Vinkatkaas kasvisruoka, joka maistuisi perheen lihansyöjille.
Kommentit (95)
Pinaattiletut😋 siihen kylkeen vähän pottua, puolukkahilloa ja raejuustoa.
Jos ovat kuitenkin ihan tottuneita syömään kasviksia, niin kasviscurry voisi tehdä kauppansa ?
Täytetyt paprikat?
Pinaatti ja riccottatäytteiset raviolit
tomaattinen palak paneer
Tomaattifetapasta
Kasvissosekeitto, ranskankermasilmällä tms.+tuoretta leipää
Kasvishernekeitto
Vierailija kirjoitti:
Voissa paahdetut suolatut pienet lanttukuutiot.
Kuuluuko tähän muuta kuin lanttua, voita ja suolaa - tai siis minkähän kanssa tämä menisi? Itselleni osaan aina yhdistellä mutta tuntuu että lantun lisäksi nirppanokille pitäisi olla vähintään joku ”porkkana”.
Eikö lihansyöjä syö mitään kuin lihaa? Onko lihaa jokaisessa ruuassa esim. jouluinen riisipuuro? 80-luvulta lähtien ainekin Espoossa 2-4 kertaa kuukaudessa ateria, missä ei ollut lihaa. Puuroa, pinaattilettuja, kesäkeittoa tai muuta. Silloin toki asiaa ei oltu politisoitu ja tärkein syy oli julkisen keittiön kustannusten alentaminen.
Sosekeittoja, pataruokia, kasviscurrya, pizzaa, tortilloja tai vaikka juustoinenkohokas.
Kaalilaatikko. Kannattaa toki lisätä jauhelihaa niin maistuu paremmalta.
- Soijamakaroonilaatikko ja -kaalilaatikko
- Halloumipasta (https://yhteishyva.fi/reseptit/halloumi-sitruunapasta/recipe-4984)
- Nyhtökauratortillat
- Tomaattinen linssikeitto
Feta-pinaattipiirakka
kasvispitsaan paprikaa, punasipulia, auraa, ananasta, paholaisenhilloa, juustoa tai mozzarella, pesto, juusto
Sekasyöjänä voin syödä tofua mutta muuta vegeprodea en. Soijarouheet sun muut on käsittämättömän kuvottavia. Syön kyllä mieluusti kasvisruokaa joka on tehty kasviksista mutta puristettu pahvi ei uppoa.
Erilaiset kasviscurryt, kasvispitsa (punasipuli, feta, kirsikkatomaatti), sienipasta, paahdettu kukkakaalikeitto, kurpitsalasagne.
Jos ”kasvisruoka” on liian iso asenneongelma perheessä, niin mitä jos aloittaisit vaikka lisäämällä enemmän kasviksia ylipäätään kaikkiin ruokiin? Esim. makaroonilaatikkoon käy kivasti joukkoon mm. porkkanaraaste tai paprika. Osan jauhelihasta voi korvata soijarouheella ja seurailla miten uppoaa. Muutoksia voi tehdä pikku hiljaa perheen tavallisiin arkiruokiin, niin makumaailma laajenee siinä samalla.
Kasviksia ei tarvi nostaa erikseen tikun nokkaan jotenkin ”ankeana vaihtoehtona lihalle ja kaikelle kivalle”.
Voissa paahdetut suolatut pienet lanttukuutiot.