Lue keskustelun säännöt.
Normaalia käytöstä 2-vuotiaalta?
15.02.2021 |
2 v poika käyttäytyy useimmiten hyvin ollessaan kahdestaan minun, äitinsä, kanssa. Päiväkodista ylistetään mikä enkeli hän on, kirjaimellisesti enkeli sanaa käyttäen. Viime aikoina on alkanut kilahdella myös päiväkodistahakureissuilla. Aivan järjetöntä raivoisa, suorastaan eläimellistä huutoa aivan tyhjästä. Toki kun rauhoittuu niin pyytää anteeksi. Mutta kun on hetki mennyt niin taas samaa. Lapsi on siis muutaman kuukauden päästä 3 ja aloittanut päivähoidossa viime syksynä. Olen suorastaan järkyttynyt hänen käytöksestään. Mitään mullistuksia tai muutoksia ei elämässämme ole mikä tämän voisi selittää. Lapsi on erittäin fiksu ja halutessaan mitä hurmaavin ja rakastettavan. Varmasti on uhmaikä, sitä en epäile. Mutta voiko se oikeasti olla näin paha?? Pojan isoveli on jo teini-iässä ja aivan käsittämättömän hieno poika todella. En yritä vertailla lapsia vaan sanon lähinnä että tämä isoveli huusi uhmaraivoaan KAKSI kertaa pikkuisena, muuten niin suloinen ja aina toiset huomioiva kuin olla voi. Tuntuu jännältä että ehkä olinkin väärässä kun kaikki nämä vuodet luulin olevani erinomainen kasvattaja. Esikkohan on myös loistava koulussa, maailman kärsivällisin ja auttavaison isoveli, terveellisiin elämäntapoihin ja urheiluun sitoutunut.. Ja ennen kaikkea jos minulta palaa hermo pienen kanssa hän aina tulee lohduttamaan että älä nyt äiti, kaikki on hyvin, olet hyvä äiti. Ainoat kerrat kun hän korottaa ääntä on kun pikkumies joskus (hyvin harvoin tosin) yrittää läpsäistä minua. Tällöin isompi on haukkana paikalla ja heti vetää pienen pois. Aina myös sanoo tyyliin "äiti on ihana ja kiltti, äitiä ei saa ikinä lyödä. Nyt veli ei halua leikkiä sinun kanssasi". Olen tosi väsynyt tähän. Ole siis yäys yh ja pieni on aina kanssani. Jos vaan saisin jonkinlaisencarmuudem että tämä on vaihwniin ei ongelmaa. Mutta pelkään että ehkä lapsi tulee aina olemaan tällainen! Viime kesään asti kun oli vähän yli 2 vee oli tosi helppo. Voiko tämä tosiaan olla vain uhmaa? Se että kaikki on taistelua ja lapsen karjuminen (jonka jälkeen nauraa) niin kovaa että paikoin että joku naapuri soittaa kohta poliisit ovelle. Huh. Pahoittelut pitkästä tekstistä ja kiitos jos joku jaksoi lukea. Niin ja vielä, esikon kasvatin keskustellen ja selittäen asioita ja aina elämä on ollut harmonista ja muita kunnioittavaa. Voiko olla että toisen persoonaan tämä ei toimi? Tai siis, eihän se toimi. Toki yritän sanoa tiukasti jos tekee tuhmaa mutta mikään ei toimi. Joko itkee, huutaa kuin hyeena tai nauraa. Mitään jäähypenkkejä en ole kokeillut. Ja kun lapsi on kiltti hän tosiaan on kuin enkeli. Mutta koskaan ei tiedä mistä seuraava raivo tulee, syyksi riittää viili minkä pinnassa näkyy lusikan jälki. Jos sinulla on samankaltainen lapsi - tai vaikka ei olisikaan - arvostan mitä tahansa neuvoja. Ja joo, kyllä aion ottaa asian puheeksi 3 v neuvolassa.
Kommentit (17)
Aivan normaali lapsi ja kuuluu tuohon ikään. Helpottaa ajan kanssa, kärsivällisyyttä vaan. Lapsen - ja ehkä sinunkin - on vaan opittava, että tunteita tulee ja menee, eikä niissä ole mitään pelättävää tai hävettävää. Tunteista ei pidä rankaista eikä kiristämällä saada niitä peitettyä. Tietysti lyömiseen ja vahingoittamiseen pitää puuttua jämäkästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutulta kuulostaa. Kyllä se iän myötä helpottuu.
En osaa neuvoa, mutta kahdella kaverilla on lapsi ollut juuri tuollainen 2-vuotiaana. Ihan normaaleja ja jopa suht rauhallisia tyyppejä heistä kasvoi.
Kiitos, tässä näkee miten muutama tsemppaava sana nostaa mielialaa❣️
Heti lastenkotiin se ja sieltä koulukotiin ja sieltä nuorisovankilaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On maailman luonnollisin asia, että lapsi kiukuttelee päiväkodista haettaessa. Päiväkotipäivä on rankka ja lapsi purkaa kaikki paineet vanhempiin eli niihin turvallisiin aikuisiin. Päiväkodissa pitää olla reipas, väsymys ja koti-ikävä purkautuu sitten kun äiti ilmestyy paikalle.
Kumma jos tämä tulee sinulle uutena asiana.
Mun tyttö oli pienenä just tommonen. Monet kerrat jouduin häveten lähteä tyttö kainalossa julkisista kulkuvälineistä ja kaupasta kun sai hirveän kohtauksen julkisella paikalla. Ihan normaali teinityttö on hänestä tullut, on kyllä aika voimakastahtoinen luonteeltaan. Mutta oli sitä siis myös jo ihan pienenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan itseni tästä, olin kaikin puolin todella kiltti lapsi, mutta kärsin päiväkodin melusta, kiusaamisesta, kiireisestä ohjelmasta, ulkoilupakosta ja ylipäätään pienelle lapselle liian kovista vaatimuksista hirveästi. Sama kuvio toistui, ensin kärsin hiljaa mutta sitten kaikki purkautui raivokohtauksena. Noin pieni lapsi ei välttämättä kysyessäkään osaa vahvistaa tällaista syyksi, mutta tämä on yksi mahdollinen selitys.
Vierailija kirjoitti:
On maailman luonnollisin asia, että lapsi kiukuttelee päiväkodista haettaessa. Päiväkotipäivä on rankka ja lapsi purkaa kaikki paineet vanhempiin eli niihin turvallisiin aikuisiin. Päiväkodissa pitää olla reipas, väsymys ja koti-ikävä purkautuu sitten kun äiti ilmestyy paikalle.
Kumma jos tämä tulee sinulle uutena asiana.[/quote
Mikä siinä on kummaa? Kuten kirjoitin, minulla on yksi jo teini-ikäinen lapsi jonka kanssa en tämänlaisia taisteluja käynyt! Ihmiset ovat erilaisia mutta kyllä tämä on shokki kun lapsi yrittää lyödä tai huutaa että veli pois nyt sata kertaa päivässä. Ja lue tekstini uudestaan. Olen kertaalleen kasvattanut lapsen joka on niin sanotusti erittäin hyvä ellei täydellinen kaikin puolin. Liekö tuuria sitten vai mikä. Ja teille ketkä tsemppasitte että on normia, kiitos. Sain lisää voimaa tästä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopeta vertaamasta lapsi toisiinsa, he ovat omia yksilöitä. Kyllä uhma on normaalia. On myös normaalia unohtaa miten vaikeita jotkut ikä vaiheet ovat, jos aika ei kultaisi muistoja ei kukaan haluaisi uudelleen ja uudelleen elää näitä vaiheita läpi, raskaus, synnytys, vauva vuosi, uhmaikä, morsikä....
JSSAP
Jos Sijaltainen nousisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On maailman luonnollisin asia, että lapsi kiukuttelee päiväkodista haettaessa. Päiväkotipäivä on rankka ja lapsi purkaa kaikki paineet vanhempiin eli niihin turvallisiin aikuisiin. Päiväkodissa pitää olla reipas, väsymys ja koti-ikävä purkautuu sitten kun äiti ilmestyy paikalle.
Kumma jos tämä tulee sinulle uutena asiana.[/quote
Mikä siinä on kummaa? Kuten kirjoitin, minulla on yksi jo teini-ikäinen lapsi jonka kanssa en tämänlaisia taisteluja käynyt! Ihmiset ovat erilaisia mutta kyllä tämä on shokki kun lapsi yrittää lyödä tai huutaa että veli pois nyt sata kertaa päivässä. Ja lue tekstini uudestaan. Olen kertaalleen kasvattanut lapsen joka on niin sanotusti erittäin hyvä ellei täydellinen kaikin puolin. Liekö tuuria sitten vai mikä. Ja teille ketkä tsemppasitte että on normia, kiitos. Sain lisää voimaa tästä!
Kun lapsia on yksi hän ei joudu jakamaan huomioita toisen lapsen kanssa, tietysti uhma on voimakkaampi havaita kun sisarus kilpailee kokoajan huomiosta, ei ikäero tähän vaikuta, lapsi on aina mustasukkainen toisesta lapsesta, vaikka heistä on myös seuraa ja iloa toisilleen.
No huhhuh. Enemmän mietin, että onko ensimmäinen lapsesi ihan normaali, jos ei ole kiukutellut koskaan pikkulapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On maailman luonnollisin asia, että lapsi kiukuttelee päiväkodista haettaessa. Päiväkotipäivä on rankka ja lapsi purkaa kaikki paineet vanhempiin eli niihin turvallisiin aikuisiin. Päiväkodissa pitää olla reipas, väsymys ja koti-ikävä purkautuu sitten kun äiti ilmestyy paikalle.
Kumma jos tämä tulee sinulle uutena asiana.[/quote
Mikä siinä on kummaa? Kuten kirjoitin, minulla on yksi jo teini-ikäinen lapsi jonka kanssa en tämänlaisia taisteluja käynyt! Ihmiset ovat erilaisia mutta kyllä tämä on shokki kun lapsi yrittää lyödä tai huutaa että veli pois nyt sata kertaa päivässä. Ja lue tekstini uudestaan. Olen kertaalleen kasvattanut lapsen joka on niin sanotusti erittäin hyvä ellei täydellinen kaikin puolin. Liekö tuuria sitten vai mikä. Ja teille ketkä tsemppasitte että on normia, kiitos. Sain lisää voimaa tästä!
Ei kannata sitten lasten kuullen koskaan sanoa että "isoveli oli täydellinen, mutta pikkuveli kamala kiukuttelija" Jättää ikuiset arvet ja aiheuttaa pikkuveljelle itsetunto-ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
No huhhuh. Enemmän mietin, että onko ensimmäinen lapsesi ihan normaali, jos ei ole kiukutellut koskaan pikkulapsena.
Tämä!!!
Ihmiset on erilaisia temperamentiltään ja lapsetkin on ihmisiä. Sisarukset harvoin ovat toistensa kopioita ja hyvä niin. Juttele neuvolassa ja päiväkodissa, mitä pidempään pyörittelee asiaa vain omassa päässään, sitä isommat mittasuhteet asia saa. Eli sekin auttaa jo, että uskaltautuu asiasta kertomaan (kuten tännekin teit), pahinta on turha häpeä (lapsen käytöksestä johtuen/omasta hämmennyksestä ja väsymyksestä jne). Elämä on opettelua! Sekä lapsille että aikuisille. Tsemppiä AP :lle ja perheelle!
Ja pahoittelut kirjoitusvirheistä, emotionaalisena kännykällä olen tekstin näppäillyt. - AP