Mikä koronaviruksen aiheuttama rajoitus on ollut sinulle henkilökohtaisesti raskain?

Se on ikävä juttu että meillä oli ostettu lentoliput ulkomaille, oltaisiin ekan kerran lähdetty lentokoneella ulkomaille koko perhe. Ne meni kankkulan kaivoon ja vieläkään ei tiedä koska voisi edes haaveilla uudestaan matkasta, ja ei ole tietoa siitäkään että onko varaa uusiin lentolippuihin ja junalippuihin. 

Olisi tietysti kiva että näkisi sisaruksia ja vanhempia, kesällä pari kertaa nähtiin, mutta toisaalta, ei me muutenkaan nähdä montaa kertaa vuodessa kun on jonkin verran välimatkaa. 

Lapset kaipaa sitä että voisi mennä uimahalliin. Ovat olleet kotiopetuksessa syksystä asti, ovat todennäköisesti koko kevään, ehkä syksyllä sitten taas kouluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailukielto vanhuksen luokse, palvelutalon henkilökunta vei koronan osastolle , nyt on läheiseni iäksi pois.

Hienosti syyllistetty, varmaan ihan tahallaan "vei koronan osastolle". Omakin äiti on hoivakodissa mutta tajuan ettei sitä voi täysin turvalliseksi saada.

Iäkkäät appivanhemmat huolettaa. Tavattiin kahdesti kesällä ulkoilmassa; muuten ei uskalla. Heistä muistisairaan päivätoiminta loppui ja parempikuntoinen on ihan väsynyt. Edes siivoojaa ei saada tai voida käydä siivoamassa siellä kun ei ole mitään paikkaa minne he vois turvallisesti siksi aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Raskainta on muut itsekkäät ihmiset jotka eivät välitä torjua koronaa. Jos kaikki yksissä tuumin olisimme heti tukahduttaneet viruksen niin voisimme elää normaalia elämää kuten australiassa tai uudessa seelannissa. 

Samaa mieltä. Rajoitukset maasta toiseen liikkumiselle olisi pitänyt myös olla tiukemmat. Mielestäni kaikki muu kuin välttämätön pitäisi olla kiinni ja maskipakko. Rokotukset ovat kuitenkin lähellä. Ulkomaille syydetyillä rahoilla olisi pitänyt tukea niirä yrittäjiä ja työntekijöitä joiden työt loppuivat rajoitusten vuoksi.

Vanhat vaivat palaavat kun jooga on ollut miltei vuoden tauolla.

Se, että ei voi nähdä ystäviä. Puoli vuotta sitten näin ystäviä viimeksi. Olen riskiryhmää.

Minulla ei ole vaikuttanut mitenkään muuten kuin että kaupassa ja kirjastossa käytän maskia. Asun pikkukaupungissa, meillä oli muutama todettu koronatapaus viime vuoden puolella, nyt ei yhtään pitkään aikaan. Lenkkeillä voi aivan vapaasti, ja käyn lasteni luona.

Tiedä raskaimmasta, mutta kirppareilla käynti loppui kuin seinään. Aikuisia lapsiani olen tavannut, mutten niin usein kuin ennen.

ei mikään...paitsi että serkun lapset asuu Jyskässä ja kun ne ajoittain käy serkulla, niin sitten emme voi tavata. Sitä kun ei tiedä jos ne sieltä sen koronan tänne kuskaa tullessaan. 

Muuten ei mikään ole harmittanut.

Kaikki lastentapahtumat ja leikkitilat on suljettu/ poissa käytöstä.

Ensin hoidin vuosia muiden lapsia ja vein heitä päivittäin erilaisiin tapahtumiin (perhekahvilat, kirjastot, muskarit, uinnit, museot, sea life, ravintolat, eläinmessut, leikkitilat yms.) ja aina haaveilin siitä kun saan omat lapset viedä samoihin paikkoihin.

Esikoiseni syntyi kesällä 2019 ja keväällä 2020 nuo paikat sitten hiljalleen sulkeutui tai en uskalla lapsia niihin koronan vuoksi viedä. Ja nyt alkuvuodesta sain toisen lapsen ja haluaisin vain niin kovasti vierailla noissa paikoissa myös omien lasteni kanssa ja saada etenkin esikoiselle tekemistä, mutta ei. Noita paikkoja kaipaan eniten.

Äitiyslomani eivät kieltämättä ole sellaisia kuin niiden haaveilin olevan, kiitos koronan.

Se kun en ole tavannut vanhempiani yli vuoteen kasvotusten. Kaipaan heitä todella paljon. Puhelimessa kyllä puhutaan ja tekstaillaan, mutta ei se ole sama asia. Muutenkaan kauempana asuvia perheenjäseniä en ole nähnyt. En ole nähnyt sisareni vauvaa, joka syntyi viime vuonna.

Toinen, toki rakkaita ihmisiä vähäisempi asia, mutta kuitenkin: etäopiskelu yliopistossa on ollut raskasta. Olisi helpompaa ja oppisi paremmin kun voisi käydä lähiluennoilla yliopistolla. Toki ei ole tarvinnut matkustaa (en asu opiskelupaikkakunnalla, se on kyllä ihan naapurikaupunki eli ei kaukana) mutta silti. On ollut raskasta ahertaa kotona opintojen parissa yksin ja katsella vain puhuvia päitä Zoomissa. Plääh. Jotenkin olen pinnistellyt, mutta en tiedä jaksanko enää kauan jatkaa näin. Tentit ovat menneet huonosti ja tiedän, että olisin pärjännyt paremmin, jos opiskelu olisi normaalia. Välillä olen pohtinut, että keskeyttäisin opinnot nyt, ja hakisin uudelleen kun tämä kaikki olisi ohi. Jotta voisin opiskella normaalisti. Koskaanhan ei ole myöhäistä opiskella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailukielto vanhuksen luokse, palvelutalon henkilökunta vei koronan osastolle , nyt on läheiseni iäksi pois.

Hienosti syyllistetty, varmaan ihan tahallaan "vei koronan osastolle". Omakin äiti on hoivakodissa mutta tajuan ettei sitä voi täysin turvalliseksi saada.

Totta kai voi saada, kunhan vaan turvallisen alueen raja on valtakunnan rajalla eikä hoivakodin ulko-ovella.

Kun yhteiskunnassa on turvallista ja tartuntariskitöntä elää normiarkeaan niin silloin tartuntoja ei myöskään kukaan vie hoivakoteihin. Eikä niitä tuo lapsetkaan koulusta kotiinsa.

Mummini täytti 90v huhtikuussa, eikä saatu juhlistaa sitä koska rajoitukset olivat juuri tiukimmillaan. Sitten mummi kuoli kesällä, ja hautajaiset piti pitää alle kymmenen hengen porukalla. Niin surullista että mummin pitkä ja hieno elämä tuli päätökseensä juuri tällaisena aikana, ja hän joutui kuolemaan vuodeosastolla ilman omaisia lähellään, eikä omaiset saaneet edes surra yhdessä.

Etäopiskelu. En koe kotona tietokoneen äärellä kökkimistä millään tavalla mielekkääksi tekemiseksi. En ennen pandemiaa juurikaan viettänyt aikaa ruudulla. Nyt ei muuta olekaan, ja se on kamalaa.

Mulla kanssa uinti. Ja leffaan haluaisin ja ryhmäliikuntaan. Kaikki muu on pysynyt ennallaan.

Se että meni jo sovitut kaksi työpätkää, (toinen viime keväältä ja toinen viime kesältä/syksyltä) ja sitten meni vakkari sesonkityökin nyt viime joulun ajalta. Eikä paremmalta näytä töiden suhteen nytkään :-(

Lisäksi vähemmän raskasta, mutta ärsyttää suunnattomasti kun en pääse kirjastoon, en uimaan enkä uimahallin yhteydessä olevalle punttisalille koska kaikki on olleet kiinni jo kuukausia. Meni siis kaikki harrastukset lenkkeilyä lukuun ottamatta ja sekin sieppaa, kun nyt lenkkipoluillakaan ei saa olla rauhassa kuten ennen vaan kaikkialla on hirveästi ihmisiä parveilemassa.

Lisäksi ystävien kanssakaan ei enää ole sillä tavoin yhteistä kuin ennen eli ei voida nähdä (olen itse riskiryhmää, samoin lähimmät ystäväni) eikä enää oikein ole mitään puhuttavaakaan kun ei kenenkään elämässä enää tapahdu mitään vaan se on samojen seinien tuijottelua tätä nykyä kaikilla.

Lapsettomana ikisinkkuna kaipaisin muutenkin seuraa ja sosiaalista elämää eli ankeaa on.

Asun yksin enkä tapaa ihmisiä oikein missään. Olen koronan takia aina yksin.

Maski ahdistaa minua.

Se, ettei voi matkustaa ja perheenjäseneni asuu ulkomailla yksin, eikä pääse tapaamaan. Nyt lisäksi se, ettei tiedä milloin pääsee näkemään. Lisäksi vaikka minulla on työt jatkuneet, ystävillä on ollut raskasta, kun he ovat kulttuuri-ja matkailualoilla ja se surettaa.

Nuoriin kohdistuvat opiskelijoiden etäopetus. Itselläni kaksi syksyllä aloittanutta opiskelijaa, jotka muuttivat uusille paikkakunnille. Sydän on murtunut katsoessa heidän opintojen alkua ja yksinäistä puurtamista, ilman aktiviteetteja. Tutustuminen opiskelijakavereihin ollut vähäistä.

Vierailija kirjoitti:

Raskainta on muut itsekkäät ihmiset jotka eivät välitä torjua koronaa. Jos kaikki yksissä tuumin olisimme heti tukahduttaneet viruksen niin voisimme elää normaalia elämää kuten australiassa tai uudessa seelannissa. 

Höpö höpö. Kummassakaan noista maista ei eletä normaalisti.