Ärsyttikö ketään muuta se eilinen Hesarin mielipidekirjoitus alle kolmivuotiaiden päivähoidosta?

artikkeleita olemassa. Oma lapsi siis on päiväkodissa(tosin on yli 3v. ) Ja itse siis olen hyväpalkkaisessa duunissa.









24

Meidän tarhassa on kyllä aivan ihania hoitajia!!

Yksi mielipide muiden joukossa. Tiedän kantavani vastuun itse ja pk/koulu tukevat sitä omalta osaltaan.

Mutta enpä ole säästellyt niitä lehtiä. Riittää kun itse tiedän kuinka asia on.

24

Joku sanoi että meidän tarhassa on ainakin ihanat tädit yms.

Minäkin sain yhdeltä ystävältä samanlaisia kehuja heidän tarhastaan. Sanoin äidilleni että sinne vien sitten omanikin kun tulevat 3v. Kuulemma hirveä paikka. Äiti on ollut siellä muutaman kuukauden ja kukaan ei hoitanut lapsia. Esitettiin vain vanhemmat kävivät.

Se, että lähes kaikki (n. 95%) asiantuntijoista ja suomen johtavat lapsipsykologit (sekä myös muualla euroopassa9 ovat sitä mieltä, että lapselle paras paikka alle 3-vuotiaana on koti,tarkoittanee sitä, että normaalitapauksessa näin onkin.



Se ei tarkoita sitä, että päiväkoti olisi jokaiselle pienemmälle lapselle jotenkin kamala paikka, varsinkaan sen jälkeen kun siihen päiväkotielämään on tottunut. Mutta se " huonommuus" johtuu ihan niistä faktoista, että



- hoidossa olevat sairastelevat keskimäärin huomattavasti enemmän

- hoidossa on tiukat rytmit, eikä lapsen yksilöllisyys noissa asioissa saa tilaa

- lapsi ei välttämättä saa tarpeeksi huomiota ihan perusasioissa (kaikki tiedämme miten tiukille on päiväkotien resurssit vedetty)

-hoitajien vaihtuvuus voi aiheuttaa turvattomuuden tunnetta jne jne.



Ja nuo asiat ovat tietysti KESKIMÄÄRIN juttuja, joissain päiväkodissa pätee yks juttu toisessa toinen, kolmannessa kaikki...





Se, että äiti on hyvin koulutettu ja hyvässä työpaikassa ei yhtään vähennä se hoidossa olemisen haittoja lapselle. Koko perheen kannalta lapsen varhainen hoitoonvienti voi olla hyvä asia, koska näissä asioissa aina joku voittaa ja joku toinen ei...Mutta turha sitä on selittää, että nuo pienten lasten päivähoitoa koskevat jutut on vain kotiäitien höpinää. Eikö olisi reilumpaa myöntää, että hoidossa olo ei ole kaikille lapsille mitenkään erityisen kivaa, ja sen myötä sitten yrittää edes kompensoida sitä lyhyillä hoitopäivillä jne.? Ei kä vaan todeta että kun MINULLA On hyvä työpaikka ja koulutus, niin MINUN lapseni kyllä viihtyvät hoidossa eikä mitään epäkohtia ole.



T: Äiti joka vei esikoisen hoitoon 9kk iässä ja on nyt toisen myötä kotona ainakin siihen asti, että pienempi on 2-v

Ensinnäkään kirjoituksesta ei käynyt ilmi oliko kyseinen mies itse ollut kotona jokaisen lapsensa (vai oliko hänellä edes lapsia?) kanssa 3-vuotiaaksi asti. Jos oli, niin kunnioitan suuresti! Jos ei, niin todella tekopyhä kirjoitus! Ei-kotonaolevien isien on helppo puolustaa lasten kotihoitoa, samoin kuin esim. naimisiin nuorena menneiden keski-ikäisten miesten on helppo vaahdosta esiaviollisen seksin turmelevuudesta, heteroiden homoja vastaan jne.



Toiseksi: miten ihmeessä asia voi olla noin mustavalkoinen? On varmasti muitakin vaihtoehtoja kuin ääripäät 10 tunnin tarhapäivät 1-vuotiaalle ja täydellinen kotihoito. Miten esimerkiksi osapäivähoidossa olevat lapset? Entä lapsi, joka menee hoitoon 2v 8 kk iässä? (Eihän tuo 3 vuotta voi mikään MAAGINEN raja olla. Entä perheet, joissa on vaikka seitsemän alle kouluikäistä lasta ja 5-vuotias haluaisi välillä samanikäisten seuraan hoitoon?



Lisäksi en voi ymmärtää miksi ainoa syy, jonka varjolla lapsen saisi viedä hoitoon alle 3-vuotiaana ovat TALOUDELLISET syyt!?! Itse en aio käyttää perustelua, joka olisi kohdallani valheellinen, vaan myöntää suoraan, että HALUAN töihin. Minusta ei kerta kaikkiaan ole hiekkalaatikolla istujaksi päivästä toiseen. Mutta lyhennetyn työajan tekijäksi minusta olisi.



Hieman lisää värejä ja vivahteita kaipaisi tämän tyyppisiin keskusteluihin. Mustavalkoisuus vie tilannetta vain pahempaan suuntaan.

T. ap, joka mielenkiinnolla seuraa tämän ketjun kirjoittelua

ei minunkaan mielestä lapsia ole PAKKO viedä hoitoon. Mielestäni isien ei myöskään ole pakko, tarpeellista tai mitä ikänä pysyä töissä ja olla hoitamatta lapsiaan, mutta tästähän ei koskaan puhuta - ei viitsitä nytkään, kun ette te kuitenkaan älyä.



Oletteko te muuten huomanneet, että vaikka lapsen paras paikka on olla kotona ei välttämättä hyvä päivähoitopaikka ole paljoa sen huonompi. Minä äitinä olen taannut lapsellseni turvallisen ja lämpimän perhepäivähoitajan - päiväkotiin en lastani laittaisi.



Mutta jos puhutaan lisää pakosta- niin pakko ei ole, mutta tässäkin keskustelssa on tullut ilmi, että äidit ottavat huomioon suuren joukon asioita, minkä mukaan laskevat onko varaa jäädä kotiin vai ei.



- toisilla on isot lainat ym. menot jolloin kahden ihmisen tulot ovat olennaiset. Kun isistä ei olla puhuttu, ei olla myöskään pohdittu kuinka rankkaa miehelle voi olla kantaa vastuu kahden ihmisen tuloista ja mitä seurauksia tällä sitten taas on (vieraantuminen vaimosta & perheestä)



- nykyiset työelämän ehdot ja se fakta että naiset ovat yhä koulutetumpia. Ensinnäkin koulutus opettaa osan naisista hyvin yhteiskuntakriittisiksi: vaaditaan enemmän sekä mieheltä (osallistuminen kodinhoitoon lasten kanssa leikkimisen lisäksi) että yhteiskunnalta (suuremmat kotihoidon tuet), ei jäädä kotiin ja oleteta että " kaikki menee hyvin" . Yhteiskunta ylipäätään kertoo siitä, että kaikki ei mene hyvin: kallis monivuotinen koulutus, josta on tullut osa identiteettiä valuukin hukkaan. Kaiken kukkuraksi päädyt yhteiskunnan sakkaan, olet tippunut kelkasta, saat jotain jota todella et ansaitse ja tajuat myös sen. TYöelämä nakkaa joukosta hyvin varmasti pois 35 v. maisterin joka ei päivääkään ole ollut oman alan töissä.



- henkilökohtaisesti minulla ei ole varaa ottaa sellaista riskiä parisuhteessani, että nyt on miehen vuoro tehdä uraa ja rahaa ja minä elän siivellä kotona. Erotessa tippuu todella alas ja kovaa. Ylipäätään koko eroaminen on lähes mahdoton vaihtoehto, kun yhtäkkiä pitää aloittaa nollasta, ilman säästöjä, ilman yhteisön tukea, ilman työpaikkaa, ilman asuntoa: No onhan sosiaalihuolto, mutta siellä ei oteta tosissaan akateemista ns. toimeentulevan oloista naista.



KOtiin jäävä nainen on moninkerroin alistettu

juon kahvit kun lapsi nukkuu, telkka aukeaa vasta illalla (joskus myös pikkukakkonen). Mennään lapsen ehdoilla. Aamulla ulos ja iltapäivällä ulos. Nyt just tekee plapeliä tuossa vieressä, mutta keskeytän surffailun heti jos tarvii mua. Hyvä että osaa olla myös itsekseen. :)



Lapselle ei saa uhrautua kokonaan, lapsi ei saa olla maailmannapa. Oppii siitä väärille tavoille ja kasvaa itsekeskeiseksi aikuiseksi.

Meillä lapsi on ollut hoidossa, tosin hoitaja kotona, hieman yli vuotiaasta ja se oli takuulla paras ratkaisu meidän perheelle. Voi olla, että lapsen kotihoito niin, että äiti tai isä on kotona kunnes lapsi on 3-vuotias olisi ihanteellisin lapselle juuri siinä vaiheessa, mutta se ei välttämättä ole ihanteellinen perheelle eikä sille lapsellekaan isompana. On olemassa myös tutkimuksia, että loppujen lopuksi ympäristö ja kaverit vaikuttavat enemmän lapseen kuin vanhempien antama kasvatus. Silloin olisi perusteltua väittää, että tärkeintä lapsen kehityksen kannalta olisi saada lapsi hyvän alueen kouluun, mikä taas usein vaatii sitä, että vanhemmat ovat töissä lapsen ollessa pieniä, jotta on varaa kalliiseen asuntoon arvostetulla alueella. On myös tutkittu, että vähävaraisuus lapsena selittää merkittävästi aikuisten mielenterveysongelmia ja juuri vähävaraisuuteenshan vain toisen vanhemman työssäkäynti usein johtaa.



Liian paljon tuntuu, että Suomessa lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan puhuttaessa keskitytään noihin kolmeen ensimmäiseen vuoteen, ihan kuin kaikki tärkeä loppuisi siihen ja mikään ei enää voisi mennä pieleen, kunhan lapsi on kotihoidossa kolmevuotiaaksi ja täysimetetään puolivuotiaaksi. Yli kolmivuotiailla, kouluikäisistä puhumattakaan, ei sitten enää ole mitään väliä.



Kotihoitoa ylistettäessä unohtuu myös se tosiasia, että toisen vanhemman jääminen kotiin johtaa helposti siihen, että työssäkäyvä joutuu paikkaamaan perheen taloutta ylitöillä, jolloin lapsi käytännössä menettää toisen vanhempansa lähes kokonaan. Harvoin esimerkiksi nostetaan lasten hyvinvoinnin kohdalla ongelmaksi sitä, että tutkimusten mukaan pienten lasten isät tekevät pisintä työpäivää. Käytännössä lapset eivät siis edes tapaa isiään päivittäin ja näihin ydinperheiden lapsiin kohdistuvat silloin lähes kaikki samat ongelmat kuin avioerolapsiin.

vaihtoehdoista, jotka on otettava huomioon:

- Entä jos lasta hoitaa esimerkiksi oma isoäiti? Perhetuttu, jolla on yksi samanikäinen lapsi? Jos olosuhteet ovat todella kodinomaiset, miksi paha?

- Entä jos MIES ei halua, että nainen jää kotiin?

TAI

- Entä jos vaihtoehdot ovat miehen todella pitkät 12 tunnin työpäivät (pienten lasten isäthän tekevät tilastojen mukaan eniten ylitöitä!) ja naisen kotonaolo TAI molempien vanhempien 4-päiväiset työviikot, jolloin lapsi olisi hoidossa 3 pv/vko. Itselläni ei olisi vaikeuksia valita suoraan tuo vaihtoehto, jossa lapsi on muutaman päivän hoidossa ja loppuaika jää KOKO PERHEELLE.



Tuntuu, että useinkaan ei arvosteta sitä, että koko perhe saisi viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä. Ei, mieluummin yksi on kotona näännyksiin asti ja toinen raataa niska limassa ylipitkiä päiviä. Olen aina ihmetellyt tuollaista ratkaisua. Kuitenkin on tutkimuksissa todettu, että mitä USEAMPI kiintymyssuhde pienellä lapsella on, sen parempi. Siis on parempi olla turvallinen kiintymyssuhde esim. äitiin, isään ja isoäitiin kuin vain pelkästään äitiin!

Hoiti kyllä ite sen pari kuukautta. Monesti se on kiinni johtajasta miten työntekijätkin toimii. Moni menee mistä on aita matalin kun ei kerran odotetakkaan lapsia hoidettavan.

että kaikki äidit olisivat kotona kunnes nuorin lapsi täyttää kolme? Veisitkö lapsesi sellaiselle lääkärille, joka on viimeiset 9 vuotta ollut kotona lapsia hoitamassa? Minä ainakin odotan että kun tarvitsen ammattilaisen apua, niin nämä ammattilaiset ovat päivittäneet tietojaan ja heillä on vankka kokemus/tuntemus omasta alastaan, eivätkä ole siis olleet kotona useita vuosia. Tässä vaiheessa en siis ilahtuisi, että hyvä lääkäri kun olet hoitanut itse lapsesi kotona,



Tottakai olisi hyvä että äidit ja miksei myös samanaikaisesti isitkin olisivat kotona ja hoitaisivat lapsia, mielellään idyllisessä omakotitalossa, mutta elämässä on tietyt realiteetit. Jonkun on tienattava rahaa.

sillä näinkin on. Tuttavaperheessämme mies ei juuri arvosta vaimoaan, kun hän on kotona ja opiskelut kesken ja lisää lapsia vain pukkaa. Aikamoinen itsetunto tulee naisella olla.



Oma mieheni taas kovasti suusanallisesti arvosti kotonaoloani ja kehui pilviin pimeisiin, kun asiasta keskusteltiin, MUTTA arki oli täysin erilaista: Mitään minun tekemääni ei juurikaan arvostettu: en kaivannut mitalia enkä kehuja, vaan ylipäätään koko kotimme arvostusta muun muassa siten, että mies olisi hoitanut oman osansa, mutta miespä päättelikin asuvansa hotellissa, KUN minä olin lapsen kanssa kotona ja KUN minä työpäiväni päätteeksi aloitin toisen työpäivän opiskelujeni parissa..



Moni nainen ei edes tajua millaisessa loukossa elää. kotiäidin rooli otetaan niin täysillä päälle lapsen synnyttyä että miehet voivat tehdä ihan mitä lystäävät ja naiset vain kiillottavat äitiyden kruunuaan

Oletetaan, että jos jokin asia on " lapsen parasta" , silloin kaikki muut vaihtoehdot ovat pelkästään huonoja. Kyllä minäkin uskon, että lapselle olisi kaikkein parasta saada olla kotona ainakin ensimmäiset kaksi vuotta. Silti oma 1-vuotiaani on päivähoidossa. En nimittäin usko, että päivähoito on huono asia. Se ei ehkä ole yhtä hyvä kuin kotihoito, mutta joitain asioita vain täytyy suhteuttaa ja etsiä se ratkaisu, joka on paras koko perheen ja elämäntilanteen kannalta kokonaisuutena.



Ja 48:n kanssa olen täysin samaa mieltä.

Lapsen psyykkinen kehitys ja päivähoito

Tuula Tamminen,

Lastenpsykiatrian professori



Lapsen subjektiivinen oikeus päivähoitoon on sinällään hyvä asia, mutta käytännössä siitä on tullut jopa lapsen edun vastainen. Yhä yleisemmin lapsi tekee todella pitkää päivää päivähoitopaikassaan, aikaa äidin ja isän kanssa jää aina vain vähemmän. Näin silloinkin, kun toinen tai jopa molemmat vanhemmat ovat kotona.



Senkö vuoksi, että arvellaan ryhmän ja virikkeiden olevan lapselle hyödyksi? Vai koska lapsen subjektiivinen oikeus päivähoitopaikkaan katsotaan saavutetuksi eduksi, jonka käyttämättä jättäminen ei olisi järkevää? Syitä lienee monia, osa vanhemmista ei enää uskalla arvostaa omaa vanhemmuuttaan kylliksi; osa ei huomaa, miten lapsen edun nimissä haetaankin omaa jaksamista tai mukavuutta.



Lapsen tärkein subjektiivinen oikeus ei ole kunnallinen päivähoito, vaikka niin nykyisessä hyvinvointi-Suomessa voisikin luulla. Yhä edelleen lapsen tärkein oikeus on oikeus äitiin ja isään. Oikeus kumpaankin vanhempaan. Kaiken muun pitäisi vahvistaa tätä lapsen perustarvetta.



Maija Alvessalo,

Psykologi, nuorisopsykoterapeutti



Jo vuosikymmenten ajan on ollut kiistatonta näyttöä siitä, että lapsen kaikkinaisen kehityksen perusta on jatkuva ja turvallinen ihmissuhde ainakin yhteen rakastavaan aikuiseen. Pienen lapsen kannalta tämä vakaus järkkyy, kun hän joutuu viikoittain eroon vanhemmistaan suureksi osaksi valveilla olon aikaansa. Tämä on ohittamaton tosiasia riippumatta siitä, miten hyvin se sopii yhteen elämäntapamme tai yhteiskunnallisten ihanteittemme kanssa.



Tulevaisuuden todellisia hyväosaisia eivät ole ylenpalttisia " virikkeitä" ja kielikylpyjä saaneet lapset, vaan ne, joilla on ollut mahdollisuus varhaisvuosinaan kehittyä pinnistelemättä rauhallisessa arjessa.



Mirja Luotonen/ OYS,

Puhe- ja äänihäiriöiden erikoislääkäri



Tutkimuksessa saatiin myös yllättäviä tuloksia päiväkotihoidon vaikutuksesta lasten koulumenestykseen: Päiväkotihoidossa olleiden lasten koulumenestys ja keskittymistaidot olivat merkitsevästi heikommat kuin kotona hoidettujen silloinkin, kun äidin koulutus, lapsen asema sisarussarjassa ja sairastetut korvatulehdukset oli otettu huomioon.



On selvää, että suuret päiväkotiryhmät lisäävät sairastavuutta hengitystie- ja välikorvatulehduksiin. Kun pöpö on yhdellä on se kohta toisellakin. Niinpä erityisesti alle 3-vuotiaiden lasten koti- ja perhehoitoa tulisi yhteiskunnan tukea nykyistä ponnekkaammin.



Anna Tuliharju,

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri



Nykykäytännön seurauksia ja pitkäaikaiskustannuksia ei haluta nähdä. Hyvinvointipalveluista, joilla pitäisi turvata lasten terve kehitys aikuisiksi, on tehty poliittinen kiistakapula, tasa-arvo- tai työvoimakysymys. Päivähoitojärjestelmä toimii hyvin, mutta lapset voivat huonosti.

Liisa Keltikangas-Järvinen,

Psykologian professori



On erikoista minkä takia psykologisia asioita käsiteltäessä lähdetään aina " survival" -tasosta, tasosta jolle voidaan mennä ja lapset vielä pärjäävät. Milloin te olette kuulleet puhuttavan kuinka minimaalista ravintoa lapselle voidaan antaa, jotta lapsi vielä pysyy hengissä? Tai kuinka paljon myrkkyä hänelle voi antaa että hän vielä sen kestää?



Kysymys ei saisi olla kuinka tiukalle lapsi voidaan vetää, vaan siitä millä tavalla me voimme turvata parhaan mahdollisen kehityskohdan lapselle tässä yhä kiihtyvässä kilpailussa ja yhä vaativammassa tilanteessa. Tämä keskustelu meiltä puuttuu kokonaan.



Psykologia on osoittanut iänkaiken että alle 3-vuotiaalle kotihoito on paras ja minkäänlaista soraääntä ei tässä tutkimuksessa tule eikä ole tullut.



Jos yleisönosastossa jotain soraääniä näette, niin ne eivät ole psykologisia tutkimuksia vaan ne ovat asenteellisia kannanottoja.



Siis yhteenvetona: alle 1½ -vuotiailta tulisi kieltään päivähoito, 3-vuotiaaksi saakka suositellaan hoitoa kotona pienessä ryhmässä ja sitten 3-vuotiaasta ylöspäin laitetaan tämä oikeus päivähoitoon. 3-vuotiaana lapsen voi laittaa esimerkiksi päiväkotiin ja tällöin aletaan puhua laadusta. Laadun määrää hoidon määrä, päivän lyhyys, hoitajien määrä ja ryhmän koko.



Tuula Tamminen,

Lastenpsykiatrian professori



Lapsen näkökulmasta päivähoidon laatu riippuu ennen muuta siitä, kuinka paljon aikuisilla on aikaa yksittäiselle lapselle. Toinen olennainen seikka on päivähoitopaikan ja siellä olevien aikuisten pysyvyys. Eli ryhmäkoot ja vakituiset työntekijät ovat tärkeitä, mutta jo nyt päivähoitokulut lohkaisevat leijonan osan kunnan menoista. Lapsen subjektiivisen oikeuden uudelleen arviointi toisi helpotusta tähänkin.



Onko enää mitään järkeä siinä, että yhteiskunta jatkuvasti lisää lasten päivä- ja yöhoidon resursseja, kun pienten lasten vanhemmat tekevät pisimpiä työpäiviä hankalimpina aikoina? Kaikki, lapset ja vanhemmat, voivat huonosti ja yhteiskunta maksaa liian suuria seurannaiskuluja. Eikö olisi jo korkea aika ryhtyä rakentamaan parempaa työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista? Saatamme ihmetellä, miten menneinä vuosisatoina pienet lapset annettiin imettäjien hoiviin, mutta emme näe, etteivät milloinkaan aiemmin vanhemmat ole yhtä kattavasti luovuttaneet pieniä lapsiaan muualle hoitoon kuin nyt. Tästäkö me olemme ylpeitä?



Robert Furman, Lastenlääkäri

Erna Furman, Psykologi, lto



Vain perhepolitiikka, joka antaa mahdollisuuden lapsen ja vanhempien elintärkeään tunnesidokseen sekä vanhemmuuden vastuun syntymiseen ja säilymiseen, voi auttaa lasten tervettä kasvua sekä luoda hyvinvointia.



Koonnut Elina Jeskanen,

Espoon aluevastaava, Lapsiperheiden Etujärjestö ry

Tähän maahan ei todellakaan mahdu kuin yksi oikea mielipide kerrallaan, vaikka eihän elämä oikeasti ole niin mustavalkoista.



Musta olisi ihan ok, jos mieheni jäisi kotiin hoitamaan lapsiamme, kunnes viimeisinkin on 3 v. Taloudellisesti tietysti raskasta, mutta itse olisin valmis uhraamaan monia materiaalisia asioita sen eteen.



Mies ei kuitenkaan halua jäädä kotiin, vaikka rakastaakin lapsiamme yli kaiken. Itsekin rakastan, mutta en minäkään halua jäädä kotiin noin pitkäksi aikaa....kun mieskään ei halua. Eli on mulla tässä vähän tasa-arvokysymystäkin taustalla. Ja kuten sanottu, meidän kohdalla päivähoitokaan ei ole huono ratkaisu. Ja vaikka lapsemme ovat päivähoidossa, niin silti koemme olevamme 100% vastuussa lapsemme kasvatuksesta.



T. ap

eli sen, että isin ja äidin hyvinvoinnin voi surutta laittaa lapsen hyvinvoinnin edelle. Leuppa uudestaan viesti 51. Ja ajattele asioita uudestaan, jookos.