Lue keskustelun säännöt.
Miksi mun lapsi huutaa kaikesta?
21.02.2021 |
Lapsi täyttää ensi kuussa kolme ja osaa puhua hyvin. Silti joka ikinen asia mikä ei mene täysin oman mielen mukaan niin tulee kova huuto. Enkä tarkoita nyt uhmakohtauksia vaan jos joku tavara vaikka vahingossa putoaa tai olisi halunnutkin toisen paidan tms. Ei silloin sano että haluaa eri paidan vaan alkaa välittömästi huutamaan. Ja tämä siis toistuu kymmeniä ja kymmeniä kertoja päivässä. Alan olla ihan loppu jatkuvaan huutoon ja tekisi mieli kirkua että ole hiljaa (en ole kirkunut mutta mieli tekisi).
Meillä ei ole saanut tahtoaan läpi huutamalla eli ei ole mitenkään oppinut että huuto olisi toimiva keino. Toisaalta saa kyllä vaikuttaa moneenkin asiaan kunhan sanoo mitä haluaa, huutamatta.
Neuvoja?
Kommentit (32)
Kaikesta huutavat lapset ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa yhteiskunnassamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, mun yksi lapsista on tuollainen. Tulta ja tappuraa. Iloitsee kovaa, mutta raivoaakin kovaa. Ei auta kuin kestää ja yrittää opettaa muitakin tapoja pettymyksiin kuin vain se huutaminen. Eiköhän sunkin lapsi vähän rauhoitu, kun kasvaa.
Miten tätä huutoa jaksaa? Laskin että tänäänkin on huutanut jo yhteensä yli tunnin. Yleensä menee niin että kun huuto alkaa sanon rauhallisesti mutta tiukasti että sano mitä haluat. Huutaa viisi minuuttia ja sitten huuto loppuu kuin seinään ja sanoo mitä haluaa. Kunnes viiden minuutin päästä alkaa uusi huuto uudesta asiasta. Ap
Kasvatat ihan väärin. Neuvottelet lapsen kanssa, vaikka sinun kuuluu määrätä. Pieni lapsi on tyhmä ja silloin vanhempia on toteltava. Kun lapsi pääsee päättämään tulee tuollaisia pikkukeisareita. Huudosta tulee rangaista esim. jättämättä lapsi huomioimatta. Tuo on nyt lapsesta hauska leikki ja hän pompottaa teitä jo ihan kunnolla. Tilanne tulee vaan pahenemaan, jos et pidä kuria.
Lapsesi tahtoo kiljua. Reilun kymmenen vuoden päästä tilanne on hyvin samanlainen. Silloin lapsesi tahtoo paitsi kiljua, niin myös vahvempia aineita.
Itse tekisin niin, että kun lapsi seuraavan kerran käy kiljumaan jonkun lelun pudotessa lattialle, alkaisin itse karjumaan sanattomasti niin kovaa kuin ikinä pystyisin. Huutaisin ja huutaisin rääkyisin niin, että silmät pullistuvat päästä ja räkä lentää naapuriin asti ja nenästä valuu verta. Sitten lopettaisin yhtäkkiä ja katsoisin tyytyväisenä kun kiljuva nulikka on hiljaa, silmät teelautasen kokoisena ja poistuisin paikalta, en puhuisi lapselle mitään viikkoon, en huomioisi, en tekisi mitään. Toistaisin saman huutamisen välittömästi, jos lapsi edes inahtaisi.
Oletteko kuulleet uhmaiästä? Normaali lapsen kehitysvaihe. Ei mitään uutta auringon alla. Menee ajan kanssa ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootte te lisääntyjät kyllä aika sankareita. Itse en sietäisi puolta päiväkään tuollaista seurassani. Respect!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli samanlaista noin 5-vuotiaaksi. Olin hyvin jämäkkä kasvattaja, mutta lapsi sattuu olemaan voimakastahtoinen. Nyt koulussa on ihana, ystävällinen, sopeutuva lapsi. Usko siihen mitä teet, äläkä luovuta.
En vain käsitä miksi tulee heti kova huuto eikä edes yritä kerran sanoa mitä haluaa. Olen todella uupunut huutoon. Mietin pitäisikö olla koko päivä itse peltorit päässä. Ap
Koska lapsen tunteet tulee niin voimakkaana, ettei hän pysty käsittelemään niitä. Olisikohan lapsen oma tahto jyrätty jossain vaiheessa niin pahasti tai vauva-ajalta toistuva kokemus väärinymmärretyksi tulemisesta, että siksi tulee ensin vain se hallitsematon tunne, joka purkautuu huutona ja saa tuon ikäisen taantumaan vauva-aikaan? Se on sentään hyvä, jos edes sen huudon jälkeen kykenee kertomaan mitä haluaa. Pahempi olisi, jos alkaisi vain lyödä ja riehua.
Nyt tulisi auttaa lasta käsittelemään tuota voimakasta tunnetta rauhoittamalla ja osoittamalla, että hän tulee kyllä kuulluksi ja ymmärretyksi.
No nyt menee kyllä pik-ka-sen pitkälle tää analysointi ja arvailu. Että oikein pahasti jyrätty vauva-aikana. Ei nyt todellakaan ap:n aloituksesta voi tuollaista päätellä.
Ja tuskin on lasta, jolla EI olisi vauva-/taaperoajalta toistuvaa kokemusta väärynymmärretyksi tulemisesta, sehän se lapsia motivoi opettelemaan kommunikointia ja puhumista.
Uhma on uhmaa. Meillä tuota samaa huutoreaktiota tulee 3,5 v:lle silloin tällöin puuskittain. Ei siinä auta kuin joka kerta tähdentää, että paljon nopeammin saa haluamansa, jos lakkaa huutamasta. Olen myös laittanut kädet korville ja sanonut, että äiti ei voi auttaa, kun huudat, äiti joutuu menemään pois huoneesta, koska äidin korviin sattuu noin kova huuto. Olen sitten palannut auttamaan kun on ollut hiljaa. Toki jos ihan menettää kontrollin ja itkee hysteerisenä, olen rauhoitellut sylissä. Mutta silloinkaan ei huudeta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkistä se lapsi oppii. Huuda itsekin, kun sukka menee väärin perin jalkaan. Kilju kuin tapettava, kun kynä putoaa lattialle.
Liekö olet mun naapuri. Et ole ainoa, jolla hermo menee. Lapsesi on RASITTAVA tapaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut lapset vain ovat sellaisia ja varmasti tasoittuvat iän myötä.
Koita saada syvempi yhteys lapseen, päästä sinne sanojen taakse. Ehkä lapsi on kokenut, että häneltä on vaadittu tunteiden sanallistamista liiankin aikaisin.