Olenko jäänyt paitsi merkittävästä elämänkokemuksesta, kun mua ei ole jätetty eikä petetty?

Entä jos onkin petetty? Itsekin sain tietää vasta vuosien päästä asiasta.

Tavallaan joo, mutta ei se niin kivaa ole, että ehdoin tahdoin lähtisin tuota kokemusta kenellekään toivomaan.

Paitsi jos suurin unelmasi on olla joku kirjailija tai joku muu kärsivä taiteilija. Erot ja sydänsuruthan on näitten vakiokauraa.

Olet jäänyt yhtä kokemusta paitsi. Ehkä säilytit lapsenuskon.

Ehkä säilytit tietämättömyyden.

Ehkä et vain tiedä kaikkea.

"Merkittävästä" kyllä, mutta tavoiteltavasta tuskin.

Äh, ei tällaisiin kannata vastailla kun aina joku perusnegatiivinen väittää että ihan varmasti on petetty ja blaa, blaa, blaa.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos onkin petetty? Itsekin sain tietää vasta vuosien päästä asiasta.

Niin, voihan se niinkin olla, mutta tarkoitin enemmän sitä, ettei ole kokemusta miltä tuollainen tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos onkin petetty? Itsekin sain tietää vasta vuosien päästä asiasta.

No pitäisikö nyt kovasti kantaa huolta siitä kun ei tiedä? Ei minusta.

Itsehän jouduin petetyksi tulemisen seurauksena osastolle ja sitä kautta terapiaan kun mieli romahti niin totaalisesti. Että en nyt ihan hirveästi kokisi mistään jääneeni paitsi jos sinä olisin.

Eiihän sen sitä tietysti tarvittse tarkoittaa, voi olla myös joustava.

Vierailija kirjoitti:

Olet jäänyt yhtä kokemusta paitsi. Ehkä säilytit lapsenuskon.

Ehkä säilytit tietämättömyyden.

Ehkä et vain tiedä kaikkea.

Mitä tarkoitat lapsenuskolla ja tietämättämyyydellä eli miten ne tähän asiaan liittyvät? 

Vierailija kirjoitti:

Eiihän sen sitä tietysti tarvittse tarkoittaa, voi olla myös joustava.

Jouustava mutta ei tekopyhä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiihän sen sitä tietysti tarvittse tarkoittaa, voi olla myös joustava.

Jouustava mutta ei tekopyhä?

Vaii onko pyhyyttäkäään olemasssa vai onko sekin järkeä ja kokemusta?

Ei minuakaan ole.

En usko että olet jäänyt mistään paitsi.

Vierailija kirjoitti:

"Merkittävästä" kyllä, mutta tavoiteltavasta tuskin.

Millä tavalla se kokemus on merkittävä? Olen nähnyt miten sydän särkyy ja koettanut tukea siinä parhaani mukaan, mutta sen perusteella näyttäisi olevan tosi yksilöllistä miten pettämiseen ja jättämiseen reagoi. Olen joskus miettinyt miten itse reagoisin, mutta varmaksi sitä ei voi tietää ennen kuin se tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiihän sen sitä tietysti tarvittse tarkoittaa, voi olla myös joustava.

Jouustava mutta ei tekopyhä?

Vaii onko pyhyyttäkäään olemasssa vai onko sekin järkeä ja kokemusta?

Siiis pyhyyshän on tavallaaan arvoja mutta onko avokaaan mikääään sellainen ns olemassa vain tuoola noin vain perinteeenä vai hyväksi havaittu vanhanajan viiisaus jota on syytä viedä esiim jälkipolville?

Olet varmaan kokenut kaikenlaista muuta. En pitäisi tuollaista olennaisena osana ihmisen kasvutarinaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiihän sen sitä tietysti tarvittse tarkoittaa, voi olla myös joustava.

Jouustava mutta ei tekopyhä?

Vaii onko pyhyyttäkäään olemasssa vai onko sekin järkeä ja kokemusta?

Siiis pyhyyshän on tavallaaan arvoja mutta onko avokaaan mikääään sellainen ns olemassa vain tuoola noin vain perinteeenä vai hyväksi havaittu vanhanajan viiisaus jota on syytä viedä esiim jälkipolville?

Vanhanaiikaisethan sanonnat näisssä on ettei hyväksi havaitttua kannata muuttaa ja vanha koira ei opi uuusia temppuja mutta mikä on se kultaiiinen keskitie suhteutetttuna?

Minua ei ole jätetty eikä petetty mutta parisuhteeni ovat silti olleet kimurantteja. Vaikeita jopa, osin epätoivoisia. En silti ottaisi niitä pois koska lopulta opin jotain niistä ja mietin niitä säännöllisesti ymmärtääkseni silloista itseäni.

Että jos aloittaja verhotusti kyselee että kannattaako parisuhde vaikka se ei tod näk ole aina sitä mitä toivoisi, niin sanoisin että kyllä kannattaa, jos on halukas oppimaan niistä suhteista jotain omasta luonteestaan ja kehittymään itse ihmisenä. Uhriksi ei kannata asettua missään suhteessa vaan lähteä ajoissa kävelemään.

Toisaalta tuonkin voi oppia vasta suhteessa olon kautta: itsekunnioituksen, sen mitä voi sietää ja sen mihin ei voi suostua. Täydellisiä ihmisiä kun ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Olet varmaan kokenut kaikenlaista muuta. En pitäisi tuollaista olennaisena osana ihmisen kasvutarinaa.

Kiitos kivasta vastauksesta. Mietin tätä siksi, että lapseni sydän on särkynyt ja oikeita sanoja miettii tosi tarkkaan, oman kokemuksen kautta löytäisi ne ehkä helpommin?

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ole jätetty eikä petetty mutta parisuhteeni ovat silti olleet kimurantteja. Vaikeita jopa, osin epätoivoisia. En silti ottaisi niitä pois koska lopulta opin jotain niistä ja mietin niitä säännöllisesti ymmärtääkseni silloista itseäni.

Että jos aloittaja verhotusti kyselee että kannattaako parisuhde vaikka se ei tod näk ole aina sitä mitä toivoisi, niin sanoisin että kyllä kannattaa, jos on halukas oppimaan niistä suhteista jotain omasta luonteestaan ja kehittymään itse ihmisenä. Uhriksi ei kannata asettua missään suhteessa vaan lähteä ajoissa kävelemään.

Toisaalta tuonkin voi oppia vasta suhteessa olon kautta: itsekunnioituksen, sen mitä voi sietää ja sen mihin ei voi suostua. Täydellisiä ihmisiä kun ei ole.

Hyvä näkökulma asiaan tuo, että suhteiden ja niiden päättymisenkin kannalta oppii jotain itsestään. Sitä en mieti kanattaako parisuhde, itse en ole parisuhdetta enää haluamassa, jos tämä pitkä suhteeni päättyy. Ei siksi, että se olisi huono, vaan siksi, että se on niin hyvä, etten usko samanlaista enää saavani.