Lue keskustelun säännöt.
Mies on tosi hyväntahtoinen, mutta ei tajua, että kodin vastuu on kokonaan minulla
Kotihiiri
20.02.2021 |
Mieheni on ihana tyyppi. Rehellinen, avoin, rento, empaattinen, huumorintajuinen ja älykäs. Jos ketä tahansa hänen läheistään kohdellaan huonosti, hän puolustaa heitä viimeiseen asti.
Ostimme hiljattain ensiasuntomme. Sen myötä on tietty tullut enemmän vastuuta ja arkisia hommia jotka vain pitää hoitaa. Samalla minua alkanut painaa koko ajan enemmän asia, joka on ollut ilmoilla koko suhteemme ajan, mutta nyt se vain korostuu.
Mieheni tekee kyllä kotityöt kanssani puoliksi: laittaa ruokaa, pyykkää, imuroi, tiskaa.
Mutta kaikki arjen hallinnointi osuu minulle. Minä varaan koiralle eläinlääkäriajat. Minä hoidin asunnonhaun yksin. Vaihdan palovaroittimeen patterin, uusin palaneen lampun ja kaikki remppahommat. Matkat suunnittelen kokonaan itse lentojen ja hotellien varaamista myöten. Miestäni eivät tunnu painavan hoitamatta jäävät asiat, joten ne osuvat minulle.
Tämän takia minua arveluttaa jopa lasten hankkiminen hänen kanssaan. Tiedän että hän olisi aivan loistava isä, mutta pelkään, että kaikki hankinnat ja kuskaamiset ym. käytännön asiat taas osuisivat kokonaan minulle.
Välillä uuvuttaa. Mieheni tuntuu joskus enemmän vuokralaiselta kuin tasavertaiselta asunnon omistajalta. Hän tulee töistä, laittaa ruokaa ja menee nukkumaan. Kotitöihin hän suhtautuu myös hyvin mekaanisesti. Olen "opettanut", että pitää imuroida ja laittaa tiskit, joten hän sitten tekee nämä asiat kun asia tulee puheeksi, mutta ei mitään muuta.
Välillä vihjaan, että tämä ja tämä juttu pitäisi nyt hoitaa, mutta jos en suoraan kysy, että voisitko nyt pliis tehdä tämän, hän ei tajua, mistä on kyse. Ja vaikka tämä kuvio toistuu, hän ei ymmärrä, että minua häiritsee.
Mies on muuten kaikin puolin ihana ja meillä on tosi hyvä suhde. Aloitekyky kotiasioissa siis vain sakkaa pahasti. Ja tottakai se vaikuttaa myös niin, että välillä minusta tuntuu, ettei hän ole kiinnostunut yhteisistä asioistamme. Mutta oikeasti uskon, että kyse on lähinnä rooleista. Olemme ajautuneet osiin, jossa minä vetelen naruista. Osittain kyse on luonteesta. Mutta en minä halua vedellä aina naruista. Haluan, että molemmat ottavat vastuuta.
Jos otan asian puheeksi, niin mieheni todennäköisesti ottaa raskaasti itseensä ja kuinka hän tuntee itsensä huonommaksi kuin minä tms. Ja että kuinka kyse on siitä että minä olen kontrolloiva. Kyllä, minulla on taipumusta perfektionismiin ja kontrolliin, mutta on tuthauttavaa, jos näiden asioiden väliltä ei voi löytää kompromissia. Mutta pelkään sekä miehen loukkaantuvan että minun tuntevan itseni epäonnistuneeksi, jos otan asian puheeksi.
Mitä te tekisitte tässä tilanteessa?
Kommentit (100)
On sinulla ainakin aikaa valittaa ja nähdä toisen vikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ehkä perustaisi perhettä tuollaisen ihmisen kanssa.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
On sinulla ainakin aikaa valittaa ja nähdä toisen vikoja.
Ajattelin ihan samaa, liirum laarumia suolletaan, sillä välillä olisit jo tehnyt kotihommia.
Kaffepulla kirjoitti:
En ehkä perustaisi perhettä tuollaisen ihmisen kanssa.
En minäkään. Ap vaikuttaa aika nipolta :(
Kaffepulla kirjoitti:
En ehkä perustaisi perhettä tuollaisen ihmisen kanssa.
Aivopieru vai tavallinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehelle ei kannata sanoa patterit pitäisi vaihtaa. Pitää sanoa vaihda patterit tänään
Jos on saanut miehen joka tekee kotityöt vikisemättä puoliksi, niin se on jo lottovoitto eli katso peiliin eläkä vikise turhista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska hän vaikuttaa ihan hyvältä tyypiltä, sano suoraan tuo asia hänelle. Etsi joku metatyöstä kertova artikkeli, luetuta hänellä, ja vaadi suoraan ottamaan vastuuta PYYTÄMÄTTÄ jatkossa. Se pitää nyt tämän kerran sanoa suoraan. Uskon että kuuntelee. Ja sen jälkeen sun tehtävä on opetella myös relaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep. Tuollainen passiivissa puhuminen on ihan pepusta. Jos joku toteaisi minun läsnäollessani, että jotain täytyisi tehdä, niin totta kai olettaisin hänen puhuvan itsestään. Eikä komentavan muita ja vielä tuolla tavoin epäsuorasti passiivissa.
Lähes jokainen tuntemani mies on tuollainen. En tiedä mistä moinen ameeba-asenne tulee, lapsuudesta? Rooleista? Siihen ajaudutaan koska nainen tekee?
En usko että mies on biologisesti kykenemätön ostamaan lamppua ja vaihtamaan sen. Tai suunnittelemaan ensi viikon terveellistä ruokalistaa ja käymään kaupassa. Tai muistamaan että palovaroitin alkoi piipata ja on nyt ilman patteria. Kamala esimerkki mutta tuntemani mies jäi leskeksi ja kolmen lapsen kanssa yksin. Yhtäkkiä kaikki asiat hoituvat kun oli pakko. Ei ollutkaan enää sitä joka aina hoiti tai muistutti.
Muut tuntemani miehet sitten osaavatkin sen mekaanisen elämän suorittamisen. Imuroin koska on sovittu että perjantaina imuroidaan. Mutta siskoni esim. otti kokeeksi katsoa huomaako mies eteisen rikkoutunutta lamppua. Eteisensä on siis hyvin pimeä ilman valoa. Nyt on mennyt vuosi ja lamppu on edelleen vaihtamatta,vaikka mies on jo monta kertaa kironnut pimeyttä.
En suosittele kyllä näitä passiivis-agressiivia testejäkään. Enkä kontrollointia tai perfektionismia, että kaiken pitää olla minun mieleni mukaan. Mutta tietyt asiat on vaan arkielämän kannalta järkeviä. Esim. Valot ja palovaroitin ja ruokakaupassa käynti. Miksi näissä taannutaan aivottomuuteen? En tiedä. Olen sinkku 😅.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos perfektionisti näyttää helposti tarttuvan toimeen ja tekevän asioita, niin miksi toinen vaivautuisi?
Ei taida olla kovinkaan montaa miestä joka toimii kuin ajatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko sopia miehesi kanssa, että jos hän ei itse huomaa näitä asioita, niin sinä voisit niistä sanoa hänelle ja hän sitten ottaisi osan hoitaakseen? Luulisi tämän onnistuvan, kun kerran tekee kotitöitäkin. Sovitte etukäteen, ettei ole tarvetta pahoittaa mieltä siitä, kun jaat hänelle uusia tehtäviä tarpeen niin vaatiessa. Näin sopu säilyy ja kumpikaan ei rasitu liikaa.
Jos esim. hankitte lapsia, niin lasten kuskaukset voisi laittaa puoliksi tai sitten niin, että toinen hoitaa kotia sillä välin, kun toinen kuskaa lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Ei taida olla kovinkaan montaa miestä joka toimii kuin ajatus.
Tämän olen valitettavasti huomannut. Minulla kävi uskomaton tuuri, kun lopulta lähes viisikymppisenä löysin aivan uskomattoman miehen. Hän osaa täysin itsenäisesti ottaa vastuuta kaikista kodin asioista ja tekee monia juttuja, ennen kuin edes olen ehtinyt miettiä niitä ääneen.
Mitäpä, jos tekisitte vuosikalenterin tehtävistä asioista. ( Sinun aloitteestasi tietenkin.)
Listaisitte päivittäiset tekemiset:
tiskit yms.
Viikottaiset
Kuukausittaiset ja millä viikolla nuo tehtäisiin esim. kuukauden 1. viikko.
Neljännesvuosittain esim. pestään peitot.
Lisäksi kausittaiset:
tammikuussa tarkastetaan/vaihtetaan paristot palovaroittimiin
Helmikuussa auton katsastus
maaliskuussa kesäloman suunnittelu, lippujen osto yms.
huhtikuussa kilpailutetaan netti, vakuutukset, sähkö yms. Puhdistetaan rännit, tarkastetaan ja pestään talvivaatteet jne.
Toukokussa pihan työt (luetelkaa)
Lopuksi jaatte tehtävät, että kumpi vastaa siitä, että homma on tehty tuolla viikolla/tuossa kuussa. Tärkeintä ei ole se, että henkilö itse tekee asian, vaan todellakin huolehtii siitä, että esim. auto on huollettu ennen katsastusta. Toista voi pyytää avuksi, ja on hyväkin pyytää avuksi esim. rännien puhdistuksessa, jos vaikka tulee onnettomuus. Kumpikin laittaa puhelimeen muistutukset.
Lisäksi vielä joka kuukauden ja viikon alussa käytte läpi sen kuukauden tehtävät, ja tarkistatte, että onko tullut lisää tehtäviä.
Ohis Aina välillä käy mielessäni, että onko yksi keskeisimmistä syistä, siihen miksi olen sinkku ja olen ollut oikeastaan aina sinkkuna se, että on hyvin vähän, jos lainkaa asioita, joihin oikeasti tarvitsisin kumppanin. - Suoriudun ja teen itse niin kotiaskareet kuin varaan reissuni tai vaikka hankin lahjoja kummilapsilleni ja tai suoritan pienemmät remontit. (Isompiin olen palkannut ammattilaisen, enkä ole yrittäny lähteä tekemään sellaista, jossa olen kokenut, että on parempi kun ammattilainen tekee kunnollista ja hyvää jälkeä kuin itse söhlään. Jos tämä tekee vähemmän "miehekkään" niin sitten varmaan olen).
Mutta on tämä toisaalta aika kamalaa kun huomaa aattelevansa kumppania kuin mahd. "yleiskonetta" kun tokihan, sitä pitäisi jaksaa uskoa ja luottaa siihen, että mahd. kumppani olisi jotain erityistä; paljon enemmän kuin mitä nyt osaan tai kykenen edes ajatella. Toki puutteita ja vikoja on meissä kaikissa.
Kyllä, kyllä sinkkuus on vuosien myöä tehnyt minsua varmaan hieman itsekkään ja itseriittoisen. Siksi kai toisinaan mietin, että mistä oikeasti jään paitsi, jos elän loppuikäinkin sinkkuna?
Tuohon kommenttiin, että etsin miehestäni vikoja; tämä on ehkä ainoa "vika" jonka hänestä keksin. Ja siinäkin on paljolti kyse persoonasta eikä mistään viasta. Ihan yhtä lailla voi sanoa, että minun taipumukseni kontrolloida on vika. Jos miettii, että kumpi meistä on onnellisempi ja häiritsee vähemmän muita, niin aika varmasti meistä leppoisampi mieheni!
Olen juuri sen takia välttänyt "komentelemasta" tai nalkuttamasta, koska tiedän, että tässä ei ole mistään pahantahtoisuudesta kyse vaan ihan vain erilaisista luonteista ja omaksutuista rooleista. Haaste on juuri siinä, että miten voisi kommunikoida, että toinen voisi välillä hoitaa tietyt juoksevat asiat ilman että tarvitsisi ihmisenä mitenkään muuttua. Nuo yhteisesti sovitut vuosilistat tms. ja ylipäätään yhdessä sopiminen kuulostaa hyvältä.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Lähes jokainen tuntemani mies on tuollainen. En tiedä mistä moinen ameeba-asenne tulee, lapsuudesta? Rooleista? Siihen ajaudutaan koska nainen tekee?
En usko että mies on biologisesti kykenemätön ostamaan lamppua ja vaihtamaan sen. Tai suunnittelemaan ensi viikon terveellistä ruokalistaa ja käymään kaupassa. Tai muistamaan että palovaroitin alkoi piipata ja on nyt ilman patteria. Kamala esimerkki mutta tuntemani mies jäi leskeksi ja kolmen lapsen kanssa yksin. Yhtäkkiä kaikki asiat hoituvat kun oli pakko. Ei ollutkaan enää sitä joka aina hoiti tai muistutti.
Muut tuntemani miehet sitten osaavatkin sen mekaanisen elämän suorittamisen. Imuroin koska on sovittu että perjantaina imuroidaan. Mutta siskoni esim. otti kokeeksi katsoa huomaako mies eteisen rikkoutunutta lamppua. Eteisensä on siis hyvin pimeä ilman valoa. Nyt on mennyt vuosi ja lamppu on edelleen vaihtamatta,vaikka mies on jo monta kertaa kironnut pimeyttä.
En suosittele kyllä näitä passiivis-agressiivia testejäkään. Enkä kontrollointia tai perfektionismia, että kaiken pitää olla minun mieleni mukaan. Mutta tietyt asiat on vaan arkielämän kannalta järkeviä. Esim. Valot ja palovaroitin ja ruokakaupassa käynti. Miksi näissä taannutaan aivottomuuteen? En tiedä. Olen sinkku 😅.
Tarkennan vielä tuota ajatusta elämän mekaanisesta suorittamisesta. Eli jos on sovittu että imurointi on miehen vastuulla ja se tehdään perjantaisin, tämä tehtävä nähdään erillisenä suoritettavana työnä joka kuuluu vain siihen perjantain lokeroon.
Jos tulee hirmuiset kurakelit plus syötiin sitä erityisen murustavaa leipää plus jostain syystä nyt vaan kauheasti pölypalloja jo tiistaina, ja lattia oikein narskuu kävellessä, imuriin ei voi tarttua koska nyt ei ole sen työn vuoro. Motivaationa ei siis ole pitää yhteistä kotia siistinä kaikille, vaan naisen miellyttäminen kun "se haluaa että mä imuroin kerran viikossa".
Toki tässä tilanteessa sanoisin että tiistaina sen lattian voi imuroida se jota ärsyttää, eli nainen 😁, mutta ihan vain yleisenä esimerkkinä. Miksi se kodinhoidon ja yhteiselämän motivaatio ei voisi olla pitää yhdessä kaikesta huolta niin hyvin kuin mahdollista? Eikä sieltä missä aita on matalin?
No, kunhan pohdiskelen. Tulen aina asumaan yksin joten teen kaiken itse.
En ainakaan kirjoittaisi tänne ja pyytäisi TÄÄLTÄ neuvoa.
Naurattaa😂