Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Missä menee henkisen väkivallan raja parisuhteessa
?
12.02.2021 |
Oon miettiny missä menee raja mikä on jo henkistä väkivaltaa. Mies arvostelee ääneen jos päällä farkut mikä tekee pikku pömppömahaa (normaalipaino) "ei toi miltään seksikkäältä näytä" ja raskausaika oli vaikea, kiloja tuli sillon niin kun on nähnyt kuvia siltä ajalta niin "oot ollu oikeen niinku läski". Ei ole siis lapsen isä vaan miesystävä. Arvostelee muutekin kaikkea ulkonäköön liittyvää.
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Sinänsä on kai samantekevää luokitellaako se henkiseksi väkivallaksi vai ei, tuollainen arvostelu on joka tapauksessa epäkohteliasta ja ilkeää, eikä sellaista tarvitse kuunnella. Ellei arvostelu pyytämällä lopu, jätä se sika.
Ihmistä ei pitäs yrittää muuttaa toiseksi mitä se on. Tuossa just näkee sen, että työ naiset yritätte näitä renttuja käännyttää, kun on jokin hoivavietti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.vauva.fi/keskustelu/4045923/nayttavat-romanttiset-lahjat-vo…
Ks etenkin kommentti nro 10 ellei sinulla ole Hesarin lukijatunnuksia.
Vierailija kirjoitti:
Minä elin vuosia hienovaraisesti henkisesti väkivaltaisessa suhteessa. Kuulin aina olevani jotenkin vääränlainen, vaikka se ei ollut suoraa haukkumista.
Esim. kävin kuntosalilla. "Ulkona oleva liikunta on vain liikuntaa. Kävin sitten kävelyllä. "Ei se ole liikuntaa". Yritin juosta ja pystyin kerrallaan hieman. "Ei ole tarpeeksi pitkä matka". Kun kehityin, niin "et juokse tarpeeksi kovaa". Jne. Teit niin tai näin, aina se oli väärin päin.
Tämä mahdollistui siksi, että minä uskon, että jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Kuinka väärässä olinkaan... Tai siis onhan se niinkin, mutta silloin en ymmärtänyt, että tuomitseminen ei ole rakkautta ja vaatimukset tappavat rakkauden.
Ja mitä minä tein? Yritin miellyttää ja ostaa sillä sitä rakkautta. Periaatteeni oli myös, että en kritisoi, vaan hyväksyn. Ikinä en nalkuttanut mistään. Kertaakaan en nimitellyt tai haukkunut. Luulin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan... taas olin väärässä.
No minä olin taas se, joka jatkoin kuntosalilla käymistä. Jatkoin huonojen ja laaduttomien tv-sarjojen katsomista ja kaikkea väärää ja huonoa. Siitäkin syntyi valtavia ongelmia, hän suhtautui minuun valtavan vihamielisesti, kontrolloivasti, mustasukkaisesti jne. En tiedä, miksi katsoin sitä niinkin pitkään.
Jos se häiritsee sinua ja tuntuu pahalta niin se on henkistä pahoinpitelyä. Koita vaikka itse tänään ja naura miehesi penikselle miten se näyttää jälkeenjääneelle suolakurkulle ja näytä kuvaa jostain pumpatusta julkkiksesta ja kysy koska hän aikoo tehdä ulkonäölleen jotain ja katso onko sillä myös kivaa vai sanooko jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä elin vuosia hienovaraisesti henkisesti väkivaltaisessa suhteessa. Kuulin aina olevani jotenkin vääränlainen, vaikka se ei ollut suoraa haukkumista.
Esim. kävin kuntosalilla. "Ulkona oleva liikunta on vain liikuntaa. Kävin sitten kävelyllä. "Ei se ole liikuntaa". Yritin juosta ja pystyin kerrallaan hieman. "Ei ole tarpeeksi pitkä matka". Kun kehityin, niin "et juokse tarpeeksi kovaa". Jne. Teit niin tai näin, aina se oli väärin päin.
Tämä mahdollistui siksi, että minä uskon, että jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Kuinka väärässä olinkaan... Tai siis onhan se niinkin, mutta silloin en ymmärtänyt, että tuomitseminen ei ole rakkautta ja vaatimukset tappavat rakkauden.
Ja mitä minä tein? Yritin miellyttää ja ostaa sillä sitä rakkautta. Periaatteeni oli myös, että en kritisoi, vaan hyväksyn. Ikinä en nalkuttanut mistään. Kertaakaan en nimitellyt tai haukkunut. Luulin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan... taas olin väärässä.
No minä olin taas se, joka jatkoin kuntosalilla käymistä. Jatkoin huonojen ja laaduttomien tv-sarjojen katsomista ja kaikkea väärää ja huonoa. Siitäkin syntyi valtavia ongelmia, hän suhtautui minuun valtavan vihamielisesti, kontrolloivasti, mustasukkaisesti jne. En tiedä, miksi katsoin sitä niinkin pitkään.
Minäkin tein niin sitten vuosikymmenen jälkeen. Sen jälkeen avioliitto loppui parissa vuodessa. Erossa luetteli, mitä kaikkea vikaa minussa on. Pidän vääristä asioista yms.
Kolmas väärä uskomus, mikä minulla oli: parisuhde vaatii työtä. Paskat se vaatii - uuden avioliiton myötä vasta näin opin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä kun ei enää huvita osallistua olemaan poljettuna. Yleensä ihmiset suostuvat poljettaviksi talouden takia mikä tietenkin on jäätävä virhe kun omaa elämää on vain vajaat 100v yleensä.
Ap, tämä mies ei hyvältä vaikuta. Hänen pitäisi puhua sinulle kauniisti, eikä lainkaan ilkeitä sanoja. Ei myöskään kannata odottaa että mies muuttaisi käyttäytymistään.
M
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätkä on pilannut itsensä liialla pornonkatsomisella. Ei siitä enää kunnollista saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä elin vuosia hienovaraisesti henkisesti väkivaltaisessa suhteessa. Kuulin aina olevani jotenkin vääränlainen, vaikka se ei ollut suoraa haukkumista.
Esim. kävin kuntosalilla. "Ulkona oleva liikunta on vain liikuntaa. Kävin sitten kävelyllä. "Ei se ole liikuntaa". Yritin juosta ja pystyin kerrallaan hieman. "Ei ole tarpeeksi pitkä matka". Kun kehityin, niin "et juokse tarpeeksi kovaa". Jne. Teit niin tai näin, aina se oli väärin päin.
Tämä mahdollistui siksi, että minä uskon, että jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Kuinka väärässä olinkaan... Tai siis onhan se niinkin, mutta silloin en ymmärtänyt, että tuomitseminen ei ole rakkautta ja vaatimukset tappavat rakkauden.
Ja mitä minä tein? Yritin miellyttää ja ostaa sillä sitä rakkautta. Periaatteeni oli myös, että en kritisoi, vaan hyväksyn. Ikinä en nalkuttanut mistään. Kertaakaan en nimitellyt tai haukkunut. Luulin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan... taas olin väärässä.
No minä olin taas se, joka jatkoin kuntosalilla käymistä. Jatkoin huonojen ja laaduttomien tv-sarjojen katsomista ja kaikkea väärää ja huonoa. Siitäkin syntyi valtavia ongelmia, hän suhtautui minuun valtavan vihamielisesti, kontrolloivasti, mustasukkaisesti jne. En tiedä, miksi katsoin sitä niinkin pitkään.
Minäkin tein niin sitten vuosikymmenen jälkeen. Sen jälkeen avioliitto loppui parissa vuodessa. Erossa luetteli, mitä kaikkea vikaa minussa on. Pidän vääristä asioista yms.
Kolmas väärä uskomus, mikä minulla oli: parisuhde vaatii työtä. Paskat se vaatii - uuden avioliiton myötä vasta näin opin.
Minäkin kuvittelin, että mies vaan vahingossa on ilkeä ja kontrolloiva ja alentuva ja että muuttuu, kun itse hyväksyn hänet ja yritän kertoa kauniisti omaa kantaani. Paskat. Hän ei edelleenkään ymmärrä, miksi lähdin.
Tämä tyyppi oli oikeasti paljon luuserimpi kuin minä ja yritti romuttaa omaa itsetuntoani ihan hartiavoimin. Ehkä teillä sama?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mitäs sinä olet hänelle sanonut, anna tulla? Eroan kohta yhdestä työstä, jossa joutuu kuuntelemaan jatkuvasti varsinkin naisten uhriutumispaskaa ja heti kun tulee se toinen puoli asioista ilmi, niin ei mennytkään taas ihan niin ku näiden ulisijoiden itkemänä. En jaksa enää kuunnella näitä tekopyhiä ulisijoita. Alkaa vaan vituttaa. Herää kysymys: mahdollistaako ja tukeeko nyky-yhteiskunta tällaista uhri-mallioppimista? Mitään omaa vastuuta ei mistään kanneta suoraselkäisesti.
Miten ap on ansainnut tuon ja mistä pitäisi kantaa vastuu? Pitäisi pitää parempaa huolta kehosta?
Ei ole ansainnut. Missä sellaista väitin? Vastuu kannetaan aina kukin omista teoistaan.Totta kai tuollainen käytös on väärin. MUTTA: hyvin hyvin harvassa tapauksessa se toinen on vain paha ja syypää.
Eli kertokaa aina heti mitä itse teette, niin säästyy kaikkien aikaa ja vaivaa ja hermoja. Millä tavalla itse nimittelet, ap? Miten käyttäydyt?
No yllättävän usein toinen puolisko ilkeilee, arvostelee ja piikittelee, mutta toinen puolisko ei näin tee. Lisäksi tuo ilkeily johtuu ihmisestä itsestään, ei kohteesta olevasta.
Henkisen väkivallan määrittely on niin hankalaa, koska se on ihan veteen piirretty viiva. Sellaiseksi voi tulkita joka asiasta loukkaantumisen, kirosanat riidellessä tai sitten paljon pahemmat asiat kuten selkeän manipuloinnin, tiedon pimittämisen tai valehtelun.
Siksi tässä nyt ei tarvitse miettiä onko kyseessä henkinen väkivalta vai vain huono käytös. Riittää kun mietit, miten sinua saa kohdella. Mitä hyväksyt ja mitä et.
Itse en hyväksyisi lyttäämiseltä kuulostavaa puhetta, vaikka se puhujan mielestä olisi "läppää" tai "tottahan tää vaan on". Sanoisin, että tulipa paha mieli, taisit oikein sitä yrittääkin, miksi? Ja jos näistä selkeistä viesteistä huolimatta käytös ei muutu, toteaisin että not my piece of cake tämä ihminen, takas uimaan vaan ja uudet onget veteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuosta voi avata toisen ketju tarvittaessa. Nyt keskustelu on näin päin.
Ap, jätä arvosteleva mies. Hän ei tule muuttumaan vaikka pyöräytät lapsen, vaikka laihdutat, vaikka kaunistut. Se on hänen luonteensa.[/quote]
Selvennän vielä tätäkin eli olen normaalipainoinen ja kauniiksi monet sanoo. Naisena varmasti kauniimpi kuin arvosteleva mies miehenä vaikka itse sanonkin
? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mitäs sinä olet hänelle sanonut, anna tulla? Eroan kohta yhdestä työstä, jossa joutuu kuuntelemaan jatkuvasti varsinkin naisten uhriutumispaskaa ja heti kun tulee se toinen puoli asioista ilmi, niin ei mennytkään taas ihan niin ku näiden ulisijoiden itkemänä. En jaksa enää kuunnella näitä tekopyhiä ulisijoita. Alkaa vaan vituttaa. Herää kysymys: mahdollistaako ja tukeeko nyky-yhteiskunta tällaista uhri-mallioppimista? Mitään omaa vastuuta ei mistään kanneta suoraselkäisesti.
Arvostellut en ole kertaakaan häntä. Ikinä. Ja suoraselkäinen ja vastuullinen olen jos joku. Ei kannata yleistää.
Sanot siis suoraan, että tuo loukkaa sinua?
Toivon, että sanot.
Ole vastuullinen itseäsi kohtaan.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä parisuhteessa olevat ovat ihan erillisiä ihmisiä, jotka joko ovat, tai eivät ole henkisesti väkivaltaisia. Henkisesti väkivaltaiset tosin usein etsivät oikeutusta teoilleen jopa kumppanin pienimmistäkin ilmeenmuutoksista.