Minäkin aina ennen ajattelin, että narsimi-sanaa käytetään väärin vain ihmisistä, joista ei pidetä
Niinkuin varmasti käytetäänkin ja uskon, että narsisti itse näkee narsimia kaikissa, jotka eivät tee ja toimi just hänen mielensä mukaan.
Mutta täytyy sanoa, että ihan aidon narsistin kohtasin vasta 55-vuotiaana ekan kerran. Todella mielin kielin kaikille uusille alussa ja tekee töitä antaakseen itsestään miellyttävän kuvan. Tuo ekan lauseen "eivät tee ja toimi just hänen mielensä mukaan" lauseen otin kun tällaista se juuri on.
Tässä tapauksessa narsismi ilmenee niin, että tämä ihminen, jäätyään kiinni väärinkäytöksestä, on soitellut jopa puolitutuille ja haukkunut muita ja kertonut täysin perättömiä asioita. Hänen suurin ongelmansa oli, että jäi kiinni väärinkäytöksestä - samasta asiasta vaati aiemmin kehuja, mutta väärinkäytös ilmeni nopeasti. Hänellä on uusi, valheilla hankittu hovi. Siitä on jo muutama ihminen liuennut, eivät ole jääneet uhriksi. Nyt hän haukkuu myös näitä ja vahingossa soitti mulle haukkuakseen, luulen, että hän haluaisi minut hoviin, näkee ehkä minut henkilönä, josta voi hyötyä. Estin hänet. Kyseessä on aikuinen, ihan ok virassa oleva naisihminen, ei mikään tytönhupakko, mutta käytös on ajottain todella lapsellista.
Kommentit (9)
Onhan se jännä että tällä palstalla kirjoittelee satoja muijia joiden kaikki exät on olleet narsisteja, useilla myös nykyinen mies. Paljonkos niitä taas prosentuaalisesti väestössä onkaan...?
Vierailija kirjoitti:
Niin no, joillain on ollut narsisti vanhempana, joten en tuollaisessa tapauksessa jaksaisi pilata elämääni hänellä. Ihminen, jonka vanhempi on ollut narsisti ei kohoa koskaan asemaan, josta hänet voitaisiin koittaa nokittaa alas.
Olet oikeassa. Itse en välitä ja jos menee liian pitkälle omalla kohdallani, valheissaan, sitten teen ehkä rikosilmoituksen. Toiset stressaavat hänestä vieläkin ja kyllähän tuo vaikuttaa vieläkin kostoa hautovan, vaikka kyse on siitä, että itse aiheutti koko asian. Siksi estinkin, en halua tuollaista ihmistä elämääni. Hänellä on paljon ystäviä ja paljon manipuloituja ihailjoita. Hän on kyllä toimelias ja saa kyllä mustankin näyttämään valkoiselta tarpeeksi hyväuskoisten keskuudessa.

No tää ihminen on kuulemma sanonut kaikkien eksiensä olevan narsisteja. Ei mulle, mutta joku toinen näistä juoruilun ja valheiden kohteeksi joutuneista uhreista väitti hänen näin sanoneen.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se jännä että tällä palstalla kirjoittelee satoja muijia joiden kaikki exät on olleet narsisteja, useilla myös nykyinen mies. Paljonkos niitä taas prosentuaalisesti väestössä onkaan...?
Totta. Täällä on aina näitä narsisti-jankuttajia.
Minutkin eksä leimasi erossa narsistiksi. Myös hänen ex tyttöystävänsä ennen minua oli kuulemma ollut narsisti 😂
Luin joskus jutun missä sanottiin, että eksä leimataan erossa mielellään narsistiksi, jotta voi sitten laittaa kaiken pieleen menneen " narsistin" syyksi. Sama kai pätee näihin " narsisti" naapureihin, sukulaisiin ja työkavereihin. Halutaan leimata narsistiksi, niin voi kaiken syyn vierittää tämän niskoille.
Joo, kannattaa pitää etäisyyttä, oli kyseessä sitten narsisti tai vähän sen tapainen persoonallisuushäiriöinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin no, joillain on ollut narsisti vanhempana, joten en tuollaisessa tapauksessa jaksaisi pilata elämääni hänellä. Ihminen, jonka vanhempi on ollut narsisti ei kohoa koskaan asemaan, josta hänet voitaisiin koittaa nokittaa alas.
Olet oikeassa. Itse en välitä ja jos menee liian pitkälle omalla kohdallani, valheissaan, sitten teen ehkä rikosilmoituksen. Toiset stressaavat hänestä vieläkin ja kyllähän tuo vaikuttaa vieläkin kostoa hautovan, vaikka kyse on siitä, että itse aiheutti koko asian. Siksi estinkin, en halua tuollaista ihmistä elämääni. Hänellä on paljon ystäviä ja paljon manipuloituja ihailjoita. Hän on kyllä toimelias ja saa kyllä mustankin näyttämään valkoiselta tarpeeksi hyväuskoisten keskuudessa.
Toivottavasti et itse kuljen ympäriinsä kutsumassa häntä narsistiksi, jos ei ole diagnosoitu. Kyseessä kunnianloukkaus.

No tuskin anonyymilla keskustelupalstalla asian ilmaisu on. Joku voi väittää tunnistavansa itsensä, mutta varmasti näin ylimalkaisesta kuvauksesta monesta voi tuntia siltä. Se, että väärinkäytös on tapahtunut, on täysin todistettavissa.
Vierailija kirjoitti:
Niin no, joillain on ollut narsisti vanhempana, joten en tuollaisessa tapauksessa jaksaisi pilata elämääni hänellä. Ihminen, jonka vanhempi on ollut narsisti ei kohoa koskaan asemaan, josta hänet voitaisiin koittaa nokittaa alas.
Narsisti voi hyvin kasvattaa myös lapsestaan narsistin.