Saanko vielä vauvan? Tai parisuhteen?

Tapasin miehen kun olin hiljattain eronnut hankalasta suhteesta. Näin jälkeenpäin katsottuna suhteen aloittaminen tapahtui vähän liian nopeasti. Syy kiirehtimiselle oli varmaankin molempien toive perustaa perhe eikä tuhlata liikaa aikaa odotteluun, olinhan jo 38-vuotias. Elimme etäsuhteessa, ja aloimme yrittämään raskautta noin vuoden seurustelun jälkeen. Raskaus ei kuitenkaan lähtenyt toivotulla tavalla käyntiin. Päätimme että jätän tylsän mutta turvallisen työpaikkani ja muutan hänen kotipaikkakunnalleen (ilman tietoa uudesta työpaikasta). Olihan tarkoituksena tulla raskaaksi mahdollisimman nopeasti ja hakea samalla töitä.
Sitten iski korona ja töitä oli vaikea saada. Tunnelmani olivat aika matalalla sillä ystävät olivat kaukana, minun oli hyvin vaikea saada töitä ja kaikki oli koronan vuoksi peruttu. Ei siis mikään unelma aloitus yhteisasumiselle. Mies uppoutui omiin projekteihinsa ja teki pitkiä työpäiviä. Minulla ei ollut oikein mitään muuta kuin työnhaku meneillään, en tuntenut paikkakunnalta ketään. Tunsin olevani niin yksin! Aloimme henkisesti lähteä eri suuntiin tai ehkä vain minä, ja koska tutustumisemme oli vielä kesken, alkoi myös toisesta luonnollisesti ilmetä niitä piirteitä mitä ei ihastumisen huumassa huomaa. Vauvan yrittäminen ei enää ollut tärkeimpänä mielessä.

Nyt olen täyttänyt 40-vuotta, asun paikkakunnalla missä minulle ei ole muuta kuin mies joka tuntuu vieraalta. Olen saanut uuden työpaikan mutta etsin vielä mieluisampaa. Miehen kanssa olemme yrittäneet lähentyä keskustelemalla vaikka kuinka paljon. Olemme pitäneet parisuhdeiltoja ja käyneet mökkilomilla. En vain pysty tuntemaan häneen enää yhteyttä, tuntuu kuin joutuisin aina selittämään hänelle itseni ja fyysinen vetovoima on kadonnut. En pysty enää näkemään meitä kahta vahvassa ja kantavassa parisuhteessa tulevaisuudessa. Minusta tuntuu pettyneeltä, surulliselta ja eksyneeltä. Tuntuu kuin tämä olisi se ainoa mahdollisuuteni saada lapsi. Kun katson miestäni niinä päivinä kun tiedän että ovuloin en vaan kykene seksiin hänen kanssaan. Musertavaa. Tiedän että olen tehnyt harkitsemattomasti ja tiedän että olisi pitänyt olla varovaisempi.

Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. Onko kenelläkään lempeitä sanoja minulle jotka voisivat avata tätä solmua?