Onko eläkeiässä elämäsi turvattu vai turvaton taloudellisesti?
Yhteisvastuukeräyksen mainoksessa vanhus kertoo, että eniten yllätti köyhyys.
Onko sinulla taloudellisesti turvallinen olo eläkkeelle jäämiseen vai onko kaikki mennyt mitä tullutkin?
Itsellä on tilanne, että tuleva eläke melko minimissä, koska olen yrittäjä joka maksanut pientä eläkemaksua ja olenkin tiedostanut etten pysty sillä elämään kuin kituuttamalla.
Vanhuuden turvaksi meillä on omaisuutta jonka voi muuttaa rahaksi ja elää niillä eli mökkiä sekä sijoitusasuntoa.
Kommentit (64)
Kaikkihan lopulta Riippuu ja roikkuu pitkälti kuinka terveys kestää, mutta eipä elämää voi rakentaa pelon päälle.
Itse kuitenkin olen lapsilleni opettanut järkeä talouden hallintaan ja näyttää oppi menneen perille.
Vaikka saisin tänään loparit, ei elintasoni enää ikinä tästä laskisi. Tosin tavoittelen eläkkellä paljon parempaa, koska on paljon enemmän aikaa kuluttaa. Ja jos kuolen, niin kyllä vaimo ja sukulaiset rahoille käyttöä keksivät.
Eli viisainta olisi aloittaa nuorena säästämään vaikka se parikymppiä rahastoon ym ja sitten eläkkeellä pääsee rentoutumaan eikä stressaamaan.
Otin yksityisen eläkevakuutuksen vielä silloin, kun siinä oli hyvät ehdot ja tiedossa on 10 aika lailla mukavaa vuotta, koska saan sekä työeläkettä että itselleni maksamaani eläkettä reilusti yli 3000 e/kk (brutto). Sen jälkeen voin myydä sijoitusasuntoni ja elää niistä saatavalla rahalla elämäni loppuun asti. Työeläke on kuitenkin niin pieni, että jos joudun pitkäaikaispotilaaksi, ei kunta siitä isoja summia nettoa ja siinä vaiheessa omaisuus on lahjoitettu lapsille, sitäkään eivät vie.