Miten ja missä iässä sinä tosi rikkaan perheen lapsi tajusit että olette oikeasti rikkaita?

Yläasteen jälkeen tajusin.

Vanhempani ostivat minulle tuolloin oman pienen kaksion ollessani 15.v, kun menin lukioon toiselle paikkakunnalle. Lukiossa ensimmäisellä tunnilla kun piti esitellä itsensä, tai se tehtiin niin että jaettiin parit ja pari esitteli toisensa, ja parini esitteli minut sanoen: "Tässä on Riikka, joka asuu yksin kaksiossa." Koko luokka alkoi vislailemaan ja taputtamaan, tuonikäisenä se oli tosi erikoista monien asuessa vielä kotona kotintuloaikoineen. Kun sitten uudet kaverit välitunnilla alkoivat kysellä yksityiskohtia vuokrasta, tajusin entistä selkeämmin asian erikoisuuden. En uskaltanut sanoa heti että asunto oli oma, vaan sanoin jotain ympäripyöreää.

En koskaan saanut opintotukea, äitini siirti minulle kuukausittain 2000 markkaa tililleni koko lukion ajan, joka riitti oikein hyvin. Olen saanut aina harrastaa mitä haluan, varusteet on aina hankittu uusina ja sopivina. Lapsuuteni elintaso oli hyvä, matkustelimme paljon ja vanhempani omistivat useampia asuntoja. Autokoulun jälkeen sain uuden auton, isäni osti. Olen aina arvostanut todella paljon kaikkea mitä olen saanut ja ollut hyväkäytöksinen ja kiitollinen. Sekä mahdollisuuksien mukaan ottanut myös muita huomioon antamalla tavaroita ja vaatteita eteenpäin ja esimerkiksi opiskeluaikoina tekemällä kavereille hyviä ruokia, söimme paljon yhdessä. Ajokortin saatuani kuskailin kavereita paljon. Silti hyväosaisuuteni on tullut esiin itselleni vasta tilanteissa, joissa muut ovat valittaneet sitä mitä heillä ei ole. Olen vasta silloin tajunnut, että ei voi olla totta, se voi olla niinkin. Enkä ole mitenkään sitä tilannetta vähätrllyt, vaan yrittänyt auttaa ja ymmärtää.

Vasta nuorena aikuisena, kun lähdin lukion jälkeen enemmän omilleni ja lopulta työelämään tajusin miten kovan työn saan tehdä saavuttaakseni itse saman elintason, minkä vanhemmat pystyivät tarjoamaan. Nyt varsinkin lapsellisena äiti-ihmisenä olen monesti miettinyt miten pystyisin tarjoamaan omille lapsilleni samaa mitä itse sain. Omat vanhempani auttavat nyt toisessa polvessa myös lapsenlapsiaan, mikä on ihanaa. Omat lapseni saavat vanhempieni kautta nauttia samoista asioista kuin minä itse lapsena sain, vaikka itse en samaa elintasoa ole kyennyt saavuttamaankaan.

Rahaa saan vieläkin vanhemmilta ihan pyytämällä, välillä pyytämättä. En silti sitä tee aan pyrin tulemaan toimeen omillani, omalla koulutuksellani ja yritystoiminnallani.

No ei sulla kovin nopeasti sitten leikkaa. Omat lapset ovat sen, että jotain on meillä erilailla, tajunneet viimeistään siinä vaiheessa, kun ovat menneet pk-kaverinsa luo kylään, jossa 4-5 lasta ja vanhemmat asuu jossain kerrostalokolmiossa ja autona on jo kun 15-20v ruosteläjä. Tämä tapahtuu yleensä siinä 4-5 vuotiaana. On sitten käyty ihan asiallisesti läpi se, että eri töistä maksetaan eri tavalla. Ja sivumennen sanottuna, usein nuo lapset ovat olleet huomattavasti paljon parempia (luotettavampia, uskollisempia, paremmin käyttäytyviä jne) kavereita, kun ne tämän meidän oman sosioekonomisen ryhmän perheiden lapset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä ole ikinä perhettäni rikkaana pitänyt, koska asuinalueellamme oli paljon varakkaampiakin ihmisiä. Ihan olin keskiverto siinä porukassa ja tämä kokemus on varmaan suurimmalla osalla muitakin varakkaiden perheiden lapsia, elleivät sitten asu jossain pienellä paikkakunnalla.

Lapsihan vertaa itseään niihin, jotka omassa lähiympäristössä ovat. Tuttavapiirissä oli muun muassa sellainen perhe, joka osti lapsille useita kisahevosia, oman tallin ja valmentajan heti kun ratsastuksen alkeet oli opittu. Heihin verrattuna olimme köyhimyksiä eli kaikki on aina suhteellista. 

Et siis elämäsi aikana ole vieläkään oppinut millaisia tuloja ja omaisuuksia on suomalaisilla keskimäärin? Aika pussissa saa kyllä olla kasvanut jos ei edes yläkouluiässä tajua että oma perhe on varakas. Vaikka kuinka asuisi rikkaiden alueella ja siellä olisi paljon rikkaampia ihmisiäkin niin kyllä nyt jostain luulisi saavan tietoa sen verran että itsekin tajuaa kuuluvansa varakkaisiin perheisiin.

Teillä ei perheessä koskaan luettu mitään lehtiä, kirjoja, katsottu televisiota, käyty oman vauraan asuinalueen ulkopuolella yms. ?

En itse asiassa tuossa viestissäni vastannut kysymykseen, koska suomalaisessa kontekstissa en tosiaan ole ollut kovin paljon sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä, joiden kanssa varallisuuserot tulisivat selkeästi esille. Ulkomailla varallisuuserot tietysti ovat käyneet hyvinkin selväksi, koska siellä ne ovat hyvinkin räikeät ja kyse on perustoimeentulon huteruudesta, lukutaidottomuudesta ja nälästä.

Nuorena enkä nyt vanhempanakaan pidä rahaa mitenkään tärkeänä asiana, enkä mieti miten rikas kukakin on. Ehkä siksi, ettei rahaa niin kovin paljon ole tarvinnut miettiä, vaan muut tekemiset ovat olleet huomattavasti tärkeämpiä. Sikäli tämä kysymys oli itselleni hiukan outo. Siis se, että lapsesta asti suomalainen huomaisi elintasoerot. Ehkä se tulee ilmi sellaisilla asuinalueilla, joissa on lapsia hyvin erilaisista taustoista.

Olen keskiluokkaisesta perheestä, mutta kaverit sanoivat minulle monesti, että meidän perhe on varmasti rikas, kun vanhempani ovat akateemisesti koulutettuja ja toinen vanhempani on ammatiltaan mitä on. Vanhemmillani oli opinto- ja asuntolainaa ja toinen vanhempani oli pitkään työttömänä, joten rahaa ei ollut liikaa, vaikka tulimme ihan kohtuullisesti toimeen ja me lapset saimme harrastaa melkein mitä halusimme. En ollut koskaan kovin kiinnostunut merkkivaatteista ja muusta sellaisesta, mutta ehkä niiden merkitys 90-luvulla ei ollut aivan sama kuin nykyään.

Elintaso- ja tuloerot sekä sosiaaliset ongelmat tajusin varmaan hiljalleen ala-asteen aikana. Ekaluokalla tajusin että yhden koulukaverini kotioloissa oli jotain ”vikaa”, ja että kaikista lapsista ei pidetty yhtä hyvää huolta kotona. Myös sen opin, että joissain perheissä oli oikeasti tosi vähän rahaa, vaikka lapsista pidettiin huolta ja vanhemmat olivat hyvin kouluttautuneita (myöhemmin teini-ikäisenä opin myös termin akateeminen työttömyys).

10-vuotiaana olin alkanut ite selvittää asiaa ja silloin vanhemmat myös kertoi mulle. En ollut oikeasti tajunnut sitä ennen, mutta kaverit olivat jo aiemmin puhuneet et tuon vanhemmat on varmasti rikkaita. 

Vierailija kirjoitti:

En minä ole ikinä perhettäni rikkaana pitänyt, koska asuinalueellamme oli paljon varakkaampiakin ihmisiä. Ihan olin keskiverto siinä porukassa ja tämä kokemus on varmaan suurimmalla osalla muitakin varakkaiden perheiden lapsia, elleivät sitten asu jossain pienellä paikkakunnalla.

Lapsihan vertaa itseään niihin, jotka omassa lähiympäristössä ovat. Tuttavapiirissä oli muun muassa sellainen perhe, joka osti lapsille useita kisahevosia, oman tallin ja valmentajan heti kun ratsastuksen alkeet oli opittu. Heihin verrattuna olimme köyhimyksiä eli kaikki on aina suhteellista. 

Tämä on totta. Perheemme asuu ulkomailla ja Suomen sukulaisiin verrattuna olemme varmaan varakkaita, mutta lasten mielestä olemme varmaan suurinpiirtein köyhiä. Ympäristössä niin paljon varakkaita ihmisiä, kavereitten perheissä normaalia, että on autoina Ferrarit jne.

Tuntemani Jet-Set perheet yrittävät yleensä sosiaalistaa itsensä teeskentelemällä niukkaa budjettia. Punalaputettua ostetaan ja tarjouskoreja myllätään. Ja puhutaan, että tässä kuussa ei pysty, mutta jos ensikuussa ostais uudet kengät...

Ja sitten kuitenkin, OHO! Ostetaan hevosia, mersuja, veneitä, ollaankin hiihtolomaviikoksi lähdössä Alpeille kliffaan mestaan skimbaan, you name it.

Lapset tietää jo päiväkodissa kenen vanhemmat rikkaita ja kenen köyhiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vasta yliopistossa, kun kuuntelin muiden juttuja rahan riittämisestä,töiden etsimisestä yms.

Siihen asti olin ollut muutaman kaverin kans jotka samanlaisista perheistä.

Menin eri paikkakunnalle opiskelemaan ja vanhemmat vain kysyivät millaisen asunnon haluan ,  auto tuli myös, en tiedä mitä ne maksoi tai vastikkeet yms.  Minun nimiin mutta he maksoi kaiken ja tuli kuukausittain extraa, mutta on myös osakkeita ollut syntymästä saakka.   Minun opiskelu oli rentoa aikaa vailla huolia tai murheita ja lomilla menin aina ulkomaille rentoutumaan lisää.

Olisi ollut kyllä elämä toisenlaista tuolla taustalla. Samaan aikaan minä autoin vanhempiani taloudellisesti pelkistä opintotuista.

Taisi olla siinä vaiheessa kun isi alkoi viemään meitä mökille omalla vesitasollaan ja huomasin hänellä olevan JP Morganin tilin

Meinaatko, että tällä palstalla on paljon rikkaiden lapsia?

Normaali akateeminen perhe. Ulkomaanmatkoja oli.

Minä en ole tosirikkaasta perheestä, mutta hyvin toimeentulevasta kyllä.

Huomasin sen kyllä aika varhain että meillä on monta asiaa erilailla kun naapurin lapsilla. En silti koskaan ajatellut että olisimme jotenkin varakkaampia.

Itse asiassa minua hävetti kun äiti ei käynyt töissä ja muiden äidit kävi. Minulla on kuusi sisarusta ja me kukaan emme olleet missään päivähoidossa.  Ei sellaista lapsi eikä nuori ajattele. Sitä elää siihen mihin on aina tottunut.

Monella naapurilla oli vuokralaiset joilla maksoivat talovelkaa, meillä ei.  Jotenkin ei ollut kiva olla erilainen. 

Nuorena kustansin aina kaverilleni kaikenlaista. Oli itsestäänselvyys koska hänellä ei ollut rahaa, ja halusin että mennään yhdessä esim. festareille tms.  Toki sitä oppi tietynlaisen vapaamman elämäntyylin rahan kanssa, mutta tuhlaamaan en koskaan oppinut.  Opin että hankinnat tehdään harkiten ja laatua ostetaan koska se kannattaa pitemmän päälle vaikka ensin maksaakin enemmän. Tätä olen noudattanut omilleni muutettuanikin.

Ei tarvitse käyttäytyä moukkamaisesti vaikka varallisuutta olisi hieman enemmän.