HUHTIKSET 2005 UUSI VIIKKO

Eipäs kerittykkään eilen koneelle enää =( Piti viedä auto huoltoon, kun vinkkari ei toiminut, vaikka oli lamput vaihdettu, ajattelin, että taas tulee järjetön lasku, mutta eipäs tullutkaan, huikeat 40e =) Sitten oltiin minun äidillä ja Anton nukkui automatkat=huonosti, joten ilta meni kiukutessa. Nukahtaminen taas kävi hyvin, itsekseen Anton nukahti. Kun menin paijaamaan, näytti poju ovea ja sanoi " tonne, menee" joten häippäsin, se olikin hyvä ratkaisu, ei kuulunut itkun itkua =)



Niin siitä mökistä lupasin kertoa, eli se oli saaressa=kalliota ja kiveä, eli Anton ei voinut oikein mennä minnekkään, joko kivet sattuivat tai kallio oli liukas, joten kiukutteluksihan se meni ja päiväunia nukuttiin tosi huonosti, eli väsy vielä päälle, niin jo oli äkäinen poju. Muuten ihan kivaa, sain nukuttua päiväunet ja lueskeltua aurinkoisella kallioilla, vienon tuulen puhaltaessa naamalle, samalla raikasta siideriä nauttien, elämän pientä luksusta =) Ja sitten tempperamenttinen kullanmuru konttasi veikan perässä ja koitti purra, kun veli ei antanut lelua, millä itse leikki, kävi mielessä, että mitä tostakin tulee...



Hampaista, Antonille tulee yläkulmahampaat, muuten hampaat alkavat olla suussa =)



Tänään meille tulee ystäväpariskuntamme lapset (5v ja 2v) joten kiirettä pitää, täytyykin mennä vähän siivoilemaan ja katsoa, että mitä otetaa mökille mukaan (lähdetään perjantai aamuna) Hauskaa päivää kaikille =)



Mareila+Anton

Meillä on ollut myös nyt pari viikkoa tavallista enemmän kiukuttelua ja Antonilla menee hermot tosi helposti, siis tavallista helpommin. Kokoajan pitäisi olla sylissä ja sylissä ei ole hyvä, jos ei kokoajan kävele, kaipa tämä tästä...

..vielä, samoin minulle tulee mieleen vauva-aika, kun poika vaan huutaa ja huutaa, eikä mikään auta. Ei kyllä voi sanoa, että olisi helpottanut kun Anton on kasvanut, päinvastoin. Kai tämä on joku vaihe, meillä vaan tuo huuto tuntuu kestävän aamusta iltaan´.



nyt oikeasti häippäsen



mareila+Anton

Lomat on nyt loppu...



Huoh, on toi matkailu sellasta, paikasta toiseen siirtymistä, pakkaamista ja purkamista, purkamista ja pakkaamista. Ihailtavan hyvin lapset ovat jaksaneet ja jopa olleet tosi nätisti!



Amandasta on tullut iso tyttö (nooh, iso ja iso mutta kuitenkin...). Puhetta tulee kovasti, käskyjä (anna namia, mamman syliin) ja sitten kasa sanoja. Eläimiä jonkin verran, tosin suurin osa eläimistä yhä sanoo vihaisesti " hauhau" , ruokalajeja (leipä, puuro, omena), sisarusten nimet ja sitten yksittäisiä sanoja mitä nyt on tullut toistettua tarpeeksi monta kertaa. Amandalla on kova matkimiskausi ja yrittää toistaa melkeen sanan kuin sanan perässä.



Sitten käy sääliksi joskus meidän keskimmäinen kun katsoo noita touhuamassa leikkipaikalla: keskimmäinen varovasti kiipeää tikapuut ylös liukumäkeen ja laskee hetken tilannetta arvioituaan jalat edellä vatsallaan alas. Ja Amanda touhottaa tikkaat hetkessä ylös ja suhauttaa liukumäen istuallaan alas. Keskimmäisemme ei ole koskaan vielä uskaltanut yksin kiivetä kerrossänkyyn mutta Amanda tietysti kiipeää sinne itse ja sitten kuikuilee sieltä kaiteen yli huutaen " halooooo" . Keskimmäinen haluaisi syödä vielä usein sormillaan mutta kun A tarmokkaasti tarttuu haarukkaan ja lapioi ruokaa suuhunsa niin keskimmäinen sitten perässä. Mutta kovasti yritän etten kauheasti tekisi asiasta numeroa vaan kaikki lapset etenevät omaan tahtiinsa ja ovat omanlaisiaan!



Miehellä alkoi tänään työt, esikoisella alkaa huomenna koulu ja keskimmäisellä torstaina päiväkoti - pelottaa kyllä että mitä siitä tulee vaikka kovasti on odottanut tarhaan pääsyä. Itse yritän nyt toden teolla ruveta etsimään töitä vaikka tällä hetkellä ei olisi kyllä mitään kiirettä päästä pois kotoa.



Muuten meillä on ihan seesteinen kausi menossa, esikoinen on jotenkin kasvanut ja haluaakin olla iso ja taitava tokaluokkalainen. Keskimmäisen uhmat ovat menneen vuoden juttuja ja poika on usein ihan yhteistyöhaluinen. Amandakin on suht rauhallinen ja yöt menee ihan ok. Eli oikeestaan menee tosi hyvin juuri nyt. Tuntuu että esikoinen tekee mielellään omiaan omien kavereiden kanssa ja pienet leikkivät yhdessä ja nauttivat toistensa seurasta ja ns. huumorista =)



Kirjottelemisiin! Kiva päästä taas juttelemaan teidän kaikkien kanssa!

Pitkästä aikaa on taas mahdollisuus istua hetkeksi tähän lukemaan ja kirjoittelemaan kuulumisia. Mieheni on ollut ruhtinaallisella 1,5 viikon mittaisella lomallaan, ja paljon ollaankin oltu reissussa. Huomenna on yhteisen loman vika päivä, nyyh : (



Heti kärkeen viihdytän teitä kertomalla lomamme kohokohdasta, jonka p i t i olla neljän yön reissu Ahvenanmaalle. No. Toisin kävi. Palasimme kotiin jo kahden yön jälkeen todella väsyneinä ja todella onnellisina (kotiinpaluusta!). Ryytymykseen oli monta syytä: 1) lähes koko reissumme ajan satoi vettä, ei mitään rankkasadetta mutta kuitenkin. Suunnitelluista pyörä- ja patikkaretkistä ei tullut mitään. 2) yövyimme camping-alueella pienessä mökissä, jossa ei ollut muita mukavuuksia kuin sängyt, jääkaappi ja pöytä. Ikkunoita oli kahdella seinällä, emmekä saaneet möksää pimeäksi millään. Lauran nukuttaminen olikin työn ja tuskan takana, taisi mennä 1,5 tuntia molempina iltoina. Sen jälkeen oli mahdollista lähinnä istuskella ulkona tihkusateessa... 3) Laura heräsi ensimmäisenä aamuna klo 5.39 ja toisena aamuna klo 5.33. Leirintäalueen yhteiset " palvelutilat" avattiin vasta klo 7. Aamuisin satoi. Oli suht ankeaa. 4) Palvelurakennuksen suihkutilan seinästä kasvoi sieniä ja muutenkin se haisi aivan hirvittävälle!



Päätös kotiinpaluusta tehtiin, kun yritimme lounastaa merenrannassa olleessa grillikatoksessa. Satoi. Istuimme liian korkealla ja kapealla, heiluvalla penkillä. Laura oli meidän välissämme muttei suostunut olemaan paikallaan eikä syömään. Häntä ei voinut päästää yksin sinne rantaankaan, tietenkään. Vein hänet katoksen viereen keinuun (sadevaatteet oli ok), mutta sekunnin kuluttua alkoi hirveä huuto. Katsoin mieheeni ja kysyin: " Lähdetäänkö huomenna?" Mies vastasi: " Lähdetään."



Tästä opimme, että reissuaminen taaperon kanssa ei ollut aivan niin yksinkertaista ja ihanaa kuin olimme luulleet. Ja että kahdestaan parista sadepäivistäkin olisi voinut ehkä repiä iloa, mutta jos sateen lisäksi (loma)päivä alkaa aamuyöstä ja tauotta on huolehdittava muistakin kuin itsestään, ei välttämättä ole kellään niin kauhean hauskaa. : )



Mutta kotiin oli siis ihana tulla ja tavan rutiinitkin tuntuvat nyt tosi helpoilta! Tai no, ne Lauran unet... mutta muuten. Ahvenanmaanreissun jälkeen ollaan mm. oltu mökillä, käyty kaupungilla ja tänään kyläilemässä. Joka toinen aamu olen saanut nukkua pitkään, mikä on ihanaa!



Laurakin on nyt viikon aikana ryhtynyt puhumaan entistä enemmän! Ei mitenkään selvästi tai useampia sanoja kerrallaan, mutta selkeästi on yritystä ilmassa. Uusia ilmauksia on ainakin " kohta" (vähän surullistakin; onkohan hän kuullut liian usein että kohta saat ruokaa, kohta äiti tulee...?!), " piitää" (=piirtää), " ähetää" (=lähdetään), " kiisss" (=kiisseli), " koova" (=korva), " kiija" (=kirja) sekä kaikkein tärkein eli " IISI" (=isi). Odotan todella paljon sitä, että päästään kunnolla juttelemaan asioista!



Mutta nyt iltapalalle ja vähitellen nukkumaan. Hyvää yötä!

t. Ompunäiti ja Laura 9.4.

Lämmin kiitos Mareilalle lohdun sanoista. On se ihme juttu, kun järki sanoo, että tämäkin vaihe taas kuuluu kehitykseen, mutta sitten äidin huolestunut sydän sanoo, että jotain on varmaan vialla..



Jaahas, ei äiti sitten olekaan koneella enempää. T siirsi perunat laatikosta tiskialtaaseen ja nyt kaikki perunat on siirretty. Lähdemme siis ulos kohden uusia seikkailuja. Mitähän sitä keksis.



Mukavaa päivänjatkoa kaikille!



K&T 030405

On se vaan vaikeata tuo hoitoon vieminen... Maanantaina Oskari moikkaili iloisesti äidille kun vein päiväkotiin aamupäivällä, nyt eilen ja tänään on tullut aivan lohduton itku:( Sitten kun itse olen tälläinen itkupilli, niin hammasta purren kipitän kotiin jossa saan sitten itsekin niiskuttaa. Tiedän kyllä, ettei se itku kauan kestä, mutta kyllä oli tänäänkin sydän vereslihalla kun katsoin pientä poikaa hoitotädin sylissä itkemässä... Toivottavasti helpottaisi pian. Päivät hänellä menee kuitenkin hienosti. Juuri tuossa mietin, että tällä viikolla kun olen iltavuoroissa, meillä on Oskarin kanssa yhteistä aikaa ruhtinaalliset kolmisen tuntia päivässä! No, onneksi huomenna on vapaapäivä:)



Anteeksi nyt, Ompunäiti, mutta en voinut muuta kuin nauraa teidän extreme-lomareissulle:D Harmi vaan että teidän reissulla on noin huonot kelit, muuten varmasti olisikin ollut ihan mukavaa! Mun vanhempien mökki on sellainen ihan pieni missä ei ole mitään sen kummempia mukavuuksia, ei sähköä, juoksevaa vettä eikä oikein mitään muutakaan. Siellä kuitenkin pääsee saunaan pesulle vaikka aamuyöstä ja mökin saa mukavasti ¿pimennettyä¿ niin ihan kivasti ollaan siellä pärjäilty. Tosin nyt taitaa olla mökkeilyt tältä kesältä taas ohi.



Katsura ja Mareila, olen myös miettinyt että eikai tämän ikäisellä vielä uhmaa ole, mutta meillä myös viime aikoina on ollut havaittavissa aiempaa enemmän kiukkukohtauksia. Ja juuri noin kuin Katsurallakin, jos jokin ei onnistu, Oskari suuttuu, karjuu, heittelee tavaroita. Auttaa ei kuitenkaan saa, siitä nousee vain suurempi huutomyrsky:)



Olipa mukava kuulla Kentistäkin, kiva että reissunne meni mukavasti. Hauska kuulla että hippujen sanavarasto kasvaa kovaa vauhtia, meillä ei vielä paljoa sanoja tule, mutta ehkä toisten lasten seura kasvattaa sanavarastoa. Kovasti Oskari myös yrittää matkia sanoja. Viimeisin sana on ¿Ninni¿ ja sillä siis tarkoitetaan Ville-enoa... Ja erilaisia murina-ääniä on paljon ja niilläkin on jokaisella oma merkityksensä:)



Nyt täytyy taas rientää, posti toi valokuvat ja niitä on pakko päästä tutkimaan:) Mukavaa viikonjatkoa ja pitäkäähän pino pystyssä!



Miiru ja Oskari

Kuulostaapas Kentin elämä ihanan seesteisetltä, kateellinen *huoh*, kai meilläkin joskus...Kivaa, että teillä meni lomat hyvin ja lapset jaksoivat olla nätisti =)



Ompunäidin ja perheen loma kuulosti vähintäänkin extremeltä, harmi kun se ei mennyt ihan putkeen, tulee ihan meidän viime viikonlopun mökkireissu mieleen. Juu ei näiden taaperoiden kanssa matkustelu ihan niin helppoa ole, kun voisi kuvitella. Siksi meillä ei suunnitelmia ole, kaihoisasti muistelen aikaa, jolloin Antonin saattoi laittaa liinaan ja siellä poju oli, enemmän tai vähemmän hiljaa, mutta oma helppoutensa siinäkin oli .



Katsura: Ihan varmasti teillä helpottaa, jotenkin on vaan niin helppo samaistua, kun oma kullanmuru on samanlainen.



Miiiru: Kyllä se hoitoonvieminen helpottuu, muistan esikoisen ajalta, miten vaikeata se oli.



Me käytiin neuvolassa tänään,. pituutta oli 80c ja painoa 10,275, Anton sai itkuraivarit mittaamisesta ja kiipesi pois vaa' alta. No lopulta saatiin mitattua, terkkari meinasi, ettei pituus tullut oikein, kun Anton sätki. Kävelemisestä sanoi sen verran, että ei mitään hätää, kun ne ekat askeleet on otettu, omaa tahtia sitten. Motorisesti todella hyvin kehittynyt, eli kaikki paremmin kuin hyvin =)



Siitä uhmasta vielä, meidän terkkari sanoi, että hyvin voi olla jo uhmaa, se voi alkaa +/- 1,5 vuotiaana. Olen taipuvainen uskomaan, että uhmaa tämä on ja siihen lisättynä eroahdistus ja voimakas tempperamentti, niin voia ;)



Nyt menen tekemään jotain järkevää, kun Anton nukku, hauskaa päivää kaikille



Mareila+Anton

pikku murunen nukkuu, hetki rauhaa. T nukkuu ulkona vaunuissa ja nyt just huomasin, että taas on ilmavirrat tuoneet savun hajua meidän pihaan. Eli se siitä raikkaassa ulkoilmassa nukkumisesta.



Ompunäidin loma kuulosti kerrassaan " seikkailulomalta" . Ja jotenkin surkuhupaisaa on se, että siellä on satanut, kun en edes muista, koska meillä on satanut viimeksi. Mutta rentouttavasta lomasta oli ehkä kaukana. Oletko ajatellut kirjoittaa muistoja lomasta vauvakirjaan : )). Me olimme koko perhe pidennetyllä viikonloppulomalla ja sen jälkeen totesin miehelleni, että tältä kesältä lomareissut oili sitten siinä. Olin aivan puhki. Ja todella onnellinen, kun palasimme taas kotiin.



Uskaltaisikohan sitä oikaista itsensä hetkeksi pitkälleen, yleensä on vaan niin, että T aistii äidin lepohetken kuudennella aistillaan ja herää.

Mareila, mikä neuvola teillä oli nyt? Saiko Anton jo MPR rokotuksen?

Meillä oli " äidistä on kivaa käydä neuvolassa" neuvola ;) Antonin kasvua halusin käydä tsekkaamassa, tämä taas juontaa juurensa meidän syömisongelmista ja samalla halusin jutella kalsiumin saannista yms. Mehän käytiin koko eka vuosi kuukauden välein neuvolassa, kun minä niin halusin. Rokotusta ei saatu, meillä on marraskuussa " virallinen" 1 1/2 neuvola ja silloin saa Anton MPR rokotteen.



Mareila (joka selvästikkään ei ole päässyt tekemään mitää järkevää)

Voi Ompunäiti, kuulostipa ankealta! Jotenkin kyllä tiedän tunteen että kun yksi asia menee pieleen niin kaikki loputkin jutut siinä samassa... Kuka sitä juuri ihmetteli että miten te olette löytäneet paikan jossa sataa!!



Mareila ja Miiru ja muutkin, meillä on noilla isommilla ollut uhma myös tosi aikasin ja kaikki ovat minua valaisseet että täysin mahdotonta... Mutta meillä siis mahdotonkin on mahdollista.



Mä vaan hehkutan että olen jotenkin niin onnellisissa tunnelmissa! Amandasta on tullut ihan oikea ihminen ;-) Aivan ihanaa kun pieni juoksee kädet ojossa minun luo ja hihkuu " iso haliiiii" . Ja Amanda poimii marjoja, jotenkin niin kultasta. Osaa tuosta kamalan piikkisestä karhunvatukasta poimia marjoja ja laittaa niitä sitten esikoisen kippoon. No, vähintään 2/3 menee kyllä omaan suuhun mutta musta sekin on ihanaa koska isommat lapset meillä eivät syö mitään marjoja. Kun mulla kännykkä piippasi kesken marjan poiminnan niin Amanda ilmotti " mamman pupelo" (puhelin siis...). Minä oikeasti aivan järkytyin kun laskin juuri että A:lla on 75 sanaa mitä käyttää ihan aktiivisesti (jotkut on ihan hyvin lausuttu, tyyliin " piiltää" , jotkut ovat tuollaista pupelo-linjaa)!! Musta meidän esikoinen ja keskimmäinenkin ovat aikasin puhuneet ja heillä oli saman verran sanoja kun olivat 1v8kk.



ANTEEKSI, tämä kuulostaa varmaan ihan järkyltä kerskailulta mutta se ei ole todellakaan sellaiseksi tarkotettu, olen vaan niin iloinen kun aivan selvästi Amandan kanssa eläminen on muuttunut 100 kertaa helpommaksi kun osaa sanoa vähän mitä haluaa... Muutenhan se on ihan yks ja sama millon on mitenkin monta sanaa, kukin tahdissaan! Niin ja kerrankos sitä on onnellinen, tuntuu että suurin osa mun ajasta menee sellaseen valitukseen miten kaikki on huonosti!



Nyt pitää laittaa A nukkumaan päiväunille ettei ilta veny ihan mahdottomaksi. Kaikille hauskaa päivää hippujen kanssa!!

ymmärrän kyllä täysin miltä tuntuu. Mua jo pelottaa tuon kohta kolmevuotiaan tarhaan vieminen ja sitten kun ajattelen että itse alottaisin työt ja Amanda pitäisi laittaa hoitoon niin voi apua... Mä olen myös oikea itkupilli niin varmaan itkisin salassa enemmän kun lapsi. Tosin jostain kuulin " hyvän" neuvon että kannattaa jäädä nurkan taakse kuuntelemaan että lapsen itku loppuu hyvin pian kun vanhempi on lähtenyt pois. Tyhmänä noudatin tätä kun jätin kesällä Amandan äidilleni vähäksi aikaa. Kuuntelin hysteeristä huutoa 20 minuuttia, sitten oli pakko lähteä... Ja äitini kertoi että A oli ollut aika onneton koko ajan mutta lopulta itkenyt itsensä uneen. Tosi lohdullista, joo, varsinkin kun luulen että isovanhemmilla on tapana kuitenkin kaunistella asioita. Mutta esikoinen meillä meni päiväkotiin 15-kuisena ja minusta koko hänen " tarhauransa" meni aivan uskomattoman hyvin.



Niin, mutta siis Miiru ja kaikki muutkin joille lasten hoitoon vieminen on vaikeaa, saatte kyllä täydet sympatiani!

Pitkasta aikaa. Oltiin pitkalla lomalla ranskassa ja suomessa ja heti kun tultiin kotiin tuli suomesta vieraita eli kiiretta pitaa. Jottei ihan tylsaksi kay niin viela muutetaan taalla maan sisalla, ja ...muutetaan suomeen. Mina ja Anna ennen joulua, mies joskus perassa. Mietiskelen joskos opiskelisin jotain ihan uutta. Ihana paasta helpompaan elamaan suomessa, asiat toimii eika joka ikisesta asiasta tarvi tapella. Taalla oon nyt paivittain tapellut nettifirman kanssa ku ottavat rahaa tililta vaikka se ei edes toimi.



Olin niiiin huojentunut ku luin muiden kiukkukohtauksista. Anna karjuu, lyo, potkii, heraa yolla itkemaan. Ei selvastikaan tieda mita haluaa ja kaikki suututtaa. Aika rankkaa. Olin jo tilaamassa laakaria ku ajattelin etta sita sattuu johonkin.



Anna on myos alkanut yskimaan kuivaa yskaa ihan alyttomasti, toivottavasti ei ole astman alkua ku on kokolattiamatot. Puhetta tulee jo tosi hyvin ja tytto vaan kiipeilisi ja lukisi kirjoja. Nukuttamiseen menee nykyisin 1/2 tunnista jopa kahteen tuntiin...suomessa menee todellakin omaan sankyyn ja huoneeseen.



Nyt on mies pulassa huutomaratoonarin kanssa eli palataan



K ja Anna 16kk

Oliko helppo päätös? Mihin päin muutatte? Me tossa lomalla miehen kanssa ees taas vatvottiin näitä muuttamiskuvioita... Ja tuntuu niin turhauttavalta, eka noi esikoisen koulut ja muut, sitten tuntuu että talon myyntiin voi mennä hyvinkin vuosi eli taloa pitäis alkaa myydä ennen kun on edes työt tiedossa, mikä taas tuntuu aivan hullulta riskinotolta. Jos taas sais eka työn niin sitten tulis paniikki talon myynnistä ja siitä että meillä ei olis varaa pitää taloa täällä ja samalla vuokrata jostain muualta. Äääh.



Mutta ei, olen tosi ilonen teidän puolesta!! Toivottavasti mekin joskus...

Joo, loma loppui ja sen " kunnaksi" onkin ollut aika menoa. Pihla sai ilmeisesti vauvarokon, sillä maanantaina huomasin koko kropalla näppylöitä ja kuumettakin oli. Tosin klassisestihan kuumetta on ensin kolme päivää ja sitten vasta näpyt. En sitten tiedä, olisko PIhlallakin ollut jo ennen maanantaita kuumetta. Helteessä lämpöä ei niin helposti huomaa. No, joka tapauksessa, neiti oli kipeä oikein todella. Ma-ti välisen aamuyön hän vain huusi neljästä eteen päin. Ti-ke huuto alkoi jo puoli kolme. Viime yönä ensin nukahtaminen oli mahdotonta, tyttö kaiveli silmiä päästään (ehkä kutitti, näppylät kyllä oli jo kadonneet) ja sitten heräs ennen kahta taas huutamaan ja koko tyttö oli aivan jäykistyneenä . Sain huudon loppumaan, kun vein vessaan ja laitoin valot päälle. Ja lopulta tyttö nukahtikin. Esikko on tavoistaan poiketen kömpinyt kolmena yönä viereemme, koska ei saa nukuttua Pihlan monen tunnin huudon vuoksi siskon kanssa samassa huoneessa. IHan ymmärrettävää..



Ja me vanhemmat olemme kuin nukkuneen rukoukset. Aivan poikki. Isi hoitelee lapsia tämän viikon ja itse pitäis tehdä töitä. Olen kyllä niin kahden vaiheilla, että pitäiskö Pihla viedä lääkäriin, entä jos koskee? Mutta toisaalta uskon, että tämä rokko nyt sai käyntiin jotkut muutkin levottomuudet ja yöraivarit. Aika kädetön olo. Ja lauantaina lasten pitäis vielä mennä yökylään siskolleni. Saas nähdä.



Joo, palailen vielä myöhemmin kommentoimaan muiden juttuja sekä kertomaan lomastamme (joka oli taivaallisen ihana). Nyt hommiin



Lyle

Meillä myös tuota kiukkua silloin tällöin ilmassa..Kuulosti tutulta nuo tavaroiden viskelyt ja huutamiset,kun asiat ei mene oman pään mukaan..samaa täällä! Ja sit kun suuttuu ja yrittää ottaa syliin rauhottuu, niin siitä suututaan vielä enemmän...lähellä pitää olla mutta koskea ei saa..



Jaa,just kun tähän ehti istuutua,niin pikku haisuli tuli tuohon pyörimään...Pesulle siis!

Meilläkin on kiukkuiita! Viimeisen viikon aikana on ilmaantunut käsittämättömiä itkukohtauksia, kun joku pikkuasia ei mene Helkan mielen mukaan. Tyyliin otan kynän pois kädestä kun pitäis mennä ulos tms: seurauksena dramaattinen heittäytyminen myttyyn lattialle ja kyyneltulva. Välillä ihan huvittaa moinen drama-queen, mutta pitää vaan yrittää pitää ittensä pokkana.



Muuten menee ihan ok. Vähän hirvittää, kun hoidossa on kuulema menossa puremis- ja lyömisvimma :( Helkalla oli eilen hoidosta tullessa söpöt pienet hampaanjäljet käsivarressa, kun joku oli purrut sitä! Tädit kertoi, että Helkakin oli eilen oppinut puremaan ja lyömään, mikä sinänsä oli ollut ihan hyvä juttu, että oli siis oppinut puolustautumaan, mutta eihän se muuten ole millään tavalla hyvä juttu. No jos jotain positiivista oikein hakemalla hakee, niin ehkä se sitten alkaa tajuta, että pureminen ja lyöminen sattuu. On aika kurja juttu, nyt pitää vahtia entistä enemmän kun mennään muille kylään tai meille tulee lapsellisia ihmisiä kylään, ettei meidän pikkupeto pure ketään. Semmosta eläintarhamenoa...



Ompunäidin Ahvenanmaan reissu ei tosiaan kuulostanut kovin seesteiseltä perhelomalta... Harmi että reissu meni mönkään, mutta onneksi osaat suhtautua asiaan huumorilla :) Itse asiassa kadehdin sitä sadetta, meillä ei ole satanut varmaan kuukauteen.



Marjoja ollaan poimittu kaikki illat, eilen löysin viimein kunnollisen vadelmapaikankin :) Päivät vaan on liian lyhyitä, poimimisesta ei tule mitään ennen kuin Helka on nukkumassa ja sitten pitäisi ehtiä mehustamaankin jossain vaiheessa. Mustikat ostettiin suosiolla torilta, ei me ikinä ehditä minnekään metsiin rynnimään. Varmaan ostan siis puolukatkin, jos niitä jonnekin tulee.



Kent, ei ollenkaan ahdista että kerrot Amandan taidosta! Hauskaahan se on, ja ois niin kiva että Helkakin alkais jo puhumaan. Eihän sitä tuollaisista asioista voi millään tavalla kateellinen olla, lapset oppii eri asioita eri tahdissa. Silti vaan ite toivois, että alkais omaltakin lapselta jo tulla jotain selvää sanottavaa. Paljon on Helkallakin asiaa, mutta kun sanoja ei ole, niin ei äiti aina ymmärrä. Tästäkin se sai yhtenä päivänä ihan hervottoman itkukohtauksen, Helka teki kakan pottaan, vietiin kakka pönttöön kuten tavallista, mutta sitten sillä potalla ois vielä pitänut tehdä jotain siellä vessassa, enkä minä tajunnut ollenkaan että mitä. Lopulta Helka hermostui aivan täysin, heittäytyi taas lattialle ja oikein ulvoi varmaan puoli tuntia eikä mikään auttanut, äänikin alkoi jo käheytyä. Huhhuijaa, oli vähän voimaton olo.



Nyt taas ruokikselta töiden pariin.

että onneksi olkoon päätöksestä, kuulostat helpottuneelta! En tiiä kauanko olet Suomesta ollut poissa, mutta mun tutuille tuli vähän yllätyksenäkin monet asiat, byrokratia ja sen semmoset, kun palasivat Suomeen lähes kymmenen vuoden muualla asumisen jälkeen. Olivat kyllä käyneet Suomessa säännöllisesti, mutta se oli kuitenkin sitten eri asia kuin asuminen täällä... Meinaan vaan, että niillä sitten tippui vaaleanpunaiset silmälasit aika rajustikin, kun aika oli vähän ehtinyt kullata muistoja vanhasta kotimaasta ja monet asiat oli muuttuneet siitä, eikä ne olleet ollenkaan varautuneet siihen että asiat ois eri tavalla kuin ennen. En siis millään tavalla halua pelotella enkä sellasta, aattelin vaan että kun teillä on ollut siellä niitä ryöstöhommeleita ja sellasta, että ongelmia on täälläkin. Ja varmaan sulle iskee kaipuu Lontoon vilskeeseen ja tulet miettimään jokuseen otteeseen, että tulikohan nyt kumminkaan tehtyä ihan viisas päätös - näin puhuu nimimerkki maallemuuttanut ;) Mutta kyllä me kuitenkin ollaan noin 80% tyytyväisiä meidän päätökseen ryhtyä landepaukuiksi, loput 20% on sitten sekä ristiriitaisia tunteita että katumusta :D

Pahoittelut muille, mutta pakko vastata kohtalotoveri Kentille.



Siis paatos ei TODELLAKAAN ollut helppo enka vielakaan ole yhtaan varma oliko oikea paatos - sen nakee kai vain kokeilemalla. Teilla paatos on taatusti 1000 kertaa vaikeampi kun ette ole kumpikin suomalaisia - vaikka mun mies on kylla aina halunnut suomesta pois eika ikina sinne takasin, nyt vaan jarkisyyt ajaa takasin.



Siis sinne ajaa se, etta kaikki fyysiset ja ns. kasinkosketeltavat asiat on paremmin, asunnot, hoidot, liikenne, turvallisuus yms. Tietysti sukulaiset ja kaverit siella, vaikka mulle riittaa etta nahdaan pari kertaa vuodessakin ja sillon tiiviisti, mutta Annan kannalta se on rikastuttava asia. Menemattomyytta taas puolustais se hiljasuus, vaeston homogeenisuus ja kaiken tuttuus. Taalla ku on kaikennakosia ja maalaisia ihmisia ja kadulla voi sattua mita vaan (hyvassa ja pahassa) ja Annalle joka paiva ihmset tulee juttelemaan, suomessa taas mun kokemus on ette ihmiset juttele ihan helposti vieraille.



Viela puoli vuotta sitten mietittiin etta ollaan enkuissa viela muutama vuosi ja sitte jonnekin ei-suomeen. Mutta kun se asuntomurto sattui ja Anna kasvaa ja vaatii seuraa ja kavelee eli paasee karkuun niin suomi tuntuu yksinkertasimmalta ja mukavimmalta vaihtoehdolta.



Ollaan oltu kauan pois eli varmasti tulee paljon positiivisia yllatyksia vastaan ja onpa ihanaa kun tajuaa joka ikisen sanan merkityksen taysin, ei tarvi koko ajan miettia etta yritetaan huijata jos missakin asiassa ja sopimuksessa ja pienessa maassa asioista ei tarvi tehda niin monimutkasia.



Muutetaan Helsinkiin, siella kai ne tyot on, mies etsii uutta tyota jos ei saa nykysta siirrettya sinne. Olen innoissani ja samalla yhta paljon peloissani enka tieda mita odottaa. Mites paljon yhtakkia niiden kavereiden kanssa " kuuluu" viettaa aikaa, yleensa kun kaydaan suomessa niin ollaan joka hetki kavereiden kanssa, mutta kun asutaan niin ei tietenkaan, mitenhan sen balanseeraa. Ja samoin sukulaisten kanssa, taalla on mukavasti irrallaan suku on pahin jutuista. Ja minkalainen on tyokulttuuri, olen ollut suomessa toissa vain kesatoissa. Huih ja helpotus samaan aikaan.



Jos haluat ja tarvit vertaistukea mietintoihin niin voin laittaa mailin ettei muiden tarvi lukea tai hyppia naiden juttujen yli.



Tsemppia mietintoihin! Ma haluisin muuttaa Tukholmaan mutta ei kai ruotsittomilla ole siella kovin helppo loytaa toita.



Koris