Lue keskustelun säännöt.
Äitini on ärsyttävän kyyninen ja velloo vuodesta toiseen itsesäälissä. Ryyppää ja soittelee.
20.02.2021 |
Täytyy vähän purkautua kun en pysty tajuamaan miten joku ihminen edes jaksaa vuodesta toiseen ryvettyä omassa huonovointisuudessaan.
Ymmärrän kuitenkin aina loputtomiin siinä mielessä, että terapioin ja kuuntelen. Yritän kannustaa ja omalla toiminnallani todistella hänen hyviä asioitaan elämässään.
Juttelen kaikenlaista, olemme läheisiä, pidän itseäni hyvänä tyyppinä ja toivoisin, että näkisi, että me lapset olemme todella hyvin kasvaneet yhteiskuntaan kiinni. Olemme pärjääviä, on sydän paikallaan emmekä jatkuvasti heitä ongelmiamme toisten niskaan.
Toki kerron äidlleni paljon mutta nykyään yritän vain pintapuolisesti puhua koska ensinnäkin tuntuu, että saa vaan tulta alleen kyynisyydessään ja itsesäälissään jos meillä menee huonosti.
Jos emme taas puhu niin keksii siitäkin syyn loukkaantua.
Mahdoton yhtälö. Ymmärtää alkoholisoitunutta äitiä (ja isää) sekä kuunnella molempia, heidän katkeruuttaan elämästään ja siitä miten asiat nyt menivät heidän kohdallaan kun erosivat.
Isäni on ihan mukava mies enkä koe niin raskaaksi keskusteluistamme. Itseasiassa puhumme molemmat toisillemme luottamuksellisesti ja saamme tukea molempiin suuntiin ilman mitään kunnioituksen puutetta tms.
Äitini taas elää aivan omassa maailmassa, itsessään. Suppea elämä, huono taloustilanne, viina ja hän yksinään tässä maailmassa pärjäiilee ja kaikki on surkeaa jne. Mikään ei onnistu ja miehetkin ovat aivan p*skoja.
Kaikki on siis surkeaa voivottelua ja kännissä hänestä kuoriutuu itse paholainen, riitaa haastaava marttyyri joka tuntuu olevan jopa jossain psykoosin kaltaisessa olotilassa mihin ei saa mitään järkevää kontaktia.
On aina ollut sellainen. Sitten laittelee järjettömiä viestejä, soittelee kaikille ja pommittaa kyllästymiseen asti.
Joudun joko ärähtämään tai laittamaan estolistalle.
Selvinpäin ei puhu ja loukkaantuu siitäkin, että on kännissä suututtanut ihmisiä ja taas marttyyri vaihe tai itsesääli sieltä pilkahtelee.
Raivostuttavaa.
Tässä siis hänen huonot puolensa ja yleiskäsitys ihmisestä.
On toki hyviäkin puolia ja voin nauttia seurasta mutta suurimmaksi osaksi on aika rasittavaa.
Tämä koskee jokaista läheistään, ei vain minua ja monesti olemme päätyneet keskustelemaan näistä tilanteista muiden kanssa.
Mikään ei kertakaikkiaan muutu.
Voisin toki itsekin tässä itkeä lapsuudentraumojaan hänen vuokseen ja muuta, vihata häntä sydämestäni mutta se on sitten oma juttunsa ja apua olen hakenut.
En kuitenkaan halua katkaista välejä, sekin tuntuu aivan liian julmalta vaikka joskus sekin käy mielessä.
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kyllä ongelmia pullollaan. On mt-ongelmia, rajattomuutta ja päihteiden käyttöä.
Yritän silti pitää kulissit yllä, ymmärtää itseäni ja vähän jokaista muutakin.
Tiedän kyllä selviäväni ja pidän järjen päässä jollain tasolla. Avun piirissä jo olenkin onneksi josta nyt lähtee sitten vuosien terapia liikkeelle. Olen siitä erittäin onnellinen.
Siksi kai ymmärränkin niin paljon koska tiedän mitä se on kun masennus iskee yms.
Ap
Kun ymmärrät että sulla on rajattomuutta mikä estää laittamasta kunnon rajat? Sulla on kaksi vaihtoehtoa rajat auki tai rajat kiinni. Sinä valitset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritän jopa saada äitiäni ajattelemaan itseään jollain tavalla.
Oli ehkä vähän hölmöä mutta kun kuuntelin vuodatusta tunteja ja halusin oikeasti ymmärtää sekä tukea häntä, annoin hänelle tilaisuuden purkaa tunteitaan ja jäin vain mielessäni ihmettelemään, että eikö tuo oikeasti näe mitään hyvää elämässään. Eikä sitä miten tämä asenne on vaikuttanut elämäänsä tuhoisasti.
Oli pakko heittää sellainen ajatus ilmoille, että: " Äiti kuule hei. Mitenköhän kävisi jos voittaisit lotossa miljoonan(on myös peliriippuvainen) niin pystyisitkö oikeasti olemaan onnellinen? Siinäkin tilanteessa taas jahkailisit viikkotolkulla ja itkisit voittoa. Antaisit varmaan summan lopulta hyväntekeväisyyteen koska koet siitäkin syyllisyyttä ja tämän jälkeen miettisit, että elämäsi on aivan paskaa kun et edes yhtä miljoonaa voinut itselläsi pitää ja olet taas samassa veneessä lainaamassa muilta rahaa."
Oli ehkä vähän julmaa mutta piti vähän suhteellistaa.
Hänkin nauroi vedet silmissä ja ymmärsi kyllä pointtini. Jatkoi vitsiä mutta ymmärsi jollain tasolla ajatukseni ja hiljeni sitten sekä vaihtoi puheenaihetta. Näin se kuitenkin tuntuu menevän kun ei osaa olla kiitollinen mistään ja on niin tottunut elämänsä varjopuoliin.
Ap
Julmaako? Se on julmaa, että ihminen tajuaa olevansa itse oman elämänsä suunnasta vastuussa ja sen takia tuollaisiin valhemaailmoihin pitääkin turvautua, että totuus on liian kipeä.
Nykyisin varon kaikkia sellaisia, jotka esiintyvät uhrina ja sankarina ja maalavat muut jotenkin osallisina kurjuuteen tai epäoikeudenmukaisuuteen, minkä lisäksi ovat katkeria. Kyvyttömyys nähdä omaa osuuttaan asioissa on iso varoitusmerkki tai totta puhuen ajattelen, että se on syvästi häiriintynyttä. Ennemmin tai myöhemmin se roiston osa tulee sille, jotka ei jaksa noihin juttuihin enää lähteä mukaan, vaan ottaa esille realiteetit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kyllä ongelmia pullollaan. On mt-ongelmia, rajattomuutta ja päihteiden käyttöä.
Yritän silti pitää kulissit yllä, ymmärtää itseäni ja vähän jokaista muutakin.
Tiedän kyllä selviäväni ja pidän järjen päässä jollain tasolla. Avun piirissä jo olenkin onneksi josta nyt lähtee sitten vuosien terapia liikkeelle. Olen siitä erittäin onnellinen.
Siksi kai ymmärränkin niin paljon koska tiedän mitä se on kun masennus iskee yms.
Ap
Kun ymmärrät että sulla on rajattomuutta mikä estää laittamasta kunnon rajat? Sulla on kaksi vaihtoehtoa rajat auki tai rajat kiinni. Sinä valitset.
Se on pitkä prosessi, ap vaikuttaa kiltiltä ihmiseltä kuten itsekin joskus olin. Mutta en ole enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin kyllä ongelmia pullollaan. On mt-ongelmia, rajattomuutta ja päihteiden käyttöä.
Yritän silti pitää kulissit yllä, ymmärtää itseäni ja vähän jokaista muutakin.
Tiedän kyllä selviäväni ja pidän järjen päässä jollain tasolla. Avun piirissä jo olenkin onneksi josta nyt lähtee sitten vuosien terapia liikkeelle. Olen siitä erittäin onnellinen.
Siksi kai ymmärränkin niin paljon koska tiedän mitä se on kun masennus iskee yms.
Ap
Kun ymmärrät että sulla on rajattomuutta mikä estää laittamasta kunnon rajat? Sulla on kaksi vaihtoehtoa rajat auki tai rajat kiinni. Sinä valitset.
Olen kyllä päässyt jo todella pitkälle tässä asiassa.
Ennen olin erittäin rajaton, siis en tiennyt yhtään millaisia ihmisiä tahdon pitää elämässäni.
Koin oikeastaan vain asian niin, että olenpa onnekas, että edes joku kestää minua ja tahtoo olla seurassani vaikka ihmiset olivat todellakin hyväksikäyttäviä ja joskus väkivaltaisiakin. Tein aina kaiken jokaisen suhteeni puolesta, en omannut siis minkäänlaista omakuvaa siitä kuka olen ja kenen kanssa tahdon aikani jakaa. Olin todella sinisilmäinen.
Kukaan läheinen ei noihin puuttunut vaikka vanhempien olisi kyllä viimeistään pitänyt "pelastaa" kun alaikäisenä kuljin vanhempien miesten kanssa jotka käyttivät päihteitä. Muutenkin todella epämääräistä.
Oikeastaan äitini oli jopa välillä mukana ja lopulta tuli kamalia väkivaltatilanteita ja muutin alaikäisenä pois.
No.. nyt se kaikki on muistoa vain.
Olen heittänyt jokaisen myrkyllisen kaverisuhteen pois ja kasvanut ihmisenä todella paljon.
Rajojakin on tietenkin ja pystyn paljon aistimaan ja havaitsemaan ihmisten tarkoitusperiä.
Äitini nyt on vain sellainen, että koska hän on äitini niin en tahdo häntä hylätä. Olen etäänytynyt ja asettanut rajoja mutta silti siinä on tuollaista epämääräistä sotkua.
Pikkuhiljaa sitten kai tämäkin raukeaa.
Ap
Huomaan nytkin että häpeä alkaa nousemaan tästä koko jutusta...
On niin typerää tämä kaikki. Kun kirjoitan niin tajuan, että itsekin olen aika tyhmä kun en todella tahdo käsittää sitä, ettei ihminen muutu eikä minun todellakaan tarvitse sietää tätä. Ei todellakaan.
Tavallaan siis itsekin roikun jossain määrin katkeruudessa ja saman ilmiön kanssa vaikka voisin oikeasti irroittaa itseni tästä "helposti" vain katkaisemalla välit.
Joo.. kai se tulee olemaan välttämtöntä kun ymmärrän taas enemmän.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapiassa saat hyviä työkaluja mm. tuohon rajattomuuteen ja muutakin apua. Hienoa että olet päässyt terapiaan! Kaikkea hyvää elämääsi!
Nyt kun kaikkea miettii niin oikeastaan veljeni oli kuin isäni. Hän oli se joka edes yritti asettaa rajoja, huusi äidille ja sen miehilleen jos ryyppäsivät eikä kehdannut tuoda kavereitaan meille.
Puolusti minua jos äiti haukkui tms tai jos joku mies uhkaili.
Isämme ei juuri puuttunut, tapasimme joskus viikonloppuisin ja teki ruokaa, lähti baarin mutta ei kännissä todellakaan ollut vaivaksi mutta ei oikein läsnäkään kyllä.
Kun itse sitten ajauduin jonnekkin tupakkaporukkaan niin tuli ottamaan korvasta kiinni ja raahasi kotiin.
On ollut aina todella määrätietoinen ja itseään arvostava vaikkakin myöskin varmasti ollut aika vihainen. Silti osaa pitää rajojaan vaikka onkin väleissä vanhempien kanssa, ei puhu ongelmistaan. vakaa elämä ja taloustilanne. Häntä kyllä ehdottomasti arvostan ja on turvallinen läheinen.
Tuleepas tässä paljon muistoja mieleen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millaisia sitten vanhempien kuuluisi olla? Siis mikä on normaalia ja mikä taas ei?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Millaisia sitten vanhempien kuuluisi olla? Siis mikä on normaalia ja mikä taas ei?
Ap
Vanhempien kuuluisi rakastaa sinua sellaisena kuin sinä olet ja auttaa käsittelemään omia tunteitasi lapsesta asti sekä auttaa sinua selviämään vaikeista tilanteista mitä elämässä tulee. Vasta joskus vanhuksena tilanne voi kääntyä hiukan toisin päin, kun vanhukset tarvitsevat apua.
Se on kuitenkin mahdotonta, jos vanhemmilla ei itsellään ole noita taitoja eikä halua niitä hankkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulipa masentava fiilis kun tässä alkoi miettimään kunnolla.
Kai kuuluu osittain tähän kaikkeen mutta tuli vaan todella lannistava olotila kuin roskaa olisi.
Tässä mietin, että minkä ihmeen takia minua on kohdeltu aivan kuin en edes olisi ihminen vaan joku paskasanko..
Ei vain tässä äiti-suhteessa vaan monissa muissakin perheen ulkopuolisissa suhteissa.
Viha nousee ja masennus, aivan kuin olisi aseeton tässä tilassa ja epätoivo. Turhauttaa ja vihastuttaa.
No, kai tämä tästä taas.
Ap
Et ole tehnyt mitään väärin et sinä omaa äitiäisi ole pystynyt valitsemaan ( valitettavasti)
Eikä ole sinun syysi ole sekään että hän on juoppo.
Ihan oman itsesi takia suosittelisin ettet kuuntelisi häntä kun hän on kännissä: se ei aiheuta kuin sulle juuri tätä pahaa oloa, ei juoppo muista edes mitä hän on sanonut.
Joko selvinpäin tai ei sitten ollenkaan!
Tsemppiä sulle❤️
ps valitettavasti tiedän mistä puhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sua on kohdeltu huonosti, koska olet sen sallinut ja olet päästänyt lähellesi ihmisiä, jolla on taipumusta toisten huonosti kohteluun. Tämä johtuu ehkä siitä, että olet saanut tähän mallin äidiltäsi, joka, ikävä sanoa tätä, kohtelee sua huonosti.
Hyvät uutiset: et ole tyhmä etkä huono etkä arvoton. Olet vain oppinut tietynlaisen käyttäymismallin ja asenteen. Teet vain kovasti työtä itsesi kanssa, niin elämä tulee helpoittumaan. Muista myös rakastaa ja kunnioittaa itseäsi. Kaikki lähtee siitä, että itse rakasta ja kunnioitat itseäsi. Tämä on aluksi vaikeaa, joten kannattaa aloittaa ihan mekaanisella harjoittelulla: sano joka päivä ääneen itsellesi sopivisilla sanoilla, että rakastat ja arvostat itseäsi. Jokin sinussa kuulee tämän ja ymmärtää tämän viestin viisauden ja arvokkuuden.
Tiedän toki, että kaikki lähtee itsestäni.
Pitää olla rajat ja rakastava itseään kohtaan, olen sitä kohti mennytkin.
Tipun kuitenkin aina välillä taas tähän samaan ja tuntuu kuormittavalta. Nyt on taas todella outo olo, epätodellisuus iskee ja ihmisten pahuus.
En tahtoisi ajatella näin mutta kun näitä pohtii niin tuntuu kuin ei selviäisi mutta toisaalta on ihanaa, että saa olla yksin. Ei ole pelkoa siitä, että joku kohtelee huonosti.
Suurimmaksi osaksi siis olen sitten ihan itsekseni ja menen päämääriäni kohti ja niitähän riittää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän toki, että kaikki lähtee itsestäni.
Pitää olla rajat ja rakastava itseään kohtaan, olen sitä kohti mennytkin.
Tipun kuitenkin aina välillä taas tähän samaan ja tuntuu kuormittavalta. Nyt on taas todella outo olo, epätodellisuus iskee ja ihmisten pahuus.
En tahtoisi ajatella näin mutta kun näitä pohtii niin tuntuu kuin ei selviäisi mutta toisaalta on ihanaa, että saa olla yksin. Ei ole pelkoa siitä, että joku kohtelee huonosti.
Suurimmaksi osaksi siis olen sitten ihan itsekseni ja menen päämääriäni kohti ja niitähän riittää.
Ap
Vanhempasi eivät ole saaneet itsekään vanhemmiltaan sitä mitä olisivat tarvinneet, mutta olet nyt katkaisemassa sukupolvien ketjua omalta kohdaltasi aivan kuten veljesikin ehkä tekee. Nykyään on paljon enemmän apua saatavissa kuin ennen jolloin omat vanhempasi olivat nuoria ja muutautumiskykyisempiä eikä nykyään avun hakemista koeta häpeälliseksi. Vanhempasi voivat rakastaa sinua, vaikka eivät ole osanneet tarjota sinulle sitä mitä olisit tarvinnyt.
Yritän jopa saada äitiäni ajattelemaan itseään jollain tavalla.
Oli ehkä vähän hölmöä mutta kun kuuntelin vuodatusta tunteja ja halusin oikeasti ymmärtää sekä tukea häntä, annoin hänelle tilaisuuden purkaa tunteitaan ja jäin vain mielessäni ihmettelemään, että eikö tuo oikeasti näe mitään hyvää elämässään. Eikä sitä miten tämä asenne on vaikuttanut elämäänsä tuhoisasti.
Oli pakko heittää sellainen ajatus ilmoille, että: " Äiti kuule hei. Mitenköhän kävisi jos voittaisit lotossa miljoonan(on myös peliriippuvainen) niin pystyisitkö oikeasti olemaan onnellinen? Siinäkin tilanteessa taas jahkailisit viikkotolkulla ja itkisit voittoa. Antaisit varmaan summan lopulta hyväntekeväisyyteen koska koet siitäkin syyllisyyttä ja tämän jälkeen miettisit, että elämäsi on aivan paskaa kun et edes yhtä miljoonaa voinut itselläsi pitää ja olet taas samassa veneessä lainaamassa muilta rahaa."
Oli ehkä vähän julmaa mutta piti vähän suhteellistaa.
Hänkin nauroi vedet silmissä ja ymmärsi kyllä pointtini. Jatkoi vitsiä mutta ymmärsi jollain tasolla ajatukseni ja hiljeni sitten sekä vaihtoi puheenaihetta. Näin se kuitenkin tuntuu menevän kun ei osaa olla kiitollinen mistään ja on niin tottunut elämänsä varjopuoliin.
Ap