Lue keskustelun säännöt.
Voiko teini estää vanhemman naimisiin menon?
16.02.2021 |
Olemme asuneet miesystäväni kanssa yhdessä jo yli 7 vuotta. Itselläni on teini-ikäinen lapsi. Kun tapasimme miesystäväni kanssa, oli lapseni vaikea hyväksyä hänet ensimmäiset pari vuotta. Hän ärsytti ja yritti miehen saada lähtemään. Ymmärsin tämän kyllä jotenkin, sillä hän otti isänsä ja minun eron todella raskaasti. Nykyisin lapsellani ja miehellä on jo hyvät välit, alun hankaluuksista ei ole jälkeäkään. Käyvät kaksin milloin missäkin, ja tekevät kaikkea kivaa.
Nyt olemme miehen kanssa alkaneet pohtia naimisiin menoa, mutta ongelmana on lapseni. Kun hän kuuli asiasta, hän romahti täysin. Ei selvästi ole vieläkään henkisesti selvinnyt minun ja isänsä erosta. Hän vannoi muuttavansa isälleen toiseen kaupunkiin, ja katkaisevansa välit minuun täysin, jos menemme naimisiin. Yllätyin tästä, sillä luulin hänen hyväksyneen miehen jo aikoja sitten.
En tiedä mitä tekisin. En todellakaan katkaista välejä lapseeni, tai antaa hänen muuttaa noin vain toiselle puolelle Suomea. Mutta haluaisin myös kovasti mennä naimisiin, samoin mieheni. Onko ainoa vaihtoehto pysyä vain nykyisessä tilanteessa, ja unohtaa naimisiin meno kokonaan?
Onko jollain ollut samantapaista tilannetta?
Kommentit (44)
Teini tuntee ehkä olevansa kolmaspyörä, ei ollutkaan sinä ja hän (lapsi), oma koti. Tuntee että mies on tärkeämpi sinulle kuin hän tai hänen elämänsä ja hyvinvointinsa. Uusi suhde saattoi olla shokki. Lisäksi täysin vieras mies raahattiin hänen kotiinsa, jossa hän haluaisi asua rauhassa. Sitten väkisin piti tutustua johonkin ukkoon joka ei voisi vähempää kiinnostaa. Ehkä ero isästä ei ole ongelman ydin. Miksi joku haluaisi kotiinsa vieraita ihmisiä. Ehkä hän elätteli toiveita paluusta normaaliin, ilman uutta miestä ja naimisiinmeno vesitti sen. Jotkut vanhemmat menevät kovaa uusiin suhteisiin, mutta teini ei enää halua olla saman katon alla, kuka muukaan (aikuinen) sinne jäisi. Ulkomaanmatkalla jotkut keskittyvät uuteen mieheen ja teini jää vähemmälle, tai on kuin joku kolmas seurueessa se tuntuu lapsesta siltä. Kaksi aikuista huomioi toisensa ja kiintopiste on siellä. Myös liikaa huomiota nuori ei halua, vaan omaa rauhaa ja itsenäistyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei tietenkään.
Mutta miksi ihmiset menee naimisiin ollenkaan en käsitä.
Vierailija kirjoitti:
Sukulaiseni erosi lastensa isästä. Yksi heidän lapsistansa (teini myöskin) otti eron niin raskaasti, että masentui. Aiemmin hän oli ollut ihana, urheileva tyttö. Sukulaiseni tapasi uuden miehen ja he muuttivat yhteen. Teini meni tästä selvästi huonompaan kuntoon. Kun sukulaiseni alkoi odottamaan lasta tälle uudelle miehelle, teini hyppäsi auton alle. Sukulaiseni katuu yhä sitä, että ei ymmärtänyt miten paha hänen tyttärellään oli olla.
En siis mitenkään halua pelotella tällä. Mutta tunnet lapsesi parhaiten. Juttele hänen kanssaan asiasta kunnolla, ihan kahden kesken. Kysy mikä naimisiin menossa haittaa/pelottaa. Kerro, että hän tulee silti aina olemaan sinulle se kaikista tärkein (ilmeisesti ainut lapsesi?), eikä mikään tule teidän väliinne.
Nuori voi kokea itse eron äidistään, jos äiti ottaa uuden miehen. Ja sen ottaa raskaasti. Ei pelkästään vanhempien ero.
Vierailija kirjoitti:
Aivan normaali reaktio.
Siltä sen "kuuluukin" tuntua. Lapsella on tunteet. Ja teinillä tunteet on voimakkaat ja hänellä on lupa ilmaista ne.
Äiti ja isä tekee silti itse päätöksensä. Naimisiinmenoa ei tarvi teiniltä kysyä --jos hän ei siihen kuitenkaan voi vaikuttaa.
Teinillä on mielipiteensä. Teinille se, että äidin mielestä isä on ainakin ennen ollut paras, on tärkeää. Lapsesta ei tunnu kivalta, että se tilalle tulee toinen yhtä "erityinen".
Aikuinen menee naimisiin jos on siitä varma, että se on hyvä asia. Sitten vain on toivottava, että kaikki menee hyvin, eikä uutta eroa tule.
Äiti voi lykätä asiaa jos ei olekaan varma uuden avioliiton kestävyydestä.
Jatkan:
Jos teini on yläkouluikäinen nyt, niin odottakaa. Menkää naimisiin. Menkää muutaman vuoden kuluttua.
Nyt on muutenkin ikävä aika juhlia yhtään mitään.
Kun lapsi on 17-18-vuotias, hän ajattelee luultavimmin jo vähän eri tavoin. Menkää vasta silloin naimisiin. Pääsette naimisiin ja ketään ei loukata, kaikki hyvin.
Jos suhde on vakaa, niin noin kolmen vuoden odottaminen ei haittaa mitään. Ja jos suhde ei ole vakaa, niin parempi että ette ehtineet naimisiin mennäkään!
Nuori tai lapsi voi ajatella myös että äidit ovat tasaisia luonteeltaan (äitityyppiä) ja eivät tuo kotiin uusia perheenjäseniä yhtäkkiä asumaan. Se että näkee äidin yhtäkkiä täysin erilaisena kuin luuli tämän olevan, voi olla suuri järkytys. Vähän kuin ex nainen näkee miehen uuden somessa yhtäkkiä shokkina. Sitten ihmettelee mikä ukko tuo on. Myös aikuisena voi tulla äitishokkeja (tai isä), esimerkiksi näkee puolia joita ei ajatellut olevan. Nuorilla ei ole aikuisten valmista käsitystä parisuhdemalleista ja yhteenmuutoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No sitten teini muuttaa isälleen. Saa isikin joskus hieman teiniangstia arkeensa.
Meillä on kolme teiniä ja yksikään heistä ei päätä minun tekemisiäni ja ala niitä kyseenalaistamaan. Olen aikuinen ja teen niin kuin parhaaksi katson. Juttelen teineille sen mitä minun mielestä tarpeen on ja se riittää, he mukautuvat.
Tuossa teidän asiassa ei varsinkaan ole teinillä mitään nokan koputtamista, ei niin pätkääkään. Hänen elämänsä ei muutu siitä ollenkaan. Jos hän ei asiaa tajua, niin voi voi vaan. Hän ei kuitenkaan aikuisten asioita määrää ja tekisin asian hyvin hyvin selväksi.
Huh huh.
Olet hirviö äidiksi. Onneksi lapsesi pääsevät sinusta pian eroon. Niin jyräävää, itsekeskeistä, diktaattorimaista, tunteetonta...
Miten joku vanhempi voi pitääkään sisällään noin suurta vihaa ja välinpitämättömyyttä toisia kohtaan. Ottaen vielä huomioon että lapsesi on parin vuoden päästä eli kohta 18v ja sitten voit tehdä mitä haluat eli ei ole kyse mistään loppuelämän itsensä ohittamisesta ja uhrautumisesta tai paremminkin muiden huomioon ottamisesta.
Et taida olla ihan vuoden äiti/vanhempi tuolla asenteella ja kylmyydeltä.
Halveksuttavaa.
Erosin lapseni isästä hänen ollessaan 7v, ero oli itselleni raskas. Tapasin uuden miehen ja hän muutti meille, kun tyttö oli 9. Alkuun tyttö ei viihtynyt miehen seurassa, mutta pian olivat kuin isä ja tytär. Kun sitten erosimme miehen kanssa, tuli tytöstä kuin uusi. Paljon avoimempi ja iloisempi. Tyttö kertoi minulle, että hänen ainoa toiveensa oli viimeisen 5v ajan ollut se, että eroaisimme. Ei kuulemma voinut sietää miestä ollenkaan, mutta oli päättänyt kestää, ja käyttäytyä miehen seurassa normaalisti. Tulin surulliseksi, ja ihmettelin, miksi tyttäreni ei ollut kertonut minulle mitään. Hän ei kuulemma halunnut nähdä minua toista kertaa niin hajonneena, mitä olin erotessani hänen isästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukulaiseni erosi lastensa isästä. Yksi heidän lapsistansa (teini myöskin) otti eron niin raskaasti, että masentui. Aiemmin hän oli ollut ihana, urheileva tyttö. Sukulaiseni tapasi uuden miehen ja he muuttivat yhteen. Teini meni tästä selvästi huonompaan kuntoon. Kun sukulaiseni alkoi odottamaan lasta tälle uudelle miehelle, teini hyppäsi auton alle. Sukulaiseni katuu yhä sitä, että ei ymmärtänyt miten paha hänen tyttärellään oli olla.
En siis mitenkään halua pelotella tällä. Mutta tunnet lapsesi parhaiten. Juttele hänen kanssaan asiasta kunnolla, ihan kahden kesken. Kysy mikä naimisiin menossa haittaa/pelottaa. Kerro, että hän tulee silti aina olemaan sinulle se kaikista tärkein (ilmeisesti ainut lapsesi?), eikä mikään tule teidän väliinne.
Ei tuollainen tyttö olisi selviytynyt elämästä muutenkaan. Ei normaali teini tee itsemurhaa, kun on saamassa sisaruksen. Joskus itsemurhakin voi olla vain helpotus, jos lapsi on näin huomionhakuinen ja mieleltään sairas. Ei tässä vanhempia voi syyttää. Lapsi ei voi päättää perheessä, mitä aikuiset tekevät.
Vanhemmat kuvittelevat etteivät teinit enää tarvitse heitä. Ensin häipyy isä ja sitten äiti häipyy psyykkisesti uuteen parisuhteeseen, johon vielä tulee vauvakin. Lapsen kaveri oli todennut vanhemmistaan ettei ne enää rakasta mua.
Kuunnelkaa ja huomatkaa ne teininne.
Vierailija kirjoitti:
No sitten teini muuttaa isälleen. Saa isikin joskus hieman teiniangstia arkeensa.
Meillä on kolme teiniä ja yksikään heistä ei päätä minun tekemisiäni ja ala niitä kyseenalaistamaan. Olen aikuinen ja teen niin kuin parhaaksi katson. Juttelen teineille sen mitä minun mielestä tarpeen on ja se riittää, he mukautuvat.
Tuossa teidän asiassa ei varsinkaan ole teinillä mitään nokan koputtamista, ei niin pätkääkään. Hänen elämänsä ei muutu siitä ollenkaan. Jos hän ei asiaa tajua, niin voi voi vaan. Hän ei kuitenkaan aikuisten asioita määrää ja tekisin asian hyvin hyvin selväksi.
Näköjään löytyy moneen junaan näitä aikuisiakin.
Sulla on vain 2 vaihdetta: lapset määrää TAI sinä määrät JA toisen osapuolen on siihen alistuttava, piti siitä tai et.
Et ole sattumalta hakenut Guantanamo Bayn vankileirille töihun? Sopisit sinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aivan normaali reaktio.
Siltä sen "kuuluukin" tuntua. Lapsella on tunteet. Ja teinillä tunteet on voimakkaat ja hänellä on lupa ilmaista ne.
Äiti ja isä tekee silti itse päätöksensä. Naimisiinmenoa ei tarvi teiniltä kysyä --jos hän ei siihen kuitenkaan voi vaikuttaa.
Teinillä on mielipiteensä. Teinille se, että äidin mielestä isä on ainakin ennen ollut paras, on tärkeää. Lapsesta ei tunnu kivalta, että se tilalle tulee toinen yhtä "erityinen".
Aikuinen menee naimisiin jos on siitä varma, että se on hyvä asia. Sitten vain on toivottava, että kaikki menee hyvin, eikä uutta eroa tule.
Äiti voi lykätä asiaa jos ei olekaan varma uuden avioliiton kestävyydestä.
Juuri näin.
Ja jos äiti päättää avioitua, niin hän kantaa ihan kaikki päätöksensä seuraukset, mikä ikinä ne ovatkin. Lapsi saattaa muuttaa isälleen tai sairastua anoreksiaan, ikinä ei voi tietää. Voi hän kadota äidin elämästä kokonaan, jos niin haluaa, mutta niin voi käydä silloinkin, jos äiti ei menekään naimisiin.
Mulle ei tulisi mieleenkään sotkea tähän enää miestä kun on jo teineiksi kasvaneet lapset. Ei näin viime metreillä ennen kuin lapset muuttavat kotoa.
Keskityn lapsiin sen pari vuotta ja sitten voi olla ja tehdä kuin huvittaa.
Minulle lapset tulee ensimmäisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyttäreni ja minä elimme kahdestaan 9 vuotta, eli koko hänen lapsuutensa. Isäänsä näki tasaisin väliajoin. Tyttö oli siis tottunut siihen, että kotona olin vain minä. Kun tapasin nykyisen aviomiehen, tytön mieli romahti. Hänen kouluarvosanansa laskivat niin, että koulussakin oltiin huolissaan. Iloinen tyttö muuttui hiljaiseksi ja ujoksi, ja käytös muuttui paljon. Kävimme useasti psykologilla ja terapiassa. Tyttö oli niin tottunut elämään kahdestaan kanssani, että mies oli liikaa hänelle. Onneksi psykologille puhuminen auttoi, ja tyttö sai rauhassa tutustua mieheen. Mies ymmärsi täysin asian, joten muutimme yhteen vasta, kun tyttäreni tuli toimeen hänen kanssaan. Nykyään meillä on pari lasta lisää ja tyttökin on kuin miehen oma lapsi.
Vierailija kirjoitti:
No sitten teini muuttaa isälleen. Saa isikin joskus hieman teiniangstia arkeensa.
Meillä on kolme teiniä ja yksikään heistä ei päätä minun tekemisiäni ja ala niitä kyseenalaistamaan. Olen aikuinen ja teen niin kuin parhaaksi katson. Juttelen teineille sen mitä minun mielestä tarpeen on ja se riittää, he mukautuvat.
Tuossa teidän asiassa ei varsinkaan ole teinillä mitään nokan koputtamista, ei niin pätkääkään. Hänen elämänsä ei muutu siitä ollenkaan. Jos hän ei asiaa tajua, niin voi voi vaan. Hän ei kuitenkaan aikuisten asioita määrää ja tekisin asian hyvin hyvin selväksi.
Teinit varmaa "pitää" susta ja "arvostaa" sua.
NOT 😑
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No sitten teini muuttaa isälleen. Saa isikin joskus hieman teiniangstia arkeensa.
Meillä on kolme teiniä ja yksikään heistä ei päätä minun tekemisiäni ja ala niitä kyseenalaistamaan. Olen aikuinen ja teen niin kuin parhaaksi katson. Juttelen teineille sen mitä minun mielestä tarpeen on ja se riittää, he mukautuvat.
Tuossa teidän asiassa ei varsinkaan ole teinillä mitään nokan koputtamista, ei niin pätkääkään. Hänen elämänsä ei muutu siitä ollenkaan. Jos hän ei asiaa tajua, niin voi voi vaan. Hän ei kuitenkaan aikuisten asioita määrää ja tekisin asian hyvin hyvin selväksi.
40 yläpeukkua ?
Mielestäni surullista tuo.
Kirjoittamastasi tulee mielikuva arjestanne lapsiesi, "teiniesi", kanssa ja se on ikävä mielikuva.
Pelkääköhän lapset äitiään? Onkohan niin, että he vain mukautuvat siihen mitä äiti määrää?
Niin kerroit, että niin on teillä.
Onkohan lapsilla ja äidillä kireät välit ja hauskaa yhdessä vain väkinäiset vitsit tai kovaääniset heitot, mille naurahdetaan.
Onkohan mitään hauskaa ja rentoa yhdessäoloa mihin kaikki tahtoo jäädä omasta tahdosta?
Onkohan kaikki vain projektia millä on määränpää? Ja teinit vain odottaa pääsevänsä pois, pihalle ja kavereiden kanssa ja omaan huoneeseen.
Ja äiti odottaa, että menevät pois jaloista.
Surullinen suomalainen perhe. Voi voi jouluateriaa siinä perheessä. Tunkkainen koko juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukulaiseni erosi lastensa isästä. Yksi heidän lapsistansa (teini myöskin) otti eron niin raskaasti, että masentui. Aiemmin hän oli ollut ihana, urheileva tyttö. Sukulaiseni tapasi uuden miehen ja he muuttivat yhteen. Teini meni tästä selvästi huonompaan kuntoon. Kun sukulaiseni alkoi odottamaan lasta tälle uudelle miehelle, teini hyppäsi auton alle. Sukulaiseni katuu yhä sitä, että ei ymmärtänyt miten paha hänen tyttärellään oli olla.
En siis mitenkään halua pelotella tällä. Mutta tunnet lapsesi parhaiten. Juttele hänen kanssaan asiasta kunnolla, ihan kahden kesken. Kysy mikä naimisiin menossa haittaa/pelottaa. Kerro, että hän tulee silti aina olemaan sinulle se kaikista tärkein (ilmeisesti ainut lapsesi?), eikä mikään tule teidän väliinne.
Taidan tunnistaa sukulaisesi, tapahtuiko n. 8v sitten Itä-Suomessa?
Juu taisit tunnistaa...
Voitteko odottaa naimisiinmenoa vuoden-pari, jos teini vanhempana hyväksyisi asian paremmin?
Joku sotaorpo, silloin jo vanha mies kertoi sisarustensa päättäneen, että jos heidän leskeksi jäänyt äitinsä yrittää ottaa uuden miehen, he tekevät miehen olon niin vaikeaksi, että ei onnistu. On niitä "vaikeita teinejä" ennenkin ollut.
Moni teini haluaa muuttaa toisen vanhempansa luo jossakin iässä muutenkin, kun tuntuu että siellä toisaalla olisi parempi. Sinun ex-miehelläsi ei ilmeisesti ole uutta puolisoa.
Vierailija kirjoitti:
Teinit ei päätä aikuisten asioista. Muuttakoon isälleen, jos on noin vaikeaa.
Omasta puolestaan päättää ja se taas voi olla, ja toivottavasti onkin äidin häviö.
Lapsi on rakkain ja tärkein eikä mitään tule väliin.
Näinpä näin. Tänään viimeksi mietin kuinka äitini osaakin olla taas kerran ilkeä, ignoorata täysin. Ja kaksi muuta sisarusta erilaisilla suhteillaan äidin kanssa.
Itku jo oli tulossa, taas, mutta pyyhin kyyneleet.