Oli päällä paljon.. Tosin tietyssä tilanteessa ehkä.
Toitko vitsan vieras sanoi,, vaimoni haki vitsan ja oli naamaltaan punainen kun meni miehen tykö. Jotenkin hän ei puhunut mitään.
Katsoin suu auki kun vaimo aukaisi miehen housut ja siitin paljastui, vaimo Voihkaisi.
Ime mies käski.. Näki että vaimoni ei ollut ekaa kertaa imemässä tuota.
En missään ollut nähnyt noin isoa, tosin ei saunoessa kellään seissyt.
Pikkuhousut risahtivat kun mies riuhtaisi vaimon pikkuhousut..
Vaimo Voihkaisi ja pyllisti takapuolensa esiin.
Näin kuinka pillu oli punainen ja valui vaaleaa nestettä. Mies nosti kättä ja vitsa osui vaimon perseeseen jättäen punaisen rannun vaaleaan perseeseen.
Mies heitti hihna mytyn minulle ja sanoi murahtaen laitatko tuon tuohon välikkön.
En ymmärtänyt miten vaimoni tarjos persettä vaikka sai vitsaa.
Laitoin vekottimen paikalleen ja tajusin sen olevan pano keinun.
Katsoin vaimoani, joka iskusta vaimo vedet silmissä kerjäs munaa. Vieraan miehen ilme oli viekas kun se levitti vaimon pillua. Haluatko nuolla vaimoa? Enpä osannut sanoa mitään vaan kyykistyin nuolemaan vaimoni pillua, etsin herkkiä kohtia ja nuolaisin pillun reikää ja jatkoin matkaa ylemmäs.
Perse kans puhtaaksi vieras käski..
Vaimo alkoi tärisemään.
Mies pukkas minut pois ja survoi kyrvän sisään vaimoni pyllisessä persettä tyrkympään.
Ei niin syvään ei niin syvään..
Minä tykkä lyödä naista perse naharuoska!
Tilanteenhan voi kumpi tahansa viheltää koska tahansa poikki. En sitä silti valtana pitäisi. Eikä mielestäni turvasana kuulu kuin pidemmälle mentäessä kuvioon. Sitä ennen ei on ei. Vasta kun tosissaan pystyy luottamaan toisen käyttävän turvasanaa, voidaan mielestäni lähteä CNC-puolelle. Taas vain oma mielipiteeni. Subin saa kyllä melko nopealla kokemuksella uppoamaan maailmaansa ja sieltä ei turvasanaa kuulu. Domin/topin vastuulla tilanteen seuraaminen kuitenkin on, vaikka muuta olisi sovittu. Itse olen tilanteen viheltänyt useammankin kerran poikki ja purettu hissuksiin sylissä.