Jos nuori on sairaslomalla, tarvitseeko silloin hakea yhteishaussa?ä

Jotenkin hullua miettiä, että tehdäkö hakemusta opiskelemaan jos ei ole aikomusta opiskella.

Up, ei tosiaan netistä löytynyt että apua kaivattaisiin.

Kannattaa hakea. Jos saa paikan, mutta ei koulun alkaessa ole vielä opiskelukykyinen, sitten jatkaa sairauslomaa.

Nykyään on jatkuva haku. Lisäksi käsittääkseni jossain kouluissa on paikkoja juuri lastesi kaltaisille.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin hullua miettiä, että tehdäkö hakemusta opiskelemaan jos ei ole aikomusta opiskella.

Siltähän se vähän tuntuukin, niiden tukien takia tätä tässä mietitäänkin. Tiedän ettei hänestä tällä hetkellä ole opiskelemaan vaikka paikan saisikin, ihan jo omakaan mielenrauhani takiakaan en häntä vielä mielellään "päästäisi" takaisin kouluun eikä se onneksi hänellä ole aikeissakaan juuri nyt.

Mikä vaihtoehto sinulla on hänelle tarjota? Tukien varassa syrjäytymistä epäonnistuneena hylkiönä?

Eikö tuosta nyt pitäisi kaikin keinoin yrittää eteenpäin?

Mä neuvoisin hakemaan - ennen ainakin hakeminen "kahteen eri tasoon" opintopaikkoja oli etuuksien edellytys. Toki niissä oli jossain vaiheessa jotain lisämääräyksiä. Enkä toki tiedä, miten juuri sinun lapsesi erityistilanne ja tuet. Mutta ei se hakeminen mistään poiskaan ole.

Ja toisaalta, se että aktiivisesti miettii mihin voisi olla kiinnostusta ja mahdollisuuksia saattaisi myös tuoda vähitellen valoa tunnelin päähän ja halua ottaa ryhtiliike (tiedän huono sana) ja oikeasti myös mennä sinne opiskelemaan. Mikä tahansa koulutus on parempi turva kuin peruskoulupudokkuus.

En tiedä, mutta onpa surullinen tilanne.

Onko lapsellasi ollut nuoren kuntoutusraha? Sen aikana voi käydä koulua vaikkei sitä pystyisikään viemään eteenpäin. Sairauspäivärahan aikainen opiskelu, siitä ei ole tietoa. Kuntoutustuki on sitten jo vaikeampi saada. Onko nuoresi hoidon piirissä? Eikö heidän kauttaan voi jutella sosiaalityöntekijän kanssa.

Miten lapsesi kuntoutuu tällä hetkellä? Millaista apua hän saa ja mitä tekee itse vointinsa eteen?

Yhteydenottopyyntö työkkäriin, kyllä ne siellä tietävät.

Vierailija kirjoitti:

Mä neuvoisin hakemaan - ennen ainakin hakeminen "kahteen eri tasoon" opintopaikkoja oli etuuksien edellytys. Toki niissä oli jossain vaiheessa jotain lisämääräyksiä. Enkä toki tiedä, miten juuri sinun lapsesi erityistilanne ja tuet. Mutta ei se hakeminen mistään poiskaan ole.

Ja toisaalta, se että aktiivisesti miettii mihin voisi olla kiinnostusta ja mahdollisuuksia saattaisi myös tuoda vähitellen valoa tunnelin päähän ja halua ottaa ryhtiliike (tiedän huono sana) ja oikeasti myös mennä sinne opiskelemaan. Mikä tahansa koulutus on parempi turva kuin peruskoulupudokkuus.

Hoitokontakteja on, ollut jo pitkään. Pitkää syömishäiriötaustaa, masennusta, kovaa ahdistusta. Hän on suorittajaluonne ja jo näennäisen pieni stressi ja paine voi laukaista syöksykierteen tämän syömishäiriön kanssa. Se on nähty ja koettu ja tällä kertaa ei oteta riskejä tai varaslähtöjä.

Ihmiset ovat erilaisia ja jotkut paljon herkempiä kuin toiset, minua ei äitinä hetkauta pätkäätään pitääkö joku häntä "tukien varaan syrjäytyneenä hylkiönä" kuten yksi kommentoija asian ilmaisi vaan iloitsen jokaisesta päivästä kun hän voi hyvin. Koulun jatkamista katsotaan sitten kun se on ajankohtaista, nykytilanteessa yrittäminen ei ole kannattavaa.

Höm. Vanhempi miettii, että voisiko lapsensa saada syrjäytymään entistä enemmän jäämällä kokonaan opintojen kelkasta? Eikö nyt kannattaisi kannustaa nuorta eteenpäin? Opiskelupaikassa kuitenkin on taas tukea, opintojenohjausta, psykologia, terveydenhoitoa yms yms. Muita nuoria. Mitä teinisi saa kotona nysväämisestä? Ei ne seinät ketään paranna.

Suomessa on ihan väärä linja masennuksen tai mt-ongelmien hoitoon. Saikulla saa syrjäytyä kaikessa rauhassa vuosikaudet, kunnes on täysin ulkona koko yhteiskunnasta. Kyllä nyt kannattaisi vanhempana tukea lasta ja kynsin ja hampain taistella opintopaikasta ja mahdollisuudesta pärjätä elämässä.

Oma lapsi opiskeli kuntoutusrahalla. Sairausloman vain ilmoitti, mutta siltäkin ajalta sai kuntoutusrahaa. Hänellä fyysinen sairaus.

Onko äiti mahdollisesti myös työtön tuilla eläjä?

En jaksanu lukea kejua kokonaan. Pahoittelen . Mutta sanon nyt lyhyesti, että minusta sinulla Ap on "hieman" asenne ongelmaa kun jäi mielikuva, että enemmän kuin olisit huolissasi lapsesi mielenterveydellisistä ongelmista olet huolissasi siitä jatkuuko lapsesi saamat sosiaaliset tulonsiirrot. 

En vähättele mielenterveydellisiä ongelmia mutta saattaisi olla parempi jos tukisit nuorta eetenpäin ja, että hän pyrkisi mahdollsiuuksien mukaan kantamaan vastuuta. Joka mielestäni tässä kohtaa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kannustat (ja mahd. autat) nuorta hakemaan (ai edes yrittää hakea edes yhteen opiskelupaikkaan.  

Vastaavasti varo luomasta ja ylläpitämästa mielikuvaa, että nuori voisi elää loputtomiin erilaisten tukioimien varassa, ellei sitten julma ja epäoikeudenmukainen juikisvalta ("yhteiskunta") laita maksuhanoja kiinni tai merkittäväsi pienemmälle ja odota ja vaadi nuorelta edes pientä vastavuoroisuutta ja osallistumista.       

Sinkkumies

Sama tuli mieleen. Suurempi huoli tukien katkosta, kuin siitä, että lapsesta kasvaa kelpo aikuinen, joka kykenee itse selviytymään elämässään eteenpäin. Elätkö itsekin tukien varassa ja yrität opettaa lastasi samaan? Vanhempana sinun tehtäväsi olisi tukea lastasi normaalielämään, eikä erakoitumaan kotiin. Nuori tarvitsee muita nuoria, verkostoitumista yms. Hän ei sinua tule kiittelemään sitten 30 vuotiaana, jos pitää lähteä teinien keskelle ekaa ammattiaan opiskelemaan, tokko enää edes silloin siihen kykenee.

Aikuistuminen on joillekin rankkaa, mutta on parempi, että lapsesi saa siihen vertaistukea ja koulutuspaikasta kaiken mahdollisen tuen.