Masennus ja työkaverit
Masennusta ei pitäisi hävetä ja kavereilleni olen avoimesti diagnoosista myös kertonut, mutta sitten on erikseen työkaverit.
Työsuhteeni päättyi määräaikaisena muutamia kuukausia sitten ja masennuksen vuoksi en ole jaksanut hakea uutta paikkaa ja ahdistaa pelkkä ajatuskin työstä.
Joidenkin entisten työkavereiden kanssa viihdyin aiemmin vapaa-aikanakin ja muodostui oikeita kaverisuhteita. Nyt minua on useita kertoja (työsuhteesta) lähtöni jälkeen pyydetty eri paikkoihin mukaan ja olen usein valehdellutkin ettei tarvitse kertoa kipeää totuutta.
Viikko sitten tuli taas kutsu yhdeltä kollegalta ja kun en jaksanut enää keksiä tekosyitä, avauduin hänelle tilanteestani. Hän otti sen vastaan ymmärtävästi ja lämmöllä, niinkuin olin arvellutkin. Sanoi ettei minun pidä nyt olla yksin ja pyysi muiden mukaan syömään.
Lupauduin ja tilanne on se että vasta nyt jälkeenpäin sain tietää, että isompikin porukka entisiä työkavereita olisi sinne tulossa ja en halua kaikille kertoa tilanteestani. Jossain vaiheessa kun kuitenkin tulee se kysymys että mitäs sinulle kuuluu ja missä on uus työpaikka?
Tuntuu että olen täysin ahdingossa tämän asian kanssa ja haluaisin taas vain keksiä jonkun tekosyyn että voin jäädä pois, vaikka näistä ihmisistä tosissaan tykkäänkin.
Kysymykseni on siis. Mitä tekisit tilanteessani?
Ap
Kommentit (12)
Kannattaa sitten vaan toivoa ettei tuo kollega mene sanomaan sille isommalle porukalle mitään..
Niin miksi masennusta pitää hävetä ja salata? Mikä syy?
-masentunut jo ysäriltä saakka
Kerrot niille keille haluat, mitä enemmän sä pystyt avautumaan tästä ongelmasta ihmisille, sen enemmän sinulla on ihmisiä tukenasi, masennus on sairaus, se ei ole tila mihin itse olet itsesi ajanut, se on asia jonka olet haluamatta saanut ja joudut sen kanssa elämään, kuka tahansa voi kokea saman. Työkavereissa osalla voi olla samoja ongelmia, kun yksi ihminen tuo omansa esiin on muille samassa tilanteessa oleville helpotus huomata että ei ole asian kanssa yksin, omalla käytöksellään voi auttaa myös muita toipumaan omasta masennuksesta.
Olen niin pitkään vain sinnitellyt ja "pitänyt kulisseja pystyssä" tein töitä pitkään masentuneenakin. En siis tahdo hävetä tilannettani, mutta itseni häpeäminen ja täysin kelvottomaksi kokeminen on ollut taakkani lähes koko ikäni.
Sen verran herkkä asia tämä on etten koko pöytäseurueelle halua kertoa, kun osa porukasta on etäisempiä. En kuitenkaan pysty välttämäänkään tilannetta, kun kuulumisiani kysytään. En oikein tiedä miten sitä välttää tai mitä valehdella, kun yksi jo tietää totuuden. Muutenkin olen jo pelottavan hyvä valehtelemaan, kun suojelen itseäni häpeän kokemuksilta ja se syö minua sisältäpäin.
Ap.
On helvetin tyhmää ettei ihminen muka saisi olla ilman työtä vaikka työttömiä on oikeasti satojatuhansia.
Sanot vaan ettei ole uutta työtä vielä löytynyt. Ei sitä tarvitse perustella/avautua että miksei ole.
Muuten hyvä sanoa ettei sopivaa ole tullut vastaan, mutta valitettavasti omalla alalla työpaikoista ei ole pulaa. Kyllä sitä kummasteltaisiin.
Melkoisen problemaattinen tilanne..
Omia yksityisasioita ei tarvitse kertoa kaikille. Masennus on sairaus ja siis yksityisasia. Voit valita, kenelle kerrot. Eikö riitä, että kerroit sille yhdelle, johon ilmeisesti luotat? Voithan sanoa hänelle, että et ole valmis puhumaan masennuksesta isommassa ihmisryhmässä. Hän varmasti ymmärtää.
Muille voit kertoa hakevasi töitä, mutta just nyt tuntuu olevan hankalaa kun on tää korona ja blaa blaa. On ihan tavallista, että kaikille ei kerrota kaikkea. Pienet valkoiset valheet pelastavat tilanteen. Voit myös nopeasti kääntää huomion pois itsestäsi kysymällä vaikka entisen pomon edesottamuksista.
Tuo edellinen viesti siis vastauksena kysymykseesi mitä itse tekisin. Tekisin noin 😊
Tuossa sinä vastaat itse kysymykseesi. Ihan ekassa lauseessa.