Mistä kasvosokeudessa on kyse?

Varmasti on olemassa lääketieteellisiäkin syitä, mutta on myös ylimielistä muka-kasvosokeutta. Sellaista kun joku ei edes katso kohti ja yritä tunnistaa, on vain aivan kuin toiset ihmiset olisivat ilmaa. Vaikka oltaisi tavattu kymmeniä kertoja, joka kerta niille pitää mennä itse sanomaan moi, ja sitten ne ovat olevinaan kauhean hämmästyneitä Ai moi, en ollenkaan huomannut sua! Ovat niin paljon kiireisempiä, mietteliäämpiä, parempia, välinpitämättömämpiä tai muuten vain ylempiä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Se on neurologinen hahmotushäiriö. Esimerkiksi Ruotsin prinsessa Victoria kärsii siitä. Se liittyy varmasti lukihäiriöön, jota hän myös potee ja joka on kuningasperheessä yleinen ja usein ilmeisen vaikea. Se voi toki esiintyä yksinäänkin, mutta usein erilaiset oppimisen, keskittymisen ja hahmottamisen ongelmat esiintyvät yhdistelminä yksilöllä tai sitten suvun eri jäsenillä on kenellä luki, kenellä hahmotushäiriö jne.

Niin, tämä Dronningholmenin herttuatar - itsensä Silavan tytär suoraan alenevassa polvessa...?

Vierailija kirjoitti:

Varmasti on olemassa lääketieteellisiäkin syitä, mutta on myös ylimielistä muka-kasvosokeutta. Sellaista kun joku ei edes katso kohti ja yritä tunnistaa, on vain aivan kuin toiset ihmiset olisivat ilmaa. Vaikka oltaisi tavattu kymmeniä kertoja, joka kerta niille pitää mennä itse sanomaan moi, ja sitten ne ovat olevinaan kauhean hämmästyneitä Ai moi, en ollenkaan huomannut sua! Ovat niin paljon kiireisempiä, mietteliäämpiä, parempia, välinpitämättömämpiä tai muuten vain ylempiä ihmisiä.

Näitä on turha sekoittaa tähän ketjuun.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti on olemassa lääketieteellisiäkin syitä, mutta on myös ylimielistä muka-kasvosokeutta. Sellaista kun joku ei edes katso kohti ja yritä tunnistaa, on vain aivan kuin toiset ihmiset olisivat ilmaa. Vaikka oltaisi tavattu kymmeniä kertoja, joka kerta niille pitää mennä itse sanomaan moi, ja sitten ne ovat olevinaan kauhean hämmästyneitä Ai moi, en ollenkaan huomannut sua! Ovat niin paljon kiireisempiä, mietteliäämpiä, parempia, välinpitämättömämpiä tai muuten vain ylempiä ihmisiä.

Jos olet minuun törmännyt niin pahoittelen, minulle käy näin usein muttei johdu ylimielisyydestä vaan lievästä näkövammasta, eli ihmiset ovat jokseenkin suuttuista massaa kunnes joku tulee esim 3 metrin etäisyydelle moikkaamaan. Koska koen tästä häpeää en oikein katso muita ihmisiä päin kun tuolla ulkona liikun, nyt maskien kanssa se on vielä vaikeampaa.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti on olemassa lääketieteellisiäkin syitä, mutta on myös ylimielistä muka-kasvosokeutta. Sellaista kun joku ei edes katso kohti ja yritä tunnistaa, on vain aivan kuin toiset ihmiset olisivat ilmaa. Vaikka oltaisi tavattu kymmeniä kertoja, joka kerta niille pitää mennä itse sanomaan moi, ja sitten ne ovat olevinaan kauhean hämmästyneitä Ai moi, en ollenkaan huomannut sua! Ovat niin paljon kiireisempiä, mietteliäämpiä, parempia, välinpitämättömämpiä tai muuten vain ylempiä ihmisiä.

Kannattaisi kasvattaa itsetunto.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti on olemassa lääketieteellisiäkin syitä, mutta on myös ylimielistä muka-kasvosokeutta. Sellaista kun joku ei edes katso kohti ja yritä tunnistaa, on vain aivan kuin toiset ihmiset olisivat ilmaa. Vaikka oltaisi tavattu kymmeniä kertoja, joka kerta niille pitää mennä itse sanomaan moi, ja sitten ne ovat olevinaan kauhean hämmästyneitä Ai moi, en ollenkaan huomannut sua! Ovat niin paljon kiireisempiä, mietteliäämpiä, parempia, välinpitämättömämpiä tai muuten vain ylempiä ihmisiä.

Ei tuo kuulosta siltä, että esittäisi kasvosokeaa, vaan siltä että esittää kuin ei vain huomaisi. Syitä voi olla monia, esim. se että ahdistaa puhua muille. Tai ei oikeasti huomaa.

Tuo ylimielisyys voi olla välillä kuviteltua. Kerran yksi tuttava tuli kaupassa sanomaan, miten en ollut aiemmin huomannut häntä (en siis tosiaan ollut huomannut) ja näytti "nokka pystyssä" -asentoa minua muka matkien. :D

Olen kuullut, että kasvosokeuteen liittyisi myös sitä, että ei hahmota muiden ulkonäön viehättävyyttä (kauneutta/komeutta). Onko teillä kasvosokeilla tällaista?

Kyllä mä kasvosokeana erotan komean ihmisen vähemmän puoleensa vetävästä. Saattaa jopa olla, että komea ihminen jää helpommin mieleeni, jos se komeus syntyy hyvästä kropasta ja kauniista hiuksista. Kasvoista tuskin muistaisin muita yksityiskohtia kuin sen, että henkilö oli erityisen symmetrinen tai veistosmainen.

Mulle selviytymiskeino on tarkkailla kampauksia, vaatteita, ryhtiä ym. olemusta kasvojen sijaan.

Edes omista kasvoistani minulla ei ole selkeää kokonaiskuvaa. Saatan kokea peiliin katsoessani olevani ihan eri näköinen kuin viimeksi. Onko muilla tällaista?

Neurologinen varmaan eniten. Esiintyykö tuo koskaan yksinään, vai onko aina myös asperger mukana?

Erotan kauniit kasvot, todellakin. Mutten välttämättä tunnista esim. työkaveria kadulla, vaikka olisi jo ystävystytty. Tunnistamatta on jäänyt mm. tuore poikaystävä ja oma isä. Olen sata kertaa tervehtinyt kodin lähellä "naapuria", eli suunnilleen saman näköisiä ja ikäisiä ihmisiä, kuin samassa rapussa asuu. Ja ne vieraat ihmiset yleensä katsovat minua kuin kylähullua, tuntuupa kivalta.

Vierailija kirjoitti:

Erotan kauniit kasvot, todellakin. Mutten välttämättä tunnista esim. työkaveria kadulla, vaikka olisi jo ystävystytty. Tunnistamatta on jäänyt mm. tuore poikaystävä ja oma isä. Olen sata kertaa tervehtinyt kodin lähellä "naapuria", eli suunnilleen saman näköisiä ja ikäisiä ihmisiä, kuin samassa rapussa asuu. Ja ne vieraat ihmiset yleensä katsovat minua kuin kylähullua, tuntuupa kivalta.

Ratkaisin tämän ongelman lopettamalla tervehtimisen. Nyt olen ylimielinen moukka. :-)

Kommentin 10 kirjoittaja täällä.

Aikuinen lapseni kertoi joskus, että minä olen ainoa ihminen, jonka hän pystyy tunnistamaan väkijoukosta tutun habitukseni takia, ja siksi voi esim siirtyä luokseni. Kaikkien muiden ihmisten kohdalla hän jää odottamaan, että he lähestyvät eikä päinvastoin, koska hän ei kerta kaikkiaan tunnista heitä ihmisjoukosta. Kavereiden kanssa oli muutenkin joskus haasteita, kun menivät vaihtamaan kampauksensa tai esim jonkun tietyn laukkunsa toiseen.

Todellakin kaikki sympatiani ovat teidän puolellanne, joilla tämä ominaisuus on.

Olen varmaan jossain määrin kasvosokea.

En tunnista kadulla vaikkapa harrastuksista tuttuja ihmisiä.

Erisnimet myös tarttuvat huonosti mieleeni ja unohdan oppimani nimet helposti.

Koskee niin ihmisten kuin esimerkiksi tuotteiden nimiä.

Muistan esim. kemikaalien nimet, mutta usein en niiden kauppanimiä.

Minulla on tämä lievähkönä. Olen esim. joutunut tilanteeseen, jossa opiskelukaverini oli kaupan kassalla töissä, enkä kerta kaikkiaan tunnistanut häntä ennen kuin hän ihan kertoi, kuka on. Oltiin opiskeltu kolme vuotta samassa alle 20 ihmisen porukassa. Supernoloa.

Olen itse ajatellut, että kenties yksi syy tähän on se, että olin jo varsin huonönäköinen kun sain 1. luokalla lasit. Ehkä aivoni siksi harjaantuivat tunnistamaan äänen, hiukset, siluetin jne.

Katsottiin joskus poikakaverin kanssa leffaa, jossa samat näyttelijät esittivät useampaa hahmoa, mutta juonen kannalta oli olennaista huomata, että kyseessä oli samat näyttelijät. Tajusin asian joskus ihan leffan lopussa, poikakaverini ei millään ollut uskoa, että luulin kaikkien olleen eri näyttelijöitä.

Esimerkiksi alkuperäinen Tuntematon sotilas on myös äärettömän vaikea katsottava, kun kaikki on mustavalkoista ja kaikki hahmot ovat hoikkia miehiä univormuissa. Siinä tulee päinvastainen efekti, eli ihan kuin kaikki olisivat sama henkilö.

Positiivista on se, että mielestäni olen oppinut vähän paremmaksi ihmisten tunnistajaksi, kun olen alkanut tietoisesti katsoa kasvoja eikä kaikkea siinä ympärillä. Tämänkin tukee ajatustani, että ehkä tunnistamistapani on vaan kehittynyt lapsena hiukan pieleen.

Mielenkiintoinen sivuvaikutus on se, että olen tosi hyvä tunnistamaan esim. lintulajeja ja kasveja niiden yleisen olemuksen perusteella. Samoin vaikkapa kaksi samanväristä hevosta ovat minusta ihan eri näköisiä.

Outoa, että niin monella täällä on se! Nimittäin minullakin on ja häpeän sitä tosi paljon. On kamalaa kun ei vaan tunnista :( Nuorempana jouduin töissä silmätikuksi kun en uskaltanut sanoa etten tunnista ja hölmöyttäni sitten yritin olla huomaamattakaan työkavereita, tietenkin kaikki ajattelivat että olen ihan ylimielinen. Nykyään kyllä kerron siitä aika avoimesti ja pahoittelen jos en tunnista ja pyydän ettei sitä oteta henkilökohtaisesti. Ihmiset ymmärtävät ihan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on tämä lievähkönä. Olen esim. joutunut tilanteeseen, jossa opiskelukaverini oli kaupan kassalla töissä, enkä kerta kaikkiaan tunnistanut häntä ennen kuin hän ihan kertoi, kuka on. Oltiin opiskeltu kolme vuotta samassa alle 20 ihmisen porukassa. Supernoloa.

Olen itse ajatellut, että kenties yksi syy tähän on se, että olin jo varsin huonönäköinen kun sain 1. luokalla lasit. Ehkä aivoni siksi harjaantuivat tunnistamaan äänen, hiukset, siluetin jne.

Katsottiin joskus poikakaverin kanssa leffaa, jossa samat näyttelijät esittivät useampaa hahmoa, mutta juonen kannalta oli olennaista huomata, että kyseessä oli samat näyttelijät. Tajusin asian joskus ihan leffan lopussa, poikakaverini ei millään ollut uskoa, että luulin kaikkien olleen eri näyttelijöitä.

Esimerkiksi alkuperäinen Tuntematon sotilas on myös äärettömän vaikea katsottava, kun kaikki on mustavalkoista ja kaikki hahmot ovat hoikkia miehiä univormuissa. Siinä tulee päinvastainen efekti, eli ihan kuin kaikki olisivat sama henkilö.

Positiivista on se, että mielestäni olen oppinut vähän paremmaksi ihmisten tunnistajaksi, kun olen alkanut tietoisesti katsoa kasvoja eikä kaikkea siinä ympärillä. Tämänkin tukee ajatustani, että ehkä tunnistamistapani on vaan kehittynyt lapsena hiukan pieleen.

Mielenkiintoinen sivuvaikutus on se, että olen tosi hyvä tunnistamaan esim. lintulajeja ja kasveja niiden yleisen olemuksen perusteella. Samoin vaikkapa kaksi samanväristä hevosta ovat minusta ihan eri näköisiä.

Heh huomasinpa itse saman, en oikein koskaan ole oppinut tuntemaan noita hahmoja...

Intissä aina sekoitin kaksi saman kokoista ja tummahiuksista kaveria toisiinsa, selitin jotain asiaa toiselle ja kohta jatkoin sitä dille toiselle, joka olikin sitten ihan kysymysmerkin näköinen.

Minulla on myös kasvosokeus ja välttääkseni ylimielisen leiman tervehdin kaikkia vastaantulevia töissä ja asuinalueellani

Vastaantulijat näyttää kasvottomilta.

Neurologinen ominaisuus, joskus liittyy osana muutakin neurokirjoa. Itse taas muistan kaikkien naamat jotka olen suunnilleen kerran elämässäni tavannut ja minulla on ADHD. Nimiä taas en pysty millään muistamaan.