Olenko ainoa, joka ei muista viime vuoden maalis-huhtikuusta oikein mitään?
Tässä kun olen yrittänyt muistella tuntemuksiani vuoden takaa, niin aika hiljaista on. Siinä helmi-maaliskuun vaihteessa alkoi nousta epävarmuus, sitten kiellettiin yleisötilaisuudet ja seuraavaksi tulikin valmiuslaki ja poikkeustila.
Muistan nämä säännöt ja rajoitukset itse asiassa paljon paremmin kuin itse poikkeusarjen. Oli meillä yksi etäkoululainen ja yksi päiväkotilainen kotona, itse yritin tehdä töitä mutta en muistaakseni saanut mitään kunnolla kasaan. Mies yrittäjänä huolen murtamana kun asiakkaat katosivat.
Mutta mitä me tehtiin kaikki päivät ja illat? Ihan kuin olisi monen kuukauden harmaa aukko elämässä.
Olenko ainoa?
Kommentit (22)
Eikös se poikkeuslaki tullu voimaan 13.3. jotenkin tuo päivämäärä jäänyt mieleen.
Kaoottista oli. Muistan pelon, epävarmuuden, ahdistuksen varsinkin huhtikuussa, kun sairaalapotilaiden määrä oli korkeimmillaan. Lapset vaan tappeli pienessä kerrostaloasunnossa. Satoi räntää monta viikkoa. Yritin itkien tehdä etätöitä aamuyöllä heräten. Etäkoulu ei sujunut yhtään ja kaikki päivät meni opetukseen. Aaargh.
Mä just mietin eilen samaa! Että miksi ne maalis- huhti- ja ehkä toukokuukin on sellaista mustaa aukkoa mielessä. Siis joo, muistan sen kun joka ilta katsottiin TV:tä ja viisikon vakavia kasvoja, mutta en oikein muuten muista mitä tehtiin, miltä tuntui tai yhtään mitään muutakaan. Kai se sitten oli niin poikkeksellista.
Vierailija kirjoitti:
Eikös se poikkeuslaki tullu voimaan 13.3. jotenkin tuo päivämäärä jäänyt mieleen.
Silloin tuli ekat rajoitukset yleisötilaisuuksiin. Valmiuslaki tuli seuraavalla viikolla. Maanantaina tiedotettiin ja keskiviikkona 18.3. Suomi pysähtyi.
Viime maalis-huhtikuusta muistuu ensimmäisenä mieleen myöhään illalla kerran viikossa tehdyt kauppareissut, kun en raskauden takia halunut pyöriä päiväsaikaan ihmismassoissa. Toisena tulee mieleen läppärin edessä istuminen etäluentoja katsellen ja tehtäviä tehden. Siinäpä ne tärkeimmät :D toisaalta nyt kun selasin puhelimen kuvia viime vuodelta, niin ilmeisesti vielä maaliskuun puolessa välissä olin käynyt vaateostoksilla kauppakeskuksessa.
Jäin etätöihin maaliskuun puolivälissä. Yksi kyläily peruuntui, tarkoitus oli käydä kylässä seniorikansalaisen luona.
En muista keväästä juuri paljon muuta. Sitten alkoi kesä, joka jatkui pitkälle syksyyn.
Koin maaliskuun alussa keskenmenon ja päivät meni sumussa. Pakolliset hommat jaksoi tehdä, muuten makasin sohvan nurkassa apaattisena. Samalla olin huolissani äidistäni, jonka syöpähoidot eivät edenneet tulehduskierteen takia. Kuun alussa kävin vielä teatterissa ja museossa. Huhtikuussa oli ainakin upeat kelit ja ulkoiltiin paljon. Jossain vaiheessa satoi vähän lunta mutta huhtikuun alussa tehtiin etätöitä lasitetulla parvekkeella t-paidassa.
Iltaisin kokosin palapeliä. Katsottiin paljon hiihtoa ja puhuttiin puhelimessa.
Mulla on ollut elämässäni ennenkin poikkeusaikoja ja olen niinä aikoina aina kirjoittanut blogia. Myöhemmin olen huomannut, miten nopeasti on unohtanut, mitä silloin todella teki, mitä ajatteli, mitä tunsi. Väliaikoina olen päivittänyt blogiani vain harvakseltaan, mutta maaliskuussa aloin taas kirjoittaa blogiani joka päivä. Ihan vain siksi, että voisin joskus vuosien päästä lukea ja muistella, millainen olikaan koronakevät 2020.
Sama homma, mutta enpä muista synnytyksestäkään mitään. Lienee ihan luonnollista.
Maaliskuu 2020 on oikeastaan ainoa minkä edellisestä vuosikymmenestä muistan. Syitä on toki useampia, mutta eräs paljon palstatilaa saanut juttu, on merkittävin.
2009-2019 meni aika pitkälti alkoholia nauttien ja darrasta kärsien. Nyt en enää darrasta kärsi...
😎
Kyllä mä viime vuodelta tuon ajan muistan. Vähän liiankin hyvin. Mutta vuodelta 2017 tuo aika on ihan sumussa. Koin silloin elämäni suurimman järkytyksen ja surun. Koronahommat eivät tunnu missään siihen verrattuna.
Minulle koko pandemia-aika on ollut yhtä harmaata möykkyä.
Kärsin ahdistuksesta ja dissosiaatiosta, joten varmaankin siksi.
Minä taas muistan oikein hyvin. Tuli etätyöhommat. Peruuttelin tapahtumia ja jonottaessani Vr:lle (puhelin) lippujen peruutuksia, hinkkasin keittiön kaappeja ja hellaa. Kesti tunnin päästä asiakaspalvelijalle.
Vanha äitini ja siskoni huolestuivat koronasta kovasti. Itkuun ja lamaantumiseen asti. Piti lohdutella. Ei ollut kiva kevät.
12.3.2020 Tappara voitti KooKoon 8–2. Ottelu pelattiin Hakametsässä ilman yleisöä, ja kun kuuntelin radiolähetystä, tunnelma oli jotenkin outo.
Muistan oikein hyvin.
Rajoitukset tuli juuri voimaan ja oli epätietoisuus siitä miten rajusti tauti leviää ja mitä uskaltaa tehdä.
Samaan aikaan 2 lapsemme perheet ostivat uudet asunnot, niihin olimme mukana tekemässä remonttia ja muuttoa kuukauden aikana. Omat pyöreät synttärit jäivät juhlimatta, niitä olin kovasti odottanut
Sumua on, kun sairastin siihen aikaan vakavan koronan.
Mä muistan sen tavattoman kiireen. Töissä oli hirveä kiire, kunnosti järjestää etätyöt ja muutenkin kaikki suunnitelmat meni uusiksi ja piti tarkistaa. Tehtiin varallaolosuunnitelmia jos käykin niin, että kaikki sairastuu. Koko kevään oli ihan hulluna töitä.
Se etäopetus oli tosi rankkaa, nuoremman opettaja keuli tehtävien, niissä tarvittavien ohjelmien ja laitteiden tarpeessa. Tehtävät alkoi aina, että tee yhdessä aikuisen kanssa. Mielelläni teen, mutta kunnosti helvetti tehdä töitä. J sai palautetta kun läksyt lähetettiin illalla.
Se ruoanlaiton määrä yllätti myös. Aamiaisella heti piti olla lounas, nopeasti löytyi suurtaloysmeininki ja uuniruoat. Luurit päässä kokkasin.
Se Uudenmaan rajan sulku oli jotenkin pelottava. En mä nyt hirveästi reissaa muutenkaan ympäri Suomea joka viikko, mutta silloin tuli tunne kuin olisi vankina.
Meillä etäkoulunkäynti paljasti lapsen add:n.
I'm afraid I was very, very drunk.
Mä join aika paljon ja tein pari isompaa juttua. Ehostutin itseäni. Muuten samanlaista varmaan kuin nyt. Arkisia hommia ja sitten puolet ajasta sumussa/humalassa.