Mistä tietää että masennus alkaa helpottamaan

Vierailija kirjoitti:

Eli ei ole masentunut, jos kokee iloa, pystyy nauramaan, näkee kauneutta ympärillään, lähtee itsenäisesti lenkille? Mikököhän minua sitten vaivaa. Luulin olevani masentunut.

Muistan nauraneeni komedioille, ja näin kauneutta ja kävin lenkillä. Jotkin jutut vaan olivat ihan mahdottomia.

4 taas

Minä en koskaan ole huomannut, että masennus olisi helpottanut. Huomaan vain pahenemis vaiheet. Ehkä minulla on sitten jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Eli ei ole masentunut, jos kokee iloa, pystyy nauramaan, näkee kauneutta ympärillään, lähtee itsenäisesti lenkille? Mikököhän minua sitten vaivaa. Luulin olevani masentunut.

Krista muhonen (25-26-v? tubetähti) ollut saikulla teinistä asti masennuksen takia. Eiköhän tuo ole tuhansia kertoja nauranut/kokenut iloa/lenkkeillyt noiden vuosien aikana. Masentuneen ei tarvitse kokea masennusta 247/365.

Vierailija kirjoitti:

Minä en koskaan ole huomannut, että masennus olisi helpottanut. Huomaan vain pahenemis vaiheet. Ehkä minulla on sitten jotain muuta.

Dystymia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en koskaan ole huomannut, että masennus olisi helpottanut. Huomaan vain pahenemis vaiheet. Ehkä minulla on sitten jotain muuta.

Dystymia?

Voi olla. Ainoa mistä huomaan, että on ollut vähän parempaa on se kun yhtä äkkiä menee huonommin.

Kyllä mä kykenen masentuneena nauramaan ja jopa iloitsemaankin ajoittain mutta se syöksy alaspäin mikä sen jälkeen usein tulee on paha.

Ei masennusta huomaa välttämättä ihmisestä jos ei oikeasti tunne, se on tosi helppo peittää.

Voin vaikuttaa hyvinkin "normaalilta".

Mielenkiinnosta kysyn mitenkä psykoterapia auttaa masennuksen hoitoon?

Löytyipä ajankohtainen keskustelu.

Vierailija kirjoitti:

Olen tällä hetkellä kuin välitilassa. Ihmiset ovat alkaneet kiinnostamaan mutta ei todella ole rohkeutta kohdata heitä luontevasti ja rehellisesti niin että kykenisin olla oma itseni 100 % ja se ahdistaa ja saa edelleen vetäytymään.

Pelkään hylkäämistä ja itseni nolaamista. Olen ollut niin monta vuotta sosiaalisesti eristäytynyt masennuksen vuoksi että en vain enää osaa.

Toipuminen on pelottavaa.

Terveisin nro 9

Minulla aika samankaltainen tilanne. Koen olleeni sosiaalisesti eristäytynyt jo ala-asteajoilta, nyt olen kolmekymppinen. Muutos on todella pelottavaa ja toipuminen hyvin hidasta. Ei mulle vaan käy näin, enhän mä voi parantua ikinä masennuksesta kun se tuli elämääni jo niin pienenä. Tuntuu luonnottomalta jos yhtäkkiä joku ihminen/paikka alkaakin "kutsumaan luokseen". Eihän ihmiset voi pitää musta, kun tähän mennessä poikkeuksetta joka oppilaitoksessa ja työpaikalla tullut kiusatuksi.